Demonisten vaikutusten ja psykiatrisen ongelman erottaminen

Parasta varata maissinjyviä jo valmiiksi kaappiin sitä varten, että joku lähetyshiippakuntalainen joutuu LHPK-teologin manausrituaalin kohteeksi. Siitä tulee lööppikamaa, tietenkin.

1 tykkäys

Joku tutkiva journalisti on varmastikin valmis uhraamaan muutamia kuukausia elämästään päästäkseen tällaiseen kertomisen arvoiseen tilanteeseen.

Mun mielestä on hyvä, jos manaussysteemeistä ei anneta tarkkoja tietoja julkisuuteen. Yleinen tieto yksityiskohdista voisi helpottaa feikkaamista ja vaikeuttaa mahdollisuuksia erottaa, onko kyseessä aito riivaustila.

2 tykkäystä

Tarvinneeko muuta kuin kuulla tuosta ohjeistuksesta. “Äärifundamentalistinen järjestö manaa demoneja! Asiantuntija: Ei olisi uskonut nykypäivänä Suomessa.”

1 tykkäys

65549

Veikkaan, että käytännössä kaiken, mitä asiasta saattaisi haluta tietää, siis viihteen, säväreiden, pohdiskelun ja uteliaisuuden kannalta, löytää kun lukee tämän kirjan. Itselläni on muutama vuosi siitä, kun luin. Oli luultavasti liikaa aikaa silloin, koska en oppinut mitään itseäni kiinnostavaa, eikä asia antanut aihetta millekään jatkopohdiskelulle tai enemmälle penkomiselle.

Homma on hyvin yksinkertainen. Se on possessio silloin, kun on selviä merkkejä siitä, että ollaan tekemisissä useamman tietoisuuden kanssa, jotka toimivat saman henkilön kautta. Ja on toiveajattelua kuvitella, että tunnettujen psykiatristen häiriöiden joukossa olisi sellaista jakomielitautia tai multipersoonaa, joka ilmenisi samalla tavalla. Se käsitys possessiosta, mikä on muodostunut normiksi, ei mahdollista mitään tällaista selitystä. Joten, jos joku ateisti haluaa leuhkia tässä välissä materialismin selitysvoimalla, niin oikea tapa siihen on väittää kertomuksia keksityksi. Väärä tapa on väittää, että on olemassa joku psykologinen selitys.

Jos ilmiö ei ole todellinen, niin käsissä on kasa keksittyjä tarinoita. On houkuttelevaa selittää, että entisaikaan mielen sairauksia on väitetty possessioksi. Kun siinäkin on kaksi eri asiaa väitetyt havainnot ja niille annettu tulkinta. Väitetyt havainnot sisältävät asioita, jotka eivät mene mihinkään psykologian tuntemaan tai edes psykologialle mahdolliseen selitykseen. Ja jos ilmiö on todellinen, niin erottamisessa ei ole aivan mahdottomia ongelmia.

Uskon, että tämän keskustelun varsinainen aihe ei niinkään ole tuo erottaminen. Vaan se ajatus, että pitäisi yrittää todistaa henkimaailman olemassaolo jonkin tällaisen jutun kautta. Eli pitää saada aikaan joku showdown tai kaksintaistelu uskon ja ateismin välillä. Siinä uskon puoli heittelee kertomuksia possessiosta, ja ateismin puoli vastaa, että “nääh, en usko” ja “eiks teil oo enempää” ja “eiks teil oo parempaa”.

Olen miettinyt, etenkin nyt kun Trump valittiin presidentiksi, ja kaikkea muutakin tapahtui, erään Orthospheren artikkelin pohjalta sellaista käsitettä kuin mimeettinen eskalaatio. Se tarkoittaa sitä, että jos haluaa tapella, niin silloin pitää sopia, että mistä tapellaan. Vähän kuin Elia vastaan Baalin papit.

Tämä tarkoittaa, että uskovista ja ateisteista tulee sillä tavalla ja siinä kohdassa samanlaisia. Kumpikin hyväksyy kaiken määritteleväksi keskipisteeksi sen, että kuka saa tulen lyömään alas taivaasta. Ongelmia on kaksi. Ensimmäinen on se, että ateistia ei saa kukaan pitämään sanaansa siitä, että jos joku “kiistaton todiste” esitetään, niin hän alkaa uskoa. Kun uskominen ei ole voluntaristinen teko, vähän kuin pierun päästäminen, missä pinnistetään puoliksi ajatuksen ja puoliksi ruumiin tasolla jotain. Koska ateisti on ihminen, eikä mikään jumalallinen tai riippumaton järki, niin mitään kiistatonta ei ole olemassa. Tästä syystä Elia teki vedon hävinneelle osapuolelle ainoalla loogisella ja järkevällä tavalla, eli lahtasi kaikki.

Toinen on se, että jos olisi mahdollista luoda tällainen asetelma, että voidaan lyödä vetoa jostain yksittäisestä tempusta, niin sillä ei lopulta kukaan voittaisi mitään. Ja tämä olisi täysin riippumatta siitä, mikä olisi vedon lopputulos. Tämä johtuu siitä, että uskossa ei ole kyse henkimaailman olemassaolosta. Se ei ole ollut koskaan mikään pointti missään maailman suuressa uskonnossa. Eikä kukaan kristitty, joka vähänkin osaa ajatella pidemmälle, esitä sitä uskonsa keskeiseksi sisällöksi tai asiaksi, joka hänet erottaa ateisteista.

Silloin, jos vapaiden suuntien piirissä ollaan kovasti kiinnostuneita pimeiden voimien kanssa pelleilystä, niin se johtuu tuosta samasta mimeettisestä eskalaatiosta: Jos itse usko nähdään sellaisin termein, että vaikuttavan voiman saaminen ja käyttäminen on siinä pääasiassa, niin silloin myös muut vaikuttavat voimat saavat ratkaisevia merkityksiä. Tai koko uskon kysymyksestä tulee juuri yksi voimien taistelu.

Lopulta usko on kuitenkin sitä parempaa mitä erilaisempaa se on kuin ateismi. Laadullisesti erilaisempaa. Sellaista, ettei sitä voi edes muotoilla samoilla termeillä, samalle asteikolle tai millään tavalla binääriseksi vaihtoehdoksi. Usko ei kysy, että onko yhdessä, tarkkaan valitussa asiassa kyse Jumalan toiminnasta. Usko kysyy, että miten monella eri tavalla aivan joka asiassa on kyse Jumalan toiminnasta.

Nämä ajatukset johtuvat siitä, että olen lukemassa jonkun muistiinpanoja Voegelinin Anamnesikseen. Ja siitä oivalluksesta vähän aikaa sitten, että Platonin syvyys ja Nietzschen syvyys ovat sama symboli. Yllättäen myös Allan David Bloomin ja David Bentley Hartin syvyys ovat sama kuin kahden edellisen. Tällaisiin mittelöihin osallistuvan ateismin yksi keskeinen piirre on tämän, ellei peräti kaiken syvyyden puuttuminen.

Tätä väitettä en ymmärrä. Kyllähän dissosiatiivinen identiteettihäiriö tarkoittaa juuri sitä, että yhdellä ihmisellä on erilaisiksi identiteeteiksi jakautunut persoona, jotka eivät välttämättä muista toistensa tekemisiä, ja jotka ottavat vallan potilaasta.

1 tykkäys

Tilanne on aina ongelmallinen uskon ja ateismin välillä ja se on sitä enemmän ongelmallinen mitä enemmän tieteellisiä selityksiä saadaan maailmankaikkeudesta eli ns luomakunnasta, joissa ei tarvita Jumalaa selittämään mitään.

Tiede ei tietenkään pysty koko maailmankaikkeutta ajatellen antamaan vastausta kysymykseen ‘miksi’.

Jos ajatellaan teoreettista perustapausta, missä ihminen tulee uskoon esim Raamatun lukemisen seurauksena. Tällöin ihminen tietenkin kokee tunnetasolla jotain sellaista, joka vakuuttaa hänet Jumalan olemassaolosta. Kokemus on kuitenkin täysin subjektiivinen, eikä tosiasiassa ole mikään tae siitä, että uskoontulo on kohdistunut todelliseen luoja Jumalaan vaan voi olla myös pelkkä idea Jumalasta.

Sen vuoksi, jotta ihminen voi hyvällä omatunnolla toteuttaa lähetyskäskyä, hänen pitäisi omata jokin syvempi tieto siitä, että hän ei erehdy uskossaan. Raamattu ei sulje pois sitä, etteikö uskoontullut henkilö saisi Jumalalta vahvistusta uskolleen. Pikemminkin päinvastoin.

Luulisi, että sinun tasoisesi pohdiskelija näkisi tässä jonkin ongelman, johon pitäisi miettiä tyydyttävä filosofinen/teologinen ratkaisu.

Possession tapauksessa on esim nettiin ladattu videoita, joissa suoritetaan manausrituaalia. En tiedä mikä taho tai mitkä tahot ovat näin tehneet, mutta siellä niitä kuitenkin on. Eli asiaa pyritään todellakin tekemään tiettäväksi, koska sitä jaetaan julkisesti. Siitä ei ole enää pitkä matka siihen, että ateistit istuisivat katsomossa järkyttymässä ja manaajien lisäksi paikalla olisi joukko uskovia rukoilemassa ateistien puolesta, jotta pirut eivät siirtyisi näihin.

Tosin videoita julkaisee jokin muu taho kuin esimerkiksi katolinen kirkko, on yksi selitys videoiden teolle ja esittämiselle se, että tiedetään olevan yleisöä, joka tällaista sisältöä etsii, ja videoita tekemällä saa katsojia, jotka sitten tuottavat visiiteillään rahaa tekijöille.

Sitä ei ymmärrä, jos asiaa lähestyy jonkin geneerisen määritelmän kautta, että “yksi ihminen on kuin useampi eri ihminen” eli “ahaa, ne ovat sama asia”. Toinen vaihtoehto on, että lukee kertomuksia possessiosta, vaikka tuon Malachi Martinin kirjan, ja sitten vaikka Wikipedian sivun dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä, ja vertailee.

Kadunmiehellä on ongelmia käsittää skitsofreniaakin siksi, että hän luulee sen olevan “useampi mieli yhdessä henkilössä”, kun oikeasti se on “yksi mieli, joka on siten osittunut ja hajalla, että kärsijä kokee siitä olevan osia ympäristössään - tai hyödyntää, delusionaalisesti tai aidosti, ympäristöä sen osina”.

Eli skitsofreenikko ei vaikka osaa tehdä päätöksiä tai tarkastella itseään, niin hän kuvittelee ympäristön lähettävän hänelle maagisia viestejä - joihin reagoiminen tuntuu päätösten tekemiseltä - tai kuvittelee kommandomiesten lymyävän ikkunan takana - joka taas tuntuu itsen tarkastelemiselta.

Skitsofrenia ei tähän liity, koska se ei aiheuta mitään erillisiä persoonallisuuksia. Dissosiatiivinen identiteettihäiriö aiheuttaa, sen diagnoosinen kriteeri on se, että erillisiä persoonia on vähintään kaksi. Ja sinä väitit, ettei psykiatria tunne mitään erillisiä tietoisuuksia. Kyllä tuntee, mutta ei tietenkään skitsofreniaan liittyen.

Missä kohdassa minä niin väitin?

Tuossa lainaamassani kohdassa.

Lainataan se vielä uudestaan. On olemassa psykiatrinen häiriö, missä useampi tietoisuus toimii saman henkilön kautta. Sinä mielestäni tuossa väität, että ei ole.

1 tykkäys

Tässä Autuaan Maria Bolognesin elämästä. Hän oli aikoinaan riivattu, mutta vapautui siitä ja mielisairaalassa hänet todettiin terveeksi. Myöhemmin hän koki ihmeellisiä näkyjä ja Kristuksen kärsimyksiä. Näin omana aikanammekin on suuria ihmeitä, jotka Jumala tekee palvelijoissaan.

Väitin, että laadullinen ero on niin suuri, että perehtyneelle ei pitäisi olla epäselvää. Luin viime syksynä vähän jotain DID:stä. Nyt kurkkasin Wikipediasta, niin siellä ei puhuta edes eri persoonista, vaan persoonan tiloista (personality states). Eli vaikka olisin noin väittänyt, niin psykiatriakaan alana ei tiedä, edes lievemmässä mudossa, onko sitä vai toista mieltä.

Tapauksia lienee hyvin vähän. Minkälaiset mahdollisuudet tapauksia on tutkia? Voi olla, että siitä syystä kehitys ei voi olla kovinkaan nopeaa teorianmuodostuksen saralla. Vähän niin kuin pallosalama. Ja tyyppiesimerkkejä, jotka olisivat hyvin selkeitä tapauksia voi olla vielä vähemmän.

Toisaalta tuo oli vain ajatus, jonka ajattelin tuoda keskusteluun mukaan. En omaa oikeastaan mitään oikeaa tietoa tuosta ilmiöstä, mikä sen takana sitten onkaan.

Jos multipersoonallisuudesta paranee manausrituaalin avulla, niin kaipa kyseessä voi olla sitten aito riivaustila. Onkohan tällaisista tapauksista esimerkkejä?

Näen manaamisrituaalissa pienen kummallisuuden, jolle saattaa löytyä selitys. Voi olla, että olen aiemminkin asiaa julkisesti miettinyt, mutten muista varmasti.

Eli: käsittääkseni kirkon rituaali ei ole mikään kovin lyhyt. Raamatussa Jeesus suoriutuu (mikäli kuvaukset Raamatussa ovat riittävän tarkkoja) tehtävästä melko nopeasti ja ilman pitkiä suostutteluja.

Mikä voi olla syynä siihen, että kirkon manausrituaalissa joudutaan tekemään paljon enemmän riivaajan suostuttelua (tai mitä se sitten tarkalleen ottaen onkaan)? Poisajava voima on kuitenkin sama. Ihmisen tehtävä on vain toimia välikappaleena.

1 tykkäys

Kirkon manausrituaaleista en tiedä, mutta muutamia tosikertomuksia olen lukenut, jossa on vain sanottu ihmisessä olevalle riivaajalle: “Jeesuksen nimessä, käsken sinua poistumaan hänestä”. Eikä siihen ole sen enempää tarvittu.
Usein pelkkä nimi “Jeesus” riittää.

2 tykkäystä

Ja aina taas ei:

Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: ’ Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa.'
Niin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, mutta paha henki vastasi heille: 'Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?'
Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta.

(Ap.t. 19: 13-16)

1 tykkäys

Ai niin…

Voinemme siis päätellä että demonilla on tieto siitä onko joku valtuutettu käskemään Jeesuksen nimessä vai ei…

3 tykkäystä

Demonien kanssa ei kannata askarrella, mutta Netflixissä on yllättävän asiallinen dokumenttielokuva Malachi Martinista. Sillä on sama nimi kuin tuolla hänen kirjallaan. Dokumentti ei ole juuri lainkaan sensaatiohakuinen.

1 tykkäys

Eikö Malachi Martin nyt ole aika sensaationhakuinen jo ylipäänsä?

Edellä linkkaamani A. Maria Bolognesin elämä kertoo kaikekessa yksinkertaisuudessaan asiasta paljon.

Olisi itsellänikin jotain sanottavaa tähän, mutta ehkä on parempi vaieta. Sen nyt sanon, että demonista painostusta voi kokea ja se on kamalaa.

1 tykkäys