Ymmärrän, mutta en ehkä eroa kirkosta kuitenkaan. Historiassa on aikeisemminkin ollut vastaavaa.
1 tykkäys
Tämä selittää innokkuutesi. Itse olen boomerien jälkeisen vuosikymmenen kasvatti, 50-lukulainen. Olen kyllä joissain asioissa samaakin mieltä, STI:tä ja järjestöjen opistoja tarvitaan, opetus teologisessa tiedekunnassa on poliittisesti ja ideologisesti hapantunutta, eikä kunnollista pappisainesta saada. Kirkosta en silti ole eroamassa.
Helsingissä toimii kaksi Sleyn ja yksi KL:n messuyhteisö täysin vapaasti, Espoossa SRO:n. Lisäksi perinteisissä seurakunnissa löytyy aina edes yksi paikka, missä voi ja haluaakin käydä. Valikoida kyllä pitää ja joka viikonloppu on etsittävä paikka mihin mennä, jos ei noihin järjestöjen messuihin tule lähdettyä. Paljon olen niissäkin käynyt, mutta ehdoton en ole.
1 tykkäys
Tämä!!!
Aikani olin huolestunut Herättäjä-Yhdistyksen tilasta ja koin, että huoltani ei otettu tosissaan. Niinpä jätin sen puljun ja pahempaan suuntaan se näyttää menevän koko ajan.
Tässä kohdassa ihan kaikella rakkaudella ja vailla henkilöön menemisiä minulle tulee aina mieleen, että jos kirkosta on jo erottu, tuo huolestumisen osoittaminen ei ole kovin vakuuttavaa. Tai siinä on ainakin toinen sävy kuin niissä huolestuneissa äänissä jotka tulevat kirkon sisältä. Jos ero on tuore, ymmärrän kokemuksena sen, että puhuu vielä ikäänkuin omastaan. Eihän kodistaan lähtenyt ja omassa perheessään elävä nuori aikuinenkaan ole täysin irtaantunut vanhemmistaan vaan kantaa heistä huolta, kenties käy myös kamppailua siitä mihin on menossa ja mistä tulossa. Ärsyttävämpää toki onkin jos huolestunut ja järkyttynyt on tyystin kirkosta vieraantunut ja on saanut kauan, kenties aina, hengelliset eväänsä muusta yhteisöstä.
En tunne teologian opiskelujen ja opetuksen tilaa tarkemmin. Oma kokemukseni on että Jeesukseen uskotaan ja evankeliumia julistetaan siellä missä itse olen kirkon yhteydessä ollut ja työskennellyt. Sitä vastaan siis protestoin, että tämä kokemus mitätöidään. Samalla en itse voi lainkaan väittää etteikö joku olisi saanut paljon huonomman kokemuksen samassa kirkossa. Ja itse näen että kirkko ei toki ole menossa hyvään suuntaan.
Ethän sinä tyhjän päälle jäänyt, kun Kansanlähetys on seurakuntasi.
Minä pidän mahdollisuutena pitää yllä yhteyttä seurakuntaani ja samalla herätysliikkeisiin. Kirkon jäsenyys ei ole minulle vero- vaan hengellinen asia.
2 tykkäystä
Evl pappina tunnistan nämä samat asiat. Välillä tunnen syvää vastenmielisyyttä kirkkoni toimia ja sanomisia kohtaan. Ja samalla konkreettisesti tiedän että on olemassa hyviä opettajia, hyviä sananjulistajia jne. Ihan konkreettisesti. Ja samalla tiedän että Kirkko on pyhien yhteisö, joka on löydettävissä kirkostamme siellä missä evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Ja samalla tiedän että kirkkomme on syntisten yhteisö jolla on välillä syntiset teot ja ajatukset ja sanat. Ja samalla tiedän että jos joku kirkko ei ajattele näin, niin pysyn siitä kaukana.
Kun puhun ihmisten kanssa, niin olen alkanut ajatella, että enemmän kuin se että ihmiset sanovat löytäneensä oikean kirkon, niin ihmiset todellisuudessa löytävät persoonalleen sillä hetkellä oikean kirkon, kirkon joka resonoi heidän elämänsä kanssa. Sillä Kirkko on aina ja sama kaikkialla. Se miten Kirkko näkyy paikalliskirkoissa on jotakin sen lisäksi. Aksidentaalista sanoisin Tunnustuskirjoja mukaillen.
Minä olen luonteeltani ristiriitainen ja surullinen. Siksi olen kotonani tässä kirkossa.
D
2 tykkäystä
Näin uskon myös, vaikken sitä äsken maininnutkaan.
Samaistun vahvasti tähänkin. En tiedä silti onko tuo “luonteeni”. Ehkä pikemmin sanoisin, että elämänkokemukseni sointuu yhteen sen kanssa, että ristiriitaisia asioita ei voi välttää.
Minulle on ihan viime aikoina vahvistunut sellainen näky, että meidän jotka olemme vähemmistössä kirkossamme tulee pysyä olennaisessa eli tehdä työtä että mahdollisimman moni saa uskon Jeesukseen ja että uskovat vahvistuvat evankeliumin sanasta. Jollekin tämä voi toteutua vaikka on mukana ns. kirkkotaistelussa. Itse en tunne olevani siinä joukossa vaan pyrin muistuttamaan itseäni että kaikki joiden kautta Jumalan sana vaikuttaa, ovat “meitä”. Siis Jumalan pieniä apulähettejä. Oleellista ei siis ole mihin ryhmään, liikkeeseen, kirkkoon kukin “meistä” kuuluisi. Oleellista on Jumala, joka toimii kenen kautta hän haluaa toimia.
Lapsuudessa ja nuoruudessa oli kirkossamme ongelmana, että hyvää opetustakaan ei kuunneltu, vaan nukuttiin kirkossa häpeämättömästi ja minullakin ajatukset karkasivat muihin asioihin usein.
Nyt voisi hyvällä omallatunnolla ottaa tämän uudestaan käytäntöön ja huonon saarnan aikana luen virsiä ja ajattelen muuta. Ehtoollisen olen sisäistänyt Lutherin ohjeita ymmärtäen, enkä välitä kuka menee oikein ja kuka väärin, kun ei sitä minulta edes kysytä. Läheistä seurakuntayhteyttä minullakaan ei enää ole, vaikka käyn (harvoin) samassa paikassa mukavuus syistä, vaikka en 26 vuodessa ole oppinut tuntemaan ketään. Ilmeisesti vaihtuvuus on suuri.
Striimaukset ovat loistavia messuyhteisöissä, joten oikeaa opetusta ydinasiassa riittää. Kehälliset asiat jätän yksin Herran haltuun, en jaksa enää, kun ei kahta täysin samanmielistä kerran löydy. 
1 tykkäys
Käytännössä ulos savustettu kokee asiat eri lailla kuin vapaasti eronnut. Paljon pitempään olen ollut aktiivinen jäsen kirkossa kuin sen ulkopuolella. Tällä hetkellä kirkko on minulle Kansanlähetyksen kautta kuin hankala appivanhempi.
Kokemus on validi, joskin tässä ketjussa ytimenä on päinvastainen kokemus.
Kansanlähetys ei valitettavasti ole seurakunta. Lähin KL:n messu on hieman vajaan 200 km:n päässä. Oma valinta tietysti. Minä olen enemmänkin rakentamassa uutta (Deo volente) kuin menossa valmiiseen pöytään.
Tätä en ihan ymmärtänyt. Tottakai kirkon jäsenyys on ensisijaisesti hengellinen asia. On irtauduttava jumalattomista piispoista ja paimenista. Toki rahankäyttökin on hengellistä - jos verorahat menevät syntiin, on syntiä rahoittaa syntiä.
8 tykkäystä
Oho, tämä kyllä muuttaa asiaa aika paljon. Toivottavasti messuyhteisö voisi syntyä lähemmäs ellei asuinpaikka vaihdu.
Mihin verojen rahat menevät…kysymys koskee sekä kirkon että kunnan ja valtion toimia. Paha ja hyvä sekottuvat ajallisessa elämässä. On myös mahdollista kirkon jäsenenäkin tukea vapaaehtoisesti järjestöjä jotka vastaavat parhaiten omaa näkemystä kristillisyydestä, joko rahalla tai omalla työpanoksella.
–Tässä siis selitän omia valintojani. En tuomitse ketään joka on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun. Itselleni kirkko ei ole yksiselitteisesti “jumalaton” joten tässä kaikessa ristiriitaisuudessakin olen jäsen ja pyrin arvioimaan mihin osallistun ja mihin en. Herätysliikkeet ovat nekin inhimillisesti erehtyvien käsissä. Lopulta kaikki on kuitenkin Kristuksen kirkossa Jumalan käsissä, ja oma näkökulma kapeampi kuin Hänen.
4 tykkäystä
Jotenkin minusta tuntuu, että kirkollislakiin olisi (miten?) kirjattava tarkempia säädöksiä sen suhteen ketkä voivat toimia missäkin virassa. Jos ei ole uskossa, ei tulisi olla mahdollista olla paimenenakaan, saati sitten opettaa (muitakin edellytyksiä kuin kirkkoon kuuluminen tulisi siis olla).
Jouko Martikaisen kirje piispa Mari Leppäselle oli silmiä avaava. Ei pitäisi olla mahdollista piispan roolissa vetää sateenkaari-messuja. Se, että nainen toimii piispan tehtävässä, ja vielä se että hän sallii kirkossaan tuollasta, ei saisi olla mahdollista. Raamatun opetuksessa tulisi pysyä, vaikka maailma ympärillä kuinka muuttuu.
Tiituskirje 1:7-11
Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,
vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;
hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.
Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin ympärileikattujen joukossa;
semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi.
7 tykkäystä
Nyt on vielä suhteellisen helppoa olla kristitty, jos otetaan globaali näkökulma. Jos ja kun vainot lopulta tulevat, tarvittaisiin kipeästi piispoja, jotka kestävät paineen, pilkan, väkivallan ja veriteot. Pystyisivät rohkaisemaan meitä lampaita, ja torjumaan ulkoiset vaikutusyritykset.
Ei näin, että jo helpossa tilanteessa kohdistetaan paine omiin, mukaudutaan ulkoisiin ideologioihin ja ollaan maailman suosiossa.
Voin tässä myöntää, että tarvitsisin ja olisin jo aiemminkin tarvinnut tällaista rohkaisua. En seiso niin suorassa, kuin kristityn kutsu edellyttäisi. Varon liikaa sanojani, enkä uskalla puhua Jeesuksesta niin avoimesti kuin olisi tarpeen. Kyrie eleison!
8 tykkäystä
Kuka tämän mittaisi?
Papit sitoutuvat kirkon tunnustukseen ja ilmaisevat uskonsa kun heidät vihitään virkaan.
Jos joku luopuu uskosta papin työssään, ja ilmoittaa sen, piispa puuttuu asiaan. Virka menetetään. Tätä on tapahtunut.
On eri asia, että kaikki papit eivät opeta oikein. Tässä se ongelman ydin on.
Ei pidä sekottaa asioita. Uskovia on monenlaisia ja Jumala yksin näkee sisimpään. Jos pappi tai piispa kertoo uskovansa Jumalaan mutta toimii mielestämme väärin, ei meidän tule syyttää häntä uskon vaan opetuksen laadusta. Näin tekee Martikainen. Huomaa, että hän kirjoitti ystävälle ja lupaa rukoilla hänen puolestaan edelleen vaikka on hyvin pahoillaan väärästä opetuksesta.
5 tykkäystä
Aivan totta. Minulla oli tässä uskoasiassa mielessä Helsingin yliopiston dosentti Hakola. Käsittääkseni hän opettaa tulevia pappeja, ja tämä ei minun tajuntaan sovi. Uskosta osaton opettaa uskossa olevia.
Perustan väitteeni “uskosta osattomuuteen” kirjaan “Jumalan synty”, mitä hän on ollut kirjoittamassa.
3 tykkäystä
Kyllä, tämäpä juuri.Kiitos kun jaoit sen muillekin kiinnostuneille.Kyllä sai taas verenpaineeni kiehumaan kun katsoin sen uudelleen.
Heille “Raamattu ei ole sen kummempi kuin muutkaan antiikin kirjat.”
Ja nämä opettavat pappeja.Huh huh.
3 tykkäystä
Yliopisto-opetuksessa pitää voida erottaa milloin puhutaan puhtaasti tutkittavasta objektista ja milloin subjektiivisesta suhteesta pyhinä pidettyihin teksteihin. Objektiivisen tutkimuksen näkökulmasta Raamattu on samalla viivalla minkä hyvänsä antiikin kirjan kanssa, jos puhutaan vaikkapa puhtaasti tekstikritiikistä.
Teologiaa ei opetettaisi yliopistossa jos Raamattu olisi lähtökohtaisesti tieteellisten tutkimusmenetelmien ulottumattomissa. Se on vain karu fakta. Ja samalla on karu fakta että puhtaasti objektiivinen suhde Raamattuun, voi hämärtää sen merkitystä Jumalan sanana.
Jos tutkija sanoo että Raamattu ei ole Jumalan ilmoitusta, niin tämä lause itsessään on tieteellisen tiedon ulottumattomissa. Jos tutkija sanoo että Raamattu Jumalan ilmoituksena ei ole tieteellisesti todistettavissa oleva väite, niin hän lausuu faktan.
En lue Hakolaa enkä Mäkipeltoa. He eivät esitä mitään sellaista mitä en olisi ennen kuullut. Katsoin “Sensuroidun” sisällysluettelon eikä se eronnut olennaisesti esimerkiksi Frederic William Farrarin vuonna 1899 kirjoittamasta The Bible: Its Meaning and Supremacy -teoksesta, jonka Työväen Sanomalehti-Osakeyhtiö kustansi 1899, nimellä Piplia: Sen arvo ja uskottavuus.
Yliopistossa opetellaan myös olemaan sokeasti uskomatta siihen, mitä setä edessä puhuu.
D
3 tykkäystä
Eihän se voi mennä niin, että uskotaan tai opetetaan mitä itse haluaa ja joka tuntuu omanlaiseltaan.
Jumalan Sana on ikuinen ja muuttumaton.Sitä ei voi ihminen tai aika muuttaa.
Tunnustan, että itsekin melkein lähdin maailman mukaan. Aloitin Raamatun tutkimisen uudelleen sekä youtubesta seuraamaan hyviä saarnoja, jotka puhdistivat mieleni Jumalan Sanan mukaiseksi ja pysymään siinä.
Tämän vuoksi olisi niin tärkeää, että edes paimenet pysyisivät Jumalan Sanassa, heillä on iso valtava vastuu opetuksistaan Ei ole pikku juttu saattaa muita väärille teille.
1 tykkäys
On eri asia opettaa sitä, mitä tiede sanoo Raamatusta ja mitä vaikka Tunnustuskirjat sanovat Raamatusta. Yliopisto kouluttaa ensisijaisesti ajattelemaan kriittisesti. Se ei ole ristiriidassa esimerkiksi sen kanssa, että kun paimenina kuulemme jotakin uutta, niin tarkastamme Raamatusta onko tämä uutuus jotenkin ristiriidassa Raamatun sanoman kanssa.
Ajatus jonka mukaan Jumala on voimaton yliopisto-opetuksen edessä, ei saa tukea Raamatusta. Ja kyllä, nykyinen yliopisto-opetus voi saada monet luopumaan uskosta, mutta se ei ole viimeinen sana heistä.
D
2 tykkäystä
Eihän naturalistinen raamatuntutkimus suinkaan ole ainoa vaihtoehto. Monissa seminaareissa on tunnustukselliset lähtökohdat, maailmalla on kristillisiä yliopistoja ja Suomessakin vuosikymmeniä sitten haaveiltiin “seurakuntatieteellisestä”. Nyt tunnustuksellista opetusta saa STI:n kandiohjelmassa.
“Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan” (2.Kor. 10:5). Tämä on kutsu jokaiselle kristitylle, jolle on Jumala antanut tarvittavat resurssit. Esim. Vesa Ollilainen, uskova teologian tohtori kommentoi tässä parinkymmenen sivun verran tuota aloituksen taustalla olevaa Jumalan synty -kirjaa. https://sti.fi/wp-content/uploads/2025/06/Jumalan-synty-arvio_2.pdf . Tämä siltä varalta, että joku tai jotkut ovat hämmentyneet esitetyistä väitteistä. 1. Piet. 3:15 muistuttaa meitä seuraavasti: “olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu”. Linkissä on vastauksia Pietarin kehotuksen mukaisesti.
6 tykkäystä
Kirkollisvero on ihan eri asia kuin valtion tai kunnan saama vero. Kirkollisveron maksaminen on vapaaehtoista, joten maksajalle syntyy aito moraalinen vastuu siitä, jos hän tietoisesti maksaa veroa, joka ilmeisesti menee suurelta osin väärien asioiden edistämiseen. Valtio ym. taas perivät pakollisia veroja, joten veronmaksajan vastuutakaan ei samalla lailla ole.
2 tykkäystä
Olen pitkän ikäni aikana joutunut huomaamaan, miten usko, kristiusko on suurelta osin siivottu pois tästä maastamme Suomesta. Sen “suursiivouksen” jäljet ovat aina yllättäneet minut. Kun saimme kutsun lapsenlapsemme päiväkodin joulujuhliin, ja odotin ihan näkeväni seimikuvaelman (muistellen omia kouluaikani joulujuhlia), olikin vain tonttuleikkejä?
Kun tapasin eräässä kirkon tilaisuudessa sotilaspapin, ja kysyin onko varuskunnissa vielä käytössä viikottainen kenttäjumalanpalvelus, muistellen kuinka Santahaminassa sadat miehet lauloivat virren lippukentän ympärillä, järkytyin, kun kuulin ettei sellaisia enää ole.
Kun ajelen täällä pääkaupunkiseudulla kohtaan useita entisiä kirkko- ja kappelirakennuksia, mistä tunnen haikeita kauniita muistoja niissä pidetyistä messuista, ja kirkkokuoromme vierailuista niissä. Nyt ne ovat joko täysin pimeinä riesoina seurakunnan kirjanpidossa, tai jossakin muussa käytössä?
Se kirkko on suljettu, missä minut konfirmoitiin. Se kirkko on suljettu, missä kummisetäni tytär vihittiin. Se kirkko on suljettu, missä pyörin ohjaajana Alfa-kurssilla, se kirkko on suljettu mihin raahauduin leikkauksesta toipilaana kuoroon, vaikka jouduin ottamaan laulaessani seinästä tukea, etten kaatuisi heikkouttani.
Kaikki rakkaita ja lämpimiä uskon harjoituksen, rukoilun, kiitoksen ja ylistyksen paikkoja.
Kuvitteleeko nykyihminen pärjäävänsä ilman Jumalaa?
9 tykkäystä