Joka kolmas ev.-lut. seurakunta on lakkautettu 2000-luvulla

2000-luvulla jo melkein kolmasosa seurakunnista on lakkautettu. Kun vuosituhannen vaihteessa Suomessa oli 587 seurakuntaa, viime vuonna niitä oli tasan 400.

Kyse on tietenkin siitä, että kuntaliitosten yhteydessä on usein tarkoituksenmukaisinta yhdistää myös seurakuntia. Kuten jutusta käy ilmi, ongelma on kuitenkin, että ne pienemmät seurakunnat usein kärsivät liitoksissa, kun niiden toimintoja lakkautetaan tai siirretään isompiin taajamiin. Niinpä entisten pienten seurakuntien kiinteistöt jäävät korjaamatta ja virat täyttämättä jne.

Entisellä kotipaikkakunnallanikin näyttää käyneen hieman noin: diakoniatyöstä on säästetty, ja messut ovat vaihtuneet sanajumalanpalveluksiin. Niitäkin vaikuttaa olevan harvemmin kuin ennen, ja pappi tulee jostain 40 km:n päästä eikä siten ole enää samalla tavalla tuttu seurakuntalaisille kuin ennen. Kaikki tällainen on omiaan etäännyttämään ihmisiä ev.-lut. kirkon toiminnasta.

3 tykkäystä

Lakkauttamistahti on kyllä kova, varsinkin kun ottaa huomioon, että tässä viime vuoden lopulla tehdyssä artikkelissa, jossa arvioidaan seurakuntien määrän putoavan vuoden 2019 alussa nykyisestä 400:sta 377:ään ei ole edes laskettu mukaan tuota Tuuloksen seurakuntaa:

(Jutusta löytyvässä kartassa ei ole merkitty Loviisan seudulla tapahtuvaa isoa liitosta, ilmeisesti siksi että se on jo päätetty, jutussa asia kyllä mainitaan.)

Sinänsähän tämä ei ole uusi asia. Vielä 1800-luvun puolivälissä monet luterilaiset emäseurakunnat olivat alueellisesti valtavan suuria. Voi vain kuvitella niitä ponnistuksia, joita ihmiset tekivät päästäkseen jumalanpalveluksiin ympäri vuoden aikana, jolloin tieyhteydet olivat huonot ja etäisyydet pitkiä. Monissa maaseudun kirkkorakennuksissa puhuttelevinta onkin se inhimillisen työn määrä, joka niistä huokuu: isoja hirsiä ja porakiviä on hevosilla ja käsipelillä punnerrettu pitkien matkojen päästä paikoilleen, jotta on saatu kirkkorakennus edes peninkulman verran lähemmäksi kotikulmia.

2 tykkäystä

Aihetta sivuten: täältä pystyy katsomaan kuinka suuren osan ev.lut.seurakuntien jäsenet muodostavat väestöstä kullakin alueella (kaikilta paikkakunnilta ei saa tarkkaa tietoa, koska prosentit on ilmoitettu talousalueittain, eli mikäli seurakunta kuuluu yhtymään on prosentti laskettu koko yhtymän alueelta.

Kärjessä on Perho 92,94 %:lla, heikoimpana Helsinki 53,07 %:lla. Kun kirkkoon koko väestöstä kuuluu 70,72 % väestöstä, on tämä luku 20-39 -vuotiaiden kohdalla 61,15 %. Siinä kärjessä on Kinnula 91,19 %, heikoin Helsinki 46,07 %. Myös Espoo (49,32 %) sekä Vantaa (49,47 %) ovat tuossa ikäluokassa pudonneet alle 50 %:n. (PS: Jos katsotaan prosentteja vain tuonikäisistä miehistä, niin myös Kerava putoaa alle 50 %:n kerhoon.)

Sen verran uusi asia kuitenkin on, että jo aiemmin ja nyt uusissakin liitoksissa lakkautetaan sellaisiakin seurakuntia, joitten itsenäinen historia ulottuu aina keskiajalle asti. Mentaalisesti ainakin minulle iso asia.

2 tykkäystä

Miksi tuon mukaan Kaskisissa on kaikkein vähiten evlut kirkkoon kuuluvia alle 60-vuotiaista? Liekö nyt jäänyt ruotsinkieliset pois laskuista?

Olen joskus kuullut, että siellä entinen kirkkoherra jakoi kovasti mielipiteitä. Ehkä vanhempi väki on aikanaan eronnut joukolla eikä ole liittynyt takaisin? Erikoinen tilastollinen yksityiskohta kyllä tuo.

Tämä ei minun käsittääkseni ole ihan vapaaehtoista. Olin kirkkoneuvoston jäsen, kun oma kunta oli yhdistymässä naapurikaupunkiin, ja silloin minusta lakipykälillä perusteltiin, että vaihtoehtoina on vain seurakuntayhtymä tai seurakuntien liitos, ei itsenäiset seurakunnat.

Meillä kyllä liitos taisi jopa tasapainottaa tilannetta. Aiemmin oli kolme eri taajamaa, joilla ei ollut yhteistä keskusta eikä minkäänlaista me-henkeä, vaan kovat riidat siitä, minne rahat menevät. Varsinkin, kun taajamat olivat hyvin eri kokoisia, sopu oli vaikea löytää. Esim onko oikein, että toisella kirkolla on kolme nuorisotyöntekijää, ja toisella ei yhtään? Väkiluvun suhteen kyllä, käytännössä ei. Joten aina joku koki kärsineensä vääryyttä. Kaupunkiseurakuntaan liittymisen jälkeen on ehkä helpompi tasapainoilla eri taajamien välillä, kun ei ole vain kolme taajamaa, joista yksi on pienempi kuin muut.

Tämä ei tietysti ole ongelma niissä pienissä kunnissa, missä on yksi keskustaajama.

Juu, pitää olla sama seurakuntatalous. Olennaista on sama kirkollisveroprosentti, koska verohallinnon järjestelmät on tehty kuntajakoa ajatellen.

Kaikki lakkautetut seurakunnat eivät ole pieniä seurakuntia, jotka on liitetty suureen. On myös liitoksia, joissa pari tai muutama pieni seurakunta on liittynyt yhdeksi ja toisaalta isojen kaupunkin seurakuntia on yhdistetty ilman kuntaliitoksia.
Tampereella oli ennen reilu 10 seurakuntaa, nyt 4 (+ ruotsinkielinen), Helsingissä on liitetty seurakuntia toisiinsa - monesti niitä samoja, jotka 60-70-luvuilla jaettiin. Pienten liittymistä tulee mieleen esimerkki Pohjanmaalta, jossa 3 seurakuntaa (kooltaan noin 1000- 3500 henkeä) liitettiin yhdeksi seurakunnaksi ilman liitosta mihinkään kaupunkiseurakuntaan.
Itse kyllä uskon, että pienempi seurakunta tuntuu useimmista ihmisistä enemmän “omalta” kuin iso.

1 tykkäys

Miksi seurakuntarakenteen pitäisi seurata kuntarakennetta?

1 tykkäys

Yksi syy on se, että esim. koululaisten parissa tehtävän työn tulisi olla samanlaista kunnan kaikille koululaisille. Olisi ikävää, jos kunnan sisällä menee seurakuntaraja, ja eri seurakunnilla olisi erilainen toimintatapa. Esim. niin, että osassa kunnan kouluista kävisi seurakunnan työntekijä pitämässä aamuhartauksia ja osassa ei ollenkaan. Sama juttu vanhainkotien ym. kanssa. Kun seurakunnan raja noudattelee kunnan rajoja, silloin voidaan johdonmukaisesti toimia samalla tavalla koko kunnan alueella.

Kirkollisvero ja automaattijäsenyys. Jos turkulainen luterilainen muuttaa Pirkanmaan suuntaan, pitää tietää kirkollisverotetaanko häntä esim. Tampereen tai Nokian evlut seurakunnalle. Tämä on mekaanisesti mahdollista vain, jos vero seuraa suoraan asuinpaikasta.

Tietysti olisi mahdollista jakaa maa seurakunta-alueisiin, mutta tästä tulisi sitten melko paljon lisätyötä tietojärjestelmiin.

Historialliset syyt, sillä kunnallishallinto on paljolti syntynyt seurakuntahallinnon päälle, kun nämä kaksi erotettiin toisistaan. Verotustekniset syyt ovat toinen, yhden kunnan alueella voidaan kerätä vain yhdensuuruista kirkollisveroa, koska kirkollisvero kertätään kunnallisveron kanssa. Seurakuntien pitää siis muodostaa yhtymä saman kunnan sisällä, mikä tarkoittaa periaatteessa taloudellista yhteisöä.

1 tykkäys

Jonkinlaista suuruuden ekonomiaa haetaan. Tietysti on helpompi järjestellä papiston ja kanttoreiden työvuoroja ja muita. Mutta kyllä papin pitäisi asua seurakuntansa keskellä ja elää heidän kanssa arkea.

Ei se tietojärjestelmien kannalta kovin monimutkainen asia olisi, jos rajat olisivat esim. postinumeroalueittain meneviä. Postinumerotiedot ovat kaikista vakituisen asuinpaikan omaavista tietojärjestelmissä valmiina. Kyse olisi silloin tietojärjestelmien kannalta lähinnä vain veroprosenttitiedon syöttämisestä kullekin postinumeroalueelle. Tietojärjestelmät tai niihin liittyvä työmäärä eivät kuntarajoista poikkeavia seurakuntarajoja estä, vaan lainsäädäntö.

1 tykkäys

Todella ikävä asia seurakuntaliitoksissa on, että pienessä seurakunnassa sunnuntain jumalanpalvelusta ei voida pitää kello 10. Se vähentää entisestäänkin jumalanpalveluksiin osallistuvia. Klo 10 sunnuntaina on erittäin hyvä aika siksi, että silloin ei ole juurikaan missään muualla mitään toimintaa, joten osallistujista ei ole kilpailua.

1 tykkäys

Työvuorojärjestelyjä iso seurakuntakoko tosiaan helpottaa. Seurakuntaliitokset helpottavat myös vapaaehtoistyön vähentämisessä. Seurakuntaliitosten myötä vapaaehtoistyötä seurakunnassa tekevien määrä herkästi laskee. En tiedä, johtuuko asia siitä, että jos työntekijät alkavat vaihtua enemmän, jää seurakuntalaisten työpanos herkemmin aktivoimatta, vai siitä, ettei isoja seurakuntia koeta niin omiksi. Yksi selitys voi olla myös luottamushenkilöiden määrissä. Pienessä seurakunnassa kohtalaisen monelle on luottamustehtäviä. Luottamustehtävissä olevat mielellään tekevät myös muita vapaaehtoistehtäviä seurakunnassa. Seurakuntaliitosten myötä luottamustehtävien määrä vähenee, usein selvästikin. Jos samassa yhteydessä ei aktiivisesti luoda jotain uutta tapaa aktivoida seurakuntalaisia tekemään jotain mielekkääksi kokemaansa, jäävät vanhat vapaaehtoiset herkästi pois, jotka ovat olleet niitä uusienkin vapaaehtoisten aktivoijia - ja toiminta niin sanotusti virkaistuu, ja siirtyy isommalta osin niille, joilla on jonkun määräämä työvuoro.

Itse pidän myös suotuisana sitä, että seurakunnan työntekijät eläisivät itse seurakuntansa keskellä tai laidalla, tai ainakin jossain siellä päin. Ymmärrän kyllä työntekijöiden kannalta sitä nykyistä trendiä, jossa moni seurakunnan työntekijä pyrkii tietoisesti valitsemaan asuinpaikkansa seurakunnan alueen ulkopuolelta ja eriyttämään oman vapaa-ajan elämänsä ja työelämänsä. Ei ole välttämättä mukavaa olla huomion kohteena työajan ulkopuolella. Myös esimerkiksi messuissa voi joku kokea olevan hankalaa olla seurakuntalaisen roolissa, jos on saman seurakunnan työntekijä. Mutta toisaalta on niinkin, että jos seurakunnan työntekijä ei elä seurakunnan osana, tämä on jossain mielessä kuin vieraileva puhuja sen sijaan, että olisi kiinteä osa yhteisöä.

Ei auta, vaan “Postinumeroalueet ovat hallinnollisista aluejaoista riippumattomia, joten sama postinumeroalue voi ulottua useammankin kuin yhden kunnan alueelle.” kertoo https://www.stat.fi/til/vaelaskp/kas.html

1 tykkäys

Joskus luin ylioppilasjärjestöistä tehtyä tutkimusta, jonka mukaan aktiivisesti toimintaan osallistuvien määrä pysyy jotakuinkin samana, olipa järjestö iso tai pieni. Kun kuitenkin on ne perusjutut hoidettava, niin sitten väki aktivoituu paremmin, kun se kuuluisa Joku Muu ei ole hoitamassa niitä. Luulen, että seurakunnassa pätee sama kaava.

Pienten paikkakuntien seurakunnan ovat vielä monesti sellaisia omia yhteisöjä, ne koetaan paikkakunnalla meidän jutuksi, on luontevaa, että kuten muuallakin, ollaan seurakunnassa myös tekemisissä niiden oman yhteisön jäsenten kanssa ja päätetään yhdessä yhteisistä asioista. Jos tämä oma seurakunta katoaa ja asioista päätetään jossain kasvottomassa paikassa ja joutilas pappi saapuu virastopalatsista kerran viikossa lukemaan loitsut, kadotetaan se me-henki. Näin tietysti myös kunnallispolitiikassa.

1 tykkäys