No, siihen viittasi ainakin tämän keskustelujakson aloituksesi:
“Tiede” on tietenkin jo termi, josta saadaan kina aikaan. Minusta ei ole tässä yhteydessä oleellista, millä perusteilla joku on tiedettä tai tieteen kaapua. Minulle ja monille muille kysymys on siitä, että ihmisillä on fyysisten sairauksien lisäksi henkisiä vaikeuksia paljon, ja että nämä asiat myös ovat yhteyksissä toisiinsa. Jos ihmistä autetaan saadun kokemuksen ja tutkimuksiin perustuvan hoidon avulla, se on Jumalan antaman järjen oikeaa käyttöä lähimmäisen parhaaksi.
“Mutuilu” on kovin musertava arvio sille, mitä nykyaikainen psykiatria, samoin kuin psykoterapia on parhaimmillaan. Suuntauksissa on eroa, samoin persoonissa, jotka työtä tekevät.
…
En, mutta sen tiedän, että jos etsin vaikka itselleni tai läheiselleni terapeuttia, tulos voi olla huono tai hyvä. Asiat etenevät, niiden käsittely tuntuu mielekkäältä tai turhauttavalta. Minulla ei tarvitse olla kompetenssia sanomaan, mikä siinä tarkalleen mättää. Mutta kun apua haetaan, sitä jossain hoitosuhteessa tai asiakaskäynnillä saadaan, toisessa ei.
No, eihän muitakaan sairauksia aina voiteta. Silti yritetään, jos otetaan vastuuta. Itsestä ja muista.
Käsitän nämä asiat, Jumalan ja hänen vastustajansa valtakunnan, ehkä laajemmin kuin sinä vaikutat ajattelevan. Pimeyden valtaa voi joissakin asioissa edistää hänkin, joka luulee olevansa automaattisesti kaikessa Jumalan puolella. Pahan juonikkuus ajaa esimerkiksi kristittyjä toisiaan vastaan, ja ennen kaikkea toivosta ja luottamuksesta epätoivoon ja epäuskoon.
Luvut antavat hyvän kuvan siitä, miten esimerkiksi mielenterveyspalveluissa on onnistuttu. Kokonaisvaltaisesti ajatellen lukujen kasvaessa ja ongelmien pahentuessa ollaan kokonaisuutta ajatellen menemässä huonompaan suuntaan. Vastuuta pitäisi olla, mutta sitä ei kukaan ottamassa ole.
Toki aloilla on niitä hyviäkin ja jopa rakastaviakin toimijoita, vaikka erityyppisissä kutsumusammateissa olevat aina pyritäänkin savustamaan ulos. Sitten vastapuolena on varsin avoimesti pahuuden puolella pelaavat. Katsos kun harhaanjohtaminen on varsin tehokas tapa tehdä rahaa erityisesti kun sen liimaa kiinni auktoriteettiasemaan.
Sitten se Raamatullinen kysymys. Jos kerran on niin, että se maailma lähes täysin kristinuskosta luopuneissa länsimaissa ei löydy esimerkiksi lääketieteen suuryrityksistä, tai vaikkapa hallintojemme huipuilta, niin mistä ihmeestä se sitten löytyy? Joko elämme taivaassa?
Ehkä tämä tulee lähelle esim. medikalisoitumisen teemaa. Sen takana voidaan ajatella olevan halu kontrolliin, rahaan ja valtaan. Ja samalla aito halu keksiä uusia parannuskeinoja. Kun ihminen keksii jonkin hyvän asian, niin toinen ihminen keksii aina keinon käyttää sitä hyvää asiaa vääriin tarkoituksiin. Se ei tietenkään tarkoita että asia itsessään on huono.
Emile Durkheim kehitti aikoinaan ns. herkistymisteorian. Se sanoo että kun yhteiskunta muuttuu stabiilimmaksi, niin kiellettyinä pidettävien asioiden rima laskee. Eli asiat jotka ennen olivat sallittuja, muuttuvat kielletyiksi. Analogisesti asiat joita ennen pidettiin normaaleina, muuttuvat epänormaaleiksi. Ja kun ne halutaan haltuun, niin ne pitää saada jotenkin siirrettyä virallisen tahon piiriin esim laatimalla diagnoosi. Tomi Bergströmin kirja Mieletön häiriö, kertoo tällaisesta normaaliuden piiriin kuuluvien asioiden diagnosoinnista ja siitä, miksi psykiatria on välillä harvinaisen tehotonta monissa mielenterveyden ongelmien hoitamisessa.
Mutta on tärkeää muistaa, että psykoterapia ei ole psykiatriaa, vaikka ne ovatkin keskenään vuorovaikutuksessa suuntauksesta riippuen enemmän tai vähemmän.
Kristillisen sielunhoidon viisaus on aina ollut yksilön kohtaamisen ja yhteisön (kirkko) integroinnissa. ihmistä ei kohdata sielunhoidossa vain itsensä ja ongelmien vuoksi, vaan tarkoituksena on aina saada ihminen osallistumaan yhteisön (kirkon) elämään.
Sekulaari sielunhoito (psykoterapia) voisi oppia tästä ja kiinnittää hoidettavan sosiaalisestikin johonkin… mikä se sitten yhteiskunnassa onkaan: kirjastossa käynti, kahviloissa käynti, kulttuuri jne. Tämä on tietenkin hankalaa, koska nykyisessä moniarvoisessa kulttuurissa ei oikein voida sanoa että liity kulttuuriin.
Kristillisen sielunhoidon vahvuus on aina ollut tämä mahdollisuus osoittaa sielunhoidettavalla konteksti johon tämä voi liittyä ja tulla hyväksytyksi. Tämä hyväksyminen on tietenkin ollut kirkolle ongelma ajoittain ja paikoittain. Tai oikeastaan se tapa millä on pystytty sanomaan ihmiselle että sinä olet Jumalalle rakas, tekosi eivät ole ja täällä sinulla on lupa kasvaa niistä pois.