Hyvä kysymys. Luultavasti siksi, että oli liian monta välilehteä samaan aikaan auki uutisia Amppareiden kautta lukiessani. Korjaan.
Piispainkokoukouksen pääsihteeri Jyrki Komulainen pohtii blogissaan kirkon luopumista avioliittoon vihkimisestä kokonaan;
Kirjoitus selvensi luterilaista avioliittonäkemystä. Mielenkiintoinen olisi sellainen tilanne, jossa maan suurin kirkko, evlut kansankirkko ei enää vihkisi avioliittoon, mutta pienemmät kirkko- ja uskontokunnat tekisivät yhä niin, vai syntyisikö siitä ketjureaktio, jolloin muutkin protestanttiset kirkot luopuisivat vihkioikeudesta? Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa avioliitto on sakramentti, joten ne eivät luopuisi vihkioikeudesta, mutta määrittelisivät itse keitä vihkivät.
1 tykkäys
Komulaisen kirjoituksessa tuntui ensi lukemalta siltä, että konservatiivit saavat tuossa tukea korkealta, kun hän viittaa sukupuolineutraalin avioliiton ja Raamatun yhteensopivuusongelmiin.
Tavallaan lopussa matto vedetään konsujen jalkojen alta. Jos kodin siunaaminen “täydellä voimallaan” on se kaava ja käytäntö, joka korvaa viralliset vihkimisoikeudet, se on selvä vahvistus sille että kaikki hyväksytään tai tullaan hyväksymään. Jatkossa ei siis pappi kysele kodin asukkailta kuka on kenenkin pari ja onko kenties ns. polyamoria talon tapa.
Tietenkin jo nyt on voimassa merkittävä hyväksyntä siinä mielessä, että kirkon oma työväki saa solmia monenlaisia suhteita, myös virallisia.
Puhe teologisen keskustelun tärkeydestä on aika tavalla ristiriitainen heitto Komulaiselta. Eihän tuossa kovin paljon teologiaa mielestäni ole. Reilua on toki tehdä selvä ehdotus: Luovutaan vihkioikeudesta ja nostetaan siten tassut pystyyn. Viisasta voi ollakin kirkkorakennusten jättäminen rauhaan erilaisten suhteiden solmimisilta. Mutta jäähän silti ristiriita siihen, että kirkolla olisi jokin heteronormatiivinen oppi asiasta, kun käytännössä sitä ei toteuteta. Parannussaarna ei tuohon kohtaan sovi, sen sijaan esim. taloudellisissa ja ympäristönsuojeluun liittyvissä asioissa moraalinen sormi on pystyssä, ainakin monin paikoin. Miksi niissä asioissa puututaan yhteiskunnan kehitykseen, mutta perheasioissa ei?
Kodin siunaamisiin liittyisi varmaan sitten se sama keskustelu, että onko velvollisuus papin ja ehkä muidenkin työntekijöiden mennä siunaamaan, kun pyydetään. Jakolinja siirtyisi sinne, toiset menisivät, toiset eivät. Mutta toki juridiset sanktiot olisivat epätodennäköisempiä kuin silloin, jos kieltäytyminen koskisi avioliittoon vihkimisen velvollisuutta.
Komulainen siis tässä ilmeisesti pyrkii organisaatiossaan tekohengityksen antajaksi. Kirkosta ei ehkä lähtisi niin monta konservatiivia (myös työntekijää) jos rangaistus konservatiivisuudesta ei olisi todellinen uhka.
1 tykkäys
Ei kai maallinen vihkimisoikeus ole kat.kirkolle mitenkään välttämätön. Monissa maissa pitää katolisen parin käydä erikseen maistraatissa virallistamassa valtion näkökulmasta liittonsa.
2 tykkäystä
Edellyttääkö room.kat. kirkko, että kirkon vihkimä aviopari virallistaa avioliiton myös maallisessa oikeudessa? Onko tämä välttämätöntä? 
Komulainen nostaa pohdittavaksi aivan uuden näkökulman, että kirkko luopuisi sekä vihkioikeudestaan että avioliiton siunauksesta. Muutos vaikuttaisi paitsi kirkkoon, myös suomalaiseen tapakulttuuriin. Samalla loivenisi ero avio- ja avoparien välillä. Myös avoparin uusi yhteinen koti siunattaisiin pyydettäessä.
En tiedä nykyistä tilannetta, mutta keskiajalla roomalaiskatolinen kirkko on vihkinyt pariskuntia myös salaiseen avioliittoon, niin että vain kaksi todistajaa on tiennyt avioliitosta. Ortodoksinen kirkko sen sijaan on aina vaatinut, että avioliitto on julkinen ja laillinen. Itä-Rooman valtakunnassa kirkko toimi ainoana vihkijäviranomaisena jo 700-luvulla ja se myönsi myös tarvittaessa avioerot.
Kysytäänkö teillä nykyisin kodinsiunausta tilaavalta seurakuntalaiselta onko hän avio- vai avoliitossa tai ehkä rekisteröidyssä parisuhteessa? Meillä ortodoksisessa kirkossa ei kysytä, vaan kodinsiunaus toimitetaan kaikille sitä pyytäville.
En tiedä onko tuossa nyt “aivan uutta näkökulmaa”. Kyllä olen tavannut sellaista pohdintaa muuallakin, että ilmeisesti kirkon kannalta ja yhteiskunnassakin avioliiton merkitys vähenee ja kaikkia perheitä ja kaikkia koteja pyritään tukemaan ja siunaamaankin. Paradoksaalisesti suuri avioliittojen tasa-arvoistamisesta meluaminen tullee vaikuttamaan siten että ennen pitkää avioliitot jäävät sivuosaan. Ehkä siihen on toisaalta moni pyrkinytkin.
Ortodoksien käytäntö, johon Mauriina viittaa, tuo mieleen että onko tiukasti ottaen siinäkin ei-kristillinen tai ei-raamatullinen ajattelu siirtynyt kirkkoon. Tuskinpa alunperin kristityt siunailivat kaikkia koteja. Oltiin omissa piireissä ja pyrittiin erottautumaan ympäröivästä maailmasta. Tai, jos oltiin avoimia ja julkisia, pyrittiin vaikuttamaan ympäröivään elämäntapaan omalla esimerkillä, ei myötäilemällä ja siunaamalla toisenlaista elämää.
En ota tässä siis mitään henkilökohtaista kantaa, vaan koetan olla objektiivinen. Siten voin hyvin kuvitella että teologiset perustelut siunaamisista kieltäytymiselle olisivat joidenkin mielestä aika järeää tavaraa.
Jeesuskin vieraili erilaisissa kodeissa, julkisyntistenkin, kuten publikaanien luona, ja häntä moitittiin siitä. Kodin siunauksessa uuteen kotiin muuttaneiden huoneet ja varsinkin niiden ikoninurkat vihmotaan pyhitetyllä vedellä. Myös kodin asukkaat ja heidän kotieläimensä vihmotaan. Rukoushetkessä vihmomisen jälkeen rukoillaan kodin asukkaille armoa, elämää, rauhaa, terveyttä, Jumalan huolenpitoa ja syntien anteeksi saamista. Evankeliumi tekstinä on Jeesuksen vierailu Sakkeuksen kodissa. Ilmeisesti luterilaisen kirkon tai nimimerkki tortoisen mielestä kaikkien seurakuntalaisten puolesta ei voida rukoilla tai pappi saastuu, jos hän menee avoliittolaisen tai homosuhteessa elävän kotiin.
Kodin siunaamisen sopivuus eri tilanteissa riippuu täysin siitä, millä tavalla asioihin suhtaudutaan ja miten ne esitetään. Pappi ei saastu, mutta papin ei pidä antaa ymmärtää, että kaikki käy. Voi ajatella, että jos vihkimisestä ja siunaamisesta luovutaan, tulee kodin siunaamisesta faktisesti vihkimisen korvike. Kaikki sellaiset toimitukset ovat arveluttavia, joissa ihmiset on kutsuttu paikalle juhlistamaan periaatteessa synnillistä elämänmuotoa. Sellaisessa tilanteessa kodin siunaaminen voi olla ongelmallista, vaikka ilman tätä kontekstia ei olisi. Ja sehän nyt on ainakin selvää, että jokaisessa siunattavassa kodissa tehdään syntiä, asui siellä millainen ihmiskombinaatio tahansa. Mulla on omaa kokemusta kodin siunaamisesta edellisestä asunnosta, jossa asuin yksin.
(Mitäköhän mun mies mahtaisi tykätä pyhitetyn veden vihmomisesta, kun on aina niin hirveän tarkkana, ettei vaan parketti kastu…)
Miksi pappi antaisi ymmärtää, että kaikki käy? Hänen tehtävänsä on julistaa parannusta sille huonekunnalle, jonka kotiin hän menee. Kun ihminen joutuu Jumalan armon koskettamaksi, Jumalan työ alkaa hänen sydämessään, ja voipi hyvinkin käydä niin, että hän alkaa nähdä syntinsä ja katuu niitä. Papin tehtävänä ei ole seremoniamestarina toimiminen, vaan evankeliumin julistaminen.
Niin, miten se kodin siunaaminen nähdään? Sen kodin siunaamisena vai elämäntavan siunaamisena? Jos sitä ei nähdä elämäntavan siunaamisena, sekin pitäisi ehkä tehdä tiettäväksi esimerkiksi siunauspyyntöä esitettäessä vaikka siitäkin kai joku mielensä kyllä pahottaisi ja taas kirkolle nuttunsa nurin kääntäisi.
1 tykkäys
Näinhän minäkin tuon ensin ajattelin ja Komulainen varmaan vilpitömästi haluaisikin asiasta keskustelua, sekä oli keskustellut Ruotsalaisten kollegojen kanssa asiasta;
" Tapasin vastikään pohjoismaisia kollegoja, joiden kanssa keskustelin aiheesta. Kiinnostavaa oli saada päivitys Ruotsista: siellä on noussut pintaan tyytymättömyyttä, että samaa sukupuolta olevien avioliitto vietiin kirkossa läpi ilman kunnon teologista keskustelua."
Kuitenkin tuli tunne “maton vetämisestä jalkojen alta”, kun viittasi Paalanteen kirjoitukseen, joka taas ainakin allekirjoittaneella tuntuu siltä yltiöpäiseltä humanistiselta hötöltä, että kaikki käy.
Käsittääkseni luterilainen avioliittokäsitys perustuu nimenomaan Raamattuun ja kolmeen vanhan kirkon uskontunnustukseen, sekä tunnustuskirjoihin, niin millä eväillä nämä humanistit lähtevät niitä muuttamaan ?
Piispainkokouksen viesti on selvä ja pappisliittokin tuossa @timo_k,n linkissä toppuuttelee pappeja hätiköinnistä.
2 tykkäystä
Pilailetko? Ei suinkaan kirkko sitä edellytä, mutta “vain” kirkon vihkimät avioliitot ovat monissa maissa pätemättömiä kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Ranska, La République laïque par excellence, on eräs näistä maista; Ranskan valtion näkökulmasta vain maistraatissa vihitty pari on virallisesti aviossa.
Kysyjä tarkoittaa tilannetta, jossa pari haluaa elää yhteiskunnan silmissä avoparina, mutta kirkon silmissä avioparina. Kyllä ortodoksinen kirkko ainakin vaatii, että parin täytyy olla ensin laillisesti vihitty ennen kuin sille toimitetaan avioliiton sakramentti. Monissa maissa käydään ensin mastraatissa tai avioliittopalatsissa siiviilivihillä ja sitten vasta on kirkkohäät. Entäs jos pari jättäisikin ensiksi mainitun väliin? Ei minusta tuossa kysymyksessä ole mitään pelleilyä. Asiallinen kysymys.
En tietenkäön pilaile. Eläväthän monet ei-kristitytkin vuosikausia yhdessä avopareina, niin miksei vastaavasti katolinen voisi elää yhteiskunnan suhteen avoparina mutta kirkon suhteen avioliitossa?
Vastasitko siis itsekin kysymykseeni, ettei siviiliavioliitto ole välttämätön?
Hmh. Tämä meneekin kimuraiseksi. Avioliiton sakramentin pätevyyteen maistraatissa vihkiminen ei tuo tietenkään mitään lisää, eli kaiken järjen mukaan pari, joka skippaa “pormestarin aamenen”, ei kohtaa mitään ongelmia kirkon taholta; mutta kysymys siviiliavioliiton tarpeellisuudesta myös kirkon näkökulmasta ei taida olla aivan tällä selvä. Käytännössä kaikki katoliset parit Ranskassa tietenkin hankkivat papin aamenen lisäksi liitolleen myös kansalaisyhteiskunnan hyväksynnän, mutta en osaa sanoa, onko se kirkon näkökulmasta välttämätön, kun asia ei itseäni koske.
Normaalisti kirkko ei noissa maissa vihi pareja ennen kuin heidät on vihitty maallisesti.
1 tykkäys