Abortti, kuolemanrangaistus ja kristillinen etiikka

Aamen, maamme olikin esi-isiemme aikaan monessa suhteessa raamatullisempi kuin nykyisenä jälkikristillisenä luopumuksen aikana.

Tämä Maailma on aina ollut Perkeleen vallassa.

Mutta näinä nk. Lopunaikoina Jumala on päästänyt Saatanan kunnolla valloilleen, nähdäkseen ketkä ihmiset seuraavat ja ketä. Sillä ainahan voisi Saatanan sijasta “valita Kristuksen”, eli vastata Hänen kutsuunsa.

Aamen, juuri näin, sillä esi-isiemme aikana saatanaa vastustettiin oikein toden teolla jakamalla noituudesta Raamatun ja klassisen kristinuskon mukaisia kuolemanrangaistuksia. Myös naisen asema oli tuolloin raamatullisempi, sillä poikalapsia arvostettiin, tyttäriä ei. Tytön kouluttamista pidettiin turhana, koska hänen ainoa tehtävänsä oli varttua vaimoksi. Äpärän saaminen oli syntiä ja tietyissa tapauksissa rikos. Aviottoman lapsen synnyttänyttä naista ja äpäriä halveksittiin ja heihin suhtauduttiin vihamielisesti. Äpärillä ei ollut laillista asemaa ennen vuotta 1922, jolloin köyhäinhoitolaissa tunnustettiin ja vahvistettiin aviottomien lasten laillinen asema.

"Suomi oli 1800-luvulla monessa suhteessa samanlainen yhteiskunta kuin talibanien hallitsema Afganistan ja ajat muuttuivat hitaasti. Vuoden 1930 avioliittolakiin asti mies oli vaimonsa holhooja ja edusmies kaikissa mahdollisissa asioissa. Vaimolla ei ollut oikeutta määrätä edes itse kotiin tuomistaan myötäjäisistä. Naimattomat naiset sentään vapautuivat jo vuonna 1864 isänsä tai muun sukulaisen holhouksesta 25 vuotta täytettyään. Aviomies sai halutessaan kurittaa tai raiskata vaimonsa ilman jatkoseurauksia, kun kyse on avioliitossa tapahtuvista asioista. Miltä tuntuisi, jos et voisi äänestää eduskuntavaaleissa tai opiskella yliopistossa?

Reippaat sata vuotta sitten se kuitenkin oli osa suomalaistenkin naisten elämää.

Tänä päivänä Suomessa nainen voi olla presidentti, moottoripyöräpoliisi tai edetä armeijauralla kenraaliksi. Näistä viimeisin tosin tapahtuu arvioiden mukaan vasta 2030-luvulla, sillä vapaaehtoinen asepalvelus astui voimaan vuonna 1995. Tulevaisuus on suomalaisille tytöille ja naisille kuitenkin avoin ja täynnä mahdollisuuksia."

Laki voi sanoa yhtä, mutta käytäntö on usein toinen.

Vaikkakin laki myöntää naisille tasa-arvon miehiin nähden, kaikki miehet, edes naisetkaan eivät tätä myönnä.

Edelleen sorretussa asemassa olevien naisten onkin itse ymmärrettävä olevansa rikoksen uhreja ja kasvatettava voimaa itsessään nousta lattianraosta seisomaan ja katsomaan miestä silmiin. Jo pelkästään tämän eleen näkeminen saa monen kotityrannin tärisemään pelosta. Pillahtamaan itkuun! (Se onkin näky!)

Jos mies käyttää nyrkkejään naista vastaan, naisen itsensä on myös käytettävä nyrkkiä oman itsensä puolesta (pelkkä, voimakas kämmenlyöntikin voi useassa tapauksessa tepsiä).

Selvää on, ettei tämän jälkeistä yhteiselämää nyrkkisankarin kanssa kannata / voi enää jatkaa.

Viha on tässä kaikessa hyvä apuväline. “Rakkaus” kannattaa unohtaa. Se ei ole aiemminkaan tepsinyt, vaan sitä on tällaisessa liitossa väärinkäytetty, joten miksi koskaan tepsisikään.

Mitä naisen siis pitää käytännössä tehdä? Esim. ottaa yhteys läheisimpään, nk. turvakotiin. Siitä se alkaa.

Sieltä luullakseni löytyy ammattilaiset näihin tasa-arvo-ongelmiin. (En henk.koht. tunne asiaa.)

Miksi kirjoitan tällaisia, “levottomia”? Koska tunnen vastuuni. Hoidan sitä itse hankitun tiedon jakamisen vastuuta, josta aikoinaan, omalla kohdallani, ympäristöni täysin laisti.

Pelkkä töllötys ja “voi kauheeta!” kun ei uhria juuri auta.

Ei näin. Kristityllä ei ole oikeutta vihaan eikä useimmissa tapauksissa myöskään takaisin lyömiseen. Tähän voi olla poikkeuksena akuutti itsepuolustustilanne, mutta tuskinpa väkivaltaan vastaaminen väkivallalla monissakaan tapauksissa asiaa parantaa. Vääränlaista “rakkaudellisuutta” ei tietenkään pidä myöskään olla eikä väkivaltaiseen suhteeseen tarvitse jäädä.

Tämän palstan lukeminen alkaa käydä raskaaksi ja turhaksi, kun prosentuaalisesti aika iso osuus viesteistä, joihin ainakin minä törmään, on tällaista avointa kristinuskon pilkkaa ja trollausta. Onko tämä moderaattoreiden mielestä ihan ok tilanne?

10 tykkäystä

Mutta rakkaat veljet ja sisaret, kyllä se nyt on niin, että maamme oli esi-isiemme aikaan monessa suhteessa raamatullisempi kuin nykyisenä jälkikristillisenä luopumuksen aikana. Nykyisenä jälkikristillisenä aikana maassamme saa aivan vapaasti palvoa saatanaa, harrastaa noituutta, vapaata seksiä, elää avosuhteessa, harrastaa homoseksuaalisuutta, elää polyamorisissa suhteissa, naiset saavat käytännössä aina abortin, lapsista suurin osa syntyy avioliiton ulkopuolella, homot ja lesbot saavat solmia avioliiton, miehet synnyttävät naisten ollessa tasa-arvoisempia kuin miehet ja niin edelleen…luettelo on loputon.

Veli tosikko ilmeisesti siis toivoisi takaisin noitarovioita, salavuoteustuomioita ym. kristillisinä pitämiään asioita? Eläimiinsekaantumisen unohdit listalta, se oli jonkin lukemani jutun mukaan yleisimpiä kuolemanrangaistuksen syitä Suomessa 1700-luvulla…

Eläimiin sekaantuminen seksuaalisena julmuutena saattaa ohittaa jopa alaikäiseen ihmiseen tai ihmiseen muutoin kohdistuvan julmuuden.

Tässä tosikko, noiden “helluntaisaarnojensa” takana (joita hän trollaa), on oikeassa: entisaikoina ainakin yritettiin pitää ihmisten rikollisuutta aisoissa, kovilla tuomioilla.

En kannata polttorovioita mutta joissain tapauksissa kuolemanrangaistuksia yleensä.

Kuolemanrangaistukset ovat tulossa takaisin, mutta nyt moraaliton Maailma kostaa asian moraalittomuutensa tuominneille, pääasiassa kristityille.

Maailma on hyvin vaiennut jo kauan omiensa harjoittamista ja vallinneista kristittyjen vainoista ympäri maailman, mainiten joskus vain pari poltettua koptikirkkoa tai kirkkoihin tehtyä terrori-is kua. Myös Turun terrori-isku, tekijän omien sanojen mukaan: “Halusin tappaa kristittyjä.” Tosin iskussaan kuoli ja loukkaantui myös muita.

Aamen, muun muassa Yhdysvalloissahan on paljon klassista kristinuskoa tunnustavia ja sitä edistäviä kristittyjä, jotka kannattavat raamatullista kuolemanrangaistusta. Meillä Suomessakin työ- ja oikeusministeri Jari Lindström harkitsisi ehkä jopa kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa terroristeille.

Päivi Räsänen on ammattitaitoinen lääkäri ja vakaumuksellinen kristitty. Siinä on hyvät ainekset järkevään, tasapainoiseen ja inhimilliseen aborttikantaan. (Seuraava kannanotto on saanut inspiraationsa nyt meneillään olevasta Timo Soinin vastaisesta yleisestä paheksunnasta; Soinin puolustaminen ei kuitenkaan ole Räsäsen jutun varsinainen pointti, joten jätetään mekin se puoli nyt suosiolla sivuun.)

Abortin puolustukseksi on esitetty, että vaikka sikiö onkin biologinen ihmisyksilö, kyseessä ei kuitenkaan ole ihmispersoona. Ihmispersoonan kriteereiksi on asetettu tietoisuus itsestä, oman tulevaisuuden ja menneisyyden tajuaminen ja kommunikointikyky. Nämä ominaisuudet kyllä kuvaavat ihmislajille luonteenomaisia piirteitä, mutta ihmisyyden ehdoiksi ne ovat mielivaltaisia. Näitä kriteereitä eivät täytä vastasyntyneet tai muutaman kuukauden ikäiset lapset, eivät myöskään syvästi kehitysvammaiset tai dementoituneet aikuiset. On eettisesti kestämätöntä kytkeä ihmisarvo ihmisen kykyihin tai ominaisuuksiin.

7 tykkäystä

No en tietenkään toivoisi takaisin noitarovioita, mutta sokea Reettakin näkee, miten Kirkon 2000 - vuotisen historian aikana ennen 1970-lukua maamme oli raamatullisempi kuin nykyisenä jälkikristillisenä luopumuksen aikana. Muun muassa vielä vuonna 1948 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti, ettei eronneita, joiden edellinen puoliso oli elossa, ei tule vihkiä kirkollisesti eikä edes siunata heidän siviilimenoin solmittua avioliittoaan.

Suomessa homoseksuaalisuuskin oli raamatullisesti (Room. 1: 18-31) seksuaalirikos vuoteen 1971 asti, ja saman sukupuolen kanssa harjoitetusta haureudesta voitiin tuomita ankarimmillaan kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Kun laki kumottiin vuonna 1971, niin samalla kriminalisoitiin homoseksuaalisuuteen kehottaminen. Vielä 1980-luvulla homoseksuaalisuus miellettiin raamatullisesti omaksi valinnaksi, seksuaaliseksi preferenssiksi ja henkilön valisemaksi elämäntavaksi. Vuonna 1981 maamme Sosiaalihallitus poisti virallisesta tautiluokituksesta kohdan, jossa homoseksuaalisuus luokitellaan sairaudeksi.

Vuonna 1999 kehotuskielto kumottiin, ja hetero- ja homoseksuaalisen seksin suojaikärajat yhtenäistettiin. Vuonna 2000 uusi perustuslaki astui voimaan. Lain 6 § sisältää yhdenvertaisuuden lain edessä sekä yleisen syrjintäkiellon. Hallituksen lakialoite parisuhteen virallistamisesta meni läpi vuonna 2001, ja tuli voimaan 2002. Vuonna 2009 hallituksen esityksestä lakia rekisteröidystä parisuhteesta muuttiin siten, että perheen sisäinen adoptio mahdollistuu myös rekisteröidyille pareille. Sukupuolineutraali avioliittolaki astui voimaan 1.3.2017 sateenkaaripappien vihkiessä ja siunatessa samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon vastoin kirkolliskokouksen päätöstä, joka hylkäsi aloitteen samaa sukupuolta olevien kirkkohäistä.

Juuri tämmöinen asettelu, tekee mahdottomaksi että abortin vastustajat ja kannattajat olisivat edes jotenkin samalla aaltopituudella. Kun mennään tälle syyllistävälle linjalle… Jos halutaan puhua syyllisyydestä. mies on aivan yhtä osallisena seksissä kuin nainen. Juuri tämä ajatus että nämä naiset olisivat kevytkenkäisiä. Mistä kukaan tietää sen. Mies voi usein painostaa naisen aborttin, koska ei halua ottaa mitään vastuuta tai maksaa mitään. On hyvin mahdollista,että ehkäisyä on käytetty, mutta kondomi on mennyt rikki. Naiset eivät ollenkaan aina ole kevytkenkäisiä. Arvioni, että miehet olisivat sitä vielä enemmän. Mutta se se ole pointtini. Mitä jos nainen on raiskattu, hän ei ole vastuussa mistään. Mies on se joka tehnyt väärin, ei nainen, hän on tehnyt rikoksen. Miksi naisen pitäisi kärsiä ja kasvattaa raiskaajansa lasta? Ajatus, että halutaan rangaista naisia tai jopa miehiä, ei kuulosta yhtään kristinuskon periaatteilta. Tämä ajatusmalli josta puhut ei kuulosta miltään muulta kuin naisvihalta. Tämä on juuri semmoista puhetta, jota USA:n televisio on täynnä, mikään ei ole miesten vika, kaikki on naisten vastuulla. Luulin, ettemme olisi enää keskiajalla!

1 tykkäys

Mauriinan kommentissa on kritisoimisen varaa, mutta tuollaisen trollaamisen voisi silti jättää pois.

Kyllä R on oikeassa. Hän ymmärsi, että kuvasin siinä vanhaa ajattelutapaa, joka korosti naisen vastuuta seksisuhteissa. Patriarkaalisissa kulttuureissa naisia syytetään jopa siitä, että ovat joutuneet raiskatuiksi. Ette kai tosissaan luule, että minä itse olisin sitä mieltä? Kehottaisin lukemaan viestit paremmin.

1 tykkäys

Sanoisin, että kirjoita itse hiukan paremmin.

Joka tapauksessa RGNO7 keskiaikakorttia heiluttaessaan antaa trollivaikutelman. Se on suunnilleen yhtä hyvä veto kuin Hitler-tai fariseuskortti.

1 tykkäys

Nyt aiotaan Timo Soini erottaa ulkoministerin paikalta demarien ym toimesta, kun hän vastustaa aborttia. Aborttikysymys ei ole hallitusohjelmassa, mitään uusia lakeja ei tästä asiasta ole Suomeen suunnitteilla. Kysymys on siitä, että Soini osallistui ulkomailla (katolisten) abortin vastustajien järjestämään hartaushetkeen. Ilmeisesti omantunnon vapaus ei kuulu vasemmiston mielestä ihmisoikeuksiin?

Tällaiset välikysymykset rapauttavat eduskunnan arvovaltaa enemmän kuin mitkään kovat puheet. Soini osallistui March for Lifen yhteydessä järjestettyyn vigiliaan. Jos se olisi julkisanotusti Suomen ulkopoliittisen linjan vastaista, niin Suomi joutuisi todella outoon asemaan kansaivälisessä politiikassa. Mikäli olisi edes uhka, että välikysymys tuottaisi tulosta, niin ainakin SDP:ssä olisi kansanedustajia, jotka peruuttaisivat tuhatta ja sataa.

Asialla ei ole tekemistä hallituksen politiikan kanssa, eikä minkään tällä hetkellä agendalla olevan poliittisen kysymyksen kanssa. Halpaa julkisuustemppuilua siis.

Mietin onko Suomessa kirkkot sanoneet jotain abortista yhdessä? Siis nyt olisi keskustelutilaisuus joka mahdollistaisi kristillinen kanta esittäminen yhdessä. Tämä siis ilman sekaantua politikaan.

1 tykkäys

Ei taida olla yhteistä kantaa…

1 tykkäys