Minusta hän yritti myös saada kysyjää tajuamaan, että se mitä tämä haluaa saattaa kyllä osittain toteutua salasuhteessa (esim. hyvän seksin osalta), mutta ei välttämättä toteutuisi suuremmalta osin, jos suhde muuttuisikin avoimeksi, tavalliseksi suhteeksi.
Salasuhteessa on näet helppoa keskittyä vain nautinnollisiin seikkoihin, mutta suhde ei välttämättä olekaan niin nautinnollinen, kun se laajenee salatapaamisista normaaliksi arjeksi, johon saattaa kuulua esim. sen pettäjän lapsia, jotka ovat vihaisia uudelle isä-/äitipuolelle, joka on hajottanut perheen. Lisäksi se varattu salarakas voi olla huonompi talous- ja kotiasioissa kuin seksissä, hän voi olla velkaantunut tai omistaa muita piileviä puutteita ja ongelmia, jotka eivät vain tulleet esille salasuhteen kontekstissa.
Vastaaja yritti mielestäni saada kysyjän ajattelemaan, että halusiko tämä sitä varattua henkilöä vain joiltain osin, vaiko oikeasti koko pakettia, koko yhteistä arkea ja ruljanssia hänen kanssaan. Onko se todella sitä, mitä hän elämältään ja parisuhteeltaan haluaa?
On monia ihmisiä, joita kohtaan on helppo tuntea seksuaalista halua mutta joiden kanssa elämä olisi sellaista, että sitä arkea ei todellakaan halua. Esimerkiksi monet filmitähdet ja artistit ovat varsin himoittavia hempukoita. Mutta haluaisinko vaimoksi naisen, joka on joka viikonloppu bändiäijien kanssa keikkareissuilla, tai näyttelijättären, joka voi jatkuvasti olla kuukauden ulkomailla kuvaamassa leffaa? En! Sorry, Scarlet Johansson: saat minut ehkä yhdeksi yöksi, mutta et loppuiäksi.
Tämä on kyllä hankala asia, yritän prosessoida, mutta en tiedä saanko mitään järkevää asiasta ulos. No, kokeillaan.
Elikkä jos ajatellaan sitä kontekstia, että annetaan neuvoja ihmiselle hänen elämäntilanteessaan, niin tietysti pitää lähteä liikkeelle siitä tilanteesta ja siitä ajattelutavasta, joka ihmisellä on. Ylhäältäpäin moralisointi ei välttämättä johda mihinkään hyvään, vaan pitää pystyä asettumaan toisen ihmisen asemaan ja pohtia siitä käsin. Jos ajattelee jotain omaa kaverisuhdetta ja sellaisessa yksityishenkilönä tapahtuvaa auttamista, niin voisin pohtia salasuhteessa olevan hypoteettisen kaverin tilannetta aika samantyyppisesti. Jos toisella on erilainen etiikka ja maailmankuva, on turha lähteä paukuttamaan Raamatulla päähän.
Mutta tässä nyt ei ole kysymys siitä, että kaveri tulee randomisti kysymään ohjausta. Kyse on siitä, että kirkko haluaa tehdä tällaista ilmeisen sekulaaria auttamistyötä omasta aloitteestaan ja virallisesti kirkon nimissä. Se on jotenkin ongelmallista. Kysymykseen ei tietenkään voi vastata vain sillä, että kirkon opin mukaan seksi kuuluu avioliittoon, kun kysymystä ei ole asetettu hengellisestä näkökulmasta. Se olisi väärin kysyjää kohtaan. Miksi kirkko sitten pyörittää tällaista sekulaaria psykologista auttamispalstaa? Miksi ylipäätään on olemassa muista kuin hengellisistä lähtökohdista lähtevää kirkon perheneuvontaa? Tällaisten merkitys on jäänyt mulle jotenkin hämäräksi. Parempi olisi, että kirkon nimissä tehtävä neuvonta tapahtuisi selkeän kristillisistä lähtökohdista käsin ja tämä tehtäisiin myös kysyjille selväksi.
Itse asia on mulle siinä mielessä hankala, että oon koko ikäni kasvanut kiinni kristilliseen seksuaalietiikkaan, ja seksin kuuluminen avioliittoon on mulle yhtä selkäytimessä kuin hampaiden harjaaminen ennen nukkumaanmenoa. Mun tulokulma seksuaalisuuden kysymyksiin on siis ainakin kulttuuris-sosiaalisesti hyvin erilainen kuin keskivertoihmisellä, ja ties vaikka olisi biologisestikin - eipä multa ole ikinä hormonitasoja mitattu tai aivoja kuvattu. Tästä näkökulmasta on jotenkin vaikea päästä kiinni sen keskivertotallaajan ajattelutapaan, jolle seksin paikka maailmassa on ylipäätään hyvin erilainen. Ehkä parempi, etten edes yritä…
Kielteinen asenne oli vastaajalla varatun kanssa suhteen jatkamiseen kyllä, mutta kysymykseni koski sitä, että sivan selkeästi siinä jätetään “kevyemmät suhteet” sinänsä “oman elämäntilanteen” ja tarpeiden mukaan järjestettäviksi. Kun olen näiden asioiden kanssa muutaman vuoden paininut ja lukenut lukuisia kristillisiä nettiopetuksia ja kirjasia aiheesta, niin huomaan tässä ilmeisen eron. Ei mitään tyypillistä opetusta avioliitosta ja esiaviollisten suhteiden haitoista.
Siksi kyselin asiaa täällä, kun monet pitävät opetusta ihan hyvänä.
Jos kristitty ei voi puhua kristinuskosta tai sen mukaisista näkemyksistä maallisilla foorumeilla, nin miksi oikeastaan vaivautua ollenkaan?
Minulle tulee tunne että sinä et ymmärtänyt tai haluat väkisin ymmärtää parhain päin.
Pitäisi ainakin huolehtia siitä, että neuvoja antaa sekä käytännöllisen että hengellisen neuvon. Kysyjän tilanne voi olla sellainen, että mikä tahansa askel kohti kristillistä ratkaisua ja elämäntapaa pysyy pitkän aikaa edelleen “synnin alueella”.
Vaikeista tilanteista on lähes mahdotonta suoraan hypätä hurskaaseen ja onnelliseen tilanteeseen. Jos antaa käytännön neuvon, niin sitten konservatiivit alkavat mesota siitä, kuinka “kirkko hyväksyy synnissä elämisen”. Jos taas antaa vain hengellisen neuvon, niin sitten syytetään, että “kirkko on vieraantunut elämästä”. On siis pyrittävä antamaan aina sekä käytännöllinen että hengellinen neuvo.
Minusta siinä on iso ero, suunnataanko opetus kristitylle vai ei-kristitylle. Toisaalta iankaikkisuuden näkökulmasta ei-kristityn kohdalla kaikki muu paitsi evankeliumi ovat yhdentekeviä. Ja toisaalta samat argumentit eivät pure. Kristitylle Raamatun opetus on hyvä perustelu, ei-kristitylle ei.
Ja toisaalta, oma näkemys on ehkä tässä suhteessa sen verran kyyninen, että ylipäätään ilahdun siitä, ettei yritetä ymmärtää ihan kaikkea, ja oikeasti sanotaan, että uskottomuus on väärin. Maallisessa mediassa kun tulee välillä vastaan sellaista ’rakkauden’ ihannointia, missä kaikkia omia impulsseja pitäisi seurata ’rakkauden’ nimissä. Siksi minusta on ihan hyvä, että joku käsittelee asiaa tavalla, missä myönnetään niiden impulssien olemassaolo, eikä tuomita niitä, mutta yritetään saada toinen ymmärtämään, ettei niiden mukaan ole pakko toimia.