Kyllähän moni on uhonnut, että eroaa kirkosta, jos homovihkimykset sallitaan. Monille tämä jää tyhjäksi puheeksi. Itsekin tiedän ihmisiä, jotka vannoivat muuttavansa pois Suomesta, jos Halonen valitaan presidentiksi tai jos perussuomalaiset pääsevät hallitukseen. Täälläpä vielä ovat jäljellä.
Varmaan monille on tosiaan vaikeata minnekään lähteä tai löytää jotain muuta seurakuntayhteyttä.Syitäkin on monia, joko on omaksuttu luterilainen oppi ja/tai kansankirkollinen ajattelutapa, luterilaisuus koetaan suomalaisuuteen kuuluvaksi ja perinteiseksi asiaksi (voisi kuvitella, että sellaiset henkilöt, jotka vastustavat homovihkimyksiä ovat usein sellaisia, joille tällaiset arvot ovat tärkeitä, etenkin jos ei mitään syvällistä teologista reflekteerausta ole taustalla) Lisäksi tietysti usein on niinkin, että muita seurakuntia ei ole kauheasti tarjolla - ortodoksinen ja helluntailainen vaihtoehto yleensä löytyy jostain lähistöltä, usein vapaakirkkokin, mutta katolisia, pieniä luterilaisia tai pieniä vapaita suuntia ei useinkaan ole lähistöllä tarjolla.
Toisaalta, kuten mainitsemani esimerkit Norjasta osoittavat, nämä kirkot voivat myös laajentaa toimintaansa alueille joissa niitä kaivataan, mutta luulisin, että silloin on kyse jostain valmiiksi yhdessä kokoontuneesta porukasta (herätysliikkeestä, seurakunta-aktiivien piiristä jne), jotka ovat yhdessä tarttuneet toimeen ja kutsuneet (ja joista jollakulla on ennestään kosketus kyseiseen kirkkoon). Tällainen voi olla vaikeaa sellaiselle, joka on Suomen ev.lut. kirkossa tottunut “vain” (en tarkoita vähätellä) osallistumaan seurakunnan tilaisuuksiin, jossa seurakunnan työntekijät ovat tehneet kaiken valmiiksi. Uuden seurakunnan perustaminen kun vaatii paljon sellaista, mikä voi olla tällaiselle vierasta: sopivien tilojen etsintää ja mahdollisesti vuokrausta, taloudellista uhraamista kulujen kattamiseen, talkootyötä tilojen laittamiseksi kuntoon, vapaaehtoishommia jumalanpalveluksissa ja mahdollisissa muissa tilaisuuksissa, tiiviimpää suhdetta seurakunnan pastoriin jne. Lisäksi tulee paikkakuntalaisten ihmettelyt, että mitäs sitä nyt ollaan perustamassa ja luullaankos sitä olevansa parempia kuin muut. On helpompaa liittyä tai kuulua olemassaolevaan seurakuntaan kuin perustaa uusi.
No tämä on kyllä lähinnä maalaisten ongelma Ei täällä isoissa kaupunkikeskuksissa ole sellaista yhteisöllisyyttä, että kukaan ihmettelisi toisten touhuja, ja pieniä seurakuntia on jo ennestään paljon. Muilta osin esität erittäin hyvän pointin. Nyt kun laulan paikallisseurakunnan kuorossa, niin pääsen vähän näkemään sitä, miten paljon ev.lut. kirkossa tekee palkattu työntekijä (vaikka kyllä siellä vapaaehtoisiakin riittää). Paikallisseurakuntien perusväki on opillisesti konservatiivisempaa kuin voisi luulla, mutta riittääkö sitten käytännössä innostus siihen, että missään tilanteessa siirryttäisiin evl.fi-rakenteen ulkopuolelle?
Nuo tilastot taitavat olla vielä vajaita tämän vuoden tietojen osalta. Testasin, millaista kävijämäärää tilasto näytti tämän vuoden suurimmalle yksittäiselle ehtoolliselle Suomessa eli Suviseurojen ehtoolliselle heinäkuun alussa. Suviseurojen ehtoolliselle osallistui lehtitietojen mukaan tänä vuonna 22 000-23 000 henkilöä. Ei ollut tuosta Porissa järjestetystä messusta kukaan kirjannut ehtoolliskävijöitä, vaikka voimassa olevan tilastointiohjeistuksen mukaan valtakunnallisten juhlien ehtoollisenvietot pitäisi kirjata lomakkeelle A1 Jumalanpalvelus, ehtoollinen, kirkollinen toimitus. Tilastokirjaukset pitäisi tänä vuonna tehdä 31 päivän sisällä tapahtumista, jonka jälkeen aikaikkuna kirkon tietojärjestelmässä sulkeutuu. Aiemmin riitti, jos tilastot syötti tietojärjestelmään kerran vuodessa. Varmaan moni muukin ehtoollinen osallistujineen on vielä kirjaamatta uuteen tietojärjestelmään. Ehkä tietoja vielä täydennetään. Kaikkia kirkollisia tapahtumia tuskin koskaan saadaan kattavasti mihinkään tilastoihin. Kaikki eivät halua kuluttaa aikaansa tilastojen tuottamiseen. Osa kirjaamisista myös yksinkertaisesti unohtuu tai jää tekemättä siksi, ettei kukaan koe olevansa vastuullinen ilmoittamaan tapahtuman osallistujamääriä johonkin.
Näin on. Eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta kun sivu antaa ymmärtää että tilasto on reaaliaikainen.
Tilastotietoahan evlut kirkko tuottaa hirmuisen paljon. Jos olisin kirkon päättäjä, jakaisin alkuunsa seurakunnat kahtia, puolet tilastoisi parillisina ja puolet parittomina vuosina.
Mites Norjassa on herätysliikkeiden suhde main stream luterilaiseen kirkkoon? Veikkaan, että kun Suomessa samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen hyväksytään evlut kirkossa, niin tapahtuu pientä liikehdintää, mutta valtaosa (90 %?) ns “konservatiiveista” tulee jäämään evlutin sisälle erinäisiin herätysliikkeisiin ja omiin ekklesioleihinsa - “kirkkoihin kirkon sisällä”, jossa Se Oikea Jumalan Sana on aina ollutkin (ainakin heidän mielestään).
No siis, Norjassa moni järjestö on jo jonkin aikaa voinut viettää esim. ehtoollista omilla rukoushuoneillaan, ja Norjassa ei lähetysjärjestöillä ole Suomen tavoin käsittääkseni seurakunnan antamia määrärahoja (kolehteja sentään taitaa olla), joten kytkös on aika löyhä. Norsk Luthersk Misjonssamband (NLM), Indremisjonsforbundet (ImF) sekä Normisjonin yksi piiri ovat perustaneet järjestöjensä rinnalle uskonnolliset yhdyskunnat, joihin voivat liittyä ne järjestöjen jäsenet, jotka eivät enää halua olla Norjan kirkon jäseniä, Tästä jo mainitsinkin. Kahden ensimmäisen uskonnollisten yhteisöjen jäsenmäärä on molemmilla vähintään useita satoja, Viime vuonna NLM trossamfunnin jäsenmäärä nousi 167:stä 686:een ja ImF:n vastaavan organisaation 455:stä 749:ään. Tänä vuonna kasvua on varmasti tullut lisää, mutta edelleen valtaosa lienee kirkon jäseniä.
Lestadiolaisia on tuolla jonkun verran, näistä esikoislestadiolaiset ovat Ruotsin ja Suomen tavoin ottaneet sakramentit omaan käyttöönsä (Norjassa ei niin dramaattinen asia kuin Suomessa), Siellä on myös sellaisia lestadiolaisuuden haaroja, joita ei ole Suomessa, kuten Lyngenin suunta ja uuserikiinit: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lyngenin_suuntahttps://fi.wikipedia.org/wiki/Liberaali_Lyngenin_suunta
Kah, näitä uutisia ei pysty lukemaan kokonaan, mutta tämän mukaan NLM:n uskonnollisen yhdyskunnan jäsenmäärä olisi noin tuhat, eli muutama sata olisi tullut lisää tämän vuoden aikana: http://www.dagen.no/Nyheter/MENIGHET-ELLER-FORENING/Venter-utålmodig-på-avklaring-om-kirkesyn-535748 Tuossa jutussa yksi liikkeen näkyvistä hahmoista Kenneth Fløistad Ellefsen toivoo, että NLM muotoutuisi vielä selkeämmin uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, jolla olisi selvästi omia seurakuntia. Ilmeisesti hän joutui pettymään toiveessaan, sillä nyt muutama päivä NLM:n kokouksen jälkeen hän on ilmoittanut liittyvänsä Frikirkenin jäseneksi: http://www.dagen.no/Nyheter/Kirke-i-NLM/Velger-å-gå-538123 Frikirken on Norjan luterilaisista vapaakirkoista suurin, noin 18 000 jäsentä. Se ei kuitenkaan ole käsittääkseni tunnustuksellis-luterilainen siinä mielessä, kuin tällaiset vapaakirkot usein ovat. Se kuuluu Luterilaiseen maailmanliittoon Norjan kirkon tavoin ja on hyväksynyt naispappeuden. Kuuluminen samaan kirkkoliittoon on saattanut hivenen hillitä sen kannanottoja Norjan kirkon tilanteeseen. Saa nähdä, korjaako se siitä kuitenkin enemmänkin satoa.
Tätäkään juttua ei voi lukea kokonaan, mutta siinä kerrotaan jo viime vuonna Norjan kirkosta eronneesta papista Dag Øivind Østerengistä, joka on liittynyt katoliseen kirkkoon ja kirjoittanut omasta tiestään entisenä NLM:n jäsenenä katoliseksi: http://www.vl.no/kultur/pilegrimsreise-hjem-til-sin-egen-tro-1.1044503?paywall=true Kirjan nimi on “Fra Luther til Peter – en pilegrims bekjennelser”. Østereng oli näkyvä hahmo samaa sukupuolta olevien vihkimistä vastustavassa Carissimi -pappisliikkeessä. Onko tällaisia vastaavia kirjoja tehty Suomessakin?
Tässä nyt esimerkit taas siitä, miten eri suuntiin kulkevat ihan konservatiivien johtohahmojenkin tiet tässä kirkollisessa tilanteessa.
Hyvin inspiroivaa on lukea noita kertomuksia siitä, kuinka katolinen kirkko on tullut turvapaikaksi meidän papeillemme. Ruotsissa näitä kai on paljonkin ollut.
Jatketaanpa Norja-tiedotusta: Rolf Kjøde, joka on yksi Norjan kirkon näkyvimmistä johtohahmoista ja oli keskeinen tekijä noin 200 pastorin vetoomuksessa saada opettaa perinteisen avioliittokäsityksen mukaisesti ja vaatimassa henkilöseurakuntia (näistä uutisoitiin myös Suomessa: https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/yli-200-pappia-pyytaa-elintilaa-norjan-kirkossa/ ), on nyt uskonpuhdistuksen muistopäivän “kunniaksi” eronnut Norjan kirkosta. Hänen mukaansa hänen on mahdotonta kuulua kirkkoon, joka siunaa synnin.
Kjøde on tosiaan ollut näkyvä hahmo, ja voi olla, että hänen luovuttamisensa Norjan kirkon suhteen vaikuttaa maallikoihinkin. Toisaalta minua huolestuttaa se, että hän otsikon mukaan haaveilee uudesta luterilaisesta vapaakirkosta, eli ilmeisesti hän ei ole tyytyväinen yhteenkään olemassaolevista. Näin Norjan jo valmiiksi pirstaleinen tunnustusluterilainen kenttä saattaa pirstoutua lisää sen sijaan, että Kjøde ja mahdollisesti häntä seuraavat liittyisivät johonkin olemassaolevista kirkoista. Mikähän tähänkin nyt taas on esteenä? Ja onko tällainen pirstaloituminen Suomessakin uhkana, jos homoliitot hyväksytään?
On. En osaa nähdä, että mikään nykyisistä herätysliikkeistä hyppäisi LHPK:n kelkkaan, jos LHPK pysyy nykyisen kaltaisena. Muut tunnustusluterilaiset kirkot taas ovat sen verran tiukkapipoisia, että eivät luultavasti edes hyväksyisi kansankirkosta siirtyvää porukkaa sellaisenaan, herätysliikeväki kun ei ole mitenkään yhtenäisesti esim. nuoren maan kreationismin takana. SLEYn ja viidesläisten erot taas ovat tätä nykyä enemmän käytännöllisiä ja kulttuurillisia kuin opillisia, mutta niidenkään yhteensovittelu ei välttämättä sujuisi ihan tuosta vain. Olisi tietysti äärimmäistä pirstoutumista parempi vaihtoehto, jos evankeliset ja viidesläiset perustaisivat yhdessä konservatiiviluterilaisen kirkon, jonka sisällä olisi suuri vaihteluväli jumalanpalveluskäytännöissä.
Ongelmana on tietysti se, että jos halutaan paljon porukkaa mukaan, pitää linjan olla “avaran kansankirkollinen”. Silloin taas se kuitenkaan kelpaa taas kaikille. Joten reuna vuotaa jommastakummasta laidasta välttämättä. Samoin tietysti erilaisten linjojen tuomat ongelmat kirkossa seuraisivat uuteen yhteisöön mukana. Niitä on voitu sietää kirkossa, mutta miksi sietää niitä enää uudessa yhteisössä? Eikö se olisi mahdollisuus saada puhdasoppinen kirkko, josta on haaveillut?
Sleyn ja viidesläisten ympärille muodustunut yhteisö torjuisi naispappeuden, mikä sulkisi pois aika ison määrän homovihkimisiin kriittisesti suhtautuvista. Jotenkin en jaksa uskoa, että mitään tämän ryhmän ympärille syntyvää isoa liikettä tulee. Sitten voi olla mahdollista srk-lestadiolaisuuden muodostama oma kirkko, mutta siihen ei taas muita ole menossa eikä huolittaisikaan.
Järjestöinä herätysliikkeet eivät liity Lhpk:aan. Mutta yksilöitä menee jonkun verran, koska Lhpk on omassa visiossaan houkutteleva ja ainakin toistaiseksi kasvava. Monilla on tunne, että se tarjoaa uutta kipinää ja intoa.
Sleyn ja vitosten opillinen ero on kaventunut, mutta silti selvästi olemassa.
Entä lestadiolaiset? Heidän suurimpien ryhmiensä liikehdintä on kansankirkon kannalta paljon ratkaisevampaa kuin suhteellisen pienten mutta toki aktiiviseurakuntalaisten joukossa näkyvästi toimivien Sleyn, Seklin ja SRO:n.
Suomen kirkkohistoria on aika erilainen kuin Norjan ja Ruotsin. Meillä herätykset eivät juurikaan ajaneet ihmisiä kansankirkon ulkopuolelle vaan rikastuttivat ja ravistelivat kirkkoa. Siksi pirstoutuminen tuntuu meistä pahemmalta ja siihen on ollut suurempi kynnys kuin noilla naapureilla.
Ehkä joudumme kuitenkin muuttamaan koko seurakuntakäsitystämme vuosikymmenien myötä. Saatamme jopa olla menossa amerikkalaistyyliseen kirkollisuuteen eli pienten paikallisyksikköjen suuntaan. Tämä sopii yhteen sen kehityksen kanssa, että jumalanpalvelusyhteisöjä - opillisista painotuksista riippumatta - pidetään käytännössä oleellisempina kuin virallisia “kirkonkirjaseurakuntia”. Ja samaan suuntaan painaa kirkon vähenevä verotulo. Vielä kirkolla on kuitenkin omaisuutta ja työntekijöitä rutosti, joten laivan uppoaminen (jonkun mielestä se on sitä) tapahtuu hitaasti ja vuosikymmenissä, ei muutamassa vuodessa.
Näin minäkin arvelen. Itse pitäisin parempana, jos kirkosta erotaan (tai tarkoittaako se sitten jäsenyydestä eroamista vai pelkästään toiminnallista eriytymistä eli kaikki yhteistyö, lähetystyö jne. kirkon keskushallinnon kanssa päättyisi?) suurempina joukkoina, että enemmän kuin kaksi järjestöä olisi siitä päättämässä.
Lestadiolaisten vaikutus on iso. Ja heidän ratkaisuaan on vaikea arvioida. En pidä mahdottomana, että jotakin tiiviimpää yhteistyötä vanhakantaisten välillä syntyisi, sillä ei vl ole niin irrallaan enää. Netti…! yms.
Juuri näin. Tämä osoittaakin naispappeuspäätöksen (1986) koko surkeuden. Eikö ennen tätä päätöstä, kirkkoon kuulumisprosentti ollut 95 %? Siitä lähtien eroamiset ovat lisääntyneet jyrkästi ja kohta ollaan alle 70 % ja pääkaupunkiseudulla paikoin alle 50 %.
Tämän jälkeen ovat alkaneet erimielisyydet siitä, miten naispappeuteen tulisi suhtautua, sitten miten naispappeuden vastustajiin tulee suhtautua, aina ehtoolliseksymykseen ja yhteistyökysymyksiin asti. Ilman naispappeutta tuskin homoliittojakaan olisi hyväkysytty kirkossa.
Monien tutkimusten mm. Kati Niemelän mukaan naispappeus on muuttanut kirkkoa eniten.
( Tutkija Kati Niemelä: Naiset ovat kirkon muutosagentteja - Seurakuntalainen )
”Esimerkiksi suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen on havaittavissa merkittävä ero miesten ja naisten välillä. Miehistä noin 50 prosenttia on perinteisellä kannalla eli pitää homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Naispapeilla vastaava lukema on vain 14 prosenttia, Niemelä havainnollistaa.”
Nyt ei olla enää erimielisiä pelkästään naispappeuskysymyksessä, vaan myös homoavioliitoista ja siitä miten kristityn tulee suhtautua seurakunnassa näihin kysymyksiin (väistää vai tehdä yhteistyötä ja olla hiljaa vai olla käymättä ehtoollisella vai mukautua, rukoilla, siunata vai vihkiä tai erota kirkosta jne).
Mm. näiden kysymysten takia ei enää osallistuta jumalanpalvelukseen, vaan on kierretty muissa seurakunnissa ja vapaissa suunnissa sekä perustettu omia kokouksia. Siitä on seurannut, että paimenvirkaa ei ole nähty enää tarpeelliseksi jne.
Tästä on syntynyt monenlaista pirstoutumista, mikä vain vahvistuu edelleen.
Mikä suuri siunaus olisikaan ollut, kun olisi yksinkertaisesti noudatettu ”Herran käskyä”!
Jos jotain julkilausumia ajattelet, niin sellainen kai voisi olla mahdollista. Mutta jos jonkinlaista kirkkohanketta alkaisi olla laajasti herätysliikerintamalla, voitaisiin srk ottaa mukaan a) siten että se luopuisi erikoisopeistaan, etenkin seurakunta- ja sakramenttiopistaan (tanssi- ja huulipunakiellot ovat vain pintapuolta ja sitä paitsi pietistien yhteistä historiaa), jolloin sen sisällä syntyisi varmasti hajaannus. Tämä on aikalailla utopistinen toive muutenkin. TAI b) uudessa kirkossa suvaittaisiin nämä opit olemaan rinnalla kuten nykyäänkin ev.-lut. kirkossa. Tämä ei varmasti sopisi taas muille.
Jos, ja iso jos, Srk lähtee , se lähtee in corpore ja hajaaanusta esiintyy vähänlaisesti.
Yhdessä muodostetun uuden kirkon suurempi jäsenmäärä ei ilmeisesti antaisi käytännön toimintaan mitään merkittävää mittakaavaetua, jos kyse on vapaaseurakuntatyyppisestä toiminnasta jossa vain pastorit - jos hekään - ovat palkattuja työntekijöita. (Siis sen jälkeen kun tietty minimikoko on saavutettu.)
Taas sekulaarin julkisuuden näkökulmasta uuden kirkkokunnan tai kirkkokuntien (vähäinen) arvovalta ja merkitys ei juuri siitä muutu, olkoon niillä kaksituhatta tai kaksikymmentätuhatta jäsentä. Laajinkaan kuviteltavissa oleva uusi luterilainen vapaakirkko ei myöskään pystyisi esiintymään tunnustuksellisen luterilaisuuden ainoana ja yksimielisenä edustajana, STLK:n yms. jäädessä joka tapauksessa ulkopuolelle.
Ja kun ilmeisesti monien herätysliikkeiden ekklesiologiassa painottuu “näkymättömän kirkon” ajatus, niin silloin ei kai anneta myöskään erityisen suurta periaatteellista itseisarvoa sille, että mahdollisimman monia konservatiivisia luterilaisia saataisiin saman näkyvän organisaation piiriin.
En pysty kiistämään tutkimustiedon nojalla tätä väitettä, mutta tuntuu, että viran avaaminen naisille selityksenä kaikkeen on liian helppo. Ennemminkin koko sekularisoitumisen kehitys ja paine median ja muun yhteiskunnan taholta, yhdistettynä teologisen tutkimuksen ja koulutuksen heikkenemiseen jne. — kaikki on vaikuttanut samansuuntaisesti siten, että jo ennalta tiedossa ollut länsimaisen luterilaisuuden “liberalisoituminen” on nyt tässä pisteessä meillä.
Tutkimustulos, jonka mukaan naisteologit ovat miehiä liberaalimpia, on vähän sellainen itsestäänselvyys. Konservatiivinen hengellinen tausta ja erityisesti tietyt herätysliiketaustat ovat aiemmin tuottaneet kirkkoon miespappeja. Naisia, jotka ovat näinä vuosikymmeninä halunneet papiksi, on tullut enemmän näiden piirien ulkopuolelta kuin sisäpuolelta. Tottakai he silloin ovat myös erilaisia suhtautumisessaan Raamattuun ja kirkon perinteeseen. Raamatun liberaali “käsittely” sopii sekä pappeuteen että eettisiin kysymyksiin näitten ihmisten mielestä.
Kirkosta eroaminen ja kirkon merkityksen väheneminen ihmisten elämässä on kehitystä, joka kuitenkin olisi voinut tapahtua ilman naispappeuttakin. Ja tässä on myös ristiriita: jos nykysuomalainen haluaa esim. tasa-arvon vuoksi kannattaa naispappeutta, miksi hän silti eroaa kirkosta?
Miksi pappeuden avaaminen naisille olisi syy kaikkeen muuhun liberalisoitumiseen? Eihän naisia olisi päästetty papiksi, jos kaikki olisivat olleet konservatiiveja siihen asti. Eikö toisaalta yhtä hyvin ensimmäisenä askelena voida pitää lehtorin viran perustamista, jos nyt liberaaleja uudistuksia aletaan miettiä…
Ei täällä isoissa kaupunkikeskuksissa ole sellaista yhteisöllisyyttä, että kukaan ihmettelisi toisten touhuja, ja pieniä seurakuntia on jo ennestään paljon. Muilta osin esität erittäin hyvän pointin. Nyt kun laulan paikallisseurakunnan kuorossa, niin pääsen vähän näkemään sitä, miten paljon ev.lut. kirkossa tekee palkattu työntekijä (vaikka kyllä siellä vapaaehtoisiakin riittää). Paikallisseurakuntien perusväki on opillisesti konservatiivisempaa kuin voisi luulla, mutta riittääkö sitten käytännössä innostus siihen, että missään tilanteessa siirryttäisiin evl.fi-rakenteen ulkopuolelle?