EXL -ryhmä aloittaa

Eräässä paikallisessa kirkolliskokouksessa käsiteltiin kysymystä sielun pre-eksistenssistä ja todettiin, että vain Kristuksella, Isästä iankaikkisuudessa syntyneellä, on ennalta oleminen eli pre-eksistenssi. Ihmisten sielut sen sijaan eivät ole ennen sikiämistä missään, niitä ei ole olmassakaan, vaan Jumala luo uudelle ihmiselle sielun ja ruumiin hedelmöityshetkellä.

4 tykkäystä

Onko tämä virallista tietoa. VL-liikkeessä otetaan vanhat opinkappaleet melko jykevästi.

Maallikoilta kuulee omituista juttua. Nopealla googletuksella ehkäisykielto on historiallisesti melko perusjuttua myös ei-pietisteillä.

D

Mielenkiintoista. Luin hiljattain kirjan mormoneista, ja heillähän on ajatus siitä, että ihminen on ennen tätä elämää, “kuolevaista koetusaikaa”, elänyt henkilapsena taivaan kodissa. Heille elämä tässä maailmassa on tarkoitettu antamaan mahdollisuus kehittyä henkilapsesta aikuisuuteen, mahdollisesti jopa uudeksi jumalaksi asti. Kun kerran noitten henkilasten pitäisi päästä syntymään on aika luonnollista, että ovat suhtautuneet ehkäisyyn nuivastk, tosin eivät sitä enää kiellä. Kim Östmanin kirjasta “Mormonit. Historia, oppi ja elämä” (2019): “Jo 1900-luvun alussa ehkäisyyn alettiin suhtautua kielteisesti, ja lasten lukumäärän rajoittamisen sijaan avioparin tuli pyrkiä noudattamaan Jumalan käskyä lisääntyä ja täyttää maa. Ehkäisyn käyttäminen saatettiin liittää jopa pelastuksen menettämiseen ja vähintään epäonneen. Vähitellen perheenäitien terveydestä ja jaksamisesta alettiin kuitenkin kantaa enemmän huolta. Ehkäisykielto antoikin viimeistään 1980-luvulla selkeästi sijaa opetukselle, jonka mukaan avioparin vastuulla oli suunnitella lasten lukumäärää rukouksen hengessä ja tarvittaessa hyödyntää myös ehkäisyä.” (s. 235-236).

Tämä nyt tällaisena esimerkkinä sielun ennalta olemassaolosta jossain muussa liikkeessä. Mormoneilla se on osa laajempaa hyvin perustavanlaatuista oppikokonaisuutta, vl-liikkeellä ei varmaan ole vastaavan mittaluokan asiasta kyse (meinaan, mormonismilta voisi mennä pohja jos tuo opinkohta häviäisi, mutta menisikö vanhoillislestadiolaisuudelta?).

Konstantinopolin II ekumeeninen konsiili vuonna 553. Paikallinen ehkä, mutta ainakin luterilaisia velvoittava. Ja katolisia.

D

2 tykkäystä

Ai, olet tarkastanut asian jostain. Muistin itse vain, että 500-luvulla asiasta oli keskusteltu. Ekumeenisisa kirkolliskokouksissa vahvistetiin paikallisten kokousten päätökset.

Ei menisi. Kyseinen oppi on vain esimerkki siitä millaisiin harhoihin teologisesti kouluttamattomat maallikkopuhujat voivat tahattomasti syyllistyä. Mormonien opit ovat eri asia. Heitähän ei enää pidetä edes kristittyinä, niin kaukana heidän oppinsa ovat klassisesta kristinuskosta. .

1 tykkäys

Kyllä nuo 7 tärkeimpine päätöksineen pitäisi handlata unissaankin.

D

1 tykkäys

Ei tarvitse enää meidän eläkemuorien. Minä saan aivan rauhassa unohtaa kaiken, mitä Helsingin ja Joensuun teologisissa tiedekunnissa opin. Sinä sen sijaan voisit oppia hiukan kunnioitusta vanhoja ihmsiä kohtaan. Miksi pitää keskustella niin hyökkäävään sävyyn? Palsta on tarkoitettu leppoisaksi ajatusten vaihtopaikaksi.

2 tykkäystä

TÄHÄN voi sanoa Aamen. Rakkaudesta teidät tunnetaan.

Öö, mikähän oli hyökkäävää? 1. kommenttini ja kysymykseni, oli ihan asiallinen oman viestisi monitulkintaisuudesta johtuen. Olenko kysynyt jotain epäasiallisesti? Omasta mielestäni olen ihan hyväntuulisesti kirjoitellut, vitsaillutkin aiheesta. Ja mistä sinä tiedät miten vanha minä olen? Ja mistä minä tiedän miten vanha sinä olet? Ja mitä tekemistä sillä on kenenkään kunnioittamisen kanssa nimettömässä keskustelussa?

D

4 tykkäystä

Tämä hyökkäävyys on kai sitä foorumin originellia huumoria, minkä myös itse koen hyökkäävyydeksi.
Ei ole pakko ymmärtää sellaista huumoria, toiset vitsailkoot.

2 tykkäystä

Varmuuden vuoksi kannattaa keskustella kaikkien kanssa varovasti. En yleensä huomauta kenellekään mitään. Pyrin keskustelemaan vain kulloinkin esilä olevasta asiasta.

3 tykkäystä

Siis tuo 7 kirkolliskokousta kommentti oli hyökkäävä?

D

Paraskin puhuja…

3 tykkäystä

Arvostan @Mauriina n perehtyneisyyttä asiaan. Näin opetettiin. Maallikkosaarnaajat veivät harhaiseen opetukseen esimerkiksi juuri tässä ehkäisyasiassa. Liikkeessä on edelleen paljon maallikkosaarnaajia, ne eivät ole poistuneet mihinkään.

5 tykkäystä

Yksi on ihan julkisesti poistunut erään uuskonservatiivisen prelatuurin vaikutuspiiriin ja saanut ehkä puoli tusinaa muita myös kiinnostumaan. Lisää satelee varmaan vähitellen.

Tästä syystä minua ainakin askarruttaa, että onko toisaalla vanhoillislestadiolaisilla ja toisaalla akateemisilla, ekumeenisilla uuskonservatiiveilla jotain yhteistä keskenään. En nimittäin pidä tuota heidän liikehdintäänsä niinkään minään kääntymisenä kuin lähinnä toimintaympäristön vaihtamisena.

Keskiluokkainen yritteliäisyys, ryhmäkuri ja selkeä seksuaalimoraali. Yksi mahdollinen teoria on, että jutun ydin on tuossa. Ja se, että tapahtuuko homma Lapista lähteneen pietismin vai Espanjasta lähteneen salaseuran puitteissa, on lopullisen idean kannalta ihan toissijaista.

(Tästä kohdasta pistän tarinointimoodin päälle.)

Tulin eräänä päivänä miettineeksi sitä, että katolisessa kirkossa teologin ura on koko elämän mittainen juttu. Joku lähtee opiskelemaan papiksi ja jatkaa sitten opintoja erilaisissa opetustehtävissä. Lopulta, jos kyvyt riittävät, avustetaan jotain mestaria hänen tutkimuksissaan, kunnes ehkä uran huipulla tehdään jotain omaa tutkimusta.

Teologian merkityksestä katolisesta näkökulmasta saa jonkinlaisen käsityksen tästä artikkelista. Siinä on keskeisenä teemana tahdon kaste, eli entä jos kuolee ennen kuin ehtii tulla kastetuksi. Asia kuitenkin pohjustetaan siinä sillä, että keitä ovat teologit, ynnä milloin ja miksi heitä pitää kuunnella.

Sen jälkeen törmäsin tällaiseen blogitekstiin. Siellä kritisoidaan Vatikaani II:n uutta messua, mutta minulle yllättävästä näkökulmasta. Lyhyesti sanottuna niin Bugninin kuin Lutherin yksi keskeinen ajatus näyttää olleen, että messun tulisi olla opetustilaisuus, ja että maallikot kaipaavat uskosta ensisijaisesti informaatiota ja älyllisiä virikkeitä. Tai että messun tehtävä on, enemmän kuin mitään muuta, olla julistava.

Se tuolle vaihtoehtoinen, katolisen tradition ajatus on, että messun ensisijainen olemus on olla rukousta. Siis Jumalan lähestymistä ensisijaisesti. Ei Jumalan lähestymistä yhteen kokoontumisen, keskinäisen julistamisen ja muiden ihmisten kautta. Katekeesi ja opetus ovat sitten erikseen messun ulkopuolella.

Uskon, kuten blogiteksti sanoo, että seuraus tästä muutoksesta, jossa messusta tehdään rukouksen sijaan yhteyttä ja julistusta, on rukouksen, hartauden ja kaikenlaisen arkisen, tavallisten maallikoiden hengellisyyden romahtaminen. Enää ei ole sitä, että tehdään arjen töitä ja siinä seassa rukoillaan opittuja rukouksia. Vaan uskosta tulee sitä erikseen harrastavien tai siihen erikseen heränneiden kotiläksy tai akateeminen harjoitus. Jonka vastapainoksi sitten moni välkky esittää sen niin, että itse arjen työ on sellaisenaan rukousta. Tai hengellisen ilmaisun muoto. Tai apostolaatti.

Keksin säännön, että on 1) teologin elämä, 2) hengellinen elämä ja 3) maallikon elämä. Ihmisen pitää valita näistä kaksi. Ja läheskään jokaisesta ei ole teologiksi.

Kun aito, rukoukseen ja hartauteen perustuva hengellinen elämä jää pois, niin sen tilalle tulee kaksi vastakkaista liikettä: Toisessa teologinen harrastuneisuus yritetään esittää hengellisenä elämänä, toisessa maallikon arki yritetään esittää hengellisenä elämänä.

Aikaisemmin olen jo todennut, että tavallisen kristityn uskon on ollut mahdotonta perustua pelkkään Raamattuun ja Raamatun tutkimiseen. Johtuen siitä, että hirveän moni ei osannut lukea. Mutta myös siitä, että pelkkä lukutaito on aivan eri asia kuin kirjoista oppineisuus. Siis se, että kykenee järkeilemään, mitä teksti tarkoittaa eri tyylilajeilla, vertauskuvilla ja konteksteilla. Että kykenee ajattelemaan tekstiä muullakin tasolla kuin hauki on kala ja Mooses käveli pisteestä A pisteeseen B. Myös siitä, että toisaalta kirjat olivat kalliita ja harvinaisia. Toisaalta kirjapainotaito ei voinut olla kristinuskon edellytys. Ja siitä, että vuorokaudessa on rajattu määrä tunteja. Jos tekee päivän töitä pellolla ja metsässä, niin siinä ei jaksa enää käyttää olematonta lukutaitoa ja olematonta kirjatietoa olemattoman kirjan opiskelemiseen.

Raamattua ei tarvinnut salata, pimittää eikä ottaa pois tavalliselta ihmiseltä, kun ei tavallinen ihminen yksinkertaisesti kyennyt sitä hyödyntämään. Nyt, kun on moderni länsimainen koululaitos, on lukutaito ja on kirjallisuuden opetusta, niin jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä, että onko tilanne oikeasti sen parempi. Se, että joku Wycliffe sensuroitiin ja Tyndale poltettiin, johtuu paljosta muusta kuin Raamatusta.

Tässä on ihan taustalla sellainen jaottelu, että kristinuskon näkökulmasta Jesaja 53:n kärsivä palvelija on Jeesus Kristus. Mutta farisealaisten ja muiden juutalaisten ja kirjanoppineiden mielestä kärsivä palvelija, jolle jaetaan osa suurten joukossa (Jes. 53:12) on juutalainen kansa. Koska hengelliset keinot tämän kärsimyksen ja kirkkauden saavuttamiseen menivät kristinuskon mukana, jäi juutalaisille käyttöönsä vain maalliset keinot. Kristittyjen aikajanalla ylösnousemus kertoi kärsivän palvelijan oikean identiteetin. Harva hoksaa ajatella sitä, että juutalaisessa tulkinnassa se kärsivä palvelija ovat kollektiivisesti he edelleen.

Ajattelen niin, että kristinusko on yhtä kuin se maallikon rukouksiin ja hartauksiin perustuva hengellinen elämä. Kristinusko tarvitsee sen, että maallikko elää maallikon elämää, siis viljelee maata ja kasvattaa perhettä. Ja kristinusko tarvitsee sen, että on niitä, jotka omistavat elämänsä teologian oppimiselle ja opettamiselle, eli alkavat papeiksi, munkeiksi ja sisariksi.

Jos nyt oletetaan, että tulee farisealainen ideologia, jonka tarkoitus on saada osa suurten joukossa maallisin keinoin (joihin voi lukea talouden lisäksi politiikan, lain, lääketieteen, kirjallisuuden ja kaiken, missä pääsee vaikuttamaan asioihin, siis kansainvälinen kauppa, teollisuus, rahoitus ja järjestöt), niin sillä ei ole käyttöä kristilliselle hengellisyydelle, joka on sille paitsi hyödytön, niin vihollinen ja hyvin pian myös este sen ambitioille.

Mille sillä sen sijaan on käyttöä? Akateemiselle, lukeneelle ja kosmopoliittiselle oppineiden luokalle, joka vaikka ei pääse päättämään rahasta ja vallasta, on kuitenkin käyttökelpoinen sen soveltamisessa ja toteuttamisessa: Numeroiden pyörittelyssä, tuotteiden kehittämisessä ja suunnittelussa, koneiden ja laitteiden käyttämisessä, paperitöiden tekemisessä. Tällainen akateeminen luokka tai keskiluokka, joka ilmestyi jostain protestanttien tullessa, voi hyvin elää maallikon elämää kirjoituspöytänsä ääressä ja samaan aikaan kuvitella, että jokainen voi ongelmitta olla oma teologinsa (tai paavinsa, kuten sanonta myös kuuluu). Se, että on joku yhteiskristillisyys, jonka seassa pyörii sata eri teoriaa Raamatusta, joista kaikki yhtä vääriä, ei tippaakaan haittaa sekulaaria maailmaa.

Kun muistaa tuon kolmijaon, että on teologinen, hengellinen ja maallinen, niin näitä uuskonservatiivisia tai äärikonservatiivisia ilmiöitä—joihin voisin ihan hyvin lukea myös Lasarus-veljet—olisi ehkä parempi kutsua ääriteologisiksi kuin äärihengellisiksi.

Jos joku haluaa täydennykseksi jonkin käsityksen siitä, vaikkakaan ei ihan täydellistä, että mitä itse ajattelen hengellisellä elämällä, niin tässä on melkein sanottu se. Tämä osa sarjasta ei vielä käsittele pyhää pikku Teresaa, vaan enemmän pyhän Ristin Johanneksen, Tanquerayn ja Garrigou-Lagrangen opetuksia hengellisen elämän vaiheista (linkissä hieman yli tunnin mittainen luento):

3 Stages of the Spiritual Life - #1/4 St. Therese’s Little Way - Fr Terrance

Se, että jokainen on oma teologinsa, ei haittaa ketään eikä mitään siksi, että hengellisyydellä ei sellaisessa ajattelussa ole niin suurta merkitystä. Sen ei ole tarkoitus viedä ihmistä mihinkään eikä muuttaa mitään. Tästä seuraa se, että uskolle pitää keksiä erilaisia sisältöjä, jotka eivät ole välttämättä mitenkään hengellisiä. Kuten sanoin edellä, ei jokaisesta yksinkertaisesti ole teologiksi.

Tunnustuksellinen luterilaisuus vetää puoleensa niitä, jotka ovat akateemisesti kiinnostuneita teologisten teorioiden pyörittelystä. Tai sen juhlimisesta, kun joku muu pyörittelee niitä heidän ilokseen. Mutta eivät liikaa, koska monella on sekulaari koulutetun ihmisen elämä siinä rinnalla. Helluntailaisuus, karismaattisuus ja muu “vajaakirkollisuus” niitä, jotka ovat kiinnostuneita kaikesta ihmeellisestä ja eriskummallisesta. Sitten on niitä, joilla akateemisen tai eriskummallisen tilalla on puhdas kurinalaisuus. Tähän luen Lasarus-veljet ja monet lestadiolaisten suuntaukset, mutta myös katoliselta puolelta sen uuskonservatiivisen salaseuran. Eli teologia on silloin kurinpidon ja maallisen toimeliaisuuden suuntaamisen, mutta ehkä myös taloudellisen ja poliittisen vallan käyttämisen väline.

Sitten on ilmiö, että uskonelämä on eräänlaista kulutuskäyttäytymistä. Seurakunta koostuu niistä, jotka “antamalla lahjansa likoon” tuottavat muille ajanvietettä. Ja tietenkin suuresta enemmistöstä, joka saapuu paikalle kuluttamaan sitä ajanvietettä. Herätysliikkeenä alkaa, huvitusliikkeenä loppuu.

Oikean hengellisen elämän tunnistaa siitä, että sillä on oikeasti hengelliset päämäärät. Oikean teologian siitä, että se tukee ja edustaa tällaista hengellistä elämää.

2 tykkäystä

Onko se edelleen maallikkojohtoinen liike? Minulla on jokin epämääräinen mielikuva, että jossain vaiheessa VLt heittivät pappisjohtonsa ulos liikkeestä.

1 tykkäys

Aivan oikein muistat, mikäli tarkoitat hetkeä rauhansanalaisuuden synnystä. En nyt äkkiseltään löytänyt mistään puhujaluetteloa, sellaista mistä selviäisi onko pappi vai maallikko. Törmäsin kuitenkin sivustoon, missä on ilmaistu asia seuraavanlaisesti:

"VAN­HOIL­LIS­LES­TA­DI­O­LAI­SEN saar­na­mie­hen eli pu­hu­jan teh­tä­vä on luot­ta­mus­teh­tä­vä. Pu­hu­jat va­li­taan pai­kal­li­ses­ti, mut­ta he kier­tä­vät saar­na­mat­koil­la ym­pä­ri Suo­men ja vä­lil­lä myös ul­ko­mail­la.

Les­ta­di­o­lai­set pa­pit ovat useim­mi­ten pu­hu­jia, mut­ta noin kah­dek­san kym­me­nes­tä pu­hu­jas­ta on maal­lik­ko­ja. Vii­kon­lop­pu­na jär­jes­tet­tä­vis­sä su­vi­seu­rois­sa­kin ää­neen pää­see esi­mer­kik­si opet­ta­jia, in­si­nöö­re­jä ja maan­vil­je­li­jöi­tä.

Yh­dis­tä­vä te­ki­jä pu­hu­jil­le on su­ku­puo­li: van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten saar­nas­tuo­leis­sa ei nai­sia näh­dä."

Tässä melkoisen kattava kokoonpano lestadiolaisuudesta, mikäli jotakuta kiinnostaa yksityiskohdat:

2 tykkäystä

Minkälainen asema on niillä lestadiolaisilla papeilla, jotka eivät ole puhujia?

1 tykkäys

Tähän minulla ei ole vastausta. Kysymyksesi on oikein hyvä ja kaipaisi nimenomaan tarkastelua. Näkisin, että lestadiolaispapit ovat kirkon ja lestadiolaisliikkeen välissä melko tukalassa tilanteessa. Mikäli evankelislutelilaisen kirkkomme opin ja kristinuskon mukaisesti saarnaisivat, liike voisi opillisesti tervehtyä. Thinkcat tuolla aiemmin nostikin ryhmäkurin esiin, mikä on hyvä huomio koskien myös tätä lestadiolaispappien asemaa. Minä haluaisin tietää, miten evankelisluterilainen pappi voi olla samanaikaisesti lestadiolainen. Ei nyt sentään voi niellä kaikkia lestadiolaisliikkeen harhoja puuttumatta niihin :thinking:

1 tykkäys