Jos joku haluaa täällä oikeasti vastustaa nationalismia ajatuksena, niin hänen pitäisi ensin esittää paras mahdollinen perustelu nationalismille. Sitten hänen pitäisi kritisoida sitä. Tähän mennessä tätä ei ole täällä yrittänyt oikein kukaan.
Kaikki esitetyt syyt ovat tähän mennessä olleet karikatyyrejä tai stereotypioita, jotka on tuotu esille lähinnä paheksumista tai sarkasmia varten.
Sille, että Jumala jakoi ihmiskunnan kansoihin, on olemassa käytännön syy, joka kaiken lisäksi kerrotaan Raamatussa samaisen toteamuksen yhteydessä.
Sille, että nationalismi tuli tietyssä vaiheessa historiaa, ja globalismi tuli sen jälkeen, on esitetty tausta Voegelinin kootuissa esseissä. Luin sen viime kesänä, niin nyt menisi vähän aikaa ennen kuin voisin tarkalleen referoida. Tämä ei tarkoita, että kumpikaan olisi täydellisen hyvä tai täydellisen huono asia.
Jos lähtisi siitä, että sanan käyttäjän on kyettävä avaamaan käyttämänsä sanan merkitys, niin en tiedä, tapahtuisiko tässä mitään keskustelua ollenkaan. Toisaalta itse en pidä keskusteluna sitä, jos ei ole tarkoituskaan kyetä tarkentamaan tai analysoimaan.
Vertailun vuoksi:
Olen joutunut sattumalta tekemisiin katolisen karismaattisuuden kanssa. En pahasti enkä vakavasti. Enkä ole itse siinä mukana. Mutta olen vähän lukenut asiasta ja tutustunut siihen. Se on melko paljon samanlaista kuin protestanttinen tai helluntailainen karismaattisuus. Kun joskus osallistuin keskusteluihin Netmissionissa, ja siellä etenkin David Herzogin vierailua koskevaan, niin tietenkin turhauduin.
Tästä turhautumisesta innostuneena kokosin yli kolmenkymmenen kohdan listan siitä, millä tavalla Herzogin kannattajat yrittivät hämätä ja sotkea asioita, pelata roolileikkejä ja kysymyksiin vastaamisen sijaan paheksua kysymyksiä tai paheksua kysyjää. Nyt totesin, että katolista karismaattisuutta koskevissa keskusteluissa olisi tähän listaan ollut muutama täydennys.
Vedän nyt hatusta tällaisen luokittelun, minkä keksin edellisen kappaleen lopetettuani. Keskustelua on kolmen tasoista. Filosofinen on sellaista, missä yritetään hakea sanojen merkitykset ja määritelmät esille. Ei puhuta vain nationalismista, vasemmistosta, oikeistosta, jostain kristityistä, jostain oikeistolaisista, jostain Trumpin äänestäjistä ja niin edelleen, vaan yritetään selvittää, minkä kokoisia ja painoisia asioita on kyseessä, miten ne jakaantuvat ja miten niiden osat vaikuttavat.
Täällä näkee sitä, että intetään siitä, onko Trumpin kannattajat oikeakätisiä vai vasenkätisiä, koska kumpikin tietää yhden esimerkin omasta kannastaan. Olisi suorastaan väärin kaikkia kohtaan, jos en pyytäisi nyt, että nostakaa tasoa.
Keskimmäinen keskustelun taso on nominalistinen. Ha ha haa. Se tarkoittaa sitä, että pelataan kielipeliä. Pelissä on nappulat nimeltä kristitty, oikeistolainen, vasemmistolainen, Trumpin kannattaja ja niin edelleen. Jokainen yhdistää palikat omalla tavallaan niin, että aina tasan tarkkaan A = B tai A ≠ B. “Mä laitan mun pyöreän palikan nelikulmaiseen aukkoon.” “Ei, vaan mä laitan tän soikean palikan siihen.” Selvä. Testi epäonnistui. Jos tätä vertaisi katutappeluun, niin jälkimmäisessä on se kiistämätön etu, että siitä tulee jollain aikavälillä edes jotain valmista.
Alimmainen taso on sellainen, missä ei puhuta edes asiasta, vaan yritetään nimenomaan poseerata, leimata, syyllistää, epäillä, assosioida, tyrmistyä, loukkaantua, julistaa, erotuomaroida ja leikkiä rooleja. Tämä on sitä, mitä karismaatikkojen argumentointi on suunnilleen alusta loppuun. Ainakin ollut niissä videoiden kommenteissa, mitä olen lueskellut parin viime päivän aikana.
Alimman tason keskustelussa sanotaan, että kristityn määritelmiä on monia, joten sovitaan, että kukaan ei tiedä mitään ja kaikki ollaan hyviä ihmisiä. Filosofisessa keskustelussa sanotaan, että kristityn määritelmiä on monia, mutta tarkastellaan niitä vaikka järjestyksessä ja kohdistetaan eniten mielenkiintoa sellaisiin, mitkä antavat eniten lisätietoa käsiteltävästä ilmiöiden kentästä.