Nykyään evlut kirkon messussa pappi lukee Herran siunauksen alttarin ulkopuolelta. Muuan tuntemani pappi piti sitä kovin pahana. Hän sanoi, että jumalanpalveluksessa Herran siunaus pitäisi lukea ehdottomasti alttarilta.
Itse ihmettelin aikanaan, miksi papin piti siirtyä alttarilta lukupulpettiin tai alttarin eteen. Osaako joku selittää, miksi näin tapahtui.
Varsinaiseen kysymykseen en tietenkään osaa vastata, mutta kysynpä hieman asian vierestä. Luetaanko tuo Herran siunaus luterilaisessa messussa loppusiunauksen paikalla vai sen rinnalla tai lisäksi?
En osaa vastata minäkään - mutta käsikirja taitaa antaa tuohon vaihtoehtoja (?). Messussa, jossa itse useimmin käyn, pappi on alttarilla koko liturgian ajan, alusta loppumusiikin loppuun asti.
Joissain kirkoissa olen nähnyt, että alkuliturgia on toimitettu lukupulpetin ääressä ja vasta saarnan jälkeinen liturgia alttarilla. Mieleeni ei kyllä tule, että olisin nähnyt Herran siunausta luettavan muualta kuin alttarilta, ainakaan perusmessussa. Ehkä tapa vaihtelee eri seurakunnissa? Uudentyyppisissä messuissa on voinut tapahtuakin - niissä kun ei välttämättä pappi ole alttarilla kuin juuri ehtoollisliturgian ajan.
Minun mielestäni Herran siunaus on loppusiunaus. Korjatkaa viisaammat, jos olen väärässä.
Kyllä se on loppusiunaus. Sen jälkeen on enää lähettäminen ja päätösvirsi/musiikki.
Yleinen tapa on, että johdanto-osa johdetaan kuorista, sanaosa lukupulpetista, ehtoollisosa alttarilta ja päätösosa taas kuorista.
Enpäs tiedä. Mutta ehkä tällainen pappi ajattelee “tulevansa lähemmäksi seurakuntaa”.
Toisaalta, liian lähelle seurakuntaa tuleva pappi menettää papin auktoriteettinsa uskottavuuden. Hänestä tulee liian vertainen. Tästä seuraa, että ihmiset alkavat luulla itseään papin vertaisiksi ja alkavat säädellä seurakunnan asioita, jonka seuraukset on nähty: koko kirkon auktoriteetti on laskenut. Ateistit komentelevat uskovien seurakunnissa ja syntyy “erilaisia jumalanpalveluksia” jotka kuitenkaan eivät ole jumalanpalveluksia ensinkään.
Ihmisille syntyy harhakäsitys siitä, mitä kristinusko on ja mikä on sen todellinen sanoma.
No en ole kyllä havainnut, että papin etäisyydellä/läheisyydellä seurakuntalaisiin olisi yhtään minkäänlaista korrelaatiota Raamattu-uskollisuuden asteen kanssa. Osa rennon läheisistä matalakirkollisista papeista on raamatuntulkinnassaan ja eettisissä kannoissaan hyvinkin perinteisiä, osa taas sitten ei.
Perinteisyys on siis uskollisuutta?
@Anskutin tuon kai jo selväksi virkkoi. Sekä että.
Hyvin raamatullinen pappi ei koskaan suostunut nousemaan saarnastuoliin vaan aina puhui lattialta pulpetista. Seurakunta ei tykännyt, vaikka saarnat olivat hyviä.
Minusta messu pitää toimittaa alttarilta kokoaikaisesti. Ja tietysti ad orientum. Saarna pitää pitää saarnastuolista. Saarnastuolista se pidetään jumalallisella auktoriteetilla, joka papilla on virkans puolesta. Jos ei, niin se vaikuttaa vain omilta tuntemuksilta ja ajatuksilta. Joillain papeílla on ongelmia ottaa tämä itselleen. Alttari on Jumala läsnäolon kuva ja paikka, Betlehem ja Golgata. Papin tulisi pitää toinen kätensä alttarilla aina siunatessaan.
Olen eri mieltä näistä (ilmeisesti) esteettisistä mieltymyksistä. Auktoriteetti kefale-rakenteessa ei vaadi saarnatuolia…
Ei se vaadi kirkossa, jossa ei ole saarnastuolia. Kirkossa jossa sellainen on, tilanne on toinen, koska saarnastuoli on siellä olemassa saarnaa varten. Saarnastuoli on olemassa käytännöllisistä syistä, mutta silti se on. Alttari taas ei ole olemassa käytännöllisistä syistä.Pappi ei voi messussa toimia ilman sitä. Minusta versus populum on vastenmielistä. Pappi ei voi antaa loppusiunausta, jolleinhän pidä toista kättääään altarin päällä.
Tuohan on nimenomaan versus populum käytäntö.
Se ei myöskään pidä paikkaansa.
On makuasia, miten se jumalalinen auktoriteetti otetaan.
Ei se kyllä saarnastuoliin kiipeämällä synny, sanoisin. - ei vaikka pappi huutaisi temmelinsä harjalta.
Sieltä tietysti kuuluu paremmin, mutta joku haluaa ilmeisesti olla lähempänä kansaa ja puhua lattialta…
Näyttää siltä, että kansa ei halua mitään “jumalallista auktoriteettia”. He haluavat itsensä näköisen papin, mikä merkitsee sitä, että kovin raamatullinen ei sovi olla, pikemminkin jonkunlainen apumies ja kaveri ja rinnallakulkija, joka hyväksyy kaiken. Jumalan miehenä esiintyminen tietää varmaa ristin kantamista. Eräs arvostamani erittäin pätevä pappi sanoi: “papin virka on koiran virka”… Väite kuulostaa monen korvissa varmasti merkilliseltä, mutta maassa, missä ihmisillä ei ole minkäänlaista pyhyyden käsitystä, missä kaikkea ohjaa “mun oma fiilis ja kuinka musta tuntuu kivalta…”, papilla voi olla kovaa -varsinkin jos hän tuo esiin, että sana vaatii ihmiseltä muutakin kun lahjoitusta Ecuadorin keräykseen… En viitsi avata tässä enempää