Kirkkopäivillä kuohuu, juhlapuhujat peruivat tulonsa

Lähisukulaisten jälkeläisten perinnöllinen sairausriski on suurempi, ilmeisesti tämä on lainsäädännön rajoittava tarkoitus, estää sairauksien leviäminen.

2 tykkäystä

Yllättävää kyllä pykälä ei ole kuollut. Vuonna 2010 on tuomittu kaksi ihmistä, 2011 puolestaan yksi(!!). Toisaalta vähän jumalanpilkan tapaan noissakin on ollut muita rikoksia tai syytteitä sivussa.

Tilastoista ei tietysti näe mitä oikeastaan on tapahtunut.

Kysymys olikin miksi pidämme sitä “ällöttävänä”. Ja se ei aiheuta kohua. Mutta miesten välistä seksiä, ei saa sanoa “ällöttäväksi”. Mitä se minusta kyllä on…

Toki tiedän, että siitä syystä, perimän vääristymisen vuoksi, se on ollut kiellettyä. Luin useita vuosia sitten Ruotsissa tehdystä esityksestä (joku sikäläinen kansanedustaja) että sisarukset voisivat mennä naimisiin, jos toinen steriloi itsensä…

Mutta tiedätkö mitä ihmettelen?

Sitä ettei kenellekään koskaan näytä tulevan edes mieleen, että nämä lähisukulaiset voisivat olla…
samaa sukupuolta.

3 tykkäystä

Lapsellisesti asioihin suhtautuvat ajattelevat kaiken itsensä kautta. He siis ajattelevat itsensä toisen tilanteeseen ja kokevat tunteita sitä kautta. Nuorena minäkin pidin homoja ällöttävinä. Kunnes aikuistuin ja pystyin oikeasti ajattelemaan asiaa objektiivisesti. Pystyin ajattelemaan tilannetta toisen näkökulmasta, enkä itsekkästi vain itseni kautta.

Siis kysymys oli, miksi me pidämme lähisukulaisten välistä seksiä “ällöttävänä”. Liittyen Anna Kontulan esitykseen sen muuttamisesta lailliseksi.

Ei ole kyse ihmisten pitämisestä ällöttävänä vaan tietynlaisten seksisuhteiden tai seksuaalisen käyttäytymisen.

Mutta taitaa mennä vaarallisesti ohi aiheen, taas…

Sitä juuri tarkoitin. Jos ajattelee kaiken itsensä kautta, ajattelee itsensä tuohon käyttäytymiseen. Ja tuntee inhoa. Koska se käytös ei itselle tunnu sopivalta. Eheytyneempi tapa on unohtaa tuollainen itsekkyys ja ajatella laajemmin.

1 tykkäys

Siis kysymys oli: miksi pidämme lähisukulaisten välistä seksiä “ällöttävänä”. Osaatko vastata, tai esittää eriävän näkemyksen?

Ja vastaus on yllä. Miten minusta tuntuu, että et lue vastauksis. Et ainakaan ajatuksella…

Tuo oli se keskusteluaihe, ei homous. Tosin alunperin keskusteluaihe liittyi kirkkopäiviin…

Lue se vastaukseni uudelleen. Se viimeisin, jossa ei puhuta mitään homoudesta…

Eikö olisi riittänyt, jos olisit vain selkeästi, ilman arvuuttelua, sanonut että olet samaa mieltä Anna Kontulan kanssa. Case closed ja turha jankata.

Höh. Itsehän kysyit “miksi pidämme”.

Ja siihen vastasin. Nyt olisikin pitänyt vaststa johonkin kysymykseen, jota ei edes kysytty !

Eli kaikki jotka pitävät lähisukulaisten välistä, tai ylipäätään jotain, seksiä ällöttävänä tai epänormaalina, ovat mielestäsi lapsellisia ja itsekkäitä. Selvä. Mutta silti, tässä ei leimattu ketään ihmisiä ällöttäviksi.

1 tykkäys

Aivan. Omat ällöttävyyden tunteet kertovat enemmän itsestä, kuin ällötyksen kohteesta.

Silti jotkut toiminnot ovat kyllä paheksuttavia ihan niiden aiheuttamien seurausten vuoksi. Ei siksi, että jotakuta ällöttää.

Miuten, olen sitä mieltä, että kaalilaatikko on ällöttävää. Se ei tee kuitenkaan kaalilaatikon syömisestä yleisesti paheksuttavaa.

Niin, ja tähän voi laskea molemmat edellämainitut ilmiöt. Se saattaa olla kuitenkin se todellinen syy niiden herättämälle vastenmielisyydelle.

Näin tietysti voi olla. Omista ällötyksen kohteista puhuminen ei kuitenkaan johda mihinkään.

Pitää puhua niistä todellisista haitoista.

Ja voihan olla, että kaalilaatikko on epäterveellistä…

Olet oikeassa. Tuossa keskustelussa joku vain mainitsi “ällöttävän” lähisukulaisseksin yhteydessä, ja sen vuoksi kysyin siihen perusteluja. Meni ohi aiheen lopulta, joten tästä ehkä lisää toisen kerran…

1 tykkäys

Minun käsittääkseni on ihan perusteellisesti tutkittu ilmiö, että kun ihminen varttuu yhdessä biologisen tai ei-biologisen sisaruksen kanssa, tälle yleensä kehittyy tietty vastenmielisyys seksuaalisessa mielessä tätä ihmistä kohtaan, eli ’ällötys’ minkä minä mainitsin. Ihan luonnollinen suojamekanismi minusta sairaita jälkeläisiä ehkäisemään. Eikä tämä tietysti liity lainsäädäntöön mitenkään. Rasistia saattaa inhottaa eri etnisistä ryhmistä tulevien parisuhde, eikä sen varaan voi mitään lakia perustaa. Tai ei ainakaan pidä.

3 tykkäystä

Ehdottomasti parempi, jos pitää joidenkin välisiä seksuaalisia tekoja ällöttävänä, tehdä se objektiivisista syistä mieluummin kuin subjektiivisista. Se mahdollistuu juuri aikuiseksi kasvamisen kautta.

Ällötyksellä on oikea sosiaalinen, moraalinen ja filosofinen perusta olemassa. Minulla oli joku kirja kesken, missä oli luvassa vähän teoriaa asiasta, mutta hukkasin sen johonkin.

Jonkun toisen näkökulmalla taas ei suoraan ole mitään tekemistä objektiivisuuden kanssa. Ei homon subjektiivisuus muutu heteron objektiivisuudeksi missään vaiheessa.

4 tykkäystä

Toki on, useimmat tämän tietävät. Kutsutaan Westermarck-ilmiöksi. Puhut ihmisestä, jolle on vastenmielinen (ällöttävä) ajatus olla seksuaaliyhteydessä omaan sisarukseensa. Mutta miksi se tuntuu ulkopuolisistakin ällöttävältä?

Minusta seksi (eri sukupuolta olevien) sisarusten kesken ei sinänsä ole “ällöttävää”, ja on olemassa ihan onnellisia seurustelevia sisaruspareja, joita tämä luonnollisesti loukkaa. Oma reaktioni on vain, että se ei ole oikein. Ei tarkoituksenmukaista.

Entä samaa sukupuolta olevat sisarusparit? Päteekö siihen myös ällötys-reaktio, vaikka syy ei voikaan olla sama:

Voin rehellisesti sanoa, että ainoa syy miksi en pidä sisarusseksiä toivottavana on usko siihen, että se ei ole Jumalan tahto.