Ev.lut. kirkko Helsinki Priden tukijaksi

Missäs muissa kirkon ulkopuolisissa tapahtumissa kirkko on vastaavassa tukijan roolissa?

Jonkin aikaa Googlettamalla ainoa mitä löysin on partio. Partion kanssa yhteistyö onkin luontevaa, koska partion arvopohjaan kuuluu uskonto.

2 tykkäystä

Olen aika pitkälle samaa mieltä tuosta. Mutta käytäntö - mm. USA:ssa - on osoittanut että yksittäiset hiippakunnat tai jopa yksittäiset seurakunnat voivat ns. haistattaa pitkät piispojen, kardinaalien tai jopa Paavin linjauksille ja toimia ihan niinkuin itse parhaaksi näkevät. USA:ssa eräs Jesuiittojen ylläpitämä Katolinen koulu kieltäytyi paikallisen piispan ojennuksesta ja jatkoi avoimesti homon ja LGBT agendaa esillä pitävän opettajan työsuhdetta. Piispa sitten päätti että koulu ei saa enää käyttää “Katolinen” -määritettä. Koulun johto ei tästäkään ottanut ojentuakseen vaan tekivät asiasta valituksen siviilioikeuteen. Oikeus sitten aikanaan tulee linjaamaan kuinka paljon piispan ohjeistuksilla on painoarvoa vai onko lainkaan.

1 tykkäys

[quote=“Uskonsoturi, post:115, topic:3530, full:true”]
Partion kanssa yhteistyö onkin luontevaa, koska partion arvopohjaan kuuluu uskonto. [/quote]

No jaa. Lähinnä se arvopohja on olemassa paperilla - käytännössä sitä ei juurikaan huomannut. Joissakin seurakunnissa nuoriso-ohjus vastaa myös partiotyöstä, jossain toisaalla taas partiotoimintaa pyörittää ihan srk:sta erillinen ry eikä se “arvopohja” näy yhtään missään.

1 tykkäys

Tuo nyt kyllä ei ollut ihan vain piispan päätös, vaan kirkkolakiin perustuva juttu. Katolinen(R) -nimi kuuluu vain paikallisen piispan kaitsennassa oleville instituutioille.

Eilen kerrottiin että "Jesuits to appeal Archbishops’s removal of Catholic label from school after rehiring the gay “married” teacher.

Valitusta ei kuitenkaan sittenkään ilmeisesti osoitettu mihinkään piirikunnan tai liittovaltion oikeusistuimeen vaan lähinnä kirkolliselle viranomaiselle - ja tarvittaessa aina Vatikaaniin asti.

Lainauksiin olisi hyvä aina liittää lähde. Tässä tapauksessa se taitaa olla tämä Life Siten uutisjuttu? https://www.lifesitenews.com/news/jesuits-to-appeal-abp.s-removal-of-catholic-label-from-school-after-rehiring-gay-married-teacher

Valitus on tosiaan mennyt arkkipiispalle ja menee sitten tarvittaessa Vatikaaniin. Kysymys on siitä, onko piispalla valtuuksia puuttua sääntökunnan ylläpitämän koulun nimeen, koulu kun on jesuiittojen, ei hiippakunnan hallinnassa. Sikäli ihan perinteisen oloista vääntöä siitä, miten kirkon sisäiset jurisdiktiot menee.

2 posts were split to a new topic: Sääntökunnat

Tässä on vielä kanonisen oikeuden asiantuntijan selostus aiheesta.

1 tykkäys

Eikö me ollakaan *FOOBEJA?

Taidan pysyä kokonaan poissa Helsinskistä huomenna, kun on niin pahat fobiat: pelkään typeryyttä.

Pahoittelut epäselvyydestä. Poikkeuksellisen vanhoja eroajia oli tuossa.

Minäkin kovasti ihmettelen, miksi yksi asia nostetaan yli muiden. Missä on kirkko (ja yritykset muokattuine logoineen), kun vietetään rasisminvastaista viikkoa? Miksei antisemitismiä vastaan nousta? Ja onko naisten ja lastenkin oikeudet unohdettu? Kyllähän niitä ajettavia asioita riittäisi.

7 tykkäystä

Yrityksille se on ihan taloudellinen kysymys. Homoilla on rahaa ja firmat haluavat homojen rahat, joten sateenkaarien liputtaminen on kannattavaa.

2 tykkäystä

Minua itseäni ärsyttää, että joku on pannut työpaikalleni esille pride-julisteen. En sitten rohjennut siitä valittaa, vaikka poliittisia juttuja ei saisi panna siellä esille.

4 tykkäystä

Ota pois ja heitä salaa roskiin. Niin minä teen, jos esim. ainejärjestön ilmoitustaululle laitetaan jotain vihervasemmistolaista propagandaa julistavia ilmoituksia.

6 tykkäystä

Näin ajattelin itseasiassa tehdäkin.

4 tykkäystä

Eniten huvittaa se, että tuon julisteen on varmaankin pannut esille eräs kollega, joka juuri vähän aikaa sitten mourusi eräästä toisesta poliittiseksi katsottavasta jutusta, joka oli annettu mennä läpi. Minusta kumpikin on sopimaton, mutta uutena tyyppinä en nyt ole viitsinyt olla asioissa suunapäänäperseenä. Mutta kun nyt palaan töihin niin kyllä sen poistan, ohnan se jo vanhentunutkin…

2 tykkäystä

Tuoreen Uusi Tie -lehden pääkirjoituksessa Leif Nummela kertoo, että Ruotsissa on tehty kriittistä tutkimusta Priden todelllisesta sanomasta. Ruotsin Priden ohjelmasta puuttuvat sellaiset käsitteet kuten vastuu, moraali ja ihmisarvo sekä nostetaan myönteisessä valossa esille sellaisia asioita, kuten huumeiden käyttö, sadismi, tuska ja prostituutio. Niinpä niin, tämä ei minua ainakaan yllätä yhtään.

https://uusitie.com/pride-uskossa-vai-raamatullisessa-kristus-uskossa/

2 tykkäystä

Olen järkytetty​:crazy_face:En toimisi noin, vaikka ilmoitustaululla olisi mitä tahansa. “Antakaa satojen kukkien kukkia!” ohjeisti jo Puhemies Mao.:smile:

Osallistuuko Ruotsin kirkko Pridelle, vai olemmeko ohittaneet jo länsinaapurimmekin?

1 tykkäys

Ruotsissa jopa kristillisdemokraatit osallistuvat Prideen.