Kirkko ei todella ole yhtä kuin Mäkinen, Askola, Korhonen tai Roman-Lagerspetz. Kovaääniset tai median suosikit voivat edistää kyllä tiettyjä asioita ja myös vaikuttavat kirkon julkikuvaan. Eivät he silti muuta sitä tosiasiaa että kirkossa on edelleen oikeus olla niin hengellisesti kuin poliittisesti jokainen omalla kannallaan.
Arkkipiispa Mäkinen on aina ollut kirkon yhteiskunnallista merkitystä korostava ja monen mielestä liian hanakasti politiikkaankin puuttumassa. Minusta hänen suurin puutteensa ei kuitenkaan ole tuo, vaan se miten hän on hoitanut piispan hengellistä virkaa. Hän ei ole ollut luottamusta herättävä kaitsija vaan valinnut selvästi yleistä mielipidettä myötäilevien puolen ja käyttäytynyt tylysti kirkossa vähemmistöön jääneitä seurakuntalaisia kohtaan. Mikä pahinta, hän ei ole tietääkseni julistanut puhdasta evankeliumia Jeesuksesta siten kuin arkkipiispan pitäisi. Ehkä näillä asioilla on syy-yhteys, mutta silti on mielestäni tärkeä periaate, että ihmistä voi arvostella - piispaakin - asiasta ja kuitenkin myös kiittää siinä missä hän toimii oikein.
Näissä keskusteluissa vedetään säännöllisesti mutkia suoriksi. Maahanmuuttajiin suhtautuminen kirkossa on varsin monia yksilöitä koskettava asia eikä niissä tapauksissa voi pelkästään keskittyä siihen, mikä Suomen valtion politiikka tässä asiassa on. Hätää kärsivän ja esimerkiksi kielteistä turvapaikkapäätöstä pelkäävän elämä todellakin on kaikkea muuta kuin röyhkeää elintasopakolaisuutta kuten annetaan ymmärtää. Näitä ihmisiä kohtaavat koko ajan niin kirkon kuin kuntien työntekijät ja vapaaehtoiset. Tiedän varsin läheltä, kuinka traumatisoituneita perheitä esim. on mahdollisuus auttaa. Mahdollisuudet ovat rajatut mutta jonkun jotain yritettävä. Lapset joita voidaan auttaa, tulevat sen kyllä muistamaan ja se tulee kantamaan hyvää hedelmää.
Ovat ja eivät ole. Kirkon ääntä he kyllä käyttävät, mutta virallisuus on kyseenalaista. Kirkon hallinnossa on monia portaita ja esim. piispat ovat omien hiippakuntiensa kaitsijoita - ja kuten tiedämme, erimielisiäkin…
Kun siis puhutaan “kirkon politisoitumisesta”, ei voi ohittaa sitä faktaa, että kirkkoa edustaa moni taho. Ainakaan toistaiseksi ei esim. Turun arkkihiippakunnan lausunto velvoita Kiteen seurakuntaneuvostoa mihinkään, ei varsinkaan poliittiseen toimeen, eikä juuri seurakunnan perustehtäväänkään liittyen. Kyllä siellä kirkon ääntä käyttävät luottamushenkilöt, työntekijät ja erityisesti kirkkoherra.
Kirkko ei ole puolue eikä kansalaisjärjestökään.
Kirkkoa edustavat paikallisseurakunnat, ja ne ovat hyvin erilaisia keskenään.
Käsitys arkkipiispasta kirkon puheenjohtajana on ehkä mediassakin esiintyvä virheellinen mielikuva. Mielipiteisiin hän vaikuttaa, mutta hänellä ei ole sellaista valtaa kuin puoluejohtajilla.
Yleensäkin kirkon käsitteleminen yhteiskunnallisena ilmiönä on ongelmallista. Kirkko ei ole mielipiteitä, vaan uskoa ja uskoon sekä Jumalan sanaan perustuvaa elämää.
No miksi se sitten pitää yrittää tunkea pakolla olemaan jotain mitä se ei ole. Miksei kirkko voisi kategorisesti kieltäytyä politiikan tekemisestä ja samalla kieltää työntekijöiltään virka-aikana myöskin sen tekeminen?
Yksi esimerkki mielestäni epäasiallisesta toiminnasta siinä, miten kirkko asettuu poliittisesti toimimaan viranomaisia ja oikeusvaltiota vastaan.
Satuin juuri olemaan eräässä seurakunnan tilaisuudessa. Kyse ei ollut jumalanpalveluksesta, mutta kuten varmaan on muissakin seurakunnissa yleistä, tilanne kuin tilanne aloitetaan rukouksella.
Läsnäolijoita pyydettiin yhtymään rukoukseen, liittamään kädet yhteen ja painamaan pää. Sitten nuorehko naispappi alkoi hyvin tunteellisesti esirukoilemaan jonkun “meidän Mahmudin” (Tai Mohammedin tai Ahmedin) asian puolesta, kun oli päivällä tulleet poliisit ja ilmoittaneet että palautus toimeenpannaan. Itkunsekainen pappi kehotti meitä rukoilemaan, että Jumala vielä tekisi jotain ja estäisi moisen.
En rukoillut ainakaan itse siten, vaan rukoilin, että:
“Herra, tapahtukoon sinun tahtosi, niin tässä vaikeassa tapauksessa kuin siinäkin, että näyttäisit minulle, kirkolleni ja maalleni miten tulee toimia, mikä on oikein. Tapahtukoon sinun tahtosi!”
En mielestäni voinut ryhtyä pyytämään Jumalalta laillisen toimeenpanon estämistä, koska en tunne tapauksen yksityiskohtia, enkä viranomaisten selvityksiä asiassa. En usko, että tuo naispappikaan tuntee. Tuo naispappi saisi mielestäni aivan vapaasti itse rukoilla, kuten yrirri esirukoiluttaa meitä, mutta mielestäni on todella kyseenalaista (papin ja kirkon auktoriteetilla) kehottaa seurakuntaa esirukoilemaan jotakin kiistanalaista ja epäselvää asiaa puoleen tai toiseen.
Toimiko pappi oikein?
Mielestäni esirukoilijalla, vallankin papilla on oltava harkinta mukana, ja varottava sitä, että ottaa tietyn poliittisen kannan , saati että ryhtyy vastustamaan oikeusjätjestelmäämme, ja tahtoo patistaa seurakuntalaiset samaan kuoroon - hyvin vaikean, monitahoisen, kiistanalaisten ja epäselvän kysymyksen edessä.
Mikä se hengellinen konteksti sinulle sitten on? Missä menee raja hengellisen ja poliittisen välillä? Onko monenlainen diakoniatyö poliittista tavalla, jota vain lullaan teologiseksi ajatteluksi? Diakoniahan yleisesti parantaa ihmisten elinolosuhteita sillä kentällä, jolla myös poliitikot pelaavat, ja on tulkittavaksi punaiseksi vaatteeksi joidenkin poliittisten suuntauksien mielestä.
Et näemmä usko, että kertomani esimerkit seurakunnasta pätevät laajasti tässä maassa, joten en voi sinua enempää vakuuttaa kuin tortoisekaan, mutta jos sanot ettet oikeasti väheksynyt hengellistä kontekstia, miksi sitten vastasit minulle niin jyrkästi? Ensin puhut pitkästi lähes kaikkia ajatuksiani vastaan, ja sitten kun sanon miten käsitin sanasi, sanot ettet tarkoittanut sitä ollenkaan. Jäljelle jää ilmeisesti vain vaihtoehto, että olen itse tyhmä ja tietämätön, kun en vain tajua.
Ensimmäisessä tähän keskusteluun liittyvässä viestissäni sanoin, että tulee olla tarkkana, ettei venkoile pois vihollisen rakastamiseen ja vihan välttämiseen velvoittavista raamatunpaikoista. Minusta sinä hieman teit niin, kun aloit puhua siksi, miksi vihollista ei pidä rakastaa poliittisista syistä. Minä olen mielestäni koko ajan halunnut korostaa, etten rupea syyttelemään valtiota, pitäisikö sen tehdä sitä ja tätä. Mieluummin puhun hengellisestä puolesta ja Jumalan valtakunnasta, joka voi olla läsnä tässä ja nyt; ei niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla, vaan toisella tavalla: syvällisemmin, herkemmin, yliluonnollisemmin, sisäisemmin…
Miksi se, mitä olen omasta mielestäni puhunut keskittyen hengelliseen kontekstiin, ei sinusta liity aiheeseen?
Siksi kysymys kirkon ja valtion suhteesta menee mielestäni tässä harhapoluille. On mahdollista olla sitä mieltä, että valtion pitäisi puuttua mahdollisimman vähän asioihin, jotka ennen hyvinvointivaltiota ovat kuuluneet kirkolle. Mutta se on vahvasti poliittinen näkemys. Sitä voi perustella kristinuskolla, mutta Raamattu ei tällaiseen näkemykseen velvoita. Yhtä lailla voidaan kysyä, miksi kristilliset näkemykset ja kristillinen arvopohja eivät saisi tulla näkyviin jonkun valtion politiikassa. Ei se vielä tarkoita, että otettaisiin askelia kohti teokratiaa, jos se ei alun perinkään ole tarkoituksena. Minusta on alun perinkin sinulta väärä olettamus, että jos autetaan hädänalaisia, siinä taustalla olisi jotenkin sellainen taka-ajatus, että kaikki hädänalaiset pitäisi saada raahattua veronmaksajien elätettäviksi. Ei sellaista ajatusta ole suomalaisiin kohdistuvassa diakoniassakaan.
Toki minustakin on hyvin mielenkiintoinen kysymys, missä määrin kirkon itse pitäisi tehdä pesäeroa valtiosta, ja onko kyseessä kultainen häkki. Olen samaa mieltä, että asia on ongelmallinen ja oikeastaan itsekin kannatan suurempaa eroa näiden kahden välillä kuin mitä nykyisin on.
[quote=“Thinkcat, post:254, topic:1455, full:true”]
Jos haluaisit, ettei kirkko olisi kuin valtio, tai pikemminkin, ettei valtio olisi kuin kirkko, niin se tarkoittaa sitä, että rajat kiinni ja rautaa rajalle, massiiviset karkotukset ja palautukset käyntiin vaikka tulisi tuhansia ruumiita. Nyt, kun tämä on sanottu, niin veikkaan sinun haluavan erittäin paljon, että valtio olisi kuin kirkko. Siitä tässä on kyse. Siitä tässä on koko ajan ollut kyse. Ja se on poliittinen kannanotto, eikä siinä ole mitään puhtaasti hengellistä tai “teologista”.[/quote]
Miksi näin? Toistan taas, etten minä ole missään väittänyt, että valtio olisi jotenkin väistämättä paha, jos se ei toimi kuten kirkko. Massiivisten karkotusten ja rajat auki -politiikan välillä on paljon vaihtoehtoja. On turhaa kärjistää asiaa noin.
Sekin, että vaadittaisiin massiivisia karkotuksia, on tietenkin vain yksi poliittinen mielipide muiden joukossa. Ja näinkin ajatteleva ihminen voi rukoilla ja toimia maahanmuuttajien puolesta, kuten tuossakin Sakarja on oikein ja hurskaasti rukoillut sortumatta mihinkään ylilyönteihin puoleen tai toiseen (ja kyllä minullekin jää tuosta papin rukoilusta huono maku).
Kyllä, mutta kuviakin on oikeanlaisia ja vähemmän oikeita. Joskus minua vain ihmetyttää Sakarjan niin kovin armoton ja äkkijyrkkä asenne niitä kohtaan, jotka vajavaisilla kyvyillään ja Jumalan armosta edes yrittävät tehdä tälle maahanmuuttoasialle jotain.
Minä olen tästä kyllä eri mieltä. Se, että kirkko yrittää opettaa esivallalle, mikä on hyvää ja Jumalan tahdon mukaista, liittyy kirkon tehtävään saarnata sekä Jumalan evankeliumia että Jumalan lakia. Jumalan laki opettaa meille, miten ihmisten tulisi elää. (Ja kyllä, myös kuudes käsky.) Länsimaiset valtiot eivät toki toimi jumalallisen lain pohjalta, vaan ne toimivat ihmisoikeusperiaatteen ja demokratiaperiaatteen mukaisesti. Oikeuspohja on siis erilainen, mutta se kuitenkin johtaa pitkälti samanlaiseen käytännön toteutukseen. Siellä, missä ei johda, kirkolla on minun mielestäni velvollisuus saarnata Jumalan lakia. Demokraattisessa yhteiskunnassa se tarkoittaa lisäksi sitä, että kristityt saavat äänestää omantuntonsa mukaisesti, ja kristityt ja kirkko voivat rauhanomaisesti edistää Jumalan lain edistämistä valtiollisessa lainsäädännössä.
@Isidorus:ksella oli minusta hyvä pointti. Yksilöille annetut käskyt eivät ole valtiolle annettuja. Valtion tulee vähintäänkin turvata jumalallisen lain noudattamisen mahdollisuus - jos valtio vaatii jumalallisen lain rikkomista, silloin kristityillä on oikeus rauhanomaisesti vastustaa valtiota.
Tämä olisi minusta aihe, josta voisi keskustella omassa ketjussaan laajemminkin. Tuleeko esim. köyhistä huolehtiminen hoidettua kasvottomalla avustusjärjestelmällä? Yhtäältä voi sanoa, että siinähän oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee - toisaalta voi sanoa, että siinähän kukaan ei varsinaisesti jaa omastaan tarvitsevalle, vaan kaikki jakavat valtiolle…
Minusta näin ei ole kukaan sanonut. Minusta meillä on velvollisuus auttaa myös kaikkia muukalaisia, jotka tulevat maahamme. Meillä on velvollisuus auttaa myös lähimmäisiämme, jotka kärsivät.
Toisaalta: auttamisvelvollisuus koskee köyhiä. Jos katsotaan köyhyyden näkökulmasta, minusta Herran käskyt ovat selkeät. Tarkoitus ei ole, että kaikki olisivat ylempää keskiluokkaa ja nauttisivat 2500 euron kuukausipalkkaa. Itse olen sitä mieltä, että sinkulle pitäisi riittää 1000 euron kuukausitulot (ml. tuet), perheelliselle vähän enemmän.
Ei se minusta aivan näinkään mene. Ihan yhtä lailla kirkon virallinen ääni on saarnatuolista saarnaava pappi sunnuntaina. Julkisuudessa esiin tulevat erilaiset äänet riippuen osin siitä, millaisia virkoja ja asemia heillä on, ja osin siitä, kuinka taitavia mediapelaajia he ovat. Toisaalta en kyllä kiellä, etteikö kirkon julkisessa äänessä (hox, eri asia kuin virallinen) piispakunnalla olisi erityisrooli. @tortoisekirjoitti tästä minusta hyvin.
En usko kieltolakeihin. Kirkon pysyminen perustehtävässään on hengellistä uudistumista edellyttävä asia.
Tässä ketjussa näkyy taas sama vanha ilmiö, että kokemus on kokemusta vastaan. Jos joku törmää (usein) liian poliittisesti toimiviin pappeihin, se vahvistaa hänen ennestään kielteistä käsitystään kirkon nykytilasta. Samaan aikaan voin itse todeta että melko vähän tuommoinen seurakuntatyössä näkyy vaikka koko ajan on tekemisissä monien pappien ja muiden työntekijöiden kanssa. Muutama somessa aktiivinen ihminen on täälläkin, mutta ei esimerkiksi jumalanpalvelukset tai saarnat ole poliittisiksi menneet. No, voihan sekin tapahtua. Onhan meillä ollut sotaisia pappeja joskus muinoin ja sitten oli se perunanviljelysaarnojen aikakausikin… Perustehtävästä ja sanan saarnasta voidaan eksyä eri suuntiin.
Eikö tuon voi aikalailla laittaa yksi yhteen poliittisten puolueiden kanssa. Timo Soinilla on ääni, joka määrittää Persujen linjaa, mutta todellisuudessa puolueen kunnallisosastot hyvin vapaasti tulkitsevat ja ottavat omia kantojaan paikallisiin kysymyksiin puoluejohdon mielipiteistä huolimatta.
Kuka määrittää Jumalan lain? Se muita ylemmäksi nostettu teologian tohtori, jonka kannanotot ovat näin muita ihmisiä parempia ja näin hänellä on oikeus ja suorastaan velvollisuus (?) räksyttää poliittiselle johdolle ja virkamiehille heidän teologisista harha-askeleistaan? Kuulostaa ihan muslimien systeemiltä, ei läntisiltä demokratioilta.
Jumalan lain määrittäminen on teologinen prosessi. Teologinen prosessi on avoin siinä mielessä, kuten kaikki akateemiset ja uskonnolliset prosessit, sille, että joku sopivilla lähteillä osoittaa, mikä Jumalan laki on. Teologiakin on lopulta keskustelua osallistujien kesken siitä, miten joku asia pitäisi sanoa ja ymmärtää.
Kristinusko ei ole läntinen demokratia, vaan niitä edeltävä ja ne ylittävä.
Mutta mielestäni on näin. Joka tuntee Jumalan lain ja kokee, että hänet on asetettu asemaan, jossa hänen tulee edustaa Jumalan profeetallista ääntä, silloin hänen tulee saarnata. Joissain tilanteissa tämä johtaa siihen, että profeettoja on vaikka kuinka paljon, ja he puhuvat jopa toisiaan vastaankin.
Ei sinänsä ehkä pitää itse vaan irtautua vielä enemmän kirkosta.
Olen niin nähnyt sen mitä tuo poliittinen porukka tekee. Ja myös ollut useita kertoja kärsimässä ja todistamassa sitä mitä siitä tuleva tuho aikaansaa.
Aina sama laulu. Porukka asioista aina täysin kujalla, koska niiden opetteleminen ja miettiminen veisi aikaa ja olisi tylsääkin. Sitten innolla päättämään toisten asioista tuloksella, että ne toiset kärsivät isosti, jolloin irtautuminen ja niiden ihmisten demonisoiminen ja karttaminen listalle.
Sitten nuo vielä yleensä rakentelevat jotain aivan outoja sekapäisiä pilvilinnoja itsestään ja kaltaisistaan. Kuinka juuri he ovat niitä, jotka ah niin ymmärtävätkin, vaikkeivät siis laiskoina niin asioihin perehtyä jaksakkaan.
Vanhassa Testamentissa on paljonkin esimerkkejä profeetoista, jotka saarnasivat yhteiskunnan epäkohdista ihmisille. Muukalaisten kohtelu oli yksi niistä asioista, joista säännöllisesti muistutettiin, samoin vähäosaisista huolehtiminen.
Eettiset kysymykset pysyvät kuitenkin samoina. Suomessa toki ollaan hyväosaisempia kuin Israelissa aikoinaan. Mutta maailmasta löytyy edelleen melko paljon apua tarvitsevia.
Sitten on vielä sekin, että jos olosuhteet muuttavat teon luonteen, silloin mikään kirjoitusten käsky ei koske oikeastaan meitä. Nehän on annettu aivan eri olosuhteisiin…
