Minusta tämä ajatus ei oikein sovi kristinuskoon kuvaan. Jumalalla ei ole sukupuolta, sillä (a) Luojana hän luo kaiken siten, että se on hänestä lähtöisin ja jollakin tapaa kuvaa häntä, (b) se, mitä kuvataan, on paljon enemmän kuin se, mikä kuvaa, (c) luomisen kruununa on ihmisen luominen, ihminen joka on Jumalan kuvana niin miehenä kuin naisenakin. Siispä sekä mies että nainen ovat Jumalan kuva, eikä voida sanoa, että Jumala olisi mies.
Tässä on kaksi vaihtoehtoa: joko sanotaan, että Jumala on mies ja Jumala on nainen. Tai sitten sanotaan, että Jumala ei ole mies eikä nainen, vaan ylittää molemmat sellaisella tavalla, että hän on esimerkiksi hedelmällinen itsessään, ilman vastakumppania.
Kun nyt otetaan Kolminaisuus mukaan tähän keskusteluun, niin käy ilmeiseksi, että edellä sanottu koskee Isää ja Henkeä. Jeesusta se koskee sikäli kuin puhutaan klassisesti kahdesta luonnosta ja nimenomaisesti jumalallisesta luonnosta. Ihmisenä Jeesus toki oli mies, ja vieläpä rakennusmies, eli ns. puuhastelija.
Mies hän on. Ei nainen olisi ryhtynyt rakentamaan maailmankaikkeutta. Se, että Jeesus kutsui Jumalaa Isäksi implikoi hänen sukupuolensa riittävällä tarkkuudella. Olipa Jumala sukupuoleton, -llinen tai sukupuolet ylittävä, niin se hänestä puhumisen tapa, mikä sopi Jeesukselle, sopii ja riittää riittävällä tarkkuudella myös meille. Jos Jeesus puhui hänestä miehenä - siis Isänä - niin ei meidän tarvitse alkaa rakentelemaan mitään sukupuolet ylittäviä ajatelmia, vaan voimme aivan reilusti sanoa, että Jumala on maskuliininen, taivaallinen Isä, kuningas (ei kuningatar) jne.
Onko jopa niin, ettei Jumalalla ole "ihmisyyttä"kään… Hänestä on ilmoitettu “Jumala on Henki”.,
Ihminen on “elävä sielu”, johon on puhallettu eläväksi tekevä henki, joten niiden käyttäminen Jumalan olomuodon määrittelemiseksi ei myöskään toimi. Ja miten lienee ihmisen ylösnousemusruumiin laita, onko sitäkään määritelty ihmisruumiin muotoiseksi?
Myös Messias esiintyy varsin oudonnäköisenä taivaallisessa olomuodossaan Juhanneksen ilmestyksen mukaan.
Sukupuolen käyttäminen Jumalan määrittelemiseksi on mielestäni enemmänkin ihmis-näkökulmaista, kuin hengellistä. Eihän liene Kirjoituksissa suoranaisesti selvitetty sitäkään, mitä “Isä”, tai “Poika” merkitsee, onko siinä jokin lapsuu tai perillisyys näkökulma.
Itsellänikin kyllä tällainen käsitys asiasta. Käsittääkseni kristinusko yleensäkin on mieltänyt Hänet nk. “mieheksi”. Jumala loi Aadamin omaksi kuvakseen, mutta huomasi kohta, että ei ole Aadamin hyvä olla yksin. Niinpä hän otti Aadamilta kylkiluun, luoden tästä naisen.
Jos ihan sovinistisia tahdomme olla, niin tästä kuviostahan koko patriarkaalinen kristinusko rakentuu: Jumala -> mies -> nainen. Kristus -> miespappeus -> seurakunta.
Mitä tulee kristilliseen uskooni noin yleensä, määritän sen edelleen, omin sanoin, lähinnä: “katolilais / ortodoksis-lutherilaiseksi.”
Jumala ei ole miehen kuva, vaan mies on Jumalan kuva, ei tietenkään kaikissa kohdin “kirjaimellisesti”, sillä Jumalan mieheys on sukupuoletonta, siten kuin luomakunta sukupuolisuuden yleensä ymmärtää.
Jeesus syntyi “Korkeimman Voiman varjottua” Neitsyt Marian. Eli Jumalan vaikuttaman sisäisen luomistyön kautta, näin itse ymmärrän esim. Jeesuksen syntymän.
Samoin, sisällisen Pyhän Hengen työnä uudestisyntyy myös ihminen.
Väittäisin, että Jumala on samanaikaisesti sekä mies että sukupuolijaottelun yläpuolella. Jeesus maanpäällisessä elämässään oli miespuolinen, ja Jumala on ilmoittanut itsensä Isänä. Samanaikaisesti on kuitenkin selvää, ettei Jumala välttämättä edusta “miehekkyyttä” tai mieheyttä sellaisena kuin se meidän kulttuurissa ymmärretään. Ja ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi. Molemmat ovat siis Jumalan kuvia yhtä lailla.
Niin kuin edellä on jo sanottu, sukupuolijaottelu kuuluu ihmisten ja eläinten maailmaan, eikä sitä varmaankaan ole mielekästä soveltaa muihin olioihin, kuten Jumalaan tai vaikkapa kivenmurikkaan. Toisaalta voimme kuitenkin oikeutetusti puhua Jumalasta isänä, koska Jeesus ja apostolit tekivät niin. Jos ja kun eräiden muiden sukupuoleen liittyvien ilmausten (äiti Jumala, sukupuolineutraali Jumala, yms) käytölle ei ole vastaavaa esikuvaa, niin sellaisten käytölle ei ole perusteita.
Ongelma on kuitenkin siinä, että tästä Jumalan itseilmoituksesta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä tehdään se virheellinen johtopäätös, että näissä Jumala ilmoittaa itsensä miehenä. Näinhän hän ei tee. Hän ei ilmoita itseään Siittävänä-Miehenä ja Siitettynä-Miehenä ja Pyhänä Henkenä, vaan Isänä ja Poikana ja Henkenä.
Joillekin Jumalan naispuolisille ja sukupuolineutraaleille epiteeteille on kyllä raamatulliset perusteet. Jumalan ykseyteen voidaan viitata monilla tavoin; itseilmoitus Kolminaisuutena on aivan eri juttu.
[quote=“Silvanus, post:7, topic:1757, full:true”]
Joillekin Jumalan naispuolisille ja sukupuolineutraaleille epiteeteille on kyllä raamatulliset perusteet.[/quote]
En pidä oikeana soveltaa sukupuolijaottelua Jumalaan. Siksi “naispuolinen” ja “sukupuolineutraali” ovat tässä yhtä lailla huonoja ilmauksia kuin luonnehtia Jumalaa “mieheksi”.
Joku jossain mainitsi, että heprean henkeä tarkoittava sana on kieliopilliselta suvultaan “feminiini”. Tästä ei mielestäni kuitenkaan voida vetää MITÄÄN johtopäätöksiä Jumalan sukupuolisuuden suhteen. Uuden testamentin kreikan henkeä tarkoittava sana on kieliopillisesti “neutri”, ja latinalaiset kirkkoisät puhuivat hengestä ihan ongelmitta kieliopillisesti “maskuliinina”.
Potkaistaanpa tämäkin pölyä kerännyt ketju liikkeelle.
Kuulin eräässä kappelissa minulle oudohkon Kolminaisuuden puhuttelun iltamessun alkurukouksessa: “Luoja, Poika ja Pyhä Henki”.
Toki näinä feminismin aikoina olen huomannut, että joillekin kauhistavat miessukupuoleen (inhaa patriarkaalisuutta?) viittaavat sanat kuten “Isä” on poispyyhittävä. “Poika” oli kuitenkin vielä jäljellä.
Selailin verkkoa asiasta ja törmäsin tällaiseen hankkeeseen:
(Ei yllättävää että Sadinmaan tuutista.)
Äidin, ystävän ja rakastajan nimeen.Vapautuksen messuun Kallion kirkkoon kokoonnutaan salvadorilaisissa rytmeissä, äidin, ystävän ja rakastajan nimeen, vapaana kirkollisesta herruuskielestä, Jeesus Nasaretilaisen poliittisen vapautuksen sanoman ja universaalin Kristuksen rakkauden hengessä.
Patriarkaalinen isä-Jumala ei pelasta maailmaa, vaan päinvastoin vahvistaa sen tuhon. Siksi Vapautuksen messussa riisutaan kirkollinen herruuskieli, luodaan uusia ajatusmalleja ja kuvia Jumalasta ja maailmasta, jotka sulkevat sisäänsä koko luomakunnan. Kieli ja teologia ovat aina vallan hallussa, siksi ne on murrettava. Uuden kielen ja teologian luominen on väistämättä kumouksellista ja skandaaleja aiheuttavaa.
Olen tosin kuullut eräältä “Vapautuksen messussa” 4.11. paikalla olleelta, että tuolloin (siis joitain viikkoja ennen nyt linkattua blogikirjoitusta) Sadinmaa olisi aloittanut messun “Äidin, tyttären ja rakastajattaren nimeen”, ja selittänyt sitten tätä ilmausta saarnassaan. Ehkä Sadinmaalla on ollut ilmaisuissaan variaatiota, tai sitten tuntemani (yleensä luotettava) silminnäkijä oli kuullut tai muistanut jälkikäteen sanamuodon väärin.
Eikös tosi sp-neutraalia olisi puhua sitten:
“Esivanhemman, jälkeläisen ja sponsorin nimeen”.
Jos sp-neutraaliuteen pyritään.
Tuollainen kaikkien miespuoleen liittyvien sanojen pois kuuraus kuvastaa vain miesvihaa, toksista feminismiä, eikä sitä oikein voi katsoa minkäänlaiseksi kehitykseksi.
Tuota Sadinmaata ihmettelen saako kaveri jotain viboja noista kohu-projekteistaan? Ne harvoin tuntuvat olevan yhtään pitempään harkittuja tai pohdiskeltuja kehityshankkeita. Pikemmin vain sellaista koulupoikatason “viedään hiiri luokkaan ja katsotaan kun tytöt kirkuu” -keppostelua. Puhdasta huomionhakua rauhanhäiritsemisellä, epämääräisellä sohimisella kaikkeen, mikä saattaisi olla jollekin arvokasta tai pyhää.
Tukeeko kirkko tuollaista? Kokeeko kirkko tilansa jo niin epätoivoiseksi, että sirkustemput ja Sadinmaan koeprojektit kelpaavat, kunhan kansaa saadaan tulemaan töllistelemään.
Ei kai se sentään tue, mutta anti-kristuksen henki saa rienata yllättävän vapaasti, kun kukaan kirkon viskaaleista ei uskalla (jopa halua, niin inhottava kun moinen olisikin ajatuksena) puuttua asiaan.
Harmi vain, että jo kirkkotilojen antaminen Sadinmaan leikkikehäksi antaa sen kuvan että Suomen ev.lut.-kko on tuon poliittisen sirkuksen takana.
Aina välillä joku esittää saaneensa varsinaisen ahaa-elämyksen ja keksneensä Jeesuksen TODELLISEN olemuksen. Eräille tämä “totuus Jeesuksesta” on vasemmistoradikaali, tämä toistuu historiassa kuin isot housunpuntit vaatemuodissa (tosiaan, molemmat ilmiöt ovat esiintyneet 1970-luvulla).
Joku on saanut elämyksen että Jeesus olikin selvasti anarkisti-punkkari. Kummatkin projektit tuntuvat tosin sivustaseuraajalle hieman päälleliimatuilta: niissä on Jeesus-paralle puettu kyseisen valaistuneen oman aatteen t-paita päälle ja annettu kyltti heilutettavaksi. Jeesus kelpaa tukemaan aatetta kun monet kuitenkin arvostavat häntä.
Eihän siinä sinänsä mitään jos jokunen pappi kehittelee tällaisia poliittis-teologisia aatesynkretismejään, mutta kun kirkko vielä tukee heitä ja nostaa framille? Kirkko ja kaupunki-lehti tekee koko aukeaman juttuja näistä “totuuden” paljastajista, ikään kuin kirkolla ei olisi omaa käsitystään Jeesuksesta mitä kertoa.
hebreanteksti on hieman erikoinen, jolle ei löydy sanatarkasti oikeaa kieliopillista käännöstä, mutta fraasi b’tzalmenu kidmutenu voitaisiiin suomentaa muotoon “kuvansa kaltaisuuteen”
Ensin on siis Jumalan kuva, varjo, ja tämän heijastuma on ihminen, valon ja varjon leikkiä… ihminen ei ole Jumalan “näköinen”, vaan “muotoinen”, joka juutalaisessa ajattelussa viittaa enempi kyvyllisyyteen, Kyky ajatella ja puhua, järkeillä abstrakteilla käsitteillä lienee eräs merkittävimmistä eroista eläinkuntaan nähden
Niin, tuo ihmisen jumalankuvaisuutta käsittelevä kohta luomiskertomuksessa ei välttämättä ole ufoharrastajien todiste siitä, että humanoidit tekivät ihmisestä itsensä kaltaisen pystyssä kulkevan 2-jalkaisen jne.
Vanhat juutalaiset jotka kirjasivat Jumalan sanat vanhan testamentin teksteihin, kätkivät viisauden seitsemälle tasolle. Tämä väittely näköisyys-kaltaisuudesta, kuvaisuudesta liikkuu sillä päällimmäisellä pintatasolla. Älylliset kyvyt, kieli, abstrakti ajattelu, eettisyys … - kaikki tämä on kätketty henkisiin ja symbolisiin tasoihin.
Merkittävin Jumalan kuvaisuus on varmaan siinä, että ihminen ymmärtää hyvän ja pahan ja tuntee milloin ei tee oikein, se kuvastaa Jumalan ihmiseen istuttamaa rakkautta ja omaatuntoa.