Käskyjen noudattaminen ja vanhurskauttaminen

Synergia on IHANA asia. On IHANAA, että Jumala haluaa ottaa ihmisen - savesta tehdyn! - työtoverikseen. Ihmisen vapaasta tahdosta tapahtuva antautuminen yhteistyöhön Jumalan kanssa on pelastumisemme välttämätön, mutta riittämätön edellytys, matematiikasta tuttua ilmausta käyttääkseni.

Luterilaiset ajattelevat, että vaihtoehtoja on kaksi: joko ihminen pelastuu täysin omilla teoillaan, tai sitten täysin Jumalan ansiosta. He eivät ymmärrä, että ihmisen oma panos on välttämätön edellytys, vaikka se onkin riittämätön. Jumala ei pelasta meitä vastoin meidän omaa tahtoamme, emmekä me toisaalta voi pelastaa itse itseämme ilman Jumalaa. Niinpä on sanottava, että oma panoksemme on “välttämätön, mutta riittämätön”. Jumalan panos sen sijaan riittäisi yksinäänkin, mutta hän ei pelasta meitä väkisin vaan kunnioittaa valintaamme, koska on luonut meistä itsensä kuvia: persoonia, joilla on vapaa tahto ja mahdollisuus myös kieltäytyä yhteistyöstä, jonka päämääränä on pelastuksen toteutuminen meidän kohdallamme.

5 tykkäystä

Tito Colliander: Ortodoksinen usko ja elämännäkemys s. 26:

“Jos me otamme askeleen Jumalaa kohden, niin Hän ottaa kymmenen meitä vastaan, sanovat pyhät isät.”

2 tykkäystä

Minun kokemus on toisenlainen. Otin miljoona askelta pois päin Jumalasta, mutta hän seurasi ja antoi sellaisen viestin, että ”sinä et kuulu maailmaan, vaan olet minun lapseni”. Tätä seurasi niin kovat ahdistukset, että oli lopulta pakko luovuttaa ja tunnustaa ”tappionsa”. Jumalaa vastaan on turha taistella. En ole koskaan ymmärtänyt puhetta vapaasta tahdosta pelastuksen asiassa. Minun kohtaloni on ainakin ollut jo maailman luomisesta asti selvä. Toki voin pelastukseni menettää, mutta sitä en minä eikä rakas Isäni tahdo.

3 tykkäystä

Et muuten ota yhtään askelta, et askeleen palaakaan Jumalaa kohden, sillä olet Jumalan vihollinen joka solullasi. Jumala on kuitenkin sovittanut sinut Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta, jopa silloin kun olit vihollinen.

Room 5:10: “Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;”

“Tämä on Jumalan sana, Jumalalle kiitos.”:grinning:

1 tykkäys

Tämä taas on vähän sama asia kuin keskusteltaessa korianterimunakkaasta (jollaista toivottavasti ei ole oikeasti olemassa). Toinen ei pidä korianterista munakkaan kontekstissa, johon toinen kommentoi: “Ahaa, et pidä munakkaasta!”

En leimaa edes tunnustusluterilaista vanhurskauttamisoppia älyttömäksi. Leimaan tuon Pieperin yksittäisen kommentin älyttömäksi. Pieperin voi olla monessa kohden oikeassa, mutta ihan nyt oikeasti tuo kommentti oli nyt vain älytön.

En ole, et ole. Ei kukaan ole. Jokainen on Jumalan kuva, hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä ja rakastaa meitä kaikkia. Ei hän yritä jallittaa meitä säännöillä, jotta joutuisimme helvettiin, vaan toivoo meidän palaavan kotiin ja juoksee vastaan sinne saapuessamme.

Näinhän sitä perinteisesti opetetaan kaikkialla. Silti hyviä töitä tarvitaan. Hyvien töiden tekemisen ja niiden tarvitsemisen välinen suhde on todennäköisesti kristologisesti analoginen, mutta ei siitä sen enempää, se vaatisi oman ketjunsa.

Tuomiosunnuntain teksti (Matt. 25: 31 - 43) puhuu lampaista ja vuohista ja vähäisimmistä veljistä. Joskus mietin että kumpiako vähäisimmät veljet ovat; lampaita vai vuohia. Jos lampaita niin he pelastuvat tekojensa vuoksi. Jos vuohia niin he joutuvat Helvettin tekemättä jättämistensä vuoksi. Toki tässäkin saa spekuloida, että se on nimenomaan usko joka saa aikaan sen että hyviä töitä tehdään.

Yksi tulkintavaihtoehto on se, että vähäisimmät veljet ovat, kuten tekstistäkin käy ilmi, Kristuksen opetuslapsia. Vuohet ja lampaat eivät ole opetuslapsia. Vuohet ja lampaat ovat niitä, jotka eivät ole ikinä Kristuksesta kuulleet tai niitä jotka ovat kuulleet, mutta asia ei ole edennyt pidemmälle. Voisiko olla että näitä tuomitaankin tekojensa, sanojensa, ajatustensa ja laiminlyöntiensä mukaan?

D

1 tykkäys

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28: 19-20.

Tämä on kirkon tehtävä. Kaikki muut tehtävät, joita sillä on ovat vain ja ainoastaan palvelemassa tätä tehtävää, lähetyskäskyä. Miksi näin?

Raamattu julistaa ehdottoman kiroustuomion jokaiselle joka ei täytä Jumalan lakia sanoen ”kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.”
Gal. 3: 10.

Tämä kirous koskee meistä aivan jokaista, eikä siitä vapauta koulutus, oppineisuus, asema, valta, hyvät teot jne., ei mikään. Millään näistä ei kukaan lähene Jumalaa, ei rahtuakaan. Miksi me sitten vielä kuitenkin olemme täällä, vaikka olemme kirouksen alaisia, miksi meitä ei ole ”ripustettu puuhun.?

Raamattu vastaa: ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka on puuhun ripustettu.” Gal. 3: 13.

Näin Kristus omaksui meidän muotomme tuli yhdeksi meistä ja otti sinulle ja minulle kuuluvan kirouksen kantaakseen ja tuli sijaisenamme puuhun ripustetuksi, ristiinnaulituksi meidän syntivelkamme tähden.

  1. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Jes. 53: 3- 10.

Tämän suurempaa sanomaa kuin evankeliumi, ilosanoma Kristuksen teosta ei voi kirkolla olla, se on tämän sanoman varaan perustettu ja tästä se elää. Voiko siis kirkko sortua antinomismiin ja hylätä ihmiskunnan ainoan toivon, evankeliumin sanoman kokonaan ja haudata sen ihmisviisauden sanelemaan etiikkaan ja oppiin? Tästä on lyhyesti kysymys! Kirkko, joka näin tekee, ei tasan tarkkaan ole enää evankeliumin asialla, vaan jokaisen, jolle evankeliumi vielä on rakas on paettava siitä, että ne, jotka näkevät tämän paon mahdollisesti vielä havahtuisivat huomaamaan miten elintärkeästä asiasta evankeliumissa on kysymys.

Pyhittäjä Feofan Erakko:

“Kunnia ihmisen pelastuksesta kuuluu Kolmiyhteiselle Jumalalle, mutta lisäksi tarvitaan katumusta ja uskoa Jumalan pelastavaan tahtoon ja armoon sekä valmiutta elää uskon mukaan. Ihmisen pyrkimys pelastukseen ei ole Jumalan armon vastaista, vaan nimenomaan armon mukaista.”

Bishop Theophan the Recluse:

"The fact that the Kingdom of God is “taken by force” presupposes personal effort. When the Apostle Paul says, “it is not of him that willeth,” this means that one’s efforts do not produce what is sought. It is necessary to combine them: to strive and to expect all things from grace. It is not one’s own efforts that will lead to the goal, because without grace, efforts produce little; nor does grace without effort bring what is sought, because grace acts in us and for us through our efforts. Both combine in a person to bring progress and carry him to the goal. (God’s) foreknowledge is unfathomable. It is enough for us with our whole heart to believe that it never opposes God’s grace and truth, and that it does not infringe man’s freedom. Usually this resolves as follows: God foresees how a man will freely act and makes dispositions accordingly. Divine determination depends on the life of a man, and not his life upon the determination."

Tässä lainaus TT Timo Pokkin kirjoituksesta.

https://www.sti.fi/luennot/files/tp000329.html

Uskonpuhdistaja Martti Luther kiisteli tahdonvapaudesta 1520-luvulla Erasmus Rotterdamilaisen kanssa. Luther kirjoitti tämän kiistan myötä teoksensa “Sidottu ratkaisuvalta”, joka käännettiin suomeksi v. 1952. Siinä Luther hyväksyy ihmisen tahdonvapauden “maallisissa asioissa”, mutta kieltää jyrkästi ihmisen tahdonvapauden suhteessa Jumalaan. Luther seuraa Augustinuksen käsitystä siitä, että syntinen ihminen seuratessaan ns. “vapaata tahtoaan” vastustaa aina Jumalan kutsua. Mutta Luther arvostelee Augustinusta siitä, että tämä yleensä kutsuu tällaista tahtoa “vapaaksi”, kun se kerran käytännössä on sidottu. Lutherin mielestä tällainen “vapaa tahto”, joka ei siis kuitenkaan oikeastaan ole “vapaa”, on vain “tyhjä nimitys”. Lutherin mukaan luonnollisen ihmisen tahto on syntiin sidottu. Siksi luonnollinen ihminen ei voi vapaasti päättää uskoa. Vain Jumala voi antaa hänelle uskon lahjan ja vapauttaa hänen tahtonsa, jotta hän voi uskoa. Lutherin mukaan usko ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan lahja. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin luvussa 6 (jae 29): “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” Uskon syntyminen ihmisessä on ihme, jonka Kristus itse saa aikaan. Luther ilmaisee asian myös näin: “Itse uskossa Kristus on läsnä.”

1 tykkäys

Edellisen viestini olin nimenomaan suunnannut tuohon kirkosta eroamis ketjuun, koska sen kohteena oli enemmän ev.lut. kansankirkko, mutta eipä siinä mitään, sopii se tähänkin.:grinning:

Pokki taipuu genetiivissä tietysti Pokin. Jestas sentään, eivätkö ihmiset enää tunnista suomen kielen astevaihtelua?

Tuollainen puhe on täysin sopimatonta kielenkäyttöä - etenkin, kun puhut Kristuksen pyhästä, joka on pyhän kasteen ja mirhavoitelun kautta liitetty Kristukseen (onko sinut??). Kuka sinut muka on pannut Filonillan tuomariksi?

Kuten yläpuolella on jo todettu, Jumala on luonut jokaisen ihmisen hyväksi ja itsensä kuvaksi ja jokaista hän rakastaen kutsuu työtoveruuteen kanssaan. Mielestäni moderaattorien pitää puuttua tuollaiseen kielenkäyttöön, jossa Kristuksen kirkon jäsen leimataan Jumalan viholliseksi.

1 tykkäys

Otan, otan, joka päivä, enkä ole Jumalan vihollinen yhdelläkään solullani.

1 tykkäys

Kiitos tiedosta. Nämä ei aina ole niin helppoja vrt. Aarre - nimi.

Jaak. 4:8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.

Odota! Mun pitää käydä tekemässä vähän kirvesmieshommia välillä, mutta vastaan sulle kun palaan.:grinning:

1 tykkäys

No niin laudat on paikoillaan ja sitten asiaan:

Aadamillisesssa, isältä ja äidiltä perityssä luonnossamme me emme tietenkään voi lähestyä Jumalaa, koska olemme Raamatun sanan mukaan kuolleet, eikä kuollut tietenkään elä, se on selvä. Sen sijaan uudessa, uudestisyntyneessä, Jumalalta perityssä luonnossamme me voimme lähestyä Jumalaa ja tulla lujemmin yhdistyneeksi hänen kanssaan uskossa, jolloin hänkin tietenkin tulee koko ajan lähemmäksi, lujemmin yhdistyneeksi kanssamme. On kuitenkin tärkeä muistaa, ettei tämä yhdistymisemme häneen uskossa ole sekään vanhurskauttamisemme perusta, vaan sellainen on ainoastaan Herran Kristuksen teko puolestamme, teko, jonka perusteella me jo olemme vanhurskaat, ennen kuin olemme uskossa lähestyneet häntä vielä lainkaan.

1 tykkäys

Miksi sitten apostoli käskee lähestymään Jumalaa?

Kysymyksessä on ns. “lain kolmas käyttö”, joka tarkoittaa, että laki on uudestisyntyneelläkin ihmisellä ohjeena.

1 tykkäys

Tässä seuraavassa tekstissä kuilu vanhurskauttamisen suhteen on varmaankin syvimmillään luterilaisuuden ja kaikkien muiden kirkkojen välillä.

“Joh. 16: 10. Vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe.”

"On tähdennetty tarpeeksi usein, että kaikki ihmiset ja kaikki mitä he tekevät, käsittäen jopa sen mikä on hyvää ja kiitettävää koko maailman silmissä ja lisäksi mikä on tehty kymmenen käskyn mukaisesti on synnin ja tuomion alaista. Jos tämä on tosi, mitä sitten vanhurskaudesta tulee? Tai kuinka se voidaan saavuttaa? Kristus vastaa tässä: ” Minun menemiseni Isän tykö on vanhurskaus.” Siitä sinun tulee sitä etsiä ja sieltä se löytää, ei itsestäsi tai ihmisten keskuudesta maan päällä, ei merkitse ketä tai millaisia ihmisiä he ovat. Sillä kristittyjen ei tule tietää muusta vanhurskaudesta, jonka kanssa läpäistä katselmus Jumalan edessä ja tulla julistetuiksi vanhurskaiksi, saavuttaa syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä, kuin Kristuksen menemisestä Isän tykö. Kuten usein on tähdennetty, tämä ei ole mitään muuta kuin Kristuksen meidän syntiemme omaksuminen; hänen ristiinnaulitsemisensa, hautaamisensa, laskeutuminen helvettiin niiden tähden, ja tosiasia, ettei hän pysynyt synnin alla tai kuolemassa ja helvetissä, vaan meni näiden läpi ylösnousemuksensa ja taivaaseenastumisensa kautta ja hallitsee nyt voimalla yli kaikkien luotujen Isän oikealla puolella.

Eikä Kristus mennyt Isänsä tykö itsensä tähden tai oman persoonansa tähden, sillä tämä ei olisi auttanut meitä eikä sitä olisi tullut kutsua meidän vanhurskaudeksemme. Vaan juuri niin kuin hän tuli alas taivaasta meidän tähtemme ja omaksui meidän lihamme ja veremme, niin hän myös nousi taivaaseen meidän tähtemme voitettuaan synnin, kuoleman, helvetin ja astuen hallintaansa, jonka kautta hän lunastaa meidät kaikesta tästä antaen syntien anteeksiantamuksen, voiman ja voiton yli paholaisen ja kuoleman. Sellainen on hänen hallintansa luonne, että hänen valtakuntaansa on kutsuttu ja on ”vanhurskaus,” se on vanhurskaus, joka poistaa synnin ja epävanhurskauden ja tekee ihmisen vanhurskaaksi ja otolliseksi Jumalan edessä. Tämä vanhurskaus on kuitenkin kokonaan kätketty, ei ainoastaan maailmalta, vaan myös pyhiltä. Se ei ole ajatus, sana, tai teko itsessämme, kuten skolastikot uneksivat armosta, kun he sanovat sen olevan jotakin sydämiimme vuodatettua. Ei, se on kokonaan meidän ulko- ja yläpuolellamme, se on Kristuksen meneminen Isän tykö, se on, hänen kärsimyksensä, ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa. Kristus asetti tämän aistiemme ulottumattomiin, me emme voi nähdä ja tuntea sitä. Ainoa tapa, jolla siihen voidaan tarttua, on usko saarnattuun sanaan hänestä, joka kertoo meille, että hän itse on meidän vanhurskautemme. Näin Paavali sanoo 1. Kor. 1: 30: Jonka Jumala teki meidän viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi” että me voisimme kerskata, ei itsestämme, vaan ainoastaan tästä Herrasta.

Tämä on olennainen vanhurskaus, se on todella outoa, että meitä kutsutaan vanhurskaiksi tai vanhurskauden omistajiksi, joka ei todella ole teko, ei ajatus, lyhyesti, ei mitään meissä, vaan täysin meidän ulkopuolellamme Kristuksessa ja silti tulee todella omaksemme hänen armonsa ja lahjansa tähden, tosi omaksemme, aivan kuin olisimme itse saavuttaneet tai ansainneet sen. Järki tietenkään, ei voi käsittää tätä puheen tapaa, joka sanoo, että meidän vanhurskautemme on jotakin, joka ei ole mitään aktiivista tai passiivista meidän puoleltamme, niin, jotakin johon minä en ota osaa ajatuksineni, havaintoineni, aisteineni, ettei mikään minussa tee minua Jumalalle mieleiseksi ja pelasta minua, vaan että jätän kaikki ihmisajatukset ja kyvyt ulos laskuista ja riipun Kristuksessa, joka istuu siellä Jumalan oikealla puolella ja jota minä en edes näe.

Uskon täytyy tarttua tähän, täytyy perustaa tähän, ja täytyy ottaa lohdutus siitä koetusten aikoina, kun paholainen ja ihmisen oma omatunto väittelee hänen kanssaan seuraavasti: ”kuule, millainen kristitty sinä olet? Missä on sinun vanhurskautesi? Etkö sinä näe ja tunne, että olet syntinen? Kuinka sitten aiot läpäistä katselmuksen Jumalan edessä”? Tässä taas meidän täytyy perustaa hänen sanoihinsa tässä jakeessa ja sanoa: “ tiedän oikein hyvin, ja olen pahoillani sanoessani, että minä olen syntinen ja ettei minussa ole vanhurskautta, joka on pätevä Jumalan edessä. Eikä minun tule etsiä tai tietää sellaisesta vanhurskaudesta itsessäni, jonka kanssa minä en koskaan voi tulla Jumalan eteen. Mutta tässä jakeessa minä kuulen Kristuksen sanovan, että minun vanhurskauteni, on hänen menemisensä Isän tykö ja astumisensa taivaaseen. Siellä minun vanhurskauteni on talletettuna, ja siellä paholaisen on varmasti annettava sen pysyä, sillä hän ei voi tehdä Kristusta syntiseksi, tai nuhdella tai löytää puutetta hänen vanhurskaudessaan."

Martti Luther, LW 24, 1537, s. 346-348.