Itse käytän jälkikonsekraatiossa lyhennettyä anaforaa, jossa pyydän Isää lähettämään Hengen muuttamaan aineet, koska vietämme sitä ateriaa, jonka Kristus asetti sanoessaan:…
Rukous sisältää minimaalisen anamneesin, epikleesin ja instituutioreferenssin.
Onko tämä jokin virallinen rukous Suomessa? Ymmärsin että Anglikaanereilla jotain tuo tyylinen.
Ei. Virallista jälkikonsekraatiorukousta ei ole, on vain ohjeistus lukea sen aineen asetussanat - mikä omassa rukouksessani toki toteutuu. Rukous:
Kaikkivaltias Isä, lähetä Henkesi ja tee tästä leivästä osallisuus Poikasi Jeesuksen + Kristuksen ruumiiseen nyt viettäessämme pyhää ateriaa, niin kuin hän sinä yönä, jona hänet kavallettiin, ottaen leivän käski ja sanoi: “Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää se minun muistokseni.” Aamen, aamen, aamen.
Huomaan itse asiassa, että siitä puuttuu anamneesi. Sen voisi ehkä lisätä siihen jotakuinkin näin:
Kaikkivaltias Isä, joka loppumattomassa laupeudessasi ja ihmisrakkaudessasi olet tavoitellut luomaasi ja langennutta ihmistä antaen Poikasi kuolemaan meidän puolestamme; lähetä Pyhä Henkesi tekemään tästä leivästä osallisuus saman Poikasi Jeesuksen + Kristuksen ruumiiseen nyt viettäessämme pyhää ateriaa, niin kuin hän sinä yönä, jona hänet kavallettiin, ottaen leivän käski ja sanoi: “Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää se minun muistokseni.” Aamen, aamen, aamen.
Ovatko nuo omia sommitelmiasi vai peräisin jostain?
Olen itse ne kirjoittanut käyttäen hyväksi teologista asiantuntemustani.
Onko tästä korporaalin käytöstä evlut kirkossa jotain täsmällisiä virallisia tai auktoritatiivisia ohjeita? Kyse on kai aika pienestä liinasta, joka usein ei edes näy seurakuntalaisille, etenkään jos ja kun alttari on perus lattiatasoa korkeammalla.
Minusta näyttää siltä, että sinun logiikkasi on sitoutunut room.kat. konsekraatiokäsitykseen, jossa voidaan määrittää täsmällinen ajankohta, jolloin tietyt ehtoollisaineet pelkkien asetussanojen lausumisen johdosta yksiselitteisesti muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, mutta että luterilaiset tunnustuskirjat eivät edusta tällaista käsitystä:
Vielä on puhuttava konsekraatiosta ja siitä yleisestä säännöstä, että Jumalan säätämän käytön ulkopuolella ei mitään sakramenttia ole olemassa. … Siunaaminen eli asetussanojen lausuminen ei vielä sinänsä saa sakramenttia aikaan, ellei noudateta koko sitä ehtoollisen toimittamisen järjestystä, jonka Kristus on säätänyt. Mitään sakramenttia ei ole siellä, missä siunattua leipää ei jaeta, oteta vastaan eikä nautita, vaan missä se suljetaan sakramenttilippaaseen tai uhrataan tai missä sitä kannetaan kulkueessa. Meidän on noudatettava Kristuksen käskyä: “Tehkää tämä.” Siihen kuuluu koko toimitus, koko sakramentin toimittaminen. Kristillisen seurakunnan kokouksessa otetaan esiin leipää ja viiniä, toimitetaan siunaaminen ja jakaminen; ehtoollinen otetaan vastaan, syödään ja juodaan; samalla julistetaan Herran kuolemaa. Tämä käsky on pidettävä siitä mitään poistamatta tai muuttamatta. Näin pyhä Paavali (1 Kor. 10:16) kuvaa meille leivänmurtamisen sekä jakamisen ja vastaanottamisen koko toimituksen.
Juuri tämän tosikristillisen ehtoollisopin varjelemiseksi ja tämän testamentin vääristymien ja pakanallisen väärinkäytön torjumiseksi ja tuhoamiseksi on asetussanojen perusteella laadittu seuraava hyödyllinen sääntö ja ohje: Nihil habet rationem sacramenti extra usum a Christo institutum seu extra actionem divinitus instituta. Se merkitsee: Mitään sakramenttia ei ole siellä, missä Kristuksen säädöstä ei noudateta sellaisenaan. Tätä sääntöä ei saa missään tapauksessa hylätä, sillä se on Jumalan kirkolle hyödyllinen ja sitä on siis yhä edelleen tähdennettävä. Sanat usus ja actio, ‘käyttö’ ja ‘toimitus’, eivät tässä yhteydessä tarkoita etupäässä uskoa, eivät pelkästään suulla nauttimista vaan ne tarkoittavat koko sitä ulkonaista, näkyvää ehtoollistoimitusta, jonka Kristus on asettanut. Siihen kuuluvat asetussanat eli konsekraatio sekä siunatun leivän ja viinin, Kristuksen ruumiin ja veren, jakaminen ja vastaanottaminen eli suulla tapahtuva nauttiminen. Sakramenttina ei ole pidettävä sellaista toimitusta, mistä puuttuu sakramentin käyttö, esimerkiksi kun paavilaisessa messussa leipää ei jaeta vaan se uhrataan tai suljetaan lippaaseen ihmisten palvottavaksi ja kulkueessa kannettavaksi.
… Meidän on kuitenkin lausuttava julki, että sakramentin halveksijat ovat kavalasti ja ilkeästi vääristelleet tätä hyödyllistä ja tarpeellista sääntöä. He ovat tämän perusteella tahtoneet kiistää sen, että Kristuksen ruumis on todella, olemuksellisesti läsnä, niin että jo täällä maan päällä kaikki, sekä kelvolliset että kelvottomat, nauttivat sen suullaan.
7. Pyhä ehtoollinen - Yksimielisyyden ohje - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko
Tämä on nähdäkseni paljon lähempänä sellaista “holistista” käsitystä, jota itse edellä varovaisesti ehdotin, että pätevän ehtoollisen viettoon kuuluu asetussanat ja ehtoollisen jakaminen ja nauttiminen ja koko ehtoollisenviettotilanne messussa, eikä ole välttämätöntä määrittää täsmällisesti, millä hetkellä mitkäkin aineet muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
Tästä varmaan kaikki ovat yhtä mieltä. Problemaattista on alttarilla koko ehtoollisen vieton ajan olleiden ehtoollisaineiden asema.
Tämä ei kyllä myöskään ole kovin yksioikoinen juttu. Jos täällä foorumilla teologisesti kohtuullisen oppineetkaan henkilöt eivät ole yksimielisiä näistä sakramentin toimittamisen yksityiskohdista, niin miten nuo yksityiskohdat menevät keskiverto seurakunnan ja papin välisessä tietoisuudessa, jos se kerran määrittää intention? Jos kyselet joltain evlut kirkon random jäseniltä, missä jaettavien ehtoollisaineiden tulee olla asetussanojen aikana, niin tuskinpa saat kaikilta samanlaisen vastauksen.
Jumalanpalveluksen opas ohjeistaa näin:
Ehtoollispöytä katetaan uhrivirren aikana. Pöydän kattaa joko liturgi,
avustava pappi tai diakoni siten, että hän
• asettuu alttarille osoittaen kunnioitusta polvistumalla tai kumartamalla,
• levittää keskelle alttaria valkoisen korporaaliliinan, jos sitä käytetään,
• siirtää säilytysrasiasta sopivan määrän leipiä ehtoollisleipälautaselle (pateeni)
ja tarvittaessa korporaaliliinalle,
• kaataa kannusta viiniä sopivan määrän ehtoollismaljaan (kalkki) sekä
• asettaa pateenin ja kalkin vierekkäin korporaaliliinalle siten, että kalkki
on seurakunnasta katsoen vasemmalla puolella (s.22)
(Huomaan itse tosin tekeväni tässä toisin. Asetan kalkin ja pateenin aina keskelle korporaalia peräkkäin, kalkki lähempänä krusifiksia, en vierekkäin.) Tämä sivulta 69:
Ehtoollisen vietossa ovat käytössä liturgista väriskaalaa noudattava
kalkkiliina (velum) sekä valkoiset liinavaatteet: korporaaliliina (corporale),
jonka päälle ehtoollinen alttarilla katetaan ja puhdistusliinat (purificatores).
Lisäksi ehtoollistekstiileihin voivat kuulua korporaalin kotelo eli
bursa sekä kovitettu liina eli palla. Näitä tekstiilejä käyttämällä osoitetaan
kunnioitusta Kristuksen todellista läsnäoloa kohtaan ja helpotetaan ehtoollisaineiden
jakamista ja arvokasta käsittelyä.
Tämä sivulta 98:
Ehtoollisvälineet
Ehtoollisvälineitä ja niihin kuuluvia tekstiilejä käytetään ehtoollisaineiden
säilyttämisessä, pyhittämisessä (konsekraatio) ja jakamisessa. Ne
tulee valmistaa tarkoitukseen sopivasta ja ehtoollisen arvon mukaisesta
materiaalista. Ehtoollisvälineitä ja tekstiilejä ovat
• ehtoollisleipälautanen eli pateeni pyhitetyn leivän jakamista varten,
• ehtoollismalja eli kalkki sekä ehtoollispikarit pyhitetyn viinin jakamista
varten,
• leipärasia konsekroimattomien leipien säilytystä varten,
• viinikannu konsekroimattoman viinin säilytystä varten,
• kalkkiliina maljan ja pateenin peittämistä varten,
• valkoinen korporaaliliina, jonka päälle asetetaan konsekroitaviksi
tarkoitetut ehtoollisaineet,
• valkoinen puhdistusliina maljan pyyhkimistä varten.
Sivulta 130, sanastosta:
korporaali
lat. corpus ’ruumis’. Ehtoollisella käytettävä
liina, jolle pyhitettävät ehtoollisaineet
asetetaan. Korporaaliliina osoittaa
ne lahjat, jotka erotetaan ehtoollisessa
pyhitettäviksi.
Sen verran Jumalanpalveluksen oppaan autoritatiivisuudesta, että kirkko-oikeudellisissa normeissa se on sarjassa neljäntenä: Kirkkolaki > Kirkkojärjestys > Kirkkokäsikirja > Jumalanpalveluksen opas. Tämä perustuu KL 21:2 kohta 5:n huomioon, että piispainkokous (jonka antama Jumalanpalveluksen opas on) antaa “kirkkojärjestyksen täytäntöönpanosta tarkempia määräyksiä, jos asia koskee: … jumalanpalvelusta tai kirkollista toimitusta”. Kirkkojärjestys (KJ 2:1) puolestaan toteaa, että “[j]umalanpalvelukset on pidettävä ja kirkolliset toimitukset suoritettava kirkkokäsikirjan mukaisesti.”
Näin ollen siis (a) KJ 2:1 mukaan ehtoollinen toimitetaan kirkkokäsikirjan mukaan, mutta (b) KL 21:2 perusteella Jumalanpalveluksen opas on normatiivinen tarkentava määräys jumalanpalveluksen toimittamisesta.
Tosin jos luet tuon tarkasti, siinä lukee, että Kristuksen ruumis jaetaan ja nautitaan: “Siihen kuuluvat asetussanat eli konsekraatio sekä siunatun leivän ja viinin, Kristuksen ruumiin ja veren, jakaminen ja vastaanottaminen eli suulla tapahtuva nauttiminen.” Ajatus on selkeästi se, että “asetussanat eli konsekraatio” on se, jonka jälkeen puhutaan “siunatusta leivästä ja viinistä, Kristuksen ruumiista ja verestä”.
Itse ajattelen, että konsekraatiolle on tosiaan 2-3 ehtoa: (a) aikomus viettää Jeesuksen asettamaa ateriaa, joka muistaa hänen kuolemaansa, ylösnousemustaan ja toista tulemistaan, (b) tämän ilmaiseminen rukouksessa Jumalalle, ja Hengen lähettämisen pyytäminen (implikaatio). Ajattelen, että konsekraatio toteutuu, kun nämä ehdot ovat täyttyneet. Lisäksi nihil habet -säännön perusteella voidaan jatkaa, että toimituksen tasolla sakramenttina ei sitä voida pitää, - “Sakramenttina ei ole pidettävä sellaista toimitusta” - jos siinä ei ole kommuuniota. Itse muuttuminen on minusta kuitenkin pätevä konsekraation perusteella.
Tämän vuoksi itse tosiaan ajattelen, että tämän vuoksi on keskeistä se, mitä rukouksen johtaja (pappi) aikoo pyhittää. Jos hän aikoo pyhittää korporaalilla olevat, ja sen eleillään ja sanoillaan ilmaisee, hän pyhittää ne, eikä muuta. Tilanne on vaikeampi, jos hän ei käytä korporaalia tai eleitä, ja pyhityksen kohde jää ilmaan roikkumaan.
Jos holistisella käsityksellä mennään, olennaista on kokonaisuus eli tilanne. Siinä tapauksessa voisi ajatella jopa niin, että vaikka leivät loppuisivat kesken ja suntio joutuisi juoksemaan öylättivalmistamoon hakemaan lisää, nämä lisäleivät olisivat yhtä lailla kelpoja suoraan paketista jaettuina, kunhan jakaminen tapahtuisi ilmiselvästi samassa ehtoollistilanteessa. Ja tavallisessa messussa siitä on vaikea erehtyä, kun pastori jakaa leivät alttarilla ja sanoo samalla että “Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu”.
Tämä holistinen näkemys varmasti toimii hyvin osallistujan näkökulmasta, kun hän ei sinänsä näe papin tarkempaa toimintaa. Mutta minusta papinkin pitää olla tietoinen siitä, mitä hän voi jakaa Kristuksen ruumiina. Minusta tilanteen erottaminen ei riitä, vaan täytyy olla myös aineiden erottaminen.
Aineiden erottaminenkin tapahtuu tuossa. Eivät ne kenenkään silmissä ole jotakin geneeristä leipää edes siellä rasiassa ollessaan, saati ehtoollisella jaettuina. Mutta tarkoittanet tuossa, että “erottamiseen” ei vielä riitä erottaminen?
Hmm… Mihin evlutissa laitetaan ehtoollisen vietosta mahdollisesti yli jääneet konsekroidut leivät? Vai syödäänkö ne aina loppuun?
Minä puolestani ajattelen, että jos ei ole sakramenttia, niin ei voi olla myöskään Kristuksen ruumista ja verta.
Papin intention saisi varmaan parhaiten selville kysymällä asiaa suoraan papilta. Jos joku pappi käyttää aina korporaalia ja selvästi sanoo, että tarkoitus on konsekroida vain ja ainoastaan korporaalilla olevat ehtoollisaineet, niin sitten se kaiketi on niin. Mutta jos joku pappi käyttää korporaalia ja silti jakaa ehtoollisena tarpeen tullen muitakin alttarilla olleita leipiä ja pitää itse sitä täysin pätevänä tapana, niin mitä voimme sanoa hänen intentiostaan?
Minä intuitiivisesti vastustan tätä näkemystä. En tiedä mikä olisi hyvä perustelu vastustamiselle. Ehkä voisi ajatella analogisesti, että jos saavun messuun niin pahasti myöhässä, etten ehtinyt paikalle ehtoollisen asetussanojen aikaan, niin en sitten pidä oikeana ottaa sillä kertaa vastaan ehtoollista.
[Jumalanpalveluksen opas:]
levittää keskelle alttaria valkoisen korporaaliliinan, jos sitä käytetään,
…
valkoinen korporaaliliina, jonka päälle asetetaan konsekroitaviksi tarkoitetut ehtoollisaineet
Nähtävästi siis Jumalanpalveluksen oppaan mukaan korporaaliliinan käyttö on valinnanvaraista, mutta jos sitä käytetään, niin konsekroitaviksi tulisi ajatella vain ne ehtoollisaineet jotka ovat asetussanojen lausumisen aikaan korporaalilla.
Ai ai, tuosta se slippery slope kirvespappeiluun ym. omavaltaisuuteen lähtee. Voivatko seurakuntalaiset olla varmoja, että saavat ehdottomasti käsikirjan mukaisesti toimitetun oikeaoppisen lutherilaisen ehtoollisen, jos et aseta kalkkia ja pateenia tasavertaisesti rinnakkain, vaan oman mieltymyksesi mukaisesti haluat sijoittaa toisen lähemmäs ristiä kuin toisen? 
Kantelua vaan tuomiokapituliin!