Piti kirjoittaa siitä enemmän, että kyllä siihen monilla ja varmasti useimmilla enemmän tai vähemmän ongelmallisia asioita liittyy siihen shakkirankkaukseen.
Siitä tulee helposti tai jossain määrin jopa väistämättä eräänlaista mammonaa siitä vahvuusluvusta, jota siis voi parantaa voittamalla muita, mikä taas vaatii kovaa harjoittelua ja shakin opiskelua kirjoista, valmentajan avulla tms.
Esimerkkinä historioitsija Teemu Keskisarja, joka harrasti fanaattisesti shakkia noin kolmekymppiseksi saakka. silloin hän lopetti ja meni lukemaan historiaa yliopistoon ja on siis nyt kirjoittanut lukuisia kirjoja. Hän totesi shakkiurastaan: “Shakki on viheliäinen peli, joka sulkee ihmisen pieneen maailmaansa”.
Ja kyllähän se nyt vaan on niin, että historian opiskelu ja sellaisiin yhteisöihin kuuluminen on hedelmällisempää kuin vastaavan energian käyttäminen muiden päihittämiseen shakissa.
Asian ei tarvitse olla joko tai, mutta on hyvä kuitenkin nähdä että on olemassa kilpailua ja on olemassa yhteistyötä ja on varmasti niiden välimuotoja.
Selvää on, että modernissa kaupungistuneessa, voimakkaaseen työnjakoon perustuvassa markkinayhteiskunnassa korostuu kilpailu yhteistyön sijaan. Oman lisänsä tuovat mediat ja somet.
Rahasta kai uskaltaa puhua ilman politiikkabanneja, sillä rahaan ja sen himoon liittyvistä vaaroista varoitellaan paljon Raamatussa. Vielä ei kovinkaan kauan sitten pienissä kylissä ihmiset olivat voimakkaasti sidoksissa toisiinsa. Oli seppä, suutari, kauppias, räätäli jne. ja rahaakin saattoi liikkua jonkin verran. Kuitenkin kaikki olivat sidoksissa toisiinsa myös persoonina ja kasvokkain ja elämänhistorioissa.
Maailmanlaajuisessa rahavälitteisessä markkinataloudessa taas enimmäkseen tuottaja ja kuluttaja eivät lainkaan ole toisiinsa kosketuksissa. Raha, kaupungistuminen, kuljetus ja työnjaon tehostuminen katkaisee persoonalliset yhteydet ihmisten väliltä ja synnyttää omaa etuaan kalkuloivan ja maksimoivan kuluttajan. Ihmisen ei tarvitse olla -ainakaan jos omistaa paljon rahaa- riippuvainen mistään yhdestä kauppiaasta tai suutarista tai tietokonetehtaasta.
Tässä tilanteessa rahan merkitys kasvaa ja siitä tulee eräänlainen supervoima ja epäjumala. Rahanhimo kasvaa tällaisissa oloissa luonnostaan.
Kylät, maatalot, suurperheet ja myöhemmin kaupunkien työläiskorttelit häviävät ja korvautuvat sinkkutalouksilla ja ydinperheillä, joissa oikeastaan pysytään aikalailla jonkinlaisina sinkkuina omine töineen ja harrastuksineen. Syntyy mediavetoinen, atomisoitunut massayhteiskunta, jossa ihmiset joutuvat väkisinkin välineellistämään toisiaan yhä enemmän, eivät sitoutumaan toisiinsa.
Ihmisen sosiaalinen perustarve on yhä pohjimmiltaan sama: tulla hyväksytyksi, rakastetuksi, nähdyksi ja kosketetuksi. Pieni vauva ensimmäiseksi itse ottaa katseellaan kontaktia äitiin ja äiti vastaa -ellei ole pahasti masentunut tms., jolloin vauva 3 kertaa yrittää kontaktia. Jos sitä ei synny vauva vajoaa kaoottiseen ahdistukseen ja tyhjyyteen.
Sama tarve säilyy, mutta ihminen ei automaattisesti nykyisessä kaupungistuneessa massayhteiskunnassa saakaan kuulua johonkin yhteisöön. Mitä paremmin menestyy työelämässä tai jopa julkisuudessa, sitä helpommin saa osakseen hyväksyntää ja kunnioitusta. Ylipäätään suhde toisiin ihmisiin nousee abstraktimmalle tasolle: mikä on ÄÖ-tasoni verrattuna muihin? Kuinka moni ansaitsee vähemmän kuin minä? Painoindeksi? Olen sentään korkeakoulutettu, vaikka tienaankin huonosti… Yksinäiset kehot ja sielut ajatutuvat helpommin pelokkaisiin vastakkainasetteluihin toisia ihmisiä vastaan. Oksitosiinitasot laskevat, stressi ja masennus valtaavat alaa. Koulukiusattu puristaa kättä nyrkkiin taskussaan: vielä mä näytän, vielä musta tulee jotain ja sitten ne saa nähdä… tai jos näyttäminen ei onnistu, niin annetaanko aseen puhua?
Kilpailuun kasvaneelle lopunaikojen ihmiselle syötetään sitten vielä vulgaaria evoluutiopsykologiaa, jossa aina yksilöt kilpailevat toisiaan vastaan vaikka tietenkin paljon varteenotettavampi näkökulma olisi se, jos evoluutio on totta, että ihmislaji on nimenomaan MUITA LAJEJA vastaan kamppaillessaan hyötynyt ennen kaikkea yhteistyökyvystään, altruismista, empatiasta jne.
Onko sitten kilpailu syntiä? Liian yksioikoinen kysymys. Yksittäisen ihmisen on tässä yhteiskunnassa mahdoton sitä välttää. Ja voidaanhan sanoa, että lankeemuksen mukana tuli monia nykyelämän kannalta välttämättömiä asioita maailmaan: raataminen, synnytyksen tuskat jne.
Jos ajatellaan, että Jumalan olemus on täydellinen itsensä antava rakkaus, joka ei etsi omaansa jne., ja meidän tehtävä olisi kalibroitua kohti tuota rakkaudellisuutta ja jumaloitua, niin… Ainakin on hyvä suhtautua varauksellisesti omiin kovin kilpailullisiin asenteisiin ja ylipäätään nähdä omaisuuden, rahan, maallisen kunnian ja saavutusten katoavaisuus ja rakkaudellisten tekojen ja asenteiden säilyvyys.