Katolisen kirkon ylityöllistetyt nunnat arvostelevat pappeja kiittämättömyydestä

Tietääkö kukaan mitä paavi on oikeesti sanonut?

Sen oon kyllä jo oppinut, että tarkistan ihan kaikki paavia ja ylipäätänsä katolista kirkkoa koskevat mediauutiset Kirkon omista julkaisuista. Catholic Herald on suosikkini, mainittakoon vielä että Vatikaanin radiolla on myös suomenkieliset sivut.

1 tykkäys

Lähdekritiikki on kyllä ylipäätään ihan hyvä periaate. Ihan yhteiskunnallistenkin uutisten saralla näkee niin kuraa, että on hyvä välillä lukea wirallisia tiedotteita jne.

Vielä tarkennus, että tsekkaan siis kaikki itseäni kiinnostavat uutiset.

Itsekään en tiedä mistä on kysymys, valistuneesti veikkaisin Helsigin Sanomien uutisen olevan pelkkää roskaa.

“KOLME nunnaa arvosteli perjantaina julkisesti katolisten pappien tapaa kohdella seurakunnissa työskenteleviä nunnia.”

Tämä ilmeisesti otoksena kaikille nunnille tehdystä kyselystä tai vastaavasta. Vähän sama kuin “Kokoomuksen uupuneet kannattajat arvostelevat Sauli Niinistöä kiittämättömyydestä” “Kolme kokoomuksen kannattajaa Turusta kertoi…”

Sitä en kyllä epäile yhtään etteikö nunnien työtaakka olisi todella raskas.

1 tykkäys

Ortodoksisessa kirkossa nunnat pysyvät luostareissaan ja tekevät vain omia töitään. Ainakaan meillä Suomen ortodoksisessa kirkossa ei ole seurakunnissa avustavia nunnia tai nunnia, jotka palvelisivat piispojen tai selibaattipappien taloudenhoitajina. Joissain Etelä-Euroopan ortodoksisissa kirkoissa on puhuttu nunnien vihkimisestä diakonissoiksi, että he voisivat auttaa seurakunnissa. En kannata sellaista. Nunnat pysykööt luostarissa ja maallikkovapaaehtoiset tehkööt seurakuntien avustavat työt niin kuin tähän asti. Papit taas eivät nykypäivänä taloudenhoitajaa tarvitse, koska kaikki kotityöt on koneellistettu. Peskööt itse pyykkinsä ja valmistakoot ruokansa, jos heillä ei ole vaimoa, jonka kanssa jakaisivat kotityöt.

2 tykkäystä

Onhan se suuri etuoikeus sisarelle, että saa palvella pappia. Pappi on erityinen ihminen ja hänellä on parempaakin tekemistä kuin pyykätä tai pestä lattioita.

"Suomalaiset ortodoksit vaativat: Nunnat pois Vatikaanista! Katso kuvat. "

2 tykkäystä

Eikä ole. Pappeus on sakramentti toki, mutta ei se tee ihmisestä erityistä. Paremminkin nunna on erityinen ihminen sitoutuessaan köyhyyteen ja kuuliaisuuteen.

Aleksandrian patriarkaatissa on jo vihitty.

3 tykkäystä

Helsingin Sanomat on selvästi käyttänyt lähteenään (sitä mainitsematta) tätä New York Timesin juttua, joka puolestaan viittaa L’Osservatore Romanon naisia kirkossa käsittelevään kuukausijulkaisuun donne chiesa mondoon.

NY Timesin mukaan paavi on sanonut sääntökuntien johtajia tavatessaan, että sisarten kohdalla palvelu (service) ja jonkinlainen quasi-orjatyö (servitude) menevät helposti sekaisin. Englanninkielinen teksti kokonaisuudessaan Vatikaanin omilla sivuilla täällä.

NY Timesin nostamat kommentit

Francis said at the time that “very often I find consecrated women who perform a labor of servitude and not of service,” and he urged the sisters to “have the courage to say no” when their superiors “asked for something that is more servitude than service.” Sisters should be in the streets, in schools and with the sick and poor rather than carrying out errands for a parish priest, he said. “When a consecrated woman is asked to perform a work of servitude, the life and dignity of that woman are demeaned,” the pope said. “Her vocation is service: service to the church. But not servitude!”

Jutussa todettiin myös, että monella sisarella ei ole virallisia sopimuksia työstään kirkonmiesten talouksissa ja he saavat palkkaa vähän tai eivät ollenkaan. Sisaret työskentelevät myös erilaisissa konferensseissa, joissa he puhuvat palkatta ja papit saavat vastaavasta työstä palkkaa. Tilanne on huolestuttava siinä mielessä, että sisaret eivät tietenkään itse pitäisi ansaitsemiaan rahoja vaan ne menisivät sisarten järjestöille ja sääntökunnille, jotka monessa tapauksessa ovat hyvin köyhiä.

Helsingin Sanomien uutinen, vaikka osoittaakin taas kerran vähän puutteellista uskonnollisten asioiden tuntemusta, ei siis valistuneista veikkauksista huolimatta ollut pelkkää roskaa. Toivottavasti asiaan saataisiin tulevaisuudessa oikeudenmukainen ratkaisu.

5 tykkäystä

Tämä asia on kyllä mulle hyvinkin tuttu arkielämästä.
Hyvä että tästä puhutaan ja hyvä että paavi tuntuu kommentoineen asiallisesti.

Kyllä näin, mutteivät kirkotkaan ole immuuneja sille että muotoilisivat itselleen suopeiksi tietyt asiat uutisoinnissaan.

Hyvin sanottu, ja komppaan tätä suuresti. Tosin siinä mielessä sitten näen myös toisen kannan: jos sekä nunna että pappi ovat sitoutuneet köyhyyteen ja kuuliaisuuteen, ja nunna toimii papin taloudenhoitajana, jotta pappi voisi kiertää autolla diasporassa pitämässä messuja ja kuuntelemassa rippejä, niin sitten tilanne on vähän erilainen. Toisin sanoen: jos nunnan avustustyö vapauttaa papin merkittävällä tavalla toimittamaan uskonnollista hyvää, silloin se on minusta ihan sopivaa.

4 tykkäystä

Tietysti nunna tai munkki on eriityinen ihminen, jolla on erityinen ja korkea kutsumus. Pyhät pappimme ovat kuitenkin toisella tavalla erityisiä, koska he saavat pitää Kristusta kädessään. Seurakunnalle tärkeä viesti on aina: “rakastakaa pappejanne”!

Nunnissa on varmasti marttoja ja marioita. Kontemplatiiviseen maria-elämään kutsutuilla on tärkeätä saada keskittyä hengelliseen elämään. Martta-kutsumusta voi toteuttaa vaikka pyykkäämällä pappien vaatteita. Eikö sellainen ole etuoikeus, josta ei pidä valittaa. He saavat toteuttaa sekä hengellistä kutsumustaan että naisellista luontoaan. Millainen ilo onkaan kotiaskareissa, kun niillä on suurempi tarkoitus. Heistä voisi myös jokainen perheenemäntä ottaa oppia. Miehen ja lasten ja muun perheen palveleminen naisellisella taidolla keittiössä ja pyykkituvassa, tiskaten, siivoten, silittäen, laittaen ruokaa ja antaen hoivaa pitää nähdä myös hengellisenä palveluksena. Kun aviomies palaa töistä ja lapset koulusta, vastassa on puhdas koti ja lämmin ruoka. Ja vaimo tietää, että tukiessaan luomakunnan kruunua hän on tehnyt oman osansa myös hengellisesti.

Yhtä suuri ilo on miehelle saada palvella vaimoaan, joka väsyneenä palaa työstä kotiin. Kotityöt perheissä pitää jakaa, niin että kaikki perheenjäsenet osallistuvat niihin. Lapset noin 6-vuotiaasta alkaen.

Mitä tulee roomalaiskatolisiin sisarkuntiin ja niiden suorittamaan palvelustyöhn, niin aktiiviset sisarkunnat taitavat kärsiä suuresta noviisikadosta. Nykyään ei tarvitse ryhtyä sääntökuntasisareksi voidakseen palvella esim sairaanhoitajana tai opettajana. Pappien palvelijan roolista tuskin kukaan edes haaveileekaan. Eiköhän sellaiseen työhön vain jouduta.

1 tykkäys

On se siinäkin mielessä roskaa, että asiasta tehdään poliittinen ongelma, joka pitäisi jotenkin lainsäädännöllisesti ratkaista. Toisessa mielessä on sitä koska se ei taustoita asiaa, josta Suomessa ei juurikaan tiedetä. Sääntökuntalaiset ovat tehneet köyhyyslupauksen ja heidän kaikki rahansa menevät sääntökunnille joka tapauksessa. Ja sitten on sääntökuntia, jotka nimenomaan ovat ottaneet tehtäväkseen tuon Vatikaanissa palvelemisen. En itse usko, että kyseiset sisaret ovat vaatimassa itselleen palkkaa. Oikeudenmukainen ratkaisu olisi esimerkiksi enempien kutsumusten herääminen, jotta sisarten työtaakka helpottuisi.

Toisaalta opin tänään itsekin sen, että vain kontemplatiivisissa luostareissa on nunnia, eikä sääntökuntasisaria pidä kutsua nunniksi. Tieto oli sosiaalisesa mediassa, joka kommentoi Hesarin uutista. Eli ei se siis ihan täyttä roskaa ollut vaan herätti myös aitoa tiedonvälitystä Hesarin ulkopuolella.

2 tykkäystä

Tämä on kyllä totta. Pappien kutsumuksen erityinen rooli on heidän asemassaan pyhän messu-uhrin toimittamisessa kansan ja koko kirkon puolesta. Tämä erityinen rooli ei tuo heille suurempaa henkilökohtaista pyhyyttä, vaan pyhyys on sidottu heidän virkaansa. Sen sijaan nunnien, sisarten, munkkien ja veljien kohdalla heidän uskonnollinen kutsumuksensa tuo heille henkilökohtaista pyhyyttä. (Kärjistäen.)

Sama koskee myös miestä, joka on koti-isänä naisen ollessa töissä. Kuinka tärkeää onkaan, että mies pyykkää, tiskaa, siivoaa, silittää, laittaa ruokaa ja pitää huolta lapsistaan ja vaimostaan. Kun vaimo sitten palaa töistään ja lapset koulusta, vastassa on puhdas koti, lämmin ruoka ja rakastavan miehen ja isän syli. Ja aviomies tietää, että tukiessaan vaimoaan, luomakunnan kruunua ja lopullista luomusta, hän on tehnyt oman osansa myös hengellisesti.

1 tykkäys

Papin pyhyys on toki henkilöön sidottua sikäli, että se tulee vihkimyksen kautta ja ei ole vain päällystakki. Pappi on Rouvamme erityinen poika ja sidottu erityiseen tehtävään. Hän on Kristuksen sijalla, jos sitten toisella tavalla, myös messun ulkopuolella. Siinä mielessä eroa on munkkeihin ja nunniin, jotka toki elävät kilvoituselämää, mutta sen vaikutus liittyy elämiseen. Vaikka sitten pappien paitojen pyykkäämiseen. Pelkkä nimi ei tuo mitään.

Perheenisän kutsumus on korkea. Hänen pitää suojella ja johtaa itselleen uskottua laumaa, vaimoa, lapsia ja palvelijoita. Maailmassa voi olla paljon erilaisia tapoja, mutta minä vähän ajattelisin niinkin, että keittiön tulisi olla perheenemännän temppeli. Kotona hän voi toteuttaa naisellisia lahjojaan parhaiten ottaen oppia Rouvastamme.

Huonoa käytöstä aloituksessa mainituilta nunnilta. Sopiva rangaistus olisi ottaa heiltä heidän työtehtävänsä pois.

Ihmisten pitää oppia alentumisen tietä, Kristus tuli palvelemaan, meidänkin on palveleminen toinen toisiamme. Tietysti se on aina vastenmielistä ja nykyaikana etenkin. Ennen oli myös munkkiluostareissa myös veljiä, jotka olivat omistautuneet erityisesti “vähäpätöisiin” töihin, jolloin toisille veljille jäi aikaa vaativampiin tehtäviin.

1 tykkäys