Hmm. Joku kirjoittaa kuin tietäisi paljonkin siitä, miten kristillisissä piireissä puhutaan epäterveestä uskonnollisuudesta. Vaikka ei takuulla tiedä. Nimimerkin takaa vihjailu ja syyttely on helppoa, selvittäminen vaikeampaa - onkohan siinä syy sille, että tiedon sijaan asenne puhuu ?
Siitä en edes fantasioi, että syyttelijä kertoisi, mitä konkreettista itse tekee auttaakseen fanaattisten ateistien uhreja (muuten kuin ehkä kiistämällä sellaisten olemassaolon).
Jahas. Missähän joku noin tietävästi muka puhuu. Minä ainakin vain kyselin. Mutta tuttuahan tuo tapasi vääristellä kaikki sanomani on.
Jos siis tiedät asiasta paljonkin, niin voit kyllä kertoa. Mutta ei, asiatekstiä ei tule, pelkkää vääristelyä ja irvailua.
Kaikilla fanaatikoilla on uhreja. Myös fanaattisilla ateistisilla liikkeillä. Miksi sitä kieltäisi ? Itse en kuulu mihinkään järjestöön, enkä haluaisi kyllä missään nimessä kuulua mihinkään fanaattiseen järjestöön. Eräillä kristityillä kyllä näkyy olevan kova halu kieltää ja sensuroida kaikki negatiivinen, mitä kristinuskon piiristä löytyy. Ja varsinkin suunnata hyökkäys niitä vastaan, jotka yhtään epäkohtaa tuovat julki.
Ja ateistit ovat tappaneet ja tapattaneet ja kiduttaneet enemmän ihmisiä lyhyemmässä ajassa kuin uskovaiset ovat parissa vuosituhannessa ehtineet. Siitä huolimatta he eivät ole läheskään yhtä lailla kunnostautuneet noissa hyvissä jutuissa. Sori nyt, mutta olette pahasti häviöllä, ihan millä mittapuulla tahansa. (Paitsi jos tappamisesta yms. saakin pisteitä.)
Ja se, että syytät minua vääristelystä, antaa ymmärtää ettet ole ainakaan näissä keskusteluissa kiinnostunut mistään itsekritiikin tapaisesta. Ei yllätä, mutta harmittaa kyllä.
Sori vaan en itse, eikä ateistiystäväni, ole yhtään ihmistä tappanut, joten älä yritä. Tyypillistä törkeää panettelua.
Ja ainakin tuntemani ateistit ovat osallistuneet moneen hyvään asiaan.
Lapselle ei pidä kertoa heikoista jäistä, koska se voi ahdistaa.
Tämä on hyvä kysymys. Epäkohtien salaaminen omassa porukassa on usein uskonnollisten ryhmien kompastuskivi. Minulla on omakohtaista kokemusta siitä. Toki samaa ongelmaa esiintyy muissakin kuin uskonnollisissa ryhmissä.
Lasten kasvatuksen suhteen olen sitä mieltä että vanhempien itsensä pitäisi aina avoimesti kertoa lapsilleen että maailmassa on muitakin totuuksia kuin ne mitä heidän vanhempansa pitävät totena.
Onhan tuo kovaa tekstiä.
Olen lukenut Haapasalon kirjan Kriminaalipsykologia (2017). Hän edustaa rikollisen käyttäytymisen selittämisessä ns. traumamallia, joten nämä hänen väitteensä ovat ihan linjassa sen kanssa, vaikkakin hyvin kärjistetyssä muodossa.
Pitää joidenkin potilaiden kohdalla paikkansa. Mutta toisilla uskolla on keskeinen rooli toipumisessa. Kun psykoosi alkaa hellittää, paluu psykoosia edeltävään uskonnolliseen maailman hahmottamisen tapaan antaa tuttuja tarttumapintoja elämään, mikä osaltaan mahdollistaa kuntoutumisen käynnistymisen.
Psykoosi tilana on vaarallinen, koska siihen liittyy psyykkinen ja fyysinen hallinnan menetys. Mutta ei ole välttämättä niin, että psykoottisten kokemusten sanoittaminen vaikkapa uskonnollista kieltä käyttäen olisi pelkästään hoitoa vaativa oire. Se voi olla kontaktin hakua. Outoa sellaista, mutta kuitenkin kontaktin hakua.
Tälle kontaktille on suurta kysyntää psykiatrisilla osastoilla. Eipä omilla osastojaksoillani juurikaan ole ollut joko spontaania tai hoitajien järjestämää jutturinkiä, jossa joku ei olisi jossakin vaiheessa halunnut puhua asioista hengellisellä terminologialla - ei toki aina kristillisellä sellaisella.
Mieluummin näin, kuin ranteiden auki viiltäminen.
Melkoinen implikaatio.
Kristus on tie, totuus, elämä. Siksi ei ole muuta totuutta olemassa. Kyseessä ei tosiaan ole sellainen asia, että on monia totuuksia. On Totuus. Toki on hyvä kertoa, että on olemassa myös toisenlaisia käsityksiä ja myös kasvattaa oikeanlaista ja kunnioittavaa suhtautumista niihin.
Kristinuskossa on kyseessä totuudesta, ei mielipiteistä.
No olenpa minäkin sitä mieltä, että sanankäyttö oli aika heviä.
Rukouksen yhdistäminen ns maagiseen ajatteluun on aika epäonnistunut rinnastus. Ainakin, jos normaalin kristityn rukouksia ‘isä meidän’ ajattelee. Jotta noin voisi sanoa, pitäisi mopon kyllä lähteä pahasti käsistä.
Ehkä tietyissä piireissä mennään liian pitkälle näissä hommissa ( youtubesta kyllä löytyy niitä filmejä joissa ihmisten käyttäytyminen muuttuu erittäin kummalliseksi joissa kokouksissa, kun sinne lavalle pyydetään tulemaan), mutta se ei ole ainakaan enää klassista kristinuskoa, vaan jotain aivan muuta.
Tähän vielä lisäys.
Rukouksen yhdistäminen ns maagiseen ajatteluun on aika epäonnistunut rinnastus.
Mikä rukoilun tarkoitus oikein on? Kun vakavasti sairaan ja kuolemanvaarassa olevan lapsen rinnalla rukoillaan, niin miksi? Eikö päätös ole Jumalan?
-Pyritäänkö rukoilulla kiinnittämään Jumalan huomio lapseen? Eikö Jumala itse näe kaikkea?
-Pyritäänkö rukoilulla vaikuttamaan Jumalan mielipiteeseen? Eikö Jumala ole kaiken yläpuolella ja tee päätöksensä muista riippumatta?
Olen lueskellut esirukousaiheita ja hyvin usein niissä on suoraan tai epäsuoraan osoitettu pyyntö tai toive. Mikä on tällaisen rukoilun tarkoitus? Jos isäni on kuolemanvaarassa ja rukoilen ankarasti hänen puolestaan, niin pelastaako Jumala hänet todennäköisemmin kuin silloin, kun en rukoilisi?
Ensinnäkin, kokoomuslaiset eivät ole mitään vasemmiston vankileireijä unelmoineet, kun sen sijaan vasemmistolaiset ateistit kyllä aktiivisesti tällaista harrastivat. Kommunistien puuhiin kuului merkitä ihmisten postilaatikoihin, ketkä ammuttaisiin kun tulee vallankumous.
Helvetti taas on tosiasia. Se ei oel kenenkään tekemä tai ajama asia. KUkaan kristity ei halua ketään helvettiiin.
Kuten Raamatussakin useaan kertaan painotetaan, Jumala tietää pyyntömme ja asiamme ennenkuin rukoilemme. Rukous ei siis ole Jumalan informoimista eikä mielipiteeseen vaikuttamista.
Kuitenkin asiat vain toimivat ja tapahtuvat niin, että meidän tulee rukoilla. Olen kuullut kertomuksia, joissa joku on kokenut keskellä yötä, että nyt on herättävä rukoilemaan jonkun tietyn henkilön puolesta. Ja tämä henkilö on tuolla hetkellä ollut jossain hädässä.
Näin se vain toimii. En tiedä miten ja miksi, mutta idea ja Jumalan tahto ja tarkoitus on, että rukoilemme. Että olemme yhteydessä Häneen, ja puhumme Hänelle.
Koska rukouksen tarkoitus ei ole kumpikaan noista edellämainituista, rukouksessa tapahtuu jotain meissä itsessämme. Kun olemme jatkuvasti rukouksessa, olemme lähellä Jumalaa ja Hän voi hoitaa ja uudistaa meitä.
Tämän lisäksi sitten tapahtuu pelastumisia, paranemisia, asioiden järjestymistä, ja jopa yliluonnollisia ihmeitä. Mutta tärkeintä on se mitä meissä tapahtuu hengellisessä mielessä. Sama koskee sitä jonka puolesta rukoillaan.
Tota noin. Uskon että siihenkin puututtaisiin, jos uskonnolliselta pohjalta tapahtuvaa helvetillä pelottelua esiintyisi koulunpihatarinoissa. (Siis jos se tulisi opettajien tietoon.) Kuten aiemmin sanoin, niin lestadiolaisilla tällaista esiintyy, mutta en oikein usko, että kovin laajasti muilla. Tai ainakin siihen on kotikasvatuksella mahdollista puuttua. Meillä perheessä otettiin tosissaan se, että Raamattu kieltää tuomitsemasta toisia ihmisiä helvettiin. Ja harvaan asiaan tuli isältä niin napakasti sanomista kuin siihen, jos jollain tavalla määritteli jonkun henkilön olevan uskova tai ei-uskova. Minkäänlaista lajittelua ei hyväksytty ollenkaan. Kouluikäisenä tiesin kyllä helvetin olemassaolosta, mutta sillä ei ollut yhtään sallittua spekuloida, kuka sinne joutuu.
Luepa hieman historiaa. Kyllä valkoiset (=kristityt oikeistolaiset) tappoivat ennätysmäärän punaisia keskitysleireillään.
Onhan koulussa ihan tunteja sitä varten, että opetetaan ei-uskovien palavan helvetin tulessa. Oli ainakin siihen aikaan kun itse olin koulussa. Tosin siitä on aikaa jo yli puoli vuosisataa. 
No eipä kyllä ole nykyään ainakaan virallisen opetussuunnitelman mukaan.
Kuten jo edellä viitattiin, et ole tainnut lukea samaa kirjoitusta…
Teksti on kaikkea muuta kuin asiallinen langetessaan perinteiseen Neuvostoliitosta tuttuun ja uskoa mielisairaudeksi väittävään propagandaan.
On oikeasti todella harmi, että tällaista ilmenee. Koska olisi myös täydet mahdollisuudet näillä psykologeilla ymmärtää asioita. Esimerkiksi voisi tuoda asiallisesti esiin sen että uskonnolla on uhreja ja että heitä myös asiallisesti autetaan.
On traumatisoituneita ihmisiä, ja sitä ei kukaan rehellinen kristitty kiistäkään. Erityisesti ongelmista raportoidaan jyrkkien lahkojen kohdalla. Jehovan todistajien, äärikarismaatikkojen tai vaikkapa äärilestadiolaisten vaikutus lapsiin on yleisesti tunnettua. Sen sijaan suuren enemmistön osalta uskon ja uskonnon vaikutus lapsen kasvuun ja ihmisen mielenterveyteen on positiivinen.
Nyt kyllä olen aivan ihmeissäni. Ihanko totta helvettiä ei saa käsitellä kouluopetuksessa ! Kylläpä on uskonnonopetus muuttunut.
No ainakin omalle lapselleni sen opetuksen hoisi kivat kerhontädit. Pitkään sain rauhoitella lasta. Kirjastosta sitten lainasin lapsille tarkoitetun kirjan maailman uskonnoista ja luomismyyteistä. Siitä sitten opetin hälle, miten eri tavalla ihmiset voi uskoa. Eikä heidän juttujaan ole pakko uskoa. Saipahan hyvän rokotuksen uskontoja vastaan. 
Heitänpä kauhalla vielä pienet löylyt päälle.
Minä ainakin kirkon työntekijänä ja sen kasvatustehtävään osallistuvana uskon tuovani lapsille ja nuorille apua enkä ongelmia.
Kun pientä tai nuorta ihmistä opetetaan rukoilemaan ja turvautumaan Taivaan isään ja uskomaan että Jeesus on hyvä paimen joka rakastaa ja suojelee - niin miten se voisi olla haitaksi? Siksikö että aikuisena nuo opetuksen kohteet eivät koe uskovansa ja pettyvät ja masentuvat?
Enpä usko että tässä monien paineiden ja ristiriitojen kasvuympäristössä uskonto olisi se iso ongelma. Päinvastoin: Luottamusta, turvallisuutta ja iloa se näyttää tuovan. Sen huomaa niin kerhossa, lauluryhmässä kuin riparillakin. Ainakin luterilaisessa kirkossa saa myös olla omana itsenään. Ei ole kiellettyä kritisoida ja kyseenalaistaa. Seurakunta tarjoaa syliä ja rakkautta ja huolenpitoa - ja tukea siis koteihin, myös vanhemmille.
Tuostahan pitäisi sitten seurata, että ateistien lapset ovat mielenterveydellisesti huonommassa kunnossa. Näin ei kuitenkaan ole. Joten väitteesi ei pidä paikkansa. Ainut mitä voidaan sanoa on, että vaikutus ei välttämättä ole negatiivinen.