Armonvakuutus ja absoluutio

Minun vuokseni ei kannata nähdä niin suurta vaivaa.

Tämä tietty kommentti paljastaa minulle sen, että puhumme kokonaan eri asioista, vaikka keskustelussa esiintyykin sana armo.

En alkanut puhumaan siitä, mitä armo on, vaan siitä, että armo jää pelkäksi teoriaksi ja abstraktioksi, jos se ei ole vastaus ihmisen hätähuutoon. Teoriassa me ilman muuta liikumme silloin kun pohdinnan yhteys kilvoitteluun ja Kristuksen seuraamiseen puuttuu.

Toki voidaan poiketa aiheesta hiukan sivuun. Jumala todella on se subjekti, joka herättää katumuksen. Ilman muuta, suuri armo se on, se herääminen katumukseen.
Eivät he turhaan laula “Amazing Grace, how sweet the sound…”‘’

Avun huutaminen ei vielä ole merkki pelastavasta uskosta, vaan pelosta ja armosta vakuutetuksi tulemisen tarpeesta. Sitä halusin korostaa.

Tarvitaan siis armoväline vakuuttamaan siitä, että ollaan Kristuksen tähden armahdettu.
Juudas ja Saul ovat surullisia esimerkkejä siitä, että katumus päätyi epätoivoon.

Tarkoitukseni oli siis tuoda esiin armon tarve tai kuten Jeesus sanoo Vuorisaarnassa, vanhurskauden nälkä ja jano.
Se, jos puuttuu, puuttuu kaikki - eikä silloin ehtoollisella saa muuta kuin tuomion.

1 tykkäys

Kuulostaa siltä, että puhut vastoin Apostolin opetusta:

Onhan kirjoitettu: “Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.” [Joel 3:5; Ap. t. 2:21] Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko?

Avun huutaminen on merkki uskosta, opettaa Apostoli.

Mitä tämä nyt sitten on? Tarkoitus saada apostoli irti uskon todellisuudesta tai kieltää evankeliumin sanan merkitys?

Ei apostolikaan tuossa väitä, että apu siinä samalla huutaessa tulee, vaan se on kaunista lupausta: huutava on saava avun.

Jumalan herättämä ihminen on näet lain alla.
Paavali sanoo “Laki saa aikaan vihaa”. Laki ei saa aikaan uskoa eikä rakkautta Jumalaan, vaan syyttää omiatuntoja ja saa ne kauhun valtaan.

“Kun nyt vanhurskautus kuitenkin tapahtuu lupauksen nojalla ilmaiseksi, se merkitsee sitä, ettemme kykene itse itseämme vanhurskauttamaan. Mihin muussa tapauksessa lupausta tarvittaisiin?”

Usko tarttuu siis lupaukseen, Kristukseen, joka tarjotaan katuvalle uskottavaksi armovälineissä. Kuten Apologia jatkaa:

“Tämä omakohtainen usko …toisin sanoen kauhistusten keskellä, lohduttaa ja rohkaisee sydämen, se synnyttää meidät uudesti ja antaa meille Pyhän Hengen, niin että sitten voimme täyttää Jumalan lakia, nimittäin rakastaa Jumalaa, pelätä häntä oikealla tavalla…”
(Augsburgin tunnustuksen puolustus III)

Kun tässä ollaan lähellä sellaista ajatusta, että katumus sinänsä, ilman evankeliumin sanan lupauksia, olisi jo pelastavaa uskoa, mennään oudoille ja tuntemattomille vesille.
Sitä asiaa olisi hyvä kysyä keneltä tahansa syyllisyyden tähden epätoivoon tai pelkoon joutuvalta nuorelta tai vanhaltakin ihmiseltä. Tuomitseva sydän tuntee vain Jumalan vaatimukset, eivät hänen armoaan. Moni tuntee varmasti vihaakin, koska on sellainen Jumala joka vaatii mahdottomia…
Kaikki on selvää osoitusta siitä, että rakkautta Jumalaan ja hänen käskyihinsä ei synny itsessään.
Joku voisi kysyä, mihin rippiä tai Herran rukouksen anteeksipyyntöä tarvitaan, jos katumus sinänsä jo riittää vaikka mihin?

1 tykkäys

Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.(Katekismus)

Sanaa välikappaleenaan käyttävä Jumalan armo kohtaa ihmisen ulkopuolelta tulevana. Sana ei siis nouse ihmisen omasta sisimmästä. Se ei ole ns. sisäistä sanaa. Voidakseen ottaa vastaan Jumalan todellisen armon, on ihmisen käytettävä aistejaan. Silmillään hän lukee Sanaa ja korvillaan kuulee ja koko olemuksellaan ottaa vastaan sekä kasteen että ehtoollisen. Juuri tällä tavoin ja näiden kautta Jumala haluaa välittää ihmisille pelastavan armonsa.

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/usko/usko1i.html

1 tykkäys

Yritän hahmotella suomen pohjalta, laittamastani linkistä (sain apua parilta papilta sisältössä ja kielessä. Tämä tunnustuksena olkoon :wink: ):

Ripin lisäksi on olemassa kahdenlaista muuta “rippiä”, joita, mukaan Luther, kuitenkin on parempi sanoa kaikkien kristittyjen yhteiseksi synnintunnustamiseksi. Tämä synnintunnustus tehdään yksin Jumalan tai yksin lähimmäisen kuullen ja pyydetään syntiä anteeksi. Sellainen tunnustus sisältyy myös Isä meidän -rukoukseen, jossa lausumme: “Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.” Se on syyllisyytemme myöntämistä ja samalla pyydämme armoa ja iloista omaatuntoa. Lutherin mukaan tämä ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.

Toinen ripin laji, se rippi jota itse kukin tekee lähimmäiselleen, on yhteydessä Isä meidän -rukoukseen, siten nimittäin, että meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään. Tyyliin: “Anteeksi veli X, että sanoin sinua eilen tontuksi.” “Ei se mitään sisar Y, saat anteeksi.” Kaikkihan me olemme syyllisiä suhteessa toisiimme. Siksi meidän tulee ja me voimme tunnustaa syntimme julkisestikin, tyyliin: “tein väärin kirjoittaessani X kirkosta asian Z.”

Tämän välttämättömän julkisemman (tai kanssihmisen välisen “yksityisen”) ja päivittäisen ripin, eli synnintunnustuksen, lisäksi on olemassa se yksityinen salainen rippi**, joka suoritetaan vain yhden kristityn (Ruotsissa papin, tai hätätilassa muu kristitty) läsnäollessa. Tätä ripin lajia** ei Lutherin mukaan ole meille annettu käskynä, kuten nuo kaksi edellistä, vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi (toisin kuin se keskiaikainen rippipakko, jota jo tarkistettiin katolisilla reformaation yhteydessä), sen mukaan kuin itse kukin sitä sielunhädässään tarvitsee. Tämä on peräisin siitä säätämyksestä, jolla Kristus itse antoi kirkolle avainten vallasta ja käski vapauttaa (tai sitoa) meidät synneistä.

Tämä absoluution hoito julkisesti kuuluu kirkon viralle. Yksityisen salaisen ripin** lisäksi sama absoluution lahja on yhteisessa synnintunnustuksessa ja absoluutiossa, messun yhteydessä. Tässä keskustelussa puhuttiin harvinaisen vähän yleisestä rippi mässussa. Itse pyrin aina ennen messu käymään läpi syntejä ja tunnustamaan ne yhteisen synnintunnustuksen sanoilla ja uskomaan myös annettu absoluutio. SvK:n liturgiassa on sanamuoto “teille, jotka anotte syntienne anteeksiantoa, sanoo meidän Herramme…”. Eli synnintunnustaminen ei ole yhdessä sanojen lukemista vaan yhteisten sanojen sisällä omien syntien Jumalalle jättämistä ja Kristuksen armossa poistamista.

Minusta on valitettavaa jos ripistä on tullut taakka tai suoritus. Se ole luterilaista, ehkä ei edes oikea katolista, ortodoksista osv. Juuri väärikäytön pelosta mielestäni yksityinen salainen rippi** (poikkeus hätätilassa) tulisi olla papiston käsissä, joille avainten valtan hoito julkisesti on pappisvihkimyksessä uskottu.

** rippi toimituksena

Minulle tämä kertomuksesi Lutherin kolmenlaisesta ripistä on tuttu. Se löytyy varmasti haulla CD-rompultakin.

Mikä on CD-romppu? Kolmenlaisesta ripistä on Tunnustuskirjoissa kirjoitettuna. Linkki on se minkä olen lähettänyt yllä.

“CD-romppu” on erään esihistoriallisen ja ammoin käytöstä kadonneen teknologisen innovaation kansanomainen nimitys. Sekä nimen että itse varsinaisen esineen tuntevat vain muutamat harvat vielä hengissä sinnittelevät neandertaloidit. Sekä tietysti me historioitsijat ja arkeologit. :zipper_mouth:

4 tykkäystä

CD-romppu on CD, jolla on tietoa, eli CD-ROM eli Compact Disc - Read-Only Memory.

3 tykkäystä

Kuten myös “korppu” ja “lerppu”.

1 tykkäys

Olen valaistunut! Kiitos! @anon81097962 , @Filonilla och @Verity !

Ne nyt edustavat vielä vanhempaa kerrostumaa, jota vieläkin harvemmat enää tuntevat. “Korppu” on kansanomainen nimi tallenna-painikkeessa esiintyvälle salaiselle koodikuvalle.

Hahaha! Tämä on hyvä! Pahoittelen puolikielisyyttäni. Aivan kaikki sanat eivät ole sanakirjassa tai urbaanisanakirjassa. Näin sitä oppii monenlaista :smiley:

Itse tosiaan ajattelen, että jokainen voi vakuuttaa armosta, mutta vain pappi voi julistaa synninpäästön, paitsi hätätilassa voi jokainen julistaa synninpäästön. Näiden molempien vaikutus on sinänsä sama, jos on uskoa: syntien anteeksianto. Tosin mielestäni olisi parempi käyttää synninpäästön yläkategoriaa, jonka vaihtoehtoja ovat armonvakuutus ja absoluutio.


No, joka tapauksessa, olen viime aikoina miettinyt Herran sanoja “jolle te annatte synnit anteeksi, sille ne ovat anteeksiannetut” ja synninpäästön sanamuotoa. Mehän helposti ajattelemme, että tässä on nyt kyse ripistä. Mutta entä jos tämä pitää ensin katsoa tavallisen anteeksiannon kautta? Tällöin Herran sana tarkoittaa tätä: jolle te annatte anteeksi teihin kohdistuneen rikkomuksen, hän saa sen anteeksi myös Jumalan edessä. Nyt muistissani kolkuttaa joku vanha rippikoulumuisto; pappi taisi sanoa, että synnit voi saada anteeksi myös niin, että toinen antaa anteeksi sen, mikä on häneen kohdistunut.

Toki sitten myös niin, että pappi voi toimia seurakunnan ja Jumalan puolesta ja antaa anteeksi, erityisesti salasynnit.

Ja vielä kolmas: jos Jeesus sanoo, “jolle te annatte synnit anteeksi”, miksi pappi “julistaa” anteeksiannon? Julistaminenhan on julkiseksi tekemistä, eikö? Ja siis jos pappi julistaa jotain, hän tekee julkiseksi jotain, joka on jo olemassa. Mutta tämä ei puolestaan vastaa sitä, mitä Jeesus sanoo, sillä on totisesti aivan varmaa, että ihminen kykenee olemaan todella kovasydäminen ja anteeksiantamaton. Jeesus yhdistää tämän sydämen heltymisen toiselle Jumalan heltymiseen. Eli kun te hellytte, Jumala heltyy. Ja toisaalla hän kyllä useita kertoja yrittää saada kaikkien sydämiä pehmeiksi ja heltymään…

No, mutta edelleen: jos Jeesus sanoo, “jolle te annatte”, niin miksi pappi ei sano, “minä annan sinulle sinun syntisi anteeksi”, vaan “minä julistan sinulle synninpäästön”?

1 tykkäys

Ortodoksisen kirkon synnintunnustuksessa eli katumuksen mysteeriossa pappi sanoo synninpäästöosuudessa:

"Minulle arvottomalle tunnustuksen tehnyt hengellinen lapseni, minä mitätön syntinen en voi antaa syntejä anteeksi maan päällä, ellei Jumala antaisi. Mutta sen jumalallisen äänen tähden, joka Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen jälkeen tuli apostoleille sanoen: ‘Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt’, sanomme siihen uskaltaen: Kaiken mitä olet sanonut minulle arvottomalle ja kaiken mitä et saanut sanotuksi joko tietämättömyydestä tai unohtaen, olipa se mitä tahansa, Jumala antakoon sinulle anteeksi tässä ja tulevassa ajassa.

Jumala, joka profeetta Naatanin kautta antoi anteeksi syntinsä tunnustaneelle Daavidille, katkerasti Herransa kieltämistä itkeneelle Pietarille, Herran jalkojen juuressa itkeneelle syntiselle naiselle, publikaanille ja tuhlaajapojalle, antakoon anteeksi myös sinulle minun syntisen kautta kaiken niin tässä kuin tulevassa ajassa, sovittakoon sinut pyhän Kirkkonsa kanssa ja yhdistäköön sinut siihen Kristuksessa Jeesuksessa ja asettakoon sinut tuomituksi tulematta peljättävän istuimensa eteen. Sentähden murehtimatta enää tunnustettuja rikkomuksia mene rauhaan."

2 tykkäystä

Latinalainen versio synninpäästöstä on yllättäen :slight_smile: hieman lyhyempi:

“Jumala, joka on laupeuden isä, on sovittanut maailman itsensä kanssa Poikansa kuoleman ja ylösnousemuksen kautta ja vuodattanut Pyhän Hengen syntien anteeksi saamiseksi. Hän itse antakoon sinulle anteeksiannon ja rauhan kirkkonsa palveluviran kautta. Ja minä päästän sinut synneistäsi Isän ja Pojan + ja Pyhän Hengen nimeen.”

1 tykkäys

Juuri siksi, että Jeesus antoi tuon te-kehotuksen valitsemilleen pyhille apostoleille. Heidän myöntämäänsä synninpäästöön hän sanoo sitoutuvansa. Ei missään ole sellaista ilmoitusta, että Jeesus olisi sanonut sitoutuvansa esim. pakanoiden myöntämiin anteeksiantoihin tai synninpäästöihin. Hän valitsi pyhät apostolinsa monia tehtäviä varten, ja Jumalan tarjoaman synninpäästön jakaminen ihmisille on yksi niistä.

Tässäkin kirkottomat tai matalakirkolliset protestantit laajentavat tuon sanan te tarkoittamaan kaikkia maailman ihmisiä sen sijaan että näkisivät siinä jumalallisen järjestyksen ja armotalouden lainalaisuuden, jonka mukaan Kristus tarjoaa kaikille synninpäästöä ja armahdusta mutta tekee sen kirkkonsa pappien kautta apostolisen esimerkin mukaisesti. Kristus on sitoutunut siihen, että synnit tunnustetaan Jumalalle hänen pappiensa toimiessa synnintunnustuksen kuulevina korvina ja synninpäästön lausuvana suuna.

Ihmiset lukevat pyhästä Raamatusta, että Herra asetti apostoleissaan tällaisen jumalallisen järjestyksen mutta sitten he rientävätkin kiistämään, että mitään ei olekaan asetettu, vaan että kuka tahansa maallikko voi “pitää ja päästää” vähät välittämättä siitä, että Herra ohjeisti vain pyhät apostolinsa tähän ja vain heidät hän varusti ja lähetti. En ymmärrä sellaista Kristuksen työn tyhjäksi tekemistä. Siinä yritetään pullikoida Kristuksen kirkkoonsa asettamaa jumalallista järjestystä vastaan.

Niin, tuossa puhutaan opetuslapsista, jotka yleisessä kielenkäytössä ovat enemmän kuin “ne kaksitoista”. Tuossa kontekstissa kuitenkin tarkoitetaan nimenomaan kahdentoista opetuslapsen eli apostolien joukkoa, jotka Jeesus lähetti ja joille hän antoi tämän anteeksiannon vallan.

Nähdäkseni tässä on taustalla ajatus siitä, että “te” tarkoittaa kaikkia opetuslapsia, siis myös niitä, joista opetuslapset ovat tehneet opetuslapsia. “Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”, sanoi Herra; ja jos opetuslapsille annetaan tämä anteeksiannon mahdollisuus, niin se koskee myös niitä, jotka ovat kasteen kautta tulleet joukkoon mukaan.

Toisaalta, Herran rukouksen “anna meille anteeksi meidän velkamme, niin kuin mekin anteeksiannamme velallisillemme”, on kaikkien kristittyjen rukous, ja siinä mainitaan jokaisen kristityn anteeksianto. Olen siinä mielessä samaa mieltä kanssasi, että tämä synninpäästön sana on vain niille, jotka on lähetetty, ja se koskee apostoleita ja heidän seuraajiaan. Huonojen pappien ja piispojen takia on monissa yhteisöissä kadonnut ymmärrys siitä, millaista on hyvä ja vapauttava järjestys ja hierarkia.

Koska valtaan antaa syntejä anteeksi kuuluu toinenkin avain, nimittäin sitomisen, seuraa siitä, että nämä kuuluvat käytettäväksi yhdessä. Maallikkoabsolutio tarkoittaa myös maallikkojen oikeutta sitoa toisiaan synteihin. Minusta sellainen ei kuulosta hyvältä ajatukselta. Varsinainen avainten käyttäminen kuuluu papille.Maallikko voi antaa veljellisttä vahvistusta.

2 tykkäystä