Kilpailu ihmisten välillä

Enpä usko Paavalin olleen urheilu-fani, siksikin että tuon ajan juutalaiset tuskin hyväksyivät kilpailemista yleisön edessä alasti… Myös teatteri jakoi jyrkästi mielipiteitä juutalaisten keskuudessa, ainakin Roomassa. Mutta ei kirjeiden perusteella voi sanoa Paavalin varsinaisesti tuominneen kilpailemista. Kielikuvana ja vertauksena urheilulajit, kutenm juoksu, olivat kuitenkin tuon ajan ja kulttuurin ihmisille tuttuja.

Juuri näin. Ja ainakin Tertullianus oli äärimmäisen kriittinen kaikkia aikansa urheilu- ja teatteriesityksiä kohtaan. Pitää muistaa myös se, että nehän olivat kultillisia juhlia, joita periaateessa vietettiin pakanajumalien kunniaksi.

Toki urheilukisoissa voi olla ongelmallisia piirteitä. Varmaankin antiikin pakanamaailmassa varsinkin. Mutta nähdäkseni kohdalla voi hyvinkin perustella, että kilpailu ei kategorisesti ole väärin. Tämä ei toki tarkoita, että kaikenlainen kilpailu olisi ok, mutta ei sitä kategorisesti oikein voi kieltää.

Kuinka paljon asiaa on tutkittu? Onko olemassa selkeitä viitteitä siitä, että kilpailun voi redusoida tappelun harjoittelemiseen?

Se, että asioihin liittyy tunteita, on yhdistävänä tekijänä yhtä turha kuin ajatus siitä, että maailma on pahan vallassa joten mikään ei ole hyvää. Eli ihan liian yleinen havainto ollakseen hyödyllinen asioiden analysoinnissa.