Kirkon avioliittokäsityksen laajentaminen - evl.fi:n kirkolliskokousaloite 2017

Olisit heti sanonut, että tarkoitus on rankaista vain sateenkaariperheitä, niin ei olisi tullut väärinkäsitystä.

Ongelmallista tuossa on että ei oikein sovi länsimaiseen oikeuskäsitykseen eri rangaistukset seksuaalisen suuntautuneisuuden mukaan. Noissa Afrikan nuorten elinvoimaisten kirkkojen maissa tilanne on tietysti toinen…

Älä ole tyhmä. Kyllä heterotkin voivat tähän syyllistyä. Yhtä väärin on yksinäisten heteronaisten hedelmöityshoidot tai raskaaksi hankkiutuminen kaverille. Tätä ei toki aina voida osoittaa toteen.

Siis pointti oli, että lapsen oikeus omaan isään ja äitiin pitäisi mielestäni kirjata lakiin. Samoin voitaisiin rangaista erotilanteessa äitiä, joka vieraannuttaa lapsen biologisesta isästään.

Tuossa Les Miserables -viittauksessa tietysti isää olisi rangaistava, ei hylättyä äitiä.

Ja sakkoko ei kohdistu? Lapsella ei yleensä ole mitään omia rahoja, vaan lapsi elätetään perheen rahoista. Jos sakotetaan vanhempia, kärsii siitä lapsikin.

1 tykkäys

Sanoin harkinnanvaraisesti. Toivolan lapsi siitä tuskin kärsisi…
Siis ei tietenkään lapsi mitenkään itsestäänselvästi kärsi jos vanhempia sakotetaan syystä tai toisesta. Oma isänikin sai ylinopeussakkoa kun olin lapsi…

Se nyt oli vain heitto, että voitaisiin sanktioida. Tätä olin ajatellut myös esim. erotilanteissa, jos jättää perheensä koska rakastuu toiseen. Lasten iän ja perheen tilanteen huomioiden voisi sitten tulla seuraamuksia.

Mutta se ei ole nyt tässä pointti. (Miten voi olla niin vaikea keskittyä itse asiaan. Jätetään sanktiomuotojen pähkäily jos se menee näin dramaattiseksi.)

Pointti on siis vain se miten voidaan yhteiskunnassa viestittää, että isän tai äidin vieminen lapselta on väärin ja toimia niin ettei tätä tapahtuisi. Ja miten toimitaan jos sitä tapahtuu.

Yksi aten propagandistinen viesti poistettu. Uskonnollisella palstalla ei varmaankaan kannata ehdottaa uskonnollisten perheiden lastenhankinnan kieltämistä.

2 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Moderointikeskustelu

Kristityillä on vain yksi Aito Avioliitto: naisen ja miehen välinen. Ihan yks lysti mitä variaatioita jossain önkkömönkkö-kulttuureissa on tai on ollut

1 tykkäys

Eikö järkevien aikuisten pitäisi jättää tuollaiset touhut väliin jos vaarantavat lasten terveyttä. Vai meneekö oman seksuaalisuuden toteuttaminen edelle?

2 tykkäystä

Erilaisiin avioliittomalleihin voidaan suhtautua myös kunnioittavasti, muistaen että ne ovat osa ihmiskunnan pyhittymisen tietä.
Ajatus siitä on että avioliitto on jotain tärkeää, on kaikkien avioliiton toteuttamistapojen taustalla.

Eli mitä avioliitto on ja miksi ja mikä siinä on tärkeää? Ei hyöydytä paljonkaan sellainen epämääräinen tunne tai oletus, että “on jotain tärkeää, muttei tarkkaan tiedetä, eikä sillä ole paljon väliäkään, että mitä…”

1 tykkäys

Kun olen saanut oppia ihmiskunnan historiasta, minulla on se käsitys että usein tunne tärkeydestä on ollut todella merkityksellistä. Sukupolvi toisensa jälkeen on tavoitellut ja rakentanut jotain josta on ollut vakaumus, että se on jotain ihmistä suurempaa.

Esimerkkinä vaikka yhteiskuntien kehitys, siinähän on tärkeyttä aiheuttavana tunteena ihmiselämän ajallisen organisoinnin yhteys asiain tilaan Jumalan valtakunnassa.
Monissa asioissa ollaan menty ja varmasti mennään harhaan, mutta tämä opettaa ja pitää ajattelun ja keskiön toiminnassa tärkeitä asioita.

Kysyin mikä ja miksi on avioliitossa tärkeää, ja mikä avioliitto on.

Uskon että kirkot eivät sitä täysin tälläkään hetkellä osaa selittää. Paavali kuvaili että avioliiton tärkeys tulee siitä että se on kuva Kristuksen ja kirkon suhteesta.

Eli sinulla on vain oletus, että avioliitossa on nähty “jotain tärkeää”, mutta sinulla ei ole hajua mitä se on, tai mitä sinun näkemäsi tärkeys siinä on? Eikä sillä ole mitään väliä?

Aiemmin viittasit avioliittoihin ja niiden oletettuun tärkeyteen yleisesti, et vain kirkon näkemykseen…

Yritän olla itseni suhteen kärsivällinen sen suhteen mitä ymmärrän ja mitä en.

Kirkkojen näkemys kuuluu mielestäni yhtenä lenkkinä tähän pitkään historialliseen kehitykseen.

Kysyin: “Eli mitä avioliitto on ja miksi ja mikä siinä on tärkeää?”

vastauksena esittämääsi väitteeseen/oletukseen:

Anteeksi jos en osaa antaa sellaista vastausta mitä toivot.
Avioliitto on mielestäni sakramentti. Sakramenttien luonteeseen liittyy että ne ovat mysteereitä, uskon mysteereitä. Niitä on vaikeaa selittää.

Olen pitänyt tärkeimpänä lähtökohtana tämän teeman ajattelemiseen tuota Paavalin lausetta mihin aiemmin viittasin.
Avioliiton ensisijainen tärkeys mielestäni on siinä että se on yksi tapa millä Jumala vuodattaa armovoimiaan luomakuntaa, eli se on sakramentti. Avioliiton sakramentin toisilleen jakavat antavat toisilleen voimakkaan tuen ja avun pyhityksen tiellä.

Eli tarkoitit tuolla ylläolevassa lainauksessa vain sitä miksi kirkko on pitänyt avioliittoa tärkeänä? Ei yhteiskunta?

En minä näe asiaa noin dualistisesti.
Minusta kaikki avioliiton yhteiskunnallinen kehitys on pitänyt sisällään tuon ajatuksen avioliitosta mysteerinä.

Ööö… Minun on vaikea ajatella, että yhteiskunta olisi ylläpitänyt ja vaalinut ja pitänyt avioliittoa tärkeänä vain koska siinä on jokin mysteeri