Haatainen väittää 1918 aikaisen arkkipiispan ajaneen erityisesti naisvankien teloittamista.
Olen jonkin verran perehtynyt aihealueeseen, ja ymmärrykseni on, että kirkossa oli aktiivisia valkoisia, mutta arkkipiispa ei niihin kuulunut ja yleisesti kirkko pyrki jättäytymään kahinan ulkopuolelle instituutiona.
Kysymys siis onnesittikö arkkipiispa tuollaisia kannanottoja, ja jos esitti niin milloin ja missä?
Suoraa wikisitaattia en hyväksy kantani muuttamiseen, ja siinä viitteenä oleva Haataisen ohjelman kohta, jonka siis kuuntelun, on mielestäni vähintäänkin kyseenalainen ainakin ilman, että se tarkasti avataan mitä tarkalleen tarkoitettiin.
Savonlinnan piispan O. I. Colliander tuonsuutaista sanoi. Hän edusti kirkon sisällä ollutta voimakkaan valkoista osaa ja sitä osaa, jossa kirkko osallistui aktiivisemmin tapahtumiin.
Uutinen arkkipiispan kannoista naisvankien teloittamista kohtaan edustanee “vaihtoehtoisia faktoja”, joita poliitikot toisinaan viljelevät joko vahingossa tai joskus jopa tahallaan. Virhe on saattanut syntyä esimerkiksi Pekkalaisen teoksen huolimattomasta lukemisesta. Hänen kirjassaan puhutaan peräkkäin Johanssonista ja Collianderista, nimeten jälkimmäisen suuhun se sitaatti, mikä Ilta-Sanomien uutisessa oli päätynyt Johanssonin suuhun. Tuulikki Pekkalainen on kirjoittanut kirjassaan “Lapset sodassa 1918” tuosta aiheesta:
"Sisällissota 1981 oli Kirsti Kenan mukaan uskonnollista, pelkona kirkon yhteiskunnalliseen asemaan kohdistuneet uhkatekijät. Se oli myös ideologista, valkoisten (johon kirkkokin lukeutui) käymää sotaa sosialismia ja punakaarteja vastaan. Esimerkiksi arkkipiisap Gustaf Johansson, samoin piispa Colliander, joka oli yksi jyrkimmistä kirkonmiehistä, käänsivät selkänsä työväestölle. Collliander piti työväestöä kapinnoinnin takia “Jumalan kirouksen alaisena” ja heidät oli jätettävä “Saatanan haltuun”.
Ilkka Huhta on luonnehtinut Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuonna 2009 julkaisemassa kirjassa “Sisällissota 1918 ja kirkko” Johanssonin toimintaa kansalaissodan aikana näin:
“Sota-ajan Johansson tyytyi kommentoimaan tapahtumia päiväkirjaansa. Samoin kirkon papisto sai Johanssonilta ohjeen pysyä erillään sotatapahtumista ja pidättäytyä poliittisista puheenvuoroista. Vaikka kirkon piispat ja papisto kuuluivat selvästi valkoiseen väestöön, vallankumoushallinto punaisella puolella ei vastaavasti kohdistanut toimiaan – mitä tuskin voi pitää vain arkkipiispan ohjeen ansiona – ensisijaisesti kirkkoon tai papistoon.”
Tämä on tärkeä huomi!. En tunne sotahistoria paljon. Oliko murhia monet? Kuinka puolueasia suhteessa kirkkoon meni sisäsodassa? Tästä pitää kirjoittaa enemmän Suomessa ja muualla.
Sosialdemokraatit nousivat siis kapinaan laillista valtaa vastaan. Samaan aikaan Suomen joukot alkoivat vapaussodan venäläisiä vastaan. Punaiset tekivät hirveitä murhia ympäri alueella, jota pitivät hallussaan, papisto ja tilanomistajat olivat uhreja, ja muutkin, jotka eivät halunneet punaista Suomea. Ruotsista tuli myös paljon vapaaehtoisia puolustamaan Suomen asiaa, minkä kyllä muistamme.
Kun vapaussota oli voitettu ja kapina kukistettu, myös valkoinen puoli syyllistyi moniin ylilyönteihin. Koston henki vallitsi. Ja kun kapinoitsijoita pantiin vankileireille, aikana, jolloin vallitsi valtava elintarvikepula ja kulkutaudit riehuivat, punakapinallisia kuoli suuri määrä. Se on yhä yksi maamme tragedia. Minun suvussani muistetaan punaisten hirmuvallan uhreja - ja pitää katsoa vain itään, että näkee sen, mitä olisi voinut olla, mutta myös sympatia pitää antaa niille, jotka olivat väärin johdettuja kapinaan ja joille ankara kohtelu tuotti kärsimystä.
Karjalan vapaussodat liittyvät myös tähän, Suomen itärajan takana heimoveljemme nousivat noihin aikoihin ja heitä Suomen kansa halusi auttaa, vaikka valtiovalta oli nuiva tässä asiassa. Lopputuloksena oli Karjalaisten pakolaisaalto Suomeen.
(Ruotsalaisena kai tunnet myös Ahvenanmaan ryöstöoperaation, jonka Ruotsi koetti tehdä tuolloin ja jonka torjumisessa ketjussa mainittu arkkipiispa Gustaf Johansson oli ensilinjassa, teidän Nathan Söderblom kun koetti omia saaret itselleen, mutta Johansson teki kaikin voimin työtä vastustaakseen sitä - ja kirjoitti ‘Nathan - du är satan’ ja kai tiedtä myös pakkoruotsalaistamisen Länsi-Pohjassa?)
Gustaf Johanssonista voi muuten sanoa paljonkin negatiivista, noin niin kuin Suomen kirkon primuksena. Hänellä oli omat erikoisuutensa. Mutta hänestä yleisesti maalattu kuva on aika epäoikeudenmukainen. Hän oli aikansa beckiläisen ajattelun tuote ja hieman liian kiinnostunut de novissima sekä antiekumeeninen. Mutta suuressa kuvassa ehkä mies paikallaan.
Cymbuksen lyhyt kuvaus sisällissodasta on pelkistetty ja vain yhdestä kapeasta näkökulmasta katsottu selitys maamme yhdestä hirvittävämmästä tragediasta.
Selvittelin asiaa jokunen vuosi sitten. Aiheesta kirjoitti Suomen kuvalehteen eräs toimittaja. Otin häneen yhteyttä, ja hän viittasi kirjaan Punavankileirit 1918. Suomalainen murhennäytelmä. Tuon kirjan sivun 169 tekstistä EI voi päätellä, että arkkipiispa olisi kirjaimellisesti sanonut mm. työväestön jätettävän “Saatanan haltuun”. Pikemminkin niin on sanonut piispa Colliander.
Collianderia koskevan tekstin lähteenä oli Gulin E.G. Kirkko ja työväenliike, Helsinki 1961 s. 28-29. Sain tähän aikanaan vain vastakommentin “Gulin oli alkusoittoa liberaalipapeille ja naispappeudelle”, mutta en sitten lähtenyt enää tuota lainaamaan.
Joka tapauksessa arkkipiispan kannasta tässä on sanottu väärin. Tuskin valehdeltu, mutta erehdytty.
Oli varmasti pelkistetty, koska aiheesta on kirjoitettu hyllykilometreittäin. Mutta ei ollut kyllä mitenkään yhdestä kapeasta näkökulmasta katsottu. Jos sen lukee, niin huomaa asiaa tarkastellun varsin tasapuolisesti ja erilaiset asiat huomioonottaen. Tosiasiat eivät nyt vain ole mielipidekysymyksiä.
@ALG, kuten ehkä tästä keskustelusta huomaat, niin sisällissodan tapahtumat jakavat edelleen mielipiteitä Suomessa, ja osa ihmisistä suhtautuu asiaan hyvin tunteenomaisesti. Jos haluat laajemman kuvan asiasta, kannattaa ehkä lukea muutakin kuin nettikommentteja Sisällissodasta on Suomessa kirjoitettu vuosien varrella aika paljon ja eri näkökulmista. Det finns säkert också mycket material på svenska, om det känns lättare att läsa!
Vapaussodasta on tosiaan kirjoitettu paljon. Tunteenomaiset reaktiot näyttävät tosiaan monilla olevan niitä, mitkä ohjaavat tarkastelua. Virheellistä on esimerkiksi tulkita asia erillään maailman tapahtumista tai tarkastella sitä marxilaisen narratiivin valossa.
Tässä hyvä sivusto perustietojen saamiseksi. http://vapaussota.com/
Esimerkiksi akateemikko Eino Jutikkalan artikkeli tuolla on oikein erinomainen.
Vaarallisen typerää tarttua aiheeseen väärin väittämin. Vähän sama kuin, jos kaivaisi historiasta Suomen kovimman natsieverstin ja alkaisi sillä perustein välttämään, että suomalaiset olivat natseja 30-luvulla.
Jos joku on päässyt osallistumaan tuohon, voisi kertoa vaikutelmia.
Lasse Heikkilä juonsi hienosti Suomalaisen messun juhlaversiota viime syksynä Jyväskylässä. Siksi arvelen, että Sovinto on myös vaikuttava kokemus.
Kristittyjen malli on sovintoon pyrkiminen. Sisällissotien tragediat ovat jokaisen kansan historiassa yhtä kamalia. Vanhoja haavoja aukova syyttely ei ole se tie, jota kannattaa kulkea.
Viimeinen kommenttini tähän osaan keskustelua. Käyttämäsi termi “vapaussota” on arvolatautunut. Nykyään taidetaan mieluummin puhua reilusti sisällissodasta.
En palaa enää tähän aiheeseen, koska tragediasta tosiaan kirjoitettu hyllymetreittäin, sen molempien osapuolten näkökulmasta.
Sinänsä osuva nimi, sillä kaikki katsoivat taistelevansa juuri vapauden puolesta… Vaikka “vapaussota” ei tainnut ollut niitä ensimmäisiä eikä yleisimpiä, joita aikalaiset käyttivät, puolesta riippumatta.
Akateemikko Jutikkala pohtii tätä nimikysymystäkin suosittelemassani artikkelissa. Kannattaa lukea.
Sota alkoi vieraan vallan sotajoukkojen riisumisesta aseista ja päättyi rauhaan tuon vieraan vallan kanssa. Se, että samanaikaisesti punaisten aloittama kapina synnytti kansalaissodan, ei muuta tätä perusasiaa.
Haataisen harrastama syyttely ja katkeruus on kieltämättä ikävää. Muutenkin soisi, että kansamme ja Isänmaamme vapauden puolesta toimineiden työ tunnustettaisiin jo viimein myös punaisten aatteellisten seuraajien parissa.
Sinänsä on tärkeätä puhua asioista ja tutkia niitä. Tieto auttaa ymmärtämään asioita ja vapauttaa ennakkoluuloisista asenteista.
Sisällissodasta on Suomessa kirjoitettu vuosien varrella aika paljon ja eri näkökulmista. Det finns säkert också mycket material på svenska, om det känns lättare att läsa!