Päiväkotien ja seurakuntien yhteistyö päättyi monessa kunnassa kuin seinään tänä syksynä, kun Opetushallituksen laatimat uudet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet astuivat voimaan.
Päiväkodit sulkivat kirkolta ovensa, koska päivitetty linjaus korostaa katsomuskasvatusta ja sitä, että kaikki uskonnot ovat uskonnottomuuden ohella tasaveroisen tutustumisen kohteena.
…
”Meillä on eniten ammattitaitoista ja koulutettua henkilökuntaa, ja luontevaa olisi jatkaa työtä päiväkodeissa. Vastedes teemme sitä muidenkin katsomusten puolestapuhujina”, [Vantaan seurakuntien kasvatusasiainsihteeri Iris] Sotamaa sanoo.
Ei saisi aloittaa viestiketjua ilman omaa kysymystä tai kommenttia, mutta kun jotenkin sanattomaksi vetää, jos kirkko käyttää resurssejaan islamin ja ateismin puolesta puhumiseen.
Vaikuttaa siltä, että Suomen ev lut kirkko liikaa ajattelee, että mitähän toiset meistä ajattelevat. Se suostuu melkein mihin tahansa, kunhan saa suuren yleisön suosion. Omat tunnustuskirjat ja Raamattu saavat jäädä taka-alalle, kunhan saadaan tehdä töitä tässä yhteiskunnassa.
Minusta paljon viisaampaa olisi tässä vaiheessa vain jättää pois päiväkotikäynnit. Sittenpähän huomaisivat, mikä merkitys on kirkon työllä päiväkodeissa. Luulisi, että seurakunnan käynnit helpottaisivat päiväkodin työntekijöiden arkea. Sitäpaitsi lapset tykkäävät tosi paljon Raamatun kertomuksista. Tässä ovat taas jotkut aikuiset viemässä lapsilta heidän oikeuksiaan.
Lapset pitävät kaikista kertomuksista, eikä heillä ole synnynnäistä ennakkoluuloa minkään uskonnon tai maailmankatsomuksen kertomuksia kohtaan, vaan kaikki kiinnostavat. Aivan varmasti monien vanhojen uskontojen, kuten hindulaisuuden ja buddhalaisuuden vanhat tarinat kiehtoisivat lapsia jos he niitä kuulisivat. On mahdollista ajatella niinkin, että jos lapsille kerrotaan vain kristillisiä kertomuksia, niin heiltä viedään sillä oikeuksia kuulla myös muista maailmankatsomuksista ja niiden perinteistä. Toki ymmärrän, että täällä kannetaan huolta juuri kristillisestä kasvatuksesta, mutta sitä ei voi perustella sillä, että vain se on tarpeellista, hyvää ja oikein. Ainakaan sitä ei voida perustella muualla kuin kristillisissä piireissä. Eikö vaan?
Tässä tapauksessahan ainoastaan seurakunnan työntekijät kertoisivat lapsille kristillisiä kertomuksia. Päiväkodin työntekijöiltä, jotka ovat siellä koko ajan lasten kanssa, se ei veisi oikeuksia kertoa lapsille muista maailmankatsomuksista.
Hyvä, että edes täällä kannetaan siitä huolta. Olisi hyvin tärkeää, että myös kaikissa seurakunnissa kannettaisiin huolta lasten kristillisestä kasvatuksesta. Jos seurakunnan työntekijät pitävät itse tärkeänä lasten kristillistä kasvatusta, niin silloin he rohkenevat olla suoraselkäisiä eivätkä ala kumarrella joka suuntaan.
Anteeksi vain, mutta tulee mieleen, että onko k.o. henkilö “vain töissä seurakunnassa” ja kuinka paljon kirkossamme on henkilökuntaa, jotka ovat vain töissä eikä heillä ole näkyä siitä, mikä on seurakunnan päätehtävä.
En vastusta kristillistä kasvatusta tai Raamatun kertomuksien esittämistä, kunhan se tehdään vanhempien suostumuksella ja tiedolla asiasta. Toki silloin täytyy tämän kieltävien vanhempien lapsille tarjota jotain vastaavaa.
Miten tämmöinen uudistus on mennyt läpi? Ja onko tulkinta oikeasti oikea? Että ei tarvitsisikaan lopettaa seurakuntayhteistyötä. Kirkon tulisi puhua tämän puolesta ja siitä, että on lapsen oikeus saada kristillistä kasvatusta, tätä perusoikeutta eivät voi päiväkodit kieltää.
Suomessa evl. kirkolla on tosiaan valtionkirkkohistorian ja julkisessa lainsäädännössä erityisen aseman vuoksi, ja erityisesti suuruutensa vuoksi, lausuttu ja lausumaton vastuu toimia myös yleisesti uskonnon äänenä yhteiskunnassa. En näe tässä varsinaista ongelmaa; uskonnonvapaus on osa myös teologista maailmankuvaa, ja sen edistäminen on myös osa kirkon tehtävää. Kirkkohan ei koskaan edes kasta sellaisia, jotka eivät sitä tahdo, mutta siltikin se toimii kaikkien ihmisten maallisenkin pelastuksen ja hyvinvoinnin eteen - vaikka pääpaino toki on kristityissä. Uskonnonvapauden yhteiskunnallinen edistäminen ei siis ole kirkon näkökulmasta ongelma. Se ei toki johda siihen, että sitten pitäisi unohtaa kirkon oman uskonnon ja tunnustuksen edistäminen.
Tässä tapauksessa opetushallitus on antanut määräyksensä. Olen siinä käsityksessä, että hyvin monet vanhemmat haluaisivat, että heidän lapsille annettaisiin seurakunnasta nimenomaan kristillistä kasvatusta.
Tarkoittaako tämä sitä, että kirkon pitää toimia myös islaminuskon tai buddhalaisuuden puolestapuhujana yhteiskunnassa?
This Vatican Council declares that the human person has a right to religious freedom. This freedom means that all men are to be immune from coercion on the part of individuals or of social groups and of any human power, in such wise that no one is to be forced to act in a manner contrary to his own beliefs, whether privately or publicly, whether alone or in association with others, within due limits.
The council further declares that the right to religious freedom has its foundation in the very dignity of the human person as this dignity is known through the revealed word of God and by reason itself.(2) This right of the human person to religious freedom is to be recognized in the constitutional law whereby society is governed and thus it is to become a civil right.
It is in accordance with their dignity as persons-that is, beings endowed with reason and free will and therefore privileged to bear personal responsibility-that all men should be at once impelled by nature and also bound by a moral obligation to seek the truth, especially religious truth. They are also bound to adhere to the truth, once it is known, and to order their whole lives in accord with the demands of truth. However, men cannot discharge these obligations in a manner in keeping with their own nature unless they enjoy immunity from external coercion as well as psychological freedom. Therefore the right to religious freedom has its foundation not in the subjective disposition of the person, but in his very nature. In consequence, the right to this immunity continues to exist even in those who do not live up to their obligation of seeking the truth and adhering to it and the exercise of this right is not to be impeded, provided that just public order be observed. (DH 2)
Nähdäkseni uskonnonvapaus seuraa välittömästi armon käsitteestä.
En ymmärrä tuota diskurssia. Tietysti on aivan totta, että ihmisellä on vapaa tahto myös hylätä Jumala, mutta nähdäkseni, mutta uskonnonvapaus on diskurssina sellaista keskustelua, joka ei nouse kristinuskon sisältä käsin.
Tämä äärimmäisen silmiinpistävä, viimeaikainen yhteiskunnallinen emansipaatio tai julkisen tilan ja yleisen keskustelun vapauttaminen naisia, vähemmistöjä jne. sortavista patriarkaalisista rakenteista ja siihen juurtuneesta “kieliopista” on ollut niin huimaa, että tätä uusinta vaihetta pitää kyllä nyt analysoida ihan ajan kanssa, ettei tulisi sanottua mitään suvaitsematonta tai vihapuheista.*
Kiitos.
*Kaikki tällainen krittiikki, ihmettely tai sen eksplisiittinen hämmästelyhän sataa sen Putinin eli Venäjän laariin.“Wink wink nudge nudge, say no more, say no more!”
Ylläoleva kirjoitus kuvastaa ajattelua, jossa silmät ovat sokeita Jumalan ilmoitukselle. Kaikki ideologia on tasa-arvoista, mitään lopullista totuutta ei ole ja kukaan ei voi pohjimmiltaan tietää Jumalasta mitään.
Nimimerkki Yxinkertainen kirjoitti väittelysalin eräässä keskustelussa osuvasti:
Kaikki on kiinni yhdestä asiasta, kokemuksesta tai kokemisesta.
Se taas on yhteydessä Jumalan päätökseen.
“Kun hän avaa, ei yksikään sulje. Kun hän sulkee, ei yksikään avaa”.
Kun ihminen on väärällä tiellä, hän lukee ja opiskelee vääristyneen katsomuksensa läpi ja vahvistaa väärää uskonperustaansa. https://uskojarukous.fi/t/miten-loytaa-uskon-mita-jos-ei-pysty-uskomaan/713/4?u=90125
Kristinuskon ja uskonnonvapauden suhteesta ajattelin raapustella jotain.
Mun mielestä uskonnonvapauden ajatus ainakin implisiittisesti nousee kristinuskosta itsestään. Nimittäin kristinuskoon ja sen saarnaamiseen ei sovi minkäänlainen pakottaminen tai maallisen vallan tavoittelu. Pakotetusta uskonnonharjoituksesta ei ole myöskään mitään hyötyä kenellekään, joten ihmisten vapauden rajoittaminen tässä asiassa on paitsi vahingollista, myös turhaa. Ja kun sydämiä voitetaan Sanan ja sanan voimalla, ei pakottamalla, tästä loogisesti seuraa uskonnonvapaus. Kristittyjen ei tule pakottaa ketään harjoittamaan kristinuskoa eikä myöskään kieltää muiden uskontojen harjoittamista.
Mutta ei kai kirkkojen tarvitse sitä uskonnonvapautta sen enempää olla ajamassa lähtökohtaisesti tai pitämässä huolta muiden uskontojen intresseistä. Lähtökohtaisesti jos kristilliset kirkot eivät ole pakottamassa ketään kristityksi, ei kukaan muukaan silloin sellaista pakotusta harrasta. Kirkkojen tehtäväksi jää opettaa seurakuntalaisille sitä, että ainoa sallittu “voimakeino” on Jumalan sana, ja puuttua riittävän painokkaasti tilanteeseen, mikäli joku alkaa opettaa kristillisen diktatuurin puolesta. Vielä yhdeksi hypoteettiseksi mahdollisuudeksi jää se, että ilmaantuu joku sinänsä varsinaisesti kristilliseen Jumalaan uskomaton, mutta kristinuskoa jotenkin kannatettavana pitävä ulkopuolinen henkilö (tyyliin Anders Breivik ja manifestinsa kulttuurisesta kristinuskosta), joka alkaisi pakottaa ihmisiä ulkonaiseen kristillisyyteen. Tällaisestakin toiminnasta tulisi sanoutua irti, mutta on aika epätodennäköistä, että tällaisia olisi vallankahvassa.
En siis oikein näe kirkoille tarvetta ajaa uskonnonvapauden asiaa yhteiskunnassa, mikäli puhutaan länsimaisesta rauhanomaisesta tilanteesta. Sen sijaan kirkkojen tulee ajaa uskonnonvapauden asiaa sisäisesti omassa opetuksessaan.
Minä näen tosiaan uskonnonvapauden nousevan lähtökohtaisesti armosta. Se, että armo on Jumalan vapaa lahja johtaa uskonnonvapauteen. En osaa nyt ihan äkkiseltään kertoa, miten nämä seuraavat toisistaan…
Se saattaa johtaa siihen, mutta minusta Kirkon ei pitäisi lähteä ajamaan johdannaisia, koska sille ei ole siihen eväitä annettu. Kirkon pitää olla vastustamatta uskonnonvapautta, mutta ajaa vain kristityn vapautta.
Uskonnonvapaudesta ei seuraa, että julkisen vallan ylläpitämässä päiväkodissa tulisi olla jonkin uskonnon tietopuolista opetusta tai opin mukaisia hartaushetkiä.
Se mikä on järkevää, mahdollista jne. on sitten eri asia.
Minusta tämä ei ole itsestään selvää. Kysymys on lopulta siitä, kenen tehtävää julkinen valta hoitaa, kun se tekee tehtäväänsä. Minusta on selvää, että kasvatusvastuu ja -oikeus on vanhempien ja julkinen valta (valtio, kunta) hoitaa vanhempien julkiselle vallalle delegoimaa tehtävää. Tämä tarkoittaa, että kasvatus saa olla - vanhempien näin halutessa - myös uskonnollis-ideologista, vanhempien ehdoilla.
Tosiaan, julkisen vallan ylläpitämä päiväkoti on erityisessä asemassa ja sen tulee uskonnonvapauden hengessä tukea lasten uskonnollista kasvatusta siinä missä kaikkia muitakin hyväksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi ja kansalaiseksi kasvamiseen liittyviä seikkoja. Jos julkisesti ylläpidetty päiväkoti ryhtyy jotenkin ei-uskonnolliseksi se on uskonnonvapauden vastaista. Lasten aivopesu ateisteiksi on laitonta, aktiivinen sekä passiivinen sellainen.