Ihmisen kaksi- ja kolmijakoisuus

Jatkoa ketjulle Ihmisen vapaa tahto ja luotu todellisuus, jossa sanottiin näin:

Ennemmin kyllä puhutaan kahdesta osasta, ruumiista ja hengestä - joskus hengen sijasta puhutaan sielusta.

Minun nähdäkseni klassinen latinalainen teologia tekee seuraavanlaisen teologisen antropologian:

  1. Ihmisessä on kaksi substanssia: ruumis ja henki. Ruumis on materiaalinen substanssi, henki on immateriaalinen substanssi.
  2. Ihmisessä on kolme suhdetta: ruumiillis-lihallinen, sielullinen ja hengellinen. Ruumiillis-lihallinen koskee ruumiin välitöntä suhdetta ympäröivään maailmaan, sielullinen koskee sielun aistien kautta syntyvää suhdetta maailmaan (ns. “alaspäin”) ja hengellinen koskee hengen (uskon ja järjen kautta syntyvää) suhdetta hengelliseen maailmaan.

Tästä klassisen teologian selkeydestä huolimatta olen huomannut, että nykyään termejä käytetään todella vaihdellen. Joku käyttää sielua tarkoittamaan sitä osaa ihmisessä, joka on yhteydessä Jumalaan, ja henki on puolestaan vain merkki ihmisen henkiselle olemiselle. Monet sekoittavat termit.

Miten te ymmärrätte termit sielu ja henki? Mukaan voitaisiin heittää vielä myös mieli, nimittäin jotkut teologit erottavat senkin eri asiaksi.

3 tykkäystä

En nyt haluaisi olla tuon väittämäni kanssa ihan ketjun aloituksenkaan arvoinen, sillä kuten totesin asian, siitä voi olla toistakin mieltä aivan hyvin, itsekin olen edustanut sellaista kantaa yhtälailla. Sielun ja hengen jako kun voidaan nähdä keinotekoisenakin. Eli yhtä hyvin voidaan puhua ruumiista ja sielusta tai ruumiista ja hengestä.

Sielulla yleensä käsitetään ihmisen henkistä puolta ja hengellä hengellistä, iankaikkista puolta, joka ylösnousemusruumiin kanssa viettää ikuisuuden. Toisinaan käsitteet risteävät ja ikuisuudessa puhutaankin sielusta. Itse en aiemmin ymmärtänyt kolmijakoa, vaan pidin jakoa selvästi kahtena. Jostain kuultuani perusteluja kolmijakoon aloin hyväksyä sen, koska Jumalan herättämä henki on uusi luomus ja enemmän kuin vain pelkkä ihmisen psyyke. Näin omin sanoin ilmaistuna. Alla olevan linkin löysin aiheesta Sleyn opetuksesta.

https://www.sley.fi/luennot/ESITYS/RuumisEK.htm

Asiasta on keskusteltu myös alkufoorumilla.
http://uskojaelama.net/arkisto/index.php?topic=133.0

1 tykkäys

Sielun ja hengen jako ei ole siis olemuksellinen. Ne ovat sama asia, katsottuna eri näkökulmasta - näin nähdäkseni klassinen teologinen antropologia ja vaikkapa Luther. Bonaventura sitten edusti vielä sitä näkökulmaa, että tähän tulee kolmaskin: mieli. Sielu, henki ja mieli edustivat hänelle tämän henkisen olemuksen kolmea relaatiota: (a) sielu oli yhteydesä maailmaan aistien kautta, (b) henki oli yhteydessä henkisiin asioihin eli ns. samalle tasolle, ja © mieli oli yhteydessä siihen, mikä ylittää ihmisen.

Sielu ja henki ovat siis sama asia. Yhdestä näkökulmasta kyse on ihmisen psyykestä (psykhe on kreikkaa ja tarkoittaa sielua!), joka aistii maailman, toisesta näkökulmasta kyse on ihmisen hengestä, joka ulottuu näkyväisen ylle.

Itse oletan sielun olevan se Minä, joka asuu ruumiissani.

Hengen ajattelen olevan ikäänkuin vielä sielun erillinen sisäinen osa, persoona jonka kautta hengellisyys tai synti vaikuttavat sielun toimintaan. Olettaisin esim. Pyhän Hengen työn vaikuttavan tämän “hengen” kautta. Samaten henki olisi altis myös pahoille voimille.

Entä sitten itse sielu. Oletan tämän olevan erittäin vahvan olemuksen joka hengen kulloisenkin tilan mukaisesti toimii “tehden” milloin hyviä, jopa Jumalalle mieluisia PH:n vaikuttamia tekoja, tai vaihtelevasti, pahuuden voimien vaikutuksesta mellastavan mielellään lihallisia jopa suoraa syntiä, eli Jumalan vastaisuutta.

Oletan sielun luonnostaan olevan se osa ihmisestä joka nk. on syntiinlangenneen maailman perisynnin alainen. Tämä on siis ihan omaa analyysiani, en tiedä opettaako kukaan teologi tai filosofi näin.