Kilpailu ihmisten välillä


#43

Noinpa se nyt kuitenkin on yleisemminkin. Itsekkin törmäsin siihen, että referee sanoi, ettei puolla julkaisua, koska tutkimus on hänen mielestään liian simppeli ja näin tuohon laadukkaaseen lehteen kelpaamaton. Läpi se kyllä meni, koska noita oli kolme.

Aika simppeliä ymmärtää, että erityisesti matematiikassa on paljon kikkoja, jotka auttavat ongelmien ratkaisussa. Nyt jos ei ole maailmanluokan superpelaaja, joka on muita monta päätä pidempi silmätkin kiinni, niin ei kannata antaa ilmaiseksi pois vahvuuksiaan. Vaan julkaista papereita, joiden tarkastaminen kunnolla veisi vaikkapa viikon työaikaa alan ekspertiltä (päiväkin riittää, kun kellään ei kuitenkaan sellaisia aikoja ole). Seuraten Poincarén konjektuurin todistajaa, jonka työn jälkeen lukuisat tarkastajat käyttivät vuosikausia, kunnes päädyttiin siihen, että oikein lienee. Tai ties miten monen muun teoreeman.

Luonnontieteissä ei saa mitään etua, jos esimerkiksi selventää useimmille epäselvän asian. Näinollen sitä ei tehdä, vaan ymmärtämättömiä pidetään vaan tyhminä. Teologiassa ja muutenkin humanistisissa varmaan on vähän toisin, eli jos joku selvittää oikein ansiokkaasti jonkun vaikean käsitteen tms. niin varmaan se tieteelliseksi meriitiksi katsotaan sekin?


#44

Mutta onko se kristillistä vaiko ei ole?

Jos oikein asian ymmärrän asian voi yksinkertaistaa niin, että pelaat jotain yksinkertaista peliä 3v:tä vastaan. Tuleeko kaikille terveille lapsille paha mieli, jos häviävät? Ja tuleeko heille hyvä mieli jos voittavat? Mitens aikuisena tuota vastaan saako tulla hyvä mieli, kun voittaa 3v:n? Saako voittaa vaikka 100 kertaa putkeen ja opettaa lapselle elämän läksyä?

Ja sitten tuosta mitä asia tarkoittaa Raamatun pohjalta? Onko asia hyvä, neutraali, vai paha?


#45

Raamatussa kehotetaan tekemään kaikki ikäänkuin tekisimme sen Herralle. Minusta tämä yleensä tulkitaan niin, että meidän pitää pyrkiä tekemään maallisetkin työmme parhaan taitomme mukaan. Ei toisia alentaen tietenkään, mutta ei myöskään millään tavalla alisuorittaen.

Mutta itse ajattelen, että syntiinlangennut ihminen tekee kaiken syntisesti. Niin työn, urheilun kuin opiskelemaan haunkin, näistä esimerkeistä. Ja kuitenkin meidät on tätä elämää luotu elämään eikä minusta sitä tarvitse pilata itseltään jatkuvilla itsesyytöksillä. Meillä on kuitenkin armo.


#46

Kilpailua huvitusmielessä eli urheilussa ja peleissä pyritään tietysti käymään mahdollisimman tasaväkisten pelaajien kesken. Ei se muuten ole mielekästä. Sen takiahan meillä on sarjatasoja yms mekanismeja.


#47

Minä olen päivä- ja iltapäiväkerhotyössä pelannut useasti lapsia vastaan. Mielestäni ei pitäisi “antaa lapsenkin välillä voittaa”, mutta siinä on kuitenkin oltava huomio myös muissa lapsissa koko ajan, niin välillä voi ehkä olla olevinaan huomaamatta jotain paikkaa, ja antaa lapsen tehdä harkitummin siirtonsa… Vähän tapauskohtaisesti, miten tuntuu, että tarviiko lapsi haastetta vai vähän autettua onnistumista.
Hyvähän lapsen olisi päästä kokemaan sekä voittoa että häviötä.

Sydäntä särkee tosin vieläkin kun eräs ekaluokkalainen poika kertoi iloisena hakemaan tulleelle isälleen voittaneensa pelissä. Isä sanoi, että “jaahas, pelataan kotona sama peli uudestaan, ja pesen sinut.” Ei siis kepeän humoristisesti, vaan kylmällä ja kovalla asenteella.


#48

Vapaa-ajan viettäminen harmittomalla ja mukavalla tavalla ystävien kesken? Aika sairas käsitys kristillisestä elämästä pitää olla, jos tätä pitää vääränä.


#49

Kiitos, TV2. Mietin aiemmin että ryhtyisinkö vastaamaan näihin, mutta en jaksanut. Kun teit päätyön, voin tyytyä tiivistykseen.

Kaiken kilpailemisen tuomitsemista kategorisesti ei ole kukaan voinut edellä perustella kovin mielekkäästi. Se näyttääkin hakevan perusteensa lopulta ajatuksesta “maailma on pahan vallassa”. Kaikessa on pahaa, mikään ei ole puhtaasti hyvää. Toisaalta tuo ajatus on ainakin näin luterilaisittain ihan tosi, mutta samalla se on totaalisen hyödytön, kun pohditaan, onko jokin tietty toiminta väärin vai ei. Siitä ei saa moraalista kompassia, koskapa se osoittaa koko ajan jok’ikiseen suuntaan.


#50

Paavali puhuu kilvoituksesta käyttäen urheiluanalogiaa Fil. 3:14. Vertaus on erikoinen, jos urheilussa on jotain pahaa.


#51

Voidaanhan ottaa väljä vertaus maallisesta, jopa haitallisesta puuhasta. Maallinen urheilija harjoittaa itseään kilpailuun toisia vastaan. Kristiryn kilvoitus on hänen omia heikkouksiaan ja pahoja voimia vastaan.

Juoksukilpailu on nollasummapeliä, vain muiden päihittäminen on merkityksellistä. Siksi vertaus on todella väljä, sillä kristityillähän ei ole kilpailu toisiaan vastaan rajatusta määrästä taivaspaikkoja, jotka jaettaisiin vertailemalla jossain “kilvoituspörssissä” keskimääräistä pyhitystasoa ja ratkottaisi yksittäisen kristityn kohtaloa suhteessa siihen. Eihän?

Kristittyjen kilvoitus on yhteistyötä ja toisten tukemista matkalla yhteiseen maaliin. Kun opiskeluelämässä jopa jo päiväkodista saakka sekä työelämässä on väistämättä paljon kilpailua mukana, niin ei välttämättä ole järkevää vielä vapaa-ajalla harrastaa voimakkaan kilpailullisia lajeja.

Täytyy täsmentää: on tyystin eri asia pelata jonkun kaverin kanssa satunnainen shakkiottelu tai sitten alkaa harrastaa kilpashakkia ja käydä turnauksissa, joissa jokaisen pelatun pelin tuloksen mukaan päivitetään pelaajan vahvuusluku. Siinä ollaan mukana yhteisössä, jossa pyritään kuitenkin kapuamaan muita voittamalla ylöspäin. Ei se välttämättä ol hirveän vakavaa ja kyllä siellä ihmiset ovat myös ystäviä toisilleen.

Todella suositeltavaa on, että lapset ja nuoret ja myös aikuiset pelaavat keskenään pallopelejä, mutta aivan pikkulapsesta alkava vakava harrastaminen useine viikoittaisine treenikertoineen on huono juttu.

Paavalin heittämästä vertauksesta ei voi mielestäni muitta mutkitta vetää johtopäätöksiä toiseen suuntaan -siis että kilpaurheilu olisi ehdottomasti hyvä juttu. Nykyaikana kilpaurheilu aivan eri asia medioiden ja valtavien rahamäärien takia.


#52

Jos kilpailu on syntiä, niin Paavalin syntianalogia on vähän erikoinen. Siksi on luontevaa, että kilpailu ei ole syntiä.


#53

Tässä todetaan jälleen, että kilpailullisessakin ympäristössä on mahdollista tehdä asioita ns. hyvässä hengessä ja ystävien kesken. En siis hahmota, mikä olemuksellinen asia kilpailullisessa tekemisessä olisi ongelmana. Opinnoissa, töissä ja urheilussa pitäisi olla tavoitteena, että toisia kannustetaan ja toisille toivotaan hyvää samalla itse parhaansa tehden - tämä ei ole mitenkään periaatteessa mahdotonta. Se, että se on vaikeaa, ei liity opiskeluun, työntekoon tai urheiluun sinällään, vaan siihen, että pahan välttäminen ylipäätään on vaikeaa. Kilpailun sijasta kohdistaisin huomion ihmissielun itsekkyyteen, ylpeyteen ja kateuteen, jotka kulkevat kyllä tällä maallisella vaelluksella mukana vaikka shakkiturnauksista luovuttaisiinkin.


#54

Piti kirjoittaa siitä enemmän, että kyllä siihen monilla ja varmasti useimmilla enemmän tai vähemmän ongelmallisia asioita liittyy siihen shakkirankkaukseen.

Siitä tulee helposti tai jossain määrin jopa väistämättä eräänlaista mammonaa siitä vahvuusluvusta, jota siis voi parantaa voittamalla muita, mikä taas vaatii kovaa harjoittelua ja shakin opiskelua kirjoista, valmentajan avulla tms.

Esimerkkinä historioitsija Teemu Keskisarja, joka harrasti fanaattisesti shakkia noin kolmekymppiseksi saakka. silloin hän lopetti ja meni lukemaan historiaa yliopistoon ja on siis nyt kirjoittanut lukuisia kirjoja. Hän totesi shakkiurastaan: “Shakki on viheliäinen peli, joka sulkee ihmisen pieneen maailmaansa”.

Ja kyllähän se nyt vaan on niin, että historian opiskelu ja sellaisiin yhteisöihin kuuluminen on hedelmällisempää kuin vastaavan energian käyttäminen muiden päihittämiseen shakissa.

Asian ei tarvitse olla joko tai, mutta on hyvä kuitenkin nähdä että on olemassa kilpailua ja on olemassa yhteistyötä ja on varmasti niiden välimuotoja.

Selvää on, että modernissa kaupungistuneessa, voimakkaaseen työnjakoon perustuvassa markkinayhteiskunnassa korostuu kilpailu yhteistyön sijaan. Oman lisänsä tuovat mediat ja somet.

Rahasta kai uskaltaa puhua ilman politiikkabanneja, sillä rahaan ja sen himoon liittyvistä vaaroista varoitellaan paljon Raamatussa. Vielä ei kovinkaan kauan sitten pienissä kylissä ihmiset olivat voimakkaasti sidoksissa toisiinsa. Oli seppä, suutari, kauppias, räätäli jne. ja rahaakin saattoi liikkua jonkin verran. Kuitenkin kaikki olivat sidoksissa toisiinsa myös persoonina ja kasvokkain ja elämänhistorioissa.

Maailmanlaajuisessa rahavälitteisessä markkinataloudessa taas enimmäkseen tuottaja ja kuluttaja eivät lainkaan ole toisiinsa kosketuksissa. Raha, kaupungistuminen, kuljetus ja työnjaon tehostuminen katkaisee persoonalliset yhteydet ihmisten väliltä ja synnyttää omaa etuaan kalkuloivan ja maksimoivan kuluttajan. Ihmisen ei tarvitse olla -ainakaan jos omistaa paljon rahaa- riippuvainen mistään yhdestä kauppiaasta tai suutarista tai tietokonetehtaasta.

Tässä tilanteessa rahan merkitys kasvaa ja siitä tulee eräänlainen supervoima ja epäjumala. Rahanhimo kasvaa tällaisissa oloissa luonnostaan.

Kylät, maatalot, suurperheet ja myöhemmin kaupunkien työläiskorttelit häviävät ja korvautuvat sinkkutalouksilla ja ydinperheillä, joissa oikeastaan pysytään aikalailla jonkinlaisina sinkkuina omine töineen ja harrastuksineen. Syntyy mediavetoinen, atomisoitunut massayhteiskunta, jossa ihmiset joutuvat väkisinkin välineellistämään toisiaan yhä enemmän, eivät sitoutumaan toisiinsa.

Ihmisen sosiaalinen perustarve on yhä pohjimmiltaan sama: tulla hyväksytyksi, rakastetuksi, nähdyksi ja kosketetuksi. Pieni vauva ensimmäiseksi itse ottaa katseellaan kontaktia äitiin ja äiti vastaa -ellei ole pahasti masentunut tms., jolloin vauva 3 kertaa yrittää kontaktia. Jos sitä ei synny vauva vajoaa kaoottiseen ahdistukseen ja tyhjyyteen.

Sama tarve säilyy, mutta ihminen ei automaattisesti nykyisessä kaupungistuneessa massayhteiskunnassa saakaan kuulua johonkin yhteisöön. Mitä paremmin menestyy työelämässä tai jopa julkisuudessa, sitä helpommin saa osakseen hyväksyntää ja kunnioitusta. Ylipäätään suhde toisiin ihmisiin nousee abstraktimmalle tasolle: mikä on ÄÖ-tasoni verrattuna muihin? Kuinka moni ansaitsee vähemmän kuin minä? Painoindeksi? Olen sentään korkeakoulutettu, vaikka tienaankin huonosti… Yksinäiset kehot ja sielut ajatutuvat helpommin pelokkaisiin vastakkainasetteluihin toisia ihmisiä vastaan. Oksitosiinitasot laskevat, stressi ja masennus valtaavat alaa. Koulukiusattu puristaa kättä nyrkkiin taskussaan: vielä mä näytän, vielä musta tulee jotain ja sitten ne saa nähdä… tai jos näyttäminen ei onnistu, niin annetaanko aseen puhua?

Kilpailuun kasvaneelle lopunaikojen ihmiselle syötetään sitten vielä vulgaaria evoluutiopsykologiaa, jossa aina yksilöt kilpailevat toisiaan vastaan vaikka tietenkin paljon varteenotettavampi näkökulma olisi se, jos evoluutio on totta, että ihmislaji on nimenomaan MUITA LAJEJA vastaan kamppaillessaan hyötynyt ennen kaikkea yhteistyökyvystään, altruismista, empatiasta jne.

Onko sitten kilpailu syntiä? Liian yksioikoinen kysymys. Yksittäisen ihmisen on tässä yhteiskunnassa mahdoton sitä välttää. Ja voidaanhan sanoa, että lankeemuksen mukana tuli monia nykyelämän kannalta välttämättömiä asioita maailmaan: raataminen, synnytyksen tuskat jne.

Jos ajatellaan, että Jumalan olemus on täydellinen itsensä antava rakkaus, joka ei etsi omaansa jne., ja meidän tehtävä olisi kalibroitua kohti tuota rakkaudellisuutta ja jumaloitua, niin… Ainakin on hyvä suhtautua varauksellisesti omiin kovin kilpailullisiin asenteisiin ja ylipäätään nähdä omaisuuden, rahan, maallisen kunnian ja saavutusten katoavaisuus ja rakkaudellisten tekojen ja asenteiden säilyvyys.


#55

Oleellisesti ottaen se lähtee ajatuksesta, nyt asiaa jonkin aikaa miettimällä, että kaikki kilpailu voidaan ajatella analogiana koirien leikille, jossa ne painivat ja välillä heikompi yksilö paljastaa kaulansa. Eli siis lajin ja heimon sisäisenä sodanharjoittelemisena.

En ole vielä saavuttanut ajatuksissani tasoa, jossa lähtisin lyömään kantaani lukkoon miten on.


#56

Tämä oli minusta niin osuva kirjoitus, että kopioin sen talteen.

Ihminen on käytännön ihminen, konkretian ihminen. Hän reagoi voimakkaasti lähiympäristönsä tapahtumiin, koska kokee niiden olevan yhteydessä omaan elämäänsä. Siihen perustuu ihmisten välinen riippuvuus, joka ilmenee keskinäisenä auttamisena ja yhteisiin sääntöihin ja käsityksiin sitoutumisena.

Kun yhteys katkeaa, katoaa myös moraali. Olen kuullut fiksujen, korkeakoulutettujen ja yleisesti vastuullisina tunnettujen ihmisten selittelevän moraalitonta käytöstään. Selitys perustuu poikkeuksetta siihen, että koska minua ei voi suoraan todistaa syylliseksi, olen syytön.

Tämän vuoksi rakenteellisia ongelmia ei pystytä purkamaan. Ympäristö tuhoutuu, ja suuret ihmisjoukot elävät edelleen epäoikeudenmukaisessa ja sattumanvaraisessa kurjuudessa, koska ihmiset pakenevat vastuutaan joukkojen taakse. Kun kaikki tekevät pahaa, ketään ei voida osoittaa.

Ilmiöön liittyy myös sietämätöntä nimbyilyä, josta yksi esimerkki on koulushoppailu.

Sitä tekevät selvitysten mukaan eniten kokoomuslaiset ja vihreät. He pyrkivät valitsemaan asuinalueensa niin, että lapset pääsevät hyviin kouluihin. He myös kannustavat lapsiaan innokkaimmin erityiskouluihin.

Samat ihmiset puhuvat äänekkäästi maahanmuuton puolesta. Ensin paetaan itse ja viedään lapset turvaan maahanmuuton kovalta ytimeltä, minkä jälkeen harrastetaan työpöytähumanismia ja huokaillaan, että kyllä ne persut ja muut juntit ovat kauheita, kun eivät ymmärrä ihmisten hätää.

Niin ikään olen kuullut korkeasti koulutettujen ihmisten perustelevan rahankäyttöään, esimerkiksi matkusteluaan, sillä, että heillä on raskas ja vaativa työ, joka vaatii tuekseen rentoutumista. Miten lie?

-Suomalainen on syntynyt globaalisti vertailtuna satumaiseen vaurauteen, jossa suomalaista on yhteiskunnan tukiverkkojen avulla autettu eteenpäin.
-Suomalaiselle on sattunut perhe, joka on mahdollistanut edes suht tasapainoisen kasvun ja kehityksen.
-Suomalaiselle on sattunut perimä ja luonne, jotka ovat mahdollistaneet korkeakouluopinnot.
-Suomalaisella on käynyt työelämässä flaksi ja hän on päässyt siellä eteenpäin.

Näiden tavattoman onnellisten sattumien summan jälkeen suomalainen kuitenkin on sitä mieltä, ettei hänen tarvitse sijoittaa rahojaan äärimmäisessä hädässä elävien auttamiseen, vaan hänellä on oikeus käyttää rahat matkustamiseen, vaikka se on köyhiltä pois ja vaikka se tuhoaa ympäristöä.

Miten epäoikeudenmukaisia rakenteita sitten voisi purkaa? Minusta siihen paras tapa olisi vaalia rehellisyyttä, joka muuttaisi julkisesti tulkittua ihmiskuvaa. Kun ihmiset lopettaisivat teennäisen moraalisen esittämisensä ja tunnustaisivat avoimesti, että minä olen paha ja itsekäs ja että minulle on tärkeämpää lomamatkani kuin todellisessa hädässä olevien auttaminen, niin vähitellen rakenteet tulisivat näkyviksi. Uskon, että ajan kanssa se saisi ihmiset havahtumaan siihen, että vähintään osa maailman hädästä on aiheutettua eikä luonnonlaki.

Tällaiset järkyttyneet reaktiot avoimeen itsekkyyteen ovat tuiki tavallisia. Nämä reagoijat eivät kuitenkaan näytä tulevan ajatelleeksi, että jo pelkästään työelämään osallistuminen vaatii ylimitoitettua luonnonvarojen käyttöä.

Moraalikilpailu on yksi kilpailun muoto. Tässä kilpailussa korostuvat ihmisten väliset asemat, kun sen sijaan tekojen todelliset vaikutukset ovat sivuseikka. Ihmisille on tärkeämpää luoda sosiaalinen vaikutelma kuin pyrkiä todelliseen muutokseen.

Miksi niinkin (edelleen) luterilaisessa maassa kuin Suomessa ihmisten itsekkyys ei ole arjessa näkyvämmin esillä? Onko rahanvalta niellyt luterilaisuudenkin?


#57

Mutta eihän sellaisessa rinnastuksessa olisi mitään järkeä. Ei se selitä ihmisten moninaista kilpailua.


#58

Eikö? Onko olemassa useampi henki, joka on ihmisten välisen kilpailun takana?


#59

Se on luultavasti harmitonta ja viatonta vapaa-ajan viettoa, jos voitontavoittelu ei ole liian kova ja kylmä asenne niin kuin @Verity kirjoittaa.

Toisaalta luulen ymmärtäväni mitä etsit tämän ketjun aiheen avulla.
Kaikki eivät ole yhtä kilpailuhenkisiä kuin toiset meistä.
Itse kuulun niihin jotka eivät oikein jaksa kilpailla, se on väsyttävää ja minun on vaikea suhtautua kilpailuun sosiaalisena ajanvietteenä.


#60

En tiedä hengistä. Mutta se, että näkee kaiken kilpailun “lajin ja heimon sisäisenä sodanharjoittelemisena”, ei kovin suuresti auta kilpailun ymmärtämisessä kuin hyvin, hyvin pieneltä osin.


#61

Kyllä nuo voi redusoida alkutekijöihin. Tämä koska kyseessä on voimakkaat tunnereaktiot. Alkukantaiset vaistot, joilla pelataan kun kilpailusta puhutaan.

Onko olemassa enemmän kuin yhdenmallista kilpailua ihmisten välillä vaistotasolla? Jos se jätetään pois, niin kukaan ei pelaa tai seuraa vaikkapa jääkiekkoa. Tai ehkä yksi tuhannesta seuraa lajia, koska pitää jäällä pyörimistä esteettisesti kiinnostavana.


#62

Nähdäkseni Paavali ei kuitenkaan tähtää sellaiseen, että urheilukisat olisivat jotenkin oikeita, vaan käyttää niitä esimerkkinä elävästä elämästä. Kirkkoisät olivat varsin kriittisiä aikansa kilpaurheilua kohtaan. Ja minusta se ei vieläkään aivan ongelmaton asia ole.

Mutta koska jokainen on omalla paikallaan, tulisi hänen tehdä aina parhaansa. Työelämässä tai opiskeluissa hyvin leiviskänsä hoitaminen on kristillinen velvollisuus.