Kysymys oli siitä voivatko vanhemmat kieltää lapsen osallistumisen, jos kumminkin itse kuuluvat kirkkoon. Minusta eivät voi. Jos lapsi/ nuori itse ei halua osallistua johonkin, joka ei ole kaikille pakollista, en pakottaisi häntä osallistumaan. Ylläolevassa jutussa oli kysymys vanhempien puuttumisesta opettajan toimintaan, eikä lapsen uskonnonvapaudesta niin kuin palstamme ateistit kärkkäästi taas tulkitsivat. Jos ei halua lapselleen uskonnonopetusta eikä muutakaan uskonnollista toimintaa, pitää mielestäni erota kirkosta ja erottaa lapsensakin kirkosta. Se on nykyään erittäin helppoa.
Hymyily kohdistui lähinnä tähän kappaleeseen: “Vanhempien mielestä opettaja ei hyödyntänyt opetuksessaan nykyaikaista teknologiaa kuten tabletteja tai tietokoneita. Lisäksi oppilaiden arvosanoissa oli ollut yllättäen usean numeron pudotuksia. Opettaja myös piti uskonnollisia aamunavauksia, joissa hän luki Raamattua ja laulatti virsiä.”
Tuo tämänpäiväinen uutinen kun ei nyt mitenkään viittaa siihen, että joku olisi ollut paikalla ilman omaa tai vanhempiensa suostumusta. Lukija saa tästä nyt sellaisen kuvan, että uskonnolliset aamunavaukset, Raamatun luku ja virsien laulattaminen on yleisesti kiellettyä.
Asia selviää vasta uutisen sisältämän aiemman uutisen linkin kautta. Sieltä löytyy maininta: “Klamilan koulussa lupaa vanhemmilta ei kysytty, mutta oppilaat lauloivat virsiä joka aamu.” Samassa aiemmassa uutisessa kerrotaan “Opetushallituksen pari vuotta sitten päivittämän ohjeistuksen mukaan koulussa voi olla uskonnollisia aamunavauksia, mutta vanhemmilta on aina kysyttävä niihin lupa.” Tämä väite voisi olla täsmällisempi: vanhemmilta kun ei kysytä lupaa siihen, saako koulussa olla uskonnollisia päivänavauksia, vaan sitä saavatko heidän lapsensa osallistua uskonnollista sisältöä sisältävään aamunavaukseen. Onko tästä jokin erimielisyys?
Eli toivoisin toimittajilta tarkkuutta juttuihinsa, ettei tulisi kriminalisoitua uskonnollisia aamunavauksia ja Raamatun lukua aivan noin yksioikoisesti. Samaa lukutaitoa toivon myös hymyilystäni loukkaantuneille.
1 tykkäys
Kyllä he tuon perusteella voivat. Käytännössä tuosta seuraa lähinnä se, että kaikilta vanhemmilta pitää kysyä. Se taas voi toimia ylipäänsä muistuttajana siitä, että koulusta käydään kirkossakin.
Näin minustakin, mutta mihin vetää ikäraja?
Nykyisistä säädöksistä ei selkeää rajaa myöskään löydy.
Kyllä kaikilta vanhemmilta lupa pitää kysyä ja ihan rutiinisti ainakin Jyväskylässä tämä vuosittain kysytään. Ja sitten tulee outoja tilanteita, kun kaikki eivät hoksaa tätä lupaa ruksata.
Kerran joulukirkon aikaan järjestelin yhdelle valvottavan luokkani pojalle vaihtoehtoista toimintaa, koska koululla oli merkintä, että poika ei uskonnolliseen toimintaan osallistu. Kun kerroin tästä pojalle, tämä oli hyvin ihmeissään, ja oli sitä mieltä, että haluaa kirkkoon eikä sitä kukaan häneltä ole kieltänyt. No laitoin vanhemmille viestiä ja kysyin, niin oli vain unohtunut ruksata syksyllä se paperi.
Mutta tosiaan, kyllä kirkkoon kuuluva sen saa kieltää, jos haluaa.
2 tykkäystä
Mitä hyötyä on lapsen kirkkoon kuulumisesta, jos vanhemmat kieltävät heiltä uskonnollisen kasvatuksen? Jotenkin tuntuu siltä, että tuo on luterilaisen kirkon sisäinen asia, josta pitäisi siellä keskustella.
Se, että uskonnollinen kasvatuksen saaminen koulussa on oikeus käy järkeen, mutta että sen saaminen olisi velvollisuus? Saako kristitty ihminen ajatella, että uskontokasvatus on ennemmin perheen kuin koulun tehtävä?
2 tykkäystä
Eihän kouluikäisten kasvatus ole enää pelkästään vanhempien asia, vaan myös koulun ja kirkon. Meillä ortodoksisessa kirkossa painotetaan koulun antamaa ortodoksista uskonnonopetusta, koska seurakunta ei järjestä muuta opetusta lapsille kuin vain kerhoja ja kesäleirejä. Meillä ei ole pyhäkouluja niin kuin luterilaisilla tai katekismusopetusta lapsille niin kuin katolisessa kirkossa. Kristinoppileiri on 15-vuotiaille, mutta se on vapaaehtoinen. Useimmat suomalaiset ortodoksit käyvät kriparin, mutta ulkomaalaiset eivät.
1 tykkäys
Olemme tästä täysin samaa mieltä. Asia on ihmisen ja uskonnollisen yhteisön, ei valtion.
Valtion tehtävä ei ole kieltää Vegaaniliiton jäsentä tilaamasta pippuripihviä.
3 tykkäystä
Voi hyvinkin haluta antaa uskonnollisen kasvatuksen, mutta ei sitä versiota, jota koulu tarjoaa. Jos opettaja on konservatiivi ja oppilas tunnustavan liberaalikristitystä perheestä, tai toisinpäin, voi tässä asiassa tulla yhteentörmäys. Oppilas saa periaatteessa oman kirkkokuntansa mukaista opetusta, mutta ei sellaista, jonka vanhemmat ja/tai lapsi/nuori itse hyväksyisivät. Ja muistan kyllä itse oikein hyvin ne pohdinnat, mitä pitäisi tehdä, jos lukion koululaiskirkossa on naispappi tai muuta liberaaliteologiaa. Kun lintsaaminenkin on vähän niinku syntiä, koska pitää totella esivaltaa, mutta ei koe myöskään oikeaksi osallistua naispapin toimittamaan jumalanpalvelukseen. Itse menin kyllä aina vaihtelevine naispappeuskantoineni. En tiedä kenenkään tiedustelleen mahdollisuutta osallistua ET-oppilaiden vaihtoehtotilaisuuteen…
2 tykkäystä
Säädökset ovat kovasti muuttuneet viime vuosina; vaikka nuori olet, on moni asia jo toisin kuin sinun kouluaikanasi. Sinun opettajasi lienee toiminut aivan pykälien mukaan aikanaan.
On tosiaan ero olemassa: on oman uskonnon opetus, joka on pakollista kirkkoon kuuluvalle. Ja sitten on uskonnon harjoitus, johon ei voida pakottaa. Esim. koululaisjumalanpalvelukset ja uskonnolliset päivänavaukset kuuluvat viimeksi mainittuun.
Säädökset eivät käsittääkseni ole aikoihin muuttuneet.
Olen täysin samaa mieltä tuosta jaosta uskonnon opetukseen ja uskonnonharjoitukseen.
Mitä tarkoitat säädöksillä? Perustuslain ao. kohtia ei ole muutettu kuin kerran itsenäisyyden aikana, vuonna 1995. Mutta esim. päivähoitolaissa oli vielä kolme vuotta sitten kohta “tukea uskonnollista kasvatusta”. Ja ehkä tärkeämpänä, OPS-perusteet, OPH:n ohjeet yms. ovat muuttuneet. Samoin, osin tämän kanssa vuorovaikutuksessa, laillisuusvalvojien kannat ovat muuttaneet tulkintaa.
Koululaitoksen katekismuksessa eivät ehkä “käskyt” ole paljon vaihtuneet, mutta “mitä se on” -osat on kirjoitettu paljolti uusiksi.
On kuitenkin huomattava, että opetushalllituksen ohjeet eivät ole mitään lakeja. Niitä noudatetaan, jos hyväksi nähdään. Lakeja sen sijaan kaikki ovat velvollisia noudattamaan. Virojoen Karilan koulun tapauksessa oli kysymys opettajan ja oppilaiden vanhempien välisestä riidasta eikä uskonnonvapauden loukkaamisesta.
2 tykkäystä
Sikäli ilman muuta totta, että lainvastaista säädöstä ei saa noudattaa. Oliko se nyt perustuslain 107 § joka tuon erikseen sanookin.
Mutta miten muistelen, että OPS-perusteet ovat nykyään jotenkin oikeudellisesti sitovampia kuin ennen? Laissahan voidaan viitata asetukseen ja asetuksessa ohjeeseen, ja tästä tulee kyllä velvoittava ketju. Et sinä uutta amfetamiinijohdannaistakaan saa kaupata, vaikka tarkka molekyylikaava löytyykin vasta aika matalalta säädöstasolta…
Opetushallitus antaa sekä velvoittavia määräyksiä että ei-velvoittavia ohjaavia ohjeita. Opetussuunnitelman perusteet ovat siltä osin velvoittavia, miltä osin opetushallitus on antanut velvoittaviksi tarkoitettuja määräyksiä niin, että sillä on myös perusopetuslain antama valtuutus antaa määräyksiä kyseisestä asiasta. Perusopetuslaissa on vuodesta 2003 lähtien todettu, että:
“Opetushallitus päättää perusopetuksen eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien, oppilaanohjauksen ja muun tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä sekä kodin ja koulun yhteistyön ja oppilashuollon keskeisistä periaatteista ja opetustoimeen kuuluvan oppilashuollon tavoitteista (opetussuunnitelman perusteet)”
1 tykkäys
The choric paideia of the polis has the purpose of forming the souls of the children so thoroughly that they become incapable of experiencing pleasure in what is bad. The songs of the community, the odai, thus become charms, epodai, for the souls (epodai tais psychais), producing the harmony of pleasure and the agathon. They are indeed spells of the soul, fitting it most seriously for the ritual play of life; but since children cannot bear too much seriousness, they must be spoken of as “plays” (paidiai) and practiced as such (659c–e).
– Eric Voegelin, Order and History III: Plato and Aristotle, sivu 316
Koko tuo kirja on hyvä demonstraatio siitä, että yhteiskunnalla pitää olla jotain perustavia myyttejä, joiden varaan se rakentuu. Kun puhutaan osallisuudesta ja osattomuudesta nykyään, niin minulle ei heti aukea, että mitä osallisuudella tavoitellaan tai tarkoitetaan. Yleensä kuitenkin kahta asiaa: Pitää olla riittävästi rahaa, että voi kuluttaa. Ja yhteiskunnan pitää riittävästi tarjota juuri sun tyyppisille ihmisille räätälöityjä palveluita.
Platonisti sanoisi, että yhteiskunnan osallisuus tai osattomuus koostuu osallistumisesta sen arkipäiväiseen elämänmenoon. Työn tekeminen on ehkä yksi osallisuuden muoto. Eli yksilöllä pitää olla myyntikelpoisia taitoja. Toinen on osallistuminen yhteiskunnan sosiaaliseen elämänmenoon. Eli osattomuus tulee siitä, että ei ole jaettuja arvoja tai jaettuja tapoja. Tai sitten on, mutta ne jaetut arvot ja jaetut tavat ovat jollain tavalla antisosiaalisia. Sellaisia, ettei niiden pohjalta rakennu mihinkään kuulumista.
“Omistatko urheilukamppeet, pädin ja pleikkarin?”
“Ööö…”
“No sit sä saatat olla osaton.”
“Ei ku…”
“No sit sul on kaikki hyvin.”
Joka tapauksessa jonkun on välitettävä ne arvot seuraaville polville. Minulla on menossa pieni projekti siinä, että päätin viimein penkoa yhden kaapin ylähyllyn tyhjäksi. Sieltä löytyi joitain ala-asteen oppikirjoja. Joukossa ympäristöoppia ja luterilaisia uskonnon oppikirjoja. En tiedä, miten paljon olen niistä asioista lapsena oikeasti ymmärtänyt. Aloitin ajattelemisen vasta yläasteen aikana. Kirjoissa oli joka tapauksessa hyvin paljon kaikenlaista “miten voit auttaa kaveria”, “mitkä ovat kivoja asioita elämässä” ja “miten sanotaan kiitos ja anteeksi” tyypisiä juttuja.
Korkean luottamuksen ja matalan luottamuksen yhteiskunnat ovat aivan erilaisia. Minkä tahansa yhteiskunnan “luonnontila” on jälkimmäinen. Jos siitä tahdotaan saada ensimmäinen, niin se pitää erikseen tehdä jossain ja jollain tavalla.
Sitten on eri asia, että jos joku opettaja sattuu olemaan vaikka kiihkeä seitsemännen päivän adventisti, joka onnistuu yhdistämään 1800-luvun sosiaaliset normit kreationismiin ja terveysruokaan, ja yrittää tuoda näitä esille venytetyissä aamunavauksissa, niin edistävätkö ne jollain tavalla jotain jaettuja arvoja tai yhteisön koheesiota? Toisaalta ehkä ateistien kannattaisi hyväksyä kristilliset aamunavaukset, jos niistä todella saa sellaisen kuvan, että kristinusko on vain joku mielivaltaisen esoteerinen larppi?
Yhteiskunta tarvitsee kristinuskoa. Mutta ei välttämättä mitään postmodernia versiota, jossa tietyt ryhmät nimetään toteemeiksi, ja muiden tehtävä on tiedostaa heitä. Eikä sen enempää mitään herätysliikkeiden “kivauskoa” ja konsumerismin Jeesusta. Mitä vain, vaikka missä puhutaan kiitollisuudesta ja katumuksesta. Tai rikoksesta ja rangaistuksesta jollain yksilölle ymmärrettävällä tavalla.
Helposti tuntuu siltä, että ainoat kiehtovat moraaliset dilemmat ovat jotain Sophien valintoja (kumpi lapsistasi tapetaan), moraaliset teot ovat jonkin edun tai oikeuden affirmointeja jollekin toteemiksi valitulle asialle tai henkilölle (äänestän kaikkien vapauksien puolesta ja kierrätän talousjätteet) ja rangaistukset antaa kasvoton koneisto vailla mitään suurempaa tarkoitusta. Sellainen lihaa ja luuta olevan ihmisen kokoinen arvomaailma on se, minkä säilyttämisellä tai kadottamisella on merkitystä.
Platon ei anna hirveästi toivoa. Hart ei anna hirveästi toivoa. Voegelin ei anna hirveästi toivoa. Aivan kuin kukaan ei enää ymmärtäisi, mistä yhteiskunnassa on kyse.
2 tykkäystä
saa ja oikeastaan pitäisikin. Koulujen uskontokasvatus / uskonnonopetus on parhaimmillaankin ei-tunnustuksellista. Ja se voi muodostaa ristiriidan perheen omien arvojen kanssa. Koulun virallisen linjan mukaan esim. joku irakilaistaustainen muslimi tai intialaistaustainen hindu ovat täysin tasavertaisia kristittyjen kassa kun taas perheen arvopohjan mukaan he ovat vääräuskoisia.
Tai perhe voi olla vanhoillislestadiolaisia joille kirkon valtavirtaa edustavat eivät ole lainkaan kristittyjä vaan lähinnä pakanoita koska vain heidän omaan liikeeseensä kuuluvat ovat “uskomassa”.
Koulujen uskontokasvatus / uskonnonopetus on parhaimmillaankin ei-tunnustuksellista.
Näin usein väitetään. Se voi olla todellisuuttakin, mutta lakiin se ei perustu, vaan kyseessä on ilmeisesti jonkun opetusministerin tai opetusministeriön virkamiehen tämänhetkinen linjaus, ei mikään lakiin kirjoitettu asia. Perusopetuslaissa lukee (13 §):
Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen.
jatkoa...
Vähintään kolmelle evankelis-luterilaiseen kirkkoon tai vähintään kolmelle ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvalle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnon opetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta.
Muuhun kuin 2 momentissa mainittuihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta, jos heidän huoltajansa sitä pyytävät.
Jos oppilas kuuluu useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan, oppilaan huoltaja päättää, minkä uskonnon opetukseen oppilas osallistuu. (lähde Finlex.)
Olennaista siis se, että “tulee järjestää - - uskonnon mukaista uskonnon opetusta.” Tämä tarkoittaa selvällä suomen kielellä sitä, että uskonnon opetus ei voi olla tunnustuksetonta.
Kuitenkin hallituksen esitys 170/2002, johon pykälä perustuu, kertoo:
Säännöksissä nykyisin käytettävä ilmaus “oppilaan oman tunnustuksen mukainen uskonnonopetus” korvattaisiin uskonnonopetuksen nykyistä sisältöä ja järjestämistapaa paremmin kuvaavalla ilmauksella “oppilaan oman uskonnon opetus”.
- - Evankelis-luterilaista ja ortodoksista uskonnonopetusta antavalta opettajalta ei enää edellytettäisi asianomaisen kirkon jäsenyyttä.
- - Ehdotus korostaa, että uskonnonopetuksessa on kysymys ensisijaisesti oppilaiden oikeuksien eikä uskonnollisten yhdyskuntien etujen turvaamisesta.
1 tykkäys
Minusta olisi parempi, että opettajalta edellytettäisiin jäsenyyttä. Tiedot voisivat olla ehkä vähän vakaammalla pohjalla.
Luin tieteen kuvalehden “Historia” -numerosta viikonloppuna apostoli Paavalista. Jotkut oletukset tai faktoina esitetyt yksityiskohdat olivat vähän outoja. Jäi arvoitukseksi miksi artikkelissa ylipäätään mainittiin Mitra-kultti, ja se, että Paavali mahdollisesti pelkäsi veren näkemistä…