Veljet sopisivat nytkin paremmin palvelemaan pappeja. Palveleminen ei saa olla sukupuolikysymys. Valitettavasti sellaisia veljiä ei nykyisin taida olla olemassa.
2 tykkäystä
Veikkaan että tässä jutussu on taustalla italialainen yleinen naisten kyykytys eikä mikään romanttinen kyläpappi, mikä kiertää kylästä kylään päivät pitkät kuuntelemassa kaiket päivät rippejä. Pyykkääminen on akkojen hommia, joten totta totta kai sisar hoitaa asiat, kun padrella on limoncello kesken.
5 tykkäystä
Järkyttävästi kirjoitit, timo_k, tässä viestissä.
Nunnat ja sisaret ovat ihan samalla tavalla ihmisiä kuin muutkin ihmiset että he tarvitsevat lepoa, virkistystä, mahdollisuuden vähän suunnitella päiväänsä/viikkoaan/elämäänsä.
Olla nunna tai sisar ei tee ihmisestä ylisuorittajaa ja heilläkin on oikeus puuttua epäkohtiin elämässään.
1 tykkäys
Tähän vielä lisäksi, että oletettavasti osa sisarista on ehkä yrittänyt puuttua asiaan puhumalla luostarinsa igumenialle - tai mikä nimike onkaan katolisella Suomella onkaan. Vaikea uskoa, että julkisuus olisi ensimmäinen keino. Siinä tapauksessa toki kirkkokuri olisi toki hyvä vaihtoehto - vrt. Pussy Riot, Femen jne.
1 tykkäys
Minun naisellisin lahjani lienee puissa kiipeily. Taidan siis rakentaa kotini puuhun.
Traditionaalinen tai konservatiivinen naisellisuus ei onneksi ole yhtä kuin kristillinen naisellisuus.
5 tykkäystä
Tuo vastaukseni Cymbuksen kirjoitukseen oli totta kai lievän provosoitumisen tulos.
Kiinnostavaa tämän ketjun aiheessa on se, että vaikka sisaret tässä nähdään konservatiivisen naiseuden ytimessä, luostariin meno on historiallisesti merkinnyt konservatiivisen naiseuden rajojen uudelleenvetämistä.
Niinkuin Mauriina mainitsi, sisareksi alkaminen oli joskus ainoa tapa päästä tiettyihin työtehtäviin, näin aikana jolloin vain naimaton nainen saattoi toimia sairaanhoitajana tai opettajana, mutta naisen eläminen täysin yksin oli kuitenkin vaikeaa.
Luostareissa naiset ovat pystyneet kouluttautumaan ja omistautumaan asioille joille aviovaimon ei olisi ollut suotavaa omistautua, kuten taiteelle ja tieteelle. Luostareissa naiset ovat myös pitkälti pystyneet päättämään omasta omaisuudestaan aikana jolloin naiset olivat jatkuvasti jonkun perheen miehen holhouksessa.
On hienoa että jotkut sääntökunnat ovat halunneet ottaa esimerkiksi Vatikaanin rakennusten sisätöitä vastuulleen, mutta se että he ovat ympäröivän maallisen kulttuurin mukaisesti jättäytyneet uhrautuvan palvelijan asemaan ei ole kristillistä.
Sääntökuntien taloudelliset kysymykset ovat asia erikseen. Aiemmin sääntökunnilla oli ehkä enemmän jäsenistöä ja sääntökunnan kulut saatiin katettua vaikka osa sääntökunnan tekemästä työstä oli vapaaehtoistyötä kirkon organisaation hyväksi. Tilanteet ovat saattaneet muuttua hyvin toisenlaiseksi ajan kuluessa.
5 tykkäystä
“Luostarissa” ja “omasta omaisuudestaan” kuulostaa jotenkin ristiriitaiselta samassa lauseessa.
1 tykkäys
Sääntökunnan omaisuus on heidän omaansa, ei kirkon, sitä tarkoitin. Ja kun sääntökunta on naisten muodostama, silloin naiset päättävät heidän omasta omaisuudestaan.
Olen huomannut että niillä jotka eivät ole läheisesti kokeneet mitä luostarielämä on, yleensä on joku illuusio siitä miten luostarissa ei sitten enää omista mitään.
Periaatteessahan näin onkin, jopa päälläsi olevat vaatteet ovat ensisijaisesti sääntökunnan omistamia, eivätkä sinun. Silti luostarissa eläessä tulee varsin voimakas tunne siitä että omaisuus jopa lisääntyy henkilökohtaiseen omistamiseen verrattuna. Sääntökuntien omaisuus on yleensä monimutkaisempaa verrattuna yksityisomaisuuteen ja kun olet osa sääntökuntaa, se omaisuus on sinun ja olet siitä suoraan vastuussa. Esimerkiksi vanhojen kiinteistöjen omistaminen ei ole mitään leikintekoa.
3 tykkäystä
Luostarit ovat tosiaan tuottaneet paljon oppineita nunnia ajalla, jolloin naiset eivät juuri opintiellä astelleet. Toki meidän on hyvä muistaa, että tämä ei varmasti ihan kaikkien kohdalla näinkään ollut. Eikä tarvitse olla. Eikä nykyäänkään kaikkien sisarten tehtävänä ole passata pappeja.
Jotenkin ärsyttää tuollainen naisten töiden vähätteleminen. Nähtävästi joillaine, erityisesti naisilla, on ajattelutapa, jossa ne ovat alempiarvoisia ja naiset pitäisi vapauttaa niistä. Imeväisikäisetkin pitäisi viedä kylmiin laitoksiin pois äitinsä hoivasta, vaikka jokaisen järki sanoo, että sen ikäisten pitäisi olla äitinsä hoidossa.
Sunnuntain voisi pyhittää ja jättää trollauksen arkeen.
Nunna, joka valittaa siitä, että ei saa tarpeeksi kiitosta, tunnustusta t. palkkaa, on minusta epäonnistunut itse pahemman kerran. Kuten sanoin, jos he ovat noin onnettomia työssään, niin ehkä piispan pitäisi vapauttaa heidät toimestaan. Sittenpähän ei tarvitsisi valittaa.
Trollaus ei ole työtä vaan hupia. Se siis sopii pyhäänkin.
Kyseiset naiset eivät ole nunnia, vaan sääntökuntasisaria. Kyllä ihmisellä on aina oikeus purnata, jos hänen työssään on epäkohtia. Eivät sisaret ole palkkaa vaatimassa, vaan ihmisarvoista kohtelua. Kyseiset sääntökunnat voisivat etsiä itselleen toisen työalan. Mikäs pakko naisten on pappien palvelijoina olla? Piispat ja prelaatit voisivat sitten hommata maallikkoveljiä palvelemaan itseään.
6 tykkäystä
En nyt tiedä, onko käskyttäminen sen kivempaa, jos käskyttäjä on samaa sukupuolta.
Ei omistajana oleminen ole ensisijaisesti käskyttämistä vaan vastuuta ja aktiivisuutta, ja diplomaattista ongelmanratkaisua.
Nuorimmilla nunnilla on samanlainen omistajanvastuu kuin vanhemmillakin vaikka tehtävät ja asema ovat toisenlaiset.
Ylipäätään voisi olla parempi, että niissä kirkoissa, missä pappi ei voi mennä naimisiin, taloudenhoitaja on mies. On ihan turhaa asettaa ihmistä intiimiin läheisyyteen toisen kanssa, ja sitten päivitellä, kun tästä syntyykin suhteita. Näitähän on historian aikana ollut jonkun verran.
1 tykkäys
Ei kai niitä ole muita kirkkoja kuin roomalaiskatolinen kirkko, joissa papit eivät ole pääsääntöisesti naimisissa olevia. Ortodoksisessa kirkossa seurakuntapapit ovat naimisissa, mutta piispat naimattomia (ja yleensä munkeiksi vihittyjä.)
Paitsi naimattomat seurakuntapapit.
2 tykkäystä
Kirjoitin pääsääntöisesti. Roomalaiskatolisilla papit ovat pääsääntöisesti naimattomia, muissa kirkoissa yleensä naimisissa olevia. Ortodoksisen perinteen mukaan seurakuntapapit ovat naimisissa olevia. Venäjän kirkossa keskusteltiin yhdessä kirkolliskokouksessa voiko leskeksi jäänyt pappi vielä toimia seurakuntapappina vai pitäisikö hänen mennä luostariin. Kokouksessa päätettiin, että leskeksi jäänyt voi jäädä seurakuntansa ja huolehtia itse lapsistaan. Asiasta kekusteleminen kuitenkin osoittaa, että seurakuntapapin naimisissa olemista pidettiin tärkeänä.
Kreikkalaiskatolilaisilla on muuten sama käytäntö kuin ortodokseilla.