Sekalaisen määrän lukemista harrastaneena pohdiskelin tätä ikuista kinaa forenssisen ja efektiivisen vanhurskauttamisen välillä. Lutherhan ei tällaista distinktiota tehnyt. Hän ei erottanut näitä asioita toisistaan.
Luther muistaakseni vertasi tätä asiaa avioliittoon. Ja se on hyvä havainto. Mies ja nainen julistetaan puolisoiksi, mutta avioliitto ei pääty siihen. Se on alku. Se on jatkuvan kilvoittelun alku, erehtymisen ja häpeän, ilon ja onnen alku ja jatkuva matka. Aviopuolisoiksi julistaminen on forenssinen aspekti ja avioelämä on efektiivinen aspekti. Kumpikin on välttämätön avioliitolle. Ja uskolle. Forenssinen aspekti on koko ajan läsnä, mutta se ilmenee efektiivisesti yhteiselämänä ja uutena elämänä useimmissa tapauksissa.
Vanha testamentti vertaa Jumalan ja Israelin suhdetta aviollisin termein. Uusi testamentti. Paavalia siteeratakseni, vertaa avioliittoa Jeesuksen ja seurakunnan suhteeseen. Seurakunta, niin kuin Israel, ei aina onnistu, vaan on uskoton, pettää, tekee syntiä, lankeaa houkutuksiin… ja Jeesus ottaa aina takaisin. Kuten Jumala Israelin. Jumala kutsui VT:ssa Israelia lapsekseen ja UT:ssa Jeesus kutsuu ihmisiä lampaikseen.
Lisäksi kaikissa näissä analogioissa on jatkuvuuden, kasvamisen ja lisääntymisen elementti, jota ei ole samaa sukupuolta olevien liitoissa edes mahdollisuutena (toisin kuin heteroliitoissa). Ne ovat lähtökohtaisesti ihmistyötä.
Eräs merkittävä este tuon verrannollisuuden positiiviselle ymmärtämiselle nykyaikana on kuitenkin: Ihmiset on opetettu ajattelemaan, että ihmisen arvo on samanlaisuudessa tai samankaltaisuudessa. Siksi miehen ja naisen avioliitto ei voi olla ihanne ja esikuva JOS sitä verrataan Jumalan ja omaisuuskansan sekä Kristuksen ja seurakunnan suhteisiin. Koska kristityille kuitenkin yleensä edelleen Jumala on suuri ja ihminen pieni ja riippuvainen suuresta.
Ihmisille ei ajan suurimman teesin eli samanarvoisuuden ylivertaisen merkityksen vuoksi aukea, että Kristuksen ja seurakunnan yhteyden (tai vastaavan VT:n teeman) vertaaminen kahden ihmisen liittoon on mahdollista koska Rakkaus on suhteen ydin. He kompastuvat heti suhteen epätasapainolta näyttävään asetelmaan. Sitähän ei avioliittokaan todellisuudessa pitäisi olla! Ei valtaa yli heikomman osapuolen, vaan erilaisuutta rakkaudessa ja toinen toisensa täydentävää ykseyttä.
Samaa sukupuolta olevien liitto nähdään tuon nykyajan johtoajatuksen valossa hyvänä, koska se sopii kumppanuuteen, joksi avioliitto mielellään on muunnettu tuosta alkuperäisestä ideasta. Kumppanuus ei toki ole ristiriidassa tuon perinteisenkään liiton kanssa, kuten ei erilaisuuskaan eikä edes ruumiin pää -ajatus sulje rakkautta pois suhteen perusteista. Mutta kaikki siis nykyään pyörii vallan käsitteen ja ihmisarvon suppean käsittämisen ympärillä.