Tammikuussa kuullaan Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaaraa, helmikuussa Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö Matti Nieminen, maaliskuussa päätoimittaja emerita Reetta Meriläinen, huhtikuussa Väestöliiton asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatore ja toukokuussa Siirtolaisuusinstituutin toimitusjohtaja Tuomas Martikainen.
Kyseessä on siis hiippakunnan pääkirkon sunnuntain pääjumalanpalveluksen saarna. Minusta on aika omituista, jos saarna korvataan “puheella maailmasta, yhteiskunnasta ja ihmisestä”. Jokin toinen paikka olisi varmasti paljon sopivampi.
Ohitetaakohan noissa saarnoissa kokonaan k.o. sunnuntain evankeliumiteksti?
Sunnuntai 27.1. aiheena Jeesus herättää uskon
Matt. 8: 5–13
Yhteenveto
Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.”
Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani.
“Saarna on pidettävä kirkkokäsikirjan määräämistä teksteistä ja sen on oltava kirkon tunnustuksen mukainen. Saarna ei saa sisältää sopimatonta viittausta henkilöön tai kiihotusta.”
“Kirkkoherra voi yksittäistapauksessa kutsua kirkon konfirmoidun ja kristillisestä vakaumuksesta tunnetun jäsenen tai muun kristillisen kirkon tai siihen rinnastettavan yhteisön papin saarnaamaan jumalanpalveluksessa.”
En tiedä mikä on yksittäistapauksen määritelmä. Tämä vaikuttaa luentosarjalta. Minusta mäisdä pitäisi olla aika tarkka. Saarnaaminen on saarnaamista, ei puheita. Onnistuvatko mainitut puhujat tuomaan evankeliumin kansalle. Joku sanoo varmaan että kyllä ja joku ei.
Lähtökohtaisesti kirkko ei ole yhteiskunnallisen julistamisen foorumi, vaikka evankelimi voi muuttaa maailmaa.
Kirkkoon voisi kuulua ollakseen vaikuttamassa siihen, että saarna pysyy saarnana. Pappina yritän itse pyrkiä siihen, että saarna olisi ensisijaisesti saarna eikä yhteiskuntapoliittinen puheenvuoro.
Milloin se oli kun papit saarnasivat perunanviljelystä? 1700…?
Ei siis uutta auringon alla. Ajan merkit tahtovat aina peittää alleen ajattoman Kristuksen.
Tämä tuli mieleen, mutta tarkoitus ei ole vähätellä surua jota tällainen puuha aiheuttaa kristityissä.
Suhteuttaa kannattaa silti asioita. Kirkosta eroaminen ei uudista kirkkoa.
Onko tarkoituksena uudistaa kirkkoa? Kyllä tämä ainakin minun vaakakupeissa painaa taas hieman kirkostaeroamisen suuntaan, varsinkin kun pari noista puhujista propagoi mielestäni eettisesti ja yhteiskunnallisesti tuhoisia ajatuksia.
Hengellistä uudistumista ja virkistymistä tarkoitin. Herätykset ja hengelliset syvenemiset ovat pääosin pysyneet Suomessa kirkon sisällä. Pienet lohkeamat ovat jääneet pieniksi.
Hieman toinen asia on, jos eroaja liittyy esim katoliseen kirkkoon. Sen voi tulkita paluuksi irtoamisen sijasta.
Olet varmasti oikeassa. Helpolta se ei kuitenkaan tunnu, kun noin suunnilleen vuosikymmenen aikana, mitä ns. tiedostavammin olen evl:n kehitystä seurannut, on ainakin julkisuudessa näkyvä kehitys enimmäkseen ollut maallistumista kohti.
Vertaus politiikkaan toiminee. Maallikko vaikuttaa äänestämällä, ja jos omat arvot ei enemmistön arvoja kohtaa, niin tuntuu vahvasti, että omalla mukana ololla ei ole merkitystä.
Herra ohjatkoon. Ja ohjaakin, sitä en epäile. Vielä kun ymmärtäisin itsekin, mistä kaikessa on kyse, ja mitä tehdä.
Minä en epäile kirkkoa, mutta epäilen joskus kirkossa käytettyä retoriikkaa. Kirkolla ei ole mitään anteeksipyydettävää, kirkko on Kristuksen ruumis. Ajoittain turmiovsllat yrittävät nujertaa sitä, mutta kirkkoa ei voi voittaa. Kirkolla on sana ja sakramentit vaikka niidrn päälle oksennettaisiinkin.
Mulle ei noista ollut tuttu kuin yksi nimi, jota en osaa yhdistää mihinkään kovin tuhoisaan (joskaan en myöskään mihinkään kristilliseen). Joten en osaa sanoa, olenko samaa vai eri mieltä, mutta lopputuleman kannalta sillä ei ole kauheasti väliä. Saarnan korvaaminen yhteiskunnallisella ajankohtaispuheella on huono juttu, vaikka pitäisin puhujaa ja aihetta miten hyvinä ja tärkeinä tahansa. Jumalanpalvelus ei ole ajankohtais-yhteiskunnallinen tilaisuus, vaan hengellisen rakentumisen paikka ja pyhä tilanne, jossa ei pitäisi puhua maallisia. Eikä myöskään käsityökerhon muuttaminen jumppatunniksi olisi soveliasta, vaan otsikon ja sisällön pitää mätsätä toisiinsa. No, omaan elämääni sillä ei nyt ole kauheasti vaikutusta, mitä jossain syrjäisessä rannikkokaupungissa puuhataan…
Helsingin edellinen tuomiorovasti salli kirkkoon kuulumattoman saaranta/puhua kirkossa. Toivottavasti tästä ei tule käytäntöä. Perustelut olivat aika ontuvat “Puotiaisen mukaan kirkkojärjestyksen 6. pykälää on pyritty noudattamaan lähinnä päiväjumalanpalveluksissa, joissa vietetään ehtoollista.” Höpö höpö, kirkkojärjestys ei tällaista erottelua tee.
…