Listalla näyttää olevan yksi Tampereen pappi - tiedän, että vihkimiseen suostuvia on muitakin. Olen jotakuinkin varma, että Tampereen seurakuntayhtymästä löytyy myös tiloja samaa sukupuolta olevien vihkimiseen, vaikka Tampere ei asiasta olekaan ääntä pitänyt.
Tämä on tullut vahingossa Stieleichelle; tarkoitus oli vain vastata yleisesti ketjuun.
Tuo Mikkelin juttu tuntuu vaan paisuvan entisestään. Seurakuntalaisia vaihtaa fb profiiliin ns. tukikuvia, on kynttilähetki em papin tueksi jne. En tiedä olenko nähnyt yhtään kommenttia siitä, että joku olisi ymmärtänyt tai puoltanut varoitusta. Osa heittelee ilmoille, että eroaa nyt kirkosta kun tuollainen kohtuuton varoitus on annettu ja että kohta puuttuu veronmaksajat jne. Herää kyllä kysymys siitä, miksi ihmiset kuuluvat kirkkoon. Vaihtoehtonako on sitten elää täysin ilman kirkkoa? Se tuntuu itselle ajatuksena niin vieraalta, jopa pelottavalta. Ne joilla on perinteinen avioliittokäsitys eivät uskalla sanoa mitään, en minäkään. En tosin kyllä näe somekanavan raivoisaa keskustelua parhaana väylänäkään. Luin äsken Oskari Juurikkalan viimeisimmän kirjoituksen, jossa oli erilaisia ajatuksia mietittäväksi ennen katumuksen sakramenttiin osallistumista. Yksi oli jotakuinkin niin, että ”olenko rohkeasti uskaltanut elää kristittynä?”. Aika haastavaa se kyllä on.
Ei lainkaan hassumpi idea. Mutta arvelen että lopputulema on kuin eräässä joululaulussa:
" Mene Jouluaattona hautausmaalle, huuda tervetuloa Messiaalle, nousee kunnon ihmiset haudoiltaan ja joudut jouluksi kuuseen roikkumaan…"
Yksi viesti poistettu. Mielipiteen voi ilmaista vähän vähemmällä retoriikalla ja jumalanpilkkasyytöksillä.
Mielestäni meidän luterilaista uskoa tunnustavien arvokonservatiivien on kuitenkin vielä odotettava linjaavia päätöksiä maamme hallinto-oikeudesta.
Muistelisin, että näin on tehty jo, eikä hallinto-oikeus puutu kirkon autonomiaan.
En oikein ymmärrä tätä vihkimisintoa. Jonkin sortin sooloilua se on, kun ei kerran porukalla ole päätetty, että moinen olisi kirkossa mahdollista…
Valtio elää tavallaan, Kirkko omallaan. Siitä pitäisi mielestäni lähteä - ennen kuin muuta päätetään.
En minäkään ymmärrä vihkimisintoa, mutta median mukaan pappien suvaitsevaisuus on nousussa, ja enemmistö kannattaa homoparien vihkimistä.
Pappien enemmistön suvaitsevaisuus ei taida olla se pointti - vaan kaiketi kirkolliskokouksen kanta…
Viime kädessä kirkolliskokouksen kanta ei kait kuitenkaan ole se viimeinen pointti, vaan se, että Suomen lainsäädännössä avioliitto on sukupuolineutraali. Korkein hallinto-oikeus ratkaisi Jehovan todistajien oikeutta kerätä henkilötietoja. Hallinto-oikeus katsoi, miten maallinen laki meni Jehovan todistajien omien sääntöjen ohi. Tämä lopputulos saattaa vaikuttaa ennakkotapauksena samaa sukupuolta olevien vihkimisessä, koska papin oikeus vihkiä avioliittoon ei perustu kirkolliskokouksen päätökseen, kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen, vaan se perustuu avioliittolakiin.
Lähde: Avioliittolaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234
Valtio ei ikinä voi pakottaa kirkkoa siunaamaan ketään. Ei ikinä. Jos joku vetoaa (ja vetoaa, ainakin jotkut papit) yhteiskunnan käytänteisiin, niin ne käytänteet eivät koskaan voi olla siunaamisen perusta. Siunaaminen perustuu Jumalan sanaan, ei valtiollisiin säädäntöihin, elleivät valtiolliset säädäökset perustu Jumalan sanaan. .
D
Todennäköisesti samaa sukupuolta olevien vihkimiskiista menee vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten meidän on odotettava rukoillen sen päätöstä. Evankelis-luterilainen kansankirkkomme on kuitenkin velvollinen noudattamaan maamme avioliittolakia, kuten pyhä Paavalikin meitä kristittyjä käskee olemaan alamaiset maamme esivallalle, vaikka Paavalin aikaan Rooma oli autoritaarinen antikristillinen valtio. Maassamme me kansalaiset olemme alamaisia esivallalle, joka on Jumalan asettama oikeuden ylläpitäjä, jolloin meidän oltava kuuliaisia lakien noudattamisessa.
Avioliittolain sääntö on, että siviilivihkijöillä on velvollisuus vihkiä avioliittoon kun taas kirkollisilla vihkijöillä on siihen oikeus. Kirkollisessa vihkimisessä on noudatettava sen uskontokunnan ehtoja, jossa vihkiminen toimitetaan. Jos siis haluaa varmistaa lain mukaisen avioliiton, on käännyttävä siviiliviranomaisen puoleen. Uskontokunta voi kieltäytyä vihkimästä, ja uskontokunnan ehdoista poikkeava kirkollinen vihkiminen on avioliittolain vastainen mutta ei johda vihkimisen mitättömyyteen.
Syrjinnän suhteen tulkinta on ollut, että uskontokunta tekee päätöksen, millaisia toimituksia uskontokunnassa voidaan tehdä. Jos uskontokunta ei vihi samansukupuolisia pareja, kyseessä ei ole syrjintä, mutta jos uskontokunnan mukaan tällainen toimitus on mahdollinen, yksittäinen pappi tai muu sellainen ei voi siitä kieltäytyä, jos pysyy kyseisen uskontokunnan jäsenenä.
Tuo on aivan totta tänään, mutta kun samaa sukupuolta olevien vihkimiskiista menee korkeimpaan hallinto-oikeuteen, niin evankelis-luterilaisen kansankirkkomme kirkolliskokouksen päätökset eivät ole maallisen avioliittolain kanssa samalla viivalla, koska vastakkain ovat maallisen avioliittolain ja kirkon kirkolliskokouksen näkökannat. Jos korkeimman hallinto-oikeuden oikeusoppineet tuomiossaan ovat sitä mieltä, miten maallinen avioliittolaki menee kansankirkkomme kirkolliskokouksen päätösten ohi, niin tämä lopputulos samaa sukupuolta olevien vihkimiskiistassa johtanee siihen, ettei kirkko voi enää jakaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiville papeille varoituksia. Se johtanee väistämättä siihen, miten ne papit, jotka haluavat käyttää vihkimisoikeuttaan samaa sukupuolta oleviin pareihin, niin he käyttävät sitä, koska he eivät avioliittolain mukaan toimi väärin, ja pian joissakin kirkoissa juhlitaan homohäitä. 
Tietenkään luterilaista uskoa tunnustavana äärisuvaitsemattomana arvokonservatiivina en voi mitenkään suvaita samaa sukupuolta olevien vihkimistä avioliittoon, eikä evankelis-luterilaisen kansankirkkomme pappien olisi koskaan pitänyt ryhtyä vihkimään avioeronneitakaan uuteen avioliittoon, koska Raamatussa UT vertaa seurakuntaa morsiameen ja Jeesusta sulhaseen, joka Karitsan häissä saa omakseen puhtaan neitsytmorsiusseurakuntansa. Tosikristittyjen luterilaisten häissäkin valkea häämekko ja huntu kuuluvat vain neitsytmorsiamille.
“Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina, hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku. Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja.”
(Ilm. 19: 7-8)
Lain tulkinnassa on tapana katsoa myös lakiesityksen perusteluja ja lain tarkoitusta. Samansukupuolisten avioliiton mahdollistaneen avioliittolainmuutosesityksen johdannossa mainitaan selvästi:
“Tällä esityksellä ei ole tarkoitus puuttua uskonnollisten yhdyskuntien avioliittolain 16 §:ssä säädettyyn oikeuteen määrätä kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodosta. Kaikilla vihkimiseen oikeutetuilla uskonnollisilla yhdyskunnilla, evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko mukaan lukien, on jatkossakin itsenäinen oikeus päättää, vihkivätkö ne samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.”
Sen missä tämä “itsenäinen päätös” tehdään määrittelee jokaisen uskonnollisen yhdyskunnan oma päätöksen tekojärjestelmä. Ev.lut kirkolla se on kansallinen kirkolliskokous, ortodoksisella kirkolla todennäköisesti ekumeeninen kirkolliskokous ja jonkin vapaan suunnan seurakunnalla seurakunnan vanhimmisto tai jokin muu päätöksentekoelin.
Selvää on se, ettei perustelujen viittauksella “itsenäiseen päätöksenteko-oikeuteen” tarkoitettu esimerkiksi ev.lut tai ort.kirkon yksittäistä pastoria, kirkkoherraa tai paikallista luottamuselintä. Sitä myöten on selvää myös se, että kirkkonsa sääntöjä rikkovia voidaan lain estämättä sanktioida niillä seuraamuksilla, joita em. uskonnollisilla yhteisöillä on.
Minusta tuo olisikin mitä parhain ratkaisu samaa sukupuolta olevien vihkimiskiistassa, mutta emme voi tietää, jos korkeimman hallinto-oikeuden oikeusoppineet ovat sitä mieltä, miten maamme maallinen avioliittolaki menee kansankirkkomme kirkolliskokouksen päätösten tai ortodoksisen kirkon omien sääntöjen ohi, kuten korkein hallinto-oikeus ratkaisi Jehovan todistajien oikeuden kerätä henkilötietoja. Korkein hallinto-oikeus katsoi, miten maallinen laki meni Jehovan todistajien omien sääntöjen ohi.
Laittamasi linkki ei minulla toiminut, joten copypaskon tähän avioliittolain 16 § lakijargonia, jota vain oikeusoppineet osanneevat tulkita oikein.
“16 § (16.4.1987/411)
Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan. Siviilivihkimisen toimittamisesta säädetään asetuksella.
16 a § (29.8.2008/572)
16 a § on kumottu L:lla 29.8.2008/572.”
Avioliittolaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234 1
Oletko tosissasi sitä mieltä, että henkilötietojen kerääminen rinnastetaan uskonnonhajoittamiseen? Ei jehovantodistajia kielletty rimpauttelemasta ovikelloja (julistustoimintaa), vaan kokoamasta henkilörekisteriä.
En jaksa olla hämmästelemättä että oikeustieteen professori voi olla täysin pihalla yhdestä osa-alueesta maamme perustuslakia. Uskonnonharjoittamisen osalta kirkkomme voi ja sen tuleekin toimia täysin omilla säännöillään.
Samalla tulee kuitenkin muistaa, ettei esimerkiksi kirvestesin soveltamisessa taikka kirkon jäsenrekisterin ylläpidossa ole kyse uskonnonharjoittamisesta.
Kirkollisena toimituksena avioliittoon vihkiminen on yksiselitteisesti uskonnonharjoittamista.