Vaikea uskoa, siis jos pitää olla nimenomaan kristillinen. En ole katsellut sarjaa, mutta kaikki kuvaukset siitä ovat jotain ihan muuta kuin kristillisen meiningin kuvausta - vaikka olisi kuinka vanhoillista kristillistä meininkiä.
Vai osaatko jotenkin johtaa “vanhoillisesta kristillisestä ajattelusta” nuo kuviot, siis jollakin muulla kuin omilla tunteilla (tai nappaamalla todellisia tai kuviteltuja yhtäläisyyksiä tyyliin “ne ei arvosta naisii” ja toteamalla että siinä todiste)?
Handmaid’s Tale alkuperäisenä kirjana on mun ymmärtääkseni kirjoitettu siten, että kaikki sen kuvaamat naisten alistamisen muodot ovat oikeasti tapahtuneet jossain. Eivät kuitenkaan kaikki samassa paikassa. Siksi siinä on sellaisia ainesyhdistelmiä, joiden takia kaikkien aatteiden kannattajat voivat sanoa, että ei pidä paikkaansa ja ei meillä tuollaista ole. Osa palasista kuitenkin liittyy kristinuskon piirissä tapahtuneisiin asioihin - kristillisyys on kuitenkin varsin laaja kenttä ja pitää sisällään monenlaisia marginaaliryhmiä. Niiden perusteella ei pidä tuomita koko kristikuntaa, mutta kristikunnan kokonaisuuden pitäisi ehkä selkeämmin tuomita tiettyjen marginaaliryhmien toiminta.
Eipä se ole kovin vaikeata kirjoittaa dystopiaa kristinuskon vallasta. Kuten ei ole ateismin, islamin,hindulaisuuden tai minkä tahansa. Kyllä nämä voidaan keksiä ja ihan käyttäen esikuvia elävästä elämästä. Mitä merkitystä sillä sitten on, että tällaista voidaan tehdä, on kokonaan toinen asia. Jos jätetään huomiotta viihdearvo, joka jollain tv tms. showlla on.
Samasta teemasta voisi tehdä yhden version työläisille. Toisen homoseksuaaleille. Kolmannen lapsille. Neljännen vammaisille. Viidennen vanhuksille. Aloin ensin miettiä, että miten kollektiivista syyllisyys missäkin tilanteessa on, katsojien reaktioilla mitattuna.
Toisena sitä, että naiset ja homot ovat olleet tapetilla kaiken aikaa noihin kahteen muuhun (vammaiset ja vanhukset) verrattuna. Kadunmies tuntuu uskovan, tai ainakin media tuntuu hänelle propagoivan ajatusta, että naisten ja homojen sorto on edelleen jatkuvaa. Kun taas lapsia, vammaisia ja vanhuksia kohdellaan huonosti vain satunnaisesti.
Jollain tavalla ryhmät voisi luokitella niiden utilitaristisen ja hedonistisen potentiaalin mukaan. Eli jos ihmisen elämän arvo tulee hyödystä ja nautinnosta, niin vanhusten ja vammaisten kyky nauttia ja kyky tuottaa hyötyä on heikentynyt, rajoittunut tai katoamassa. Kun taas kukaan ei kyseenalaista naisten ja homojen kykyä nauttia tai olla hyödyllisiä. Ei ajatuksessa, että yhteiskunta haluaisi heistä hyötyä, vaan enemmänkin siinä, että ihmisen oletetaan itsekin arvostavan elämäänsä sen perusteella, miten hyödyllinen hän on. Lapset taas ovat vasta tulossa täysimittaisiksi nauttijoiksi ja hyödyn tuottajiksi.
Näyttää siltä, että alistamaton ja sortamaton maailma pakenee kuin unessa. Samoin kuin tekee optimaalinen tuottavuus. Yksi teema on, että nyt eletään hedonismin ja utilitarismin mittareilla parasta aikaa mitä historiassa on koskaan ollut. Ihmiset eivät nauti enää niinkään olemisesta, vaan he ostavat ja tekevät tietoisesti ja hallitusti itselleen nautintoja. Tiede, teknologia ja koneet mahdollistavat suuremman tehokkuuden ja tuotannon kuin koskaan.
Siksi, että mahdollisuudet näyttävät rajattomilta, niin myös toiveet, halut ja vaatimukset ovat rajattomia. Eivät määrällisesti niin, että jokaisen pitäisi olla rikas, vaan niin, että jokaisen pitäisi voida kokea, että häneltä ei puutu mitään. Eli niin kauan kuin jossain joku mies nauttii enemmän kuin jossain joku nainen, ei tasa-arvo ole vielä toteutunut.
Toinen teema on, että tuon sitaatin avaaman kehityksen myötä ei ole enää yksittäistä ihmistä ja yksittäisiä tapahtumia, vaan jokainen ihminen ja jokainen tapahtuma voidaan analysoida jonkin idean ilmentymäksi. Ihmisestä itsestään tulee idea, jonka keskeinen sisältö on hänen mahdollisimman vapaa tahtonsa, joka suuntautuu yleensä, jostain syystä, kohti nautintoa ja hyötyä.
Tälle rinnaisteista on se, että enää ei nähdä yksittäisiä ihmisiä ja yksittäisiä tapahtumia, vaan nämä ideat taistelevat toisiaan vastaan. Miehuuden idea ja naiseuden idea käyvät kamppailua siitä, kumpi niistä on ihmisyyden idea. Homouden idea haluaa olla myös mukana. Siksi jokainen seksuaalisesti ketään ahdistellut mies ei ole vain se kyseinen mies, vaan poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa hänessä henkilöityy miehuuden idea, jonka naiseuden idean puolelle asettunut pööbeli ajaa pitkin katuja hirttolavalle ja näin vahvistaa naiseuden idean oikeutta olla ihmisyyden idea.
Eli maailma on aivan tietynlaisen hulluuden vallassa. Samaan aikaan se on sulkenut itseltään kaikki tavat ja tiet käsittää oma tilanteensa. Ihminen voi nousta Jumalan paikalle vain ideana, jonka se asettaa Jumalaa vastaan, kohdistamalla Jumalalle kuuluvan kunnian ja palvonnan omaan kollektiiviseen itseensä. Eli itsensä ideaan.
Käsitykseni on, että käytännössä kaikki tämän päivän kampanjointi naisten oikeuksien ja homojen oikeuksien ja trans-oikeuksien puolesta ammentaa tuosta ihmisen korottamisesta ideaksi. Tai jos ei jonkin tarinan kertoja sitä tarkoita sillä tavalla, niin koska tämä teknokraattinen gnostilaisuus tai kadunmiehen transhumanismi on nykyään jonkinlainen kansanuskonto, on kuitenkin väistämätöntä, että jokainen ilmiö tai teos, joka asettaa jonkin ryhmän - tai oikeastaan sen ryhmän idean - oikeudet jotain toista ryhmää - tai oikeammin sen ryhmän ideaa - vastaan, tulee tulkituksi (eli luetuksi tai havaituksi) sen kautta.
Ainoastaan silloin ollaan varmasti tukevalla pohjalla, kun tietty yksilö toimii tiettynä hetkenä jonkin toisen tietyn yksilön hyväksi jonkin ajallisesti yksittäisen kärsimyksen lievittämiseksi. Ihminen saa toki identiteettinsä ryhmältä. Mutta se ryhmä ei koskaan ole ollut kenelläkään - eikä tule koskaan olemaan - kaikki maailman työläiset, kaikki maailman naiset, kaikki maailman homot tai kaikki maailman lukihäiriöiset.
Katsoin joskus ensimmäisen osan Handmaid’s Tale -sarjaa. Homot ja katolilaiset olivat ainakin ryhmiä, joita valtakunnassa tapettiin ja joista näytettiin hirtettyjä ruumiita.
Miksiköhän juuri katolilaiset esitettiin vainottavana ryhmänä? Ainakaan katolilaiset eivät lähtisi tuollaiseen systeemiin mukaan, eivätkä johtajien raamatuntulkinnat vakuuttaisi heitä.
En katsonut sarjaa enempää, enkä ole lukenut kirjaakaan, joten en tiedä, miten tarina päättyy. Olisi luontevaa, että jos tällainen systeemi joskus päättyisi, hirttopaikoille järjestettäisiin pyhiinvaelluksia. Voisi niitä olla salaa jo ennen sitäkin.
En ole kirjaa lukenut tai sarjaa katsonut (joten vaikenen tästä eteenpäin :D), mutta jos inspis on osittain tullut jostain semiprotestanttisista ääriryhmittymistä, niin antikatolisuus/antipaavilaisuus istuu siihen aika hyvin. + tuollaisessa ääritotalitaarisessa, epäinhimillisessä yhteiskunnassa ei nyt muutenkaan olisi tilaa vaihtoehtoisille auktoriteeteille, jollainen paavi (muun valtion linjasta poikkeavan papiston lisäksi) kansan parissa olisi.
Esittäisin myös tällaista teoriaa (en ole katsonut sarjaa, mutta lukenut keskustelua siitä): Mun ymmärtääkseni sarjassa tapahtuvat erikoisilta vaikuttavat asiat perustellaan siltä, että uskontokunnat joutuvat miettimään kantojaan uudelleen, kun ympäristökatastrofi on tehnyt 90% naisista hedelmättömiksi. Näin saattaisi protestanttien kohdalla tapahtua todellisuudessakin, mutta tuskin katolilaisten. Katolinen kirkko on moraalitulkinnoissaan sen verran jäykkä, hyvässä ja pahassa, että tuollainen ei sitä juuri hetkauttaisi eikä harvojen hedelmällisten naisten systemaattinen aivopesu ja raiskaaminen muuttuisi sen näkökulmasta sallituksi suuremman edun nimissä. Yksittäinen protestanttinen ryhmä sen sijaan voisi helposti tehdä tällaisen tulkinnan ja saada kannatusta, ensinnäkin niistä jotka hyväksyvät rajut ratkaisut ihmiskunnan pelastamiseksi, ja myös niistä jotka ovat aina salaa haaveilleet naisten alistamisesta.
Uusi näytös tähän ketjuun.
Joukko nimekkäitä katolisia teologeja on kirjoittanut katolisille piispoille avoimen kirjeen, joka perustellen käy läpi miksi allekirjoittajat pitävät paavi Franciscusta harhaoppisena. He myös ehdottavat, että piispat aloittaisivat menettelyn tämän viraltapanemiseksi.
Melko raju veto, ja kyllähän tietyt kohdat kirjeestä vaikuttavat ihan perustelluilta. (Sitä on ehkä vaikea ymmärtää ilman melko syvällistä katolisen teologian sanaston tuntemusta.) Oma veikkaukseni on, että pyhä istuin ei vastaa syytöksiin mitenkään; näinhän se teki jo Amoris laetitiaa koskevien dubioiden osalta.
Mikä siinä oli mielestäsi erityisen raskauttavaa? Minusta tuollaisia syytöksiä löytäisi helposti lähes kaikkien piispojen sanomisista ja tekemisistä, jos oikein tiheällä kammalla suitaan. Virhe tulee siinä, jos kommentteja irrotetaan asiayhteydestä ja esim. pastoraalisessa mielessä lausuttuja ilmauksia tulkitaan kuin ne olisivat jotain dogmaattisia kannanottoja.
Johtuu ehkä siitä, että olen ulkopuolinen, mutta minusta tuossa kirjeessä ei ollut mitään sellaista, mikä “kaataisi” paavinne ja johtaisi hänen eroonsa/erottamiseensa. Kanoneja on niin paljon, että jokaista vastaan löytyy kyllä jotakin.
