Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan on ihmisen sitouduttava oikeaan oppiin, Raamatun ilmoitukseen siitä kuinka ihminen pelastuu. Tämä merkitsee tällöin sitä, että ihmisen on tultava vanhan äidiltä ja isältä perimänsä ihmisen kanssa Jeesuksen kanssa ristiinnaulituksi, eikä enää vaeltaa omien himojensa ja mielihalujensa mukaan Roomalaiskirjeen kuudennen luvun mukaisesti. Tämän seurauksena ihminen myös liittyy seurakuntaan, jossa sana evankeliumin mukaisesti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan ja niin tämä ulkonainen kirkko saa olla ravitsemassa ja vahvistamassa uskoa. Liittyminen johonkin Jumalan sanan kanssa ristiriitaisesti opettavaan ulkonaiseen kirkkolaitokseen on uskoa turmelevaa synnin harjoittamista ja sen tukemista niillä resursseilla, leivisköillä, jotka Jumala on itsekullekin lahjoinaan suonut.
Kyllä te olette @Yxinkertanen ja @S.T.A.L.K.E.R molemmat tavallaan oikeassa. Ei ole hyvä, jos mitään kunnollisia vastauksia ei tarjota, ja kaikki on pelkkää etsimistä ja ihmettelyä. Mutta sekään ei ole hyvä, jos aivan kaikkeen on automaattinen vastaus tarjolla eikä yhtään joustovaraa.
Olen eri mieltä. Minusta se on ongelma, jos meillä ei ole varmoja vastauksia uskonkysymyksiin.
Kartat ovat hyviä ja tarpeellisia ja on ärsyttävää, jos hengellisessä yhteisössä ei suostuta kunnolla pohtimaan hengellisiä kysymyksiä. Dogmaattisissa yhteisöissä ongelmia muodostuu silloin, kun kartta samastetaan todellisuuden kanssa ja se, joka lähee tutkimaan onko suo siellä, minne se on merkitty suljetaan yhteisön ulkopuolelle tai häntä aletaan henkisesti painostamaan. Kolumbuksen meriretki oli täysin älytön idea. Kaikki kartat, jotka perustuivat vastoin populaaria käsitystä erinomaiseen matemaattiseen tietoon maapallon ympärysmitasta osoittivat, että Kolumbus tulisi hukkumaan retkikuntineen. Vain sattuma pelasti Kolumbuksen, mutta aikamoinen sattuma se olikin! Hengellisesti vieraat vedet opettavat monesti paljon enemmän kuin hyvät kartat, vaikka hyvillä kartoilla voi päästä hyvään alkuun.
Se on varmaan niin, että katselemme näitä asioita eri puolelta ja erilaisista kokemuksista.
Minusta on hyvä asia, että seurakunnassa on terve raamatullinen julistus.
Sellaiset ihmiset, jotka eivät juuri siedä mitään vahvempaa pohdintaa, tulevat kuitenkin siinä mukana kasvatetuksi.
Olen varmojen totuuksien kannalla.
Luullakseni pikkasen tajuan mitä @Anskutin ajaa takaa. Kaikkea pitää voida punnita ja kyseenalaistaakin ilman, että “meidän seurakuntamme oikean käsityksen” monoliitti kaatuu päälle ja sysää marginaaliin.
Olen tainnut joskus sanoakin, että jokaisella kirkon herätysliikkeellä - mukaan lukien tuo kiinnostava SLEY - on oma painotuksensa, josta sen identiteetti osaksi rakentuu. Se vaan pakkaa vuosikymmenten saatossa hiukan urautumaan, se ajattelu. Keskustelu menee usein vanhurskauttamisopilliseksi viilaamiseksi.
Eilen vuorineuvos Matomäki muisteli rukoilevaisia juuriaan televisiossa. Sen tärkeimpiä periaatteita oli se, että “eletään ihmisiksi”.
Minun oma kokemukseni on sama kuin monen arvostamani ystävän: Jumala ilmeisesti sallii ihmisen vaeltaa myös väärään suuntaan, kunnes tulee umpikuja vastaan. Totuuden löytämisen tiellä pelaa myös yritys ja erehdys.
Paavali ja Luther ovat historiallisia esimerkkejä tästä. Heidän oma opillinen sivistyksensä ja kokemuksensa itsevanhurskaudesta kiteyttivät sen, mikä oli tarkoituskin: Kristus yksin. Mikään oma hurskas meno ja harrastelu ei riitä, oli se kuinka runsasta, askeettista tai tunnelmallista tahansa. .
Jos olisi aikaa, tästä voisi jaaritella ja runoilla paljonkin.
Kolumbuksen ajan karttojen mukaan Amerikkaa ei ollut, ja matka “Intiaan” ymmärrettiin lyhemmäksi, mitä se oli.
Vasta myöhemmin löytyi turkkilainen Piri Reisin kartta, joka pohjautui ei-kolumbiaanisiin vanhojen portolaanien antamiin tietoihin. Siinä lienevät mitat kohdallaan. Etelä-Amerikan rannikko tunnetaan Tulimaahan saakka.
Nythän on jokaisessa aluksessa merikortit tarpeen mukaan.
Ei kukaan niin hullu ole, että heittää ne ikkunasta mereen ja rupeaa ajamaan korvakuulolla ja pyytää sammuttamaan rannikkomajakat.
Hengellisten laivureiden seassa tällaisia pellepelottomia toki löytyy.
Uskonnon saralla merikorteissa on niin paljon valinnanvaraa, että se hieman heikentää luottamustani siihen, että jokin niistä olisi lopullinen.
Mielenkiintoista keskustelua. Aika paljon on varmaan ihmisen persoonasta ja elämänkokemuksista kiinni, kuinka selviä ja yksitotisia nämä asiat ovat. Tavallaanhan se on ihailtavaa, jos on hengellisten totuuksien omaksuminen on niin helppoa ja suoraviivaista, miltä se joidenkin kohdalla näyttää. Itse olen asiassa hitaampi, ja hengellisen oivalluksen saaminen on ollut yleensä tiiviissä yhteydessä käytännön elämään, siellä tapahtuvista kokemuksista ja niiden herättämistä ajatuksista nousseeseen ihmettelyn, kysymisen ja vastauksen etsimisen tarpeeseen. Sellainen uskontulkinta, jossa ei anneta tilaa oman ajan ja elämäntilanteen puitteissa tapahtuvalle pohdinnalle vaan kaikki asiat pitäisi vain kyselemättä hyväksyä samantien tai muuten ei ole edes oikeasti uskossa, puistattaa. Kirkon oppirakennelma voi olla täydelliseksi hiottu, mutta oikea elämä harvoin on. Ei siinä välissä auta kuin tasapainoilla parhaansa mukaan ja yrittää elää uskoa todeksi omassa elämässään niin kuin sen ymmärtää. Luotan kumminkin siihen, että Jumalalla on minunkin elämälleni suunnitelma. Herran haltuun. Uskon asioiden selkiytyvän ajan myötä.
Minusta luterilainen uskomme on siitä hieno, että sillä on vain yksi kartta: Pyhä Raamattu.
Yritykset hämärtää tätä tosiasiaa ovat tuoneet kirkkoomme sen kriisin, jota aika moni ei-luterilainenkin täällä ihan viikoittain kommentoi. Sen rakkaudettomat ja kitkerät hedelmät vakuuttavat siitä, että yritys ei ole ollut jalo.
Viisaasti sanottu!
Parasta on luottaa Jumalan johdatukseen ja olla rehellinen itselleen.
Kokemukset ne opettavat, kun huomaa, ettei kaikki mikä kiiltää ei olekaan kultaa… Jos taas ei ota uskoaan vakavasti, ei oikein mitään koskaan koekaan.
[quote=“Yxinkertanen, post:29, topic:875, full:true”]Minusta luterilainen uskomme on siitä hieno, että sillä on vain yksi kartta: Pyhä Raamattu.
[/quote]
Minusta buddhalaisuus on siitä hieno, että sillä on vain yksi kartta: Upanisadit.
Vahvistaa vakaumustani siitä, että evlut. kansankirkosta siirtyminen johonkin muuhun luterilaiseen yhteisöön on hyvä asia.
Upanisadit on hindujen juttu. Tipitaka on tärkein buddhalainen satojatuhansia sivuja käsittävä kokoelma. Lisäksi on osalle tärkeitä tekstejä kuten Kuolleiden kirja tiibetiläisille.
Hupsista. Melkein oikein.
Tärkeintä että se on jotain itäistä.
Vaikka kartta olisi kuinka selkeä, niin sen saman kartan mukaan lähes aina pisteestä A pisteeseen B pääsee useita eri reittejä. Edes aktiivisuunnistajat eivät aina valitse täsmälleen samaa reittiä, vaikka samasta pisteestä samaan pisteeseen ovat matkalla.
Tämähän on ihan valmista radion aamuhartauskamaa. Näin on myös meidän elämässämme.
Hehheh!
Jospa se ei olekaan metsäretki, vaan tie.
Hes. 18:29
Mutta Israelin heimo sanoo: ‘Herran tie ei ole oikea’. Minunko tieni eivät olisi oikeat, te Israelin heimo? Eikö niin: teidän omat tienne eivät ole oikeat!
Kyllä minä ainakin voin valita vaikkapa kotini ja työpaikkani välillä ainakin kolme melko samanpituista ja yhtä nopeaa reittiä, vaikka kuljen teitä pitkin, enkä metsässä.
Mitä se käytännössä nyt sitten tarkoittaa?
Kun Jumala sanoi: Älä varasta, onko sinulla toisenlainen ratkaisu?
Saako tarpeeseen ottaa siltä, jolla näkyy olevan sinun mielestäsi enemmän mitä hänelle soisit? Saako ilmat päästää pihalle jostain hankalasta tyypistä?