Kemerovon katastrofi ja ortodoksinen kirkko

Palstalaiset tietänevät, että siperialaisessa Kemerovon kaupungissa tapahtui viime sunnuntaina katastrofi, kun kymmeniä lapsia kuoli elokuvateatteriin, jonka ovet olivat lukossa ja hälytysjärjestelmä poissa päältä (sekä valtava kauppakeskus ilmeisesti tuntuvien lahjusten turvin rekisteröity pienyritykseksi, jotta vältyttäisiin turvajärjestelmien kustannuksilta). Tähän liittyen kaupungissa on esiintynyt liikehdintää ja vaatimuksia aluejohdon erosta. Venäjänkielinen internet käy kuumana, eikä kaikkia siellä esiintyneitä väitteitä kannattane ottaa kovin vakavasti, mutta minua on tullut vastaan kolme ortodoksisten kirkonmiesten postaamaa näkemystä, joista ehkä voisi vähän keskustella.

  1. Tapahtunut on toki suuri katastrofi. Kuitenkin vielä tärkeämpää on muistaa, että vallanpitäjiä vastaan kapinointi on aina vakava synti, koska kaikki valta on Jumalalta.
  2. Tapahtunut on Jumalan kosto rienaavasta Matilda-elokuvasta ja siitä, että käydään paastonaikana elokuvissa. Kaikki johtuu Venäjän jumalattomuudesta.
  3. Kun patriarkka Kirill toimittaa yleisen panihidan uhrien muistoksi, muistetaanhan varmasti tehdä kaikille selväksi, että rukoukset eivät koske kastamatta kuolleita uhreja?
1 tykkäys

Nämä ovat yksittäisten kirkonmiesten yksityisajattelua eivätkä missään tapauksessa vastaa Venäjän oikeinpalvovan kirkon virallista linjaa. Venäjän oikeinpalvova kirkko on, kuten koko maailmanlaajuinen ortodoksinen kirkkoperhe, luonteeltaan lempeä, ihmisläheinen ja terapeuttinen. Ja lisäksi pehmeä. Ja varsinkin pörröinen.

2 tykkäystä

Kommentoisin noita lausuntoja näin.

  1. P. apostoli Paavali sanoo, että kaikki esivalta on Jumalalta, mutta demokratiassahan olemme itse oma esivaltamme. Meidän tulee päättää minkälaisia ihmisiä valitsemme edustajiksemme. Demokratiassa ei tarvita kapinaa, vaan kansalaisaktiivisuutta. Jos Venäjällä ei vieläkään ole oikeaa demokratiaa, se on vakava synti. Samoin korruptio on vakava synti.

  2. Mitä rienaavaa Matilda-elokuvassa on? En ole nähnyt kyseistä filmiä, mutta tuskin se mitenkään rienaavaa on. Sen sijaan on rienaavaa, että Nikolai II:sta yritetään väkisin tehdä pyhää. Nikolai Ii ei eläessään ollut mikään esimerkillinen henkilö eikä mitenkään uskonnollinen henkilö, vasta aivan viimeisinä hetkinään hän kääntyi Jumalan puoleen. Paastonajan huvikielto ei koske lapsia.

  3. Mksi tuollainen ilmoitus olisi tarpeen?. Jumala tuntee omansa.

Huomautan, että kommenttini ovat aivan yhtä ortodoksisia kuin edellä mainittujen Venäjän kirkon pappien kommentit.

5 tykkäystä

Rienaavana sitä pidettäneen siksi, että se (käsittääkseni) kuvaa suuriruhtinas Nikolain ja ballerina Matylda Krzesińskan (venäjäksi Матильда Феликсовна Кшесинская) rakkaussuhdetta Nikolain ollessa vasta kruununperijä. En minäkään ole elokuvaa nähnyt enkä tiedä miten raflaavasti tekijät käsittelevät pyhänä pidetyn miehen ja tanssitytön suhdetta. Tuskin se mitään K-18 -kamaa on kuitenkaan.

Mielenkiintoista sinänsä, että pidät epädemokraattista hallitusmuotoa raskaana syntinä.

1 tykkäys

Yksityisen ortodoksimaallikon mielipiteenä:

Näkemykset 1. ja 3. ovat käsittääkseni yleisen periaatteen tasolla oikein, mutta niiden kovin kärkevä ilmaiseminen kielii ehkä esittäjänsä (kenties poliittisesta) epävarmuudesta.

Näkemys 2. on ongelmallinen. Institutionaalisella kirkolla ei kai ole (virallisen opin tasolla) katsottu olevan valtuutusta tai pätevyyttä selittää Jumalan erityistä ajatuskulkua Hänen tahtomiensa tai sallimiensa yksittäisten onnettomuuksien tai muiden tapahtumien suhteen. Rienaajat voisivat sitä paitsi alkaa helposti esittää epäkunnioittavia huomautuksia tilanteista jossa uskoville tapahtuu onnettomuus esimerkiksi kirkossa tai pyhiinvaellusmatkalla.

1 tykkäys

Kakkoskohta, siis onnettomuuden johtuminen rienaavasta elokuvasta ja paastonaikana huvittelusta, on helppo kumota Raamatulla:

1 Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. 2 Jeesus sanoi siihen: “Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? 3 Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. 4 Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? 5 Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.”

(Luuk. 13:1-5)

Kuten yllä on jo todettu, nuo ovat kaikki tietysti yksityisten henkilöiden mielipiteitä. Niin ovat myös omat ao. mielipiteeni:

Ykköskohdasta olen samaa mieltä. En kuitenkaan sanoisi, että kapinointi on aina syntiä tai vakavaa sellaista. Jumalattoman esivallan kaataminen laillisen järjestyksen palauttamiseksi tuskin on syntiä, vaikkakin kuuliaisuus ei ole koskaan väärin - jos esivalta on paha ja velvoittaa tekemään väärin, niin johtajathan siitä syynalaiseksi tulevat ja joutuvat tekemään tiliä.

Kakkoskohtaa pidän selkeimmin vääränä. Onnettomuudet eivät ole automaattisesti synnin seurausta. Ne voivat olla sitä, mutta eivät aina ja kategorisesti. Siinä mielessä toki tuo on aivan oikein sanottu, että venäläisten korruption tähden palovaroittimet eivät toimineet, palo-ovia oli tukittu jne. Jos oltaisiin noudatettu määräyksiä, olisi uhrimäärä voinut jäädä olennaisesti pienemmäksi tai oltaisiin jopa voitu kokonaan välttyä kuolonuhreilta. Tämä on kuitenkin spekulointia. Korruptio on jumalattomuutta. Eli yhteys voi olla, mutta en usko ko. elokuvalla olevan mitään tekemistä sen kanssa. Mikäli elokuva paljastaa totuuden tsaarin moraalittomuudesta, elokuva on totuudenmukainen ja siten hyvä asia.

Kolmoskohta kuulostaa sydämettömältä, mutta siinähän on vain kyse uskonnonvapaudesta: aivan kuin ei pidä toimittaa kristillistä hautaan siunaamista ateisteille, ei pidä myöskään rukoilla sellaisten puolesta, jotka eivät sitä halua. Jeesuksen tavoin kirkko kuitenkin rukoilee koko maailman edestä, mutta ei ole silti oikein rukoilla kirkkoon kuulumattomien puolesta vastoin heidän tahtoaan. Ateistiperheidenkin uskonnonvapautta tulee kunnioittaa. Kirkko tarjoaa rukoustaan mutta ei ota ihmisiä rukoustensa ja muistopalvelustensa esineiksi, mikäli on tiedossa, että henkilö (tässä tapauksessa lasten vanhemmat) eivät sitä halua.

Muutama venäläinen, jonka kanssa olen tuosta jutellut, on ollut sitä mieltä, että tsaarin valta oli peräisin Jumalalta, joten tsaariperheen jäsenet olivat marttyyreitä, koska heidät tapettiin nimenomaan heidän valta-asemansa tähden ja että siinä asetuttiin siis Jumalaa vastaan tappamalla hänen “valitsemansa” esivallan edustaja. Venäläiset eivät siis välttämättä ajattelekaan Nikolain olleen erityisen hengellinen tai hyveellinen, vaan marttyyriys syntyy siitä, että murhissa rikottiin jumalallista järjestystä vastaan ja että tämä riittää tekemään tsaariperheestä marttyyreitä.

Olisko kohtuuttoman vaikeaa laittaa linkki tai edes lausuntoja antaneiden nimet, niin ei tarvitse koko venäjänkielistä nettiä lukea läpi?

Huomenna voisin yrittää. Suurin osa taisi löytyä Andrei Kurajevin FB-seinältä. Hän on pappi, joka ei taida olla ihan parhaissa väleissä politikoivien esipaimentensa kanssa.

Onko tuo nyt osoitus ekumenisesti avoimesta sydämestä, että rukouksia ei rajattu vain ort. kirkossa kastettuihin.

Valamossa kuulin semmoistakin ja ihan suomalaisen ortodoksipapin suusta, että ortodoksi saa rukoilla ei-ortodoksin puolesta vain niin, että tämä liittyisi ortodoksiseen kirkkoon.

Pitää muistaa, että kanonit kieltävät toisuskoisten kanssa rukoilemisen. Jos ei saa rukoilla heidän kanssaan, niin olisiko se sitten olennaisesti erilainen asia, jos rukoilee heidän puolestaan ilman että he ovat läsnä? Jos haluaa päästä osalliseksi kirkon rukouselämästä, silloin pitää tietenkin ilmaista halukkuutensa tulla liitetyksi kirkkoon. Siinä, että toisuskoisten puolesta ei rukoilla, on kysymys heidän oman vakaumuksensa kunnioittamisesta.

Asia on helppo ymmärtää, jos ottaa tilalle muhamettilaiset: mitä mieltä itse olisit siitä, että muhamettilaiset rukoilisivat sinun puolestasi ja sinun nimesi mainiten ilman että olet halunnut heidän tekevän niin? Jäsenyydessä toteutuu henkilön oma tahto, ja sitä on kunnioitettava. Pois lukien tietysti pienet lapset, mutta hehän ovat kaikissa muissakin asioissa vanhempiensa määräysvallan alla.

Ööh, nyt kyllä liikutaan itselleni kovin vierailla vesillä. Onko ortodoksisessa kirkossa todella valtavirta-ajatus, ettei muiden kuin ortodoksien puolesta rukoilla? Päteekö tuo vain yksilöihin (naapurin Annan puolesta ei rukoilla, koska on helluntalainen), vai kaikkiin yleisiin rukouksiin päättäjien, lasten, ahdingossa olevien jne. puolesta?

Minua ei haittaisi, jos tietäisin muslimin rukoilevan puolestani. Pikemminkin ilahtuisin – tarkoitus olisi hyvä.

Ymmärrän, että jos joku on ilmaissut ettei halua puolestaan rukoiltavan, ei sitä ole sopivaa julkisesti tehdä. Yksityisesti voisin silti katsoa asiakseni rukoilla, jos näkisin sille tarvetta. Kokemukseni ei kuitenkaan ole, että toisuskoiset tai agnostikot/ateistit pääsääntöisesti rukoilusta pahastuisivat. Moni ymmärtää sen hyväntahdon osoitukseksi. Rukoileminen on merkki, että välittää – rukoilemisen ulkopuolelle jättäminen pahimmillaan viestii, että ei sinun ikuisuuskohtalostasi nyt niin väliä ole.

2 tykkäystä

Eikö se ole itsestään selvää, että kirkko rukoilee omien jäseniensä puolesta? Niinhän ne kaikki muutkin puljut tekevät.

Ei ole itsestään selvää, että kirkko rukoilee vain omien jäseniensä puolesta. Ei meillä ainakaan :face_with_raised_eyebrow:

(Jäisivät meillä rukoukset esim. Suomen puolesta aika rajatuiksi, jos noin olisi :smiley: Voisi suoraan vaan puhua hiippakunnasta ja jättää asian siihen.)

3 tykkäystä

No muistelisin minä kyllä kuulleeni teikäläisessä liturgiassa rukoillun maallisen esivallan puolesta, jonka edustajat Suomessa harvemmin ovat kirkkonne jäseniä.

En kyllä itsekään anna mainittavasti arvoa Turun “ekumeenisen joulun” kaltaisille tapahtumille, missä teikäläistenkin paimenet pönöttävät luterilaisten (ja valitettavasti myös meidän Teemu-piispamme) rinnalla rukoilemassa (vai rukoilevatko ne sittenkään, jos kerran toisuskoisten kanssa ei saa rukoilla?). Vielä enemmän ihmetyttää ortodoksien osallistuminen pyhän Henrikin päivän viettoon Roomassa. Tähän tosin on olemassa melko mielenkiintoiset historialliset syyt, joista ei paljon ole julkisesti huudeltu ja joista tälläkään palstalla kovin moni ei taida olla selvillä. Minulla on kyllä omat sisäpiirilähteeni…:sunglasses:

Jos joku tuollaisesta loukkaantuu, niin siinäpä loukkaantuu. Minä en todellakaan näe mitään pahaa siinä, että joku rukoilee mun puolestani, päinvastoin. Maailmassa on vihaa ihan liikaa…

2 tykkäystä

Kaikkien puolesta voi rukoilla ja pitääkin rukoilla. Tässä kuitenkin on kysymys kirkollisen toimituksen toimittamisesta. Yleisortodoksinen näkemys on, että vain ortodokseille toimitetaan ortodoksisia kirkollisia toimituksia, esim vain ortodoksivainajille toimitetaan panihida tai ruumiin siunaus/hautauspalvelus. Suomessa on joskus tuosta säännöstä lipsuttu ja ortodoksisten omaisten pyynnöstä toimitettu panihidoja myös toisuskoisille kristityille vainajille.

Sanatarkasti en jaksa muistaa, mutta kyllähän ortodoksipappi jossain kohtaa palvelusta lausuu “ortodoksikristittyjen puolesta, ja kaikkien kristittyjen puolesta”, vai oliko “oikeauskoisten kristittyjen ja kaikkien kristittyjen puolesta”. Eniveis, eikönä se ihan rukousta ole?