Kirja presidenttien uskonnollisuudesta


#25

Edelleen, tämä ei ole mikään “epämääräistä jorinaa ateismista” -ketju. Alkaa vituttaa tämmöinen.


#26

No, millä tavoin presidentti Ryti oli “okkultisti?”


#27

Rouva Gerda Ryti kai oli kovin kiinnostunut kaikenlaisesta spiritualismista ja ehkä vaikutti mieheensäkin. Toisaalta rva Rytiä saamme kiittää jokapäiväisestä Turun tuomiokirkon kellonlyönneistä radiossa.

Presidenteistämme ainoastaan Kallio on ollut sellainen, joka on tuonut esulle kristillistä vakaumustaan markantisti. Muiden suhtautuminen on ollut heidän itsensä taholta salatumpaa.


#28

Varmaan Kallio kaikkein selvimmin.
Mutta Ahtisaari oli myös avoimesti kristitty ja häntä myös syytettiin muistaakseni asialla ratsastamisesta vaalikampanjan aikaan.
Ahtisaari myös toteutti rauhanneuvottelijana käytännössä kristityn kutsumusta ja oli tietenkin tuttu mies Suomen ja Namibian kirkkojen yhteyteen liittyen.
Kukin presidentti kuvastaa omaa aikaansa. Kallion aikana oli toiset kysymykset ja toiset tavat. Hienoa että hänen sodan ajan koskettava rukouksensa on pidetty esillä ja muistissa.

Onneksi meillä on ollut joko myönteisesti uskoon suhtautuvia tai tunnustavia kristittyjä valtion johdossa. Toivottavasti näin tästä edelleenkin.

Onko muuten kukaan lukenut po. kirjaa?


#29

En ole lukenut kirjaa, mutta kai presidenttimme ovat ainakin julkisuudessa kaikki suhtautuneet kirkkoon korrektisti. Se on todella hieno asia. Vaikka muuta usein sanotaan, kristillinen vakaumus päättäjilä on tärkeä asia, sillä Jumala on se, joka asiat viimekädessä päättää.


#30

Hep, Ryti menossa tällä hetkellä. Hyvin kirjoitettu, kevyt kirja. Lähdeviitteet kuitenkin löytyvät jos haluaa jotain tarkistaa.


#31

Luin loppuun ja lahjoitin jo eteenpäinkin. Kirja oli loppuun saakka tuollainen kevyt. Jotain poimintoja: https://uskonnonvapaus.fi/2018/myrskya-mystiikkaa.html


#32

Käsiteltiinkö Mannerheimin osalta myös katolisuutta? Hämärä muistikuva, että perhepiirissä olisi ollut hänellä katolilaisiakin, mutten muista tarkemmin.


#33

Ainakaan niin paljon ei katolisuutta mainittu, että olisi jäänyt erityisesti mieleen.


#34

Mannerheimin tytär Anastasie kääntyi katolilaiseksi ja meni karmeliittaluostariin. Hän asui siellä 20 vuotta, mutta joutui sitten luopumaan kutsumuksestaan terveydellisistä syistä. Tyttäret oli kastettu äitinsä (Anastasia s. Arapova) mukaan ortodokseiksi, mutta he kävivät katolista koulua Pariisissa.