Koulun aamunavaukset / Monikulttuurisuuden vaikutus

Mitähän lakia nyt on taas rikottu?

1 tykkäys

Varmaan sitä, että uskonnolliseen aamunavaukseen tarvitaan vanhempien lupa. Mun mielestä tämä on ihan asiallinen laki. Mutta mun mielestä tuo uutinen on huonosti otsikoitu. Ilmeisesti kyseisen opettajan opetuksessa on ollut paljon muitakin kummallisuuksia kuin uskontoon liittyviä, mutta niitä on kuitenkin päätetty korostaa, ehkä raflaavamman otsikon perässä. Opettajan pitää noudattaa opetussuunnitelmaa, vaikka ei siitä itse tykkäisikään.

2 tykkäystä

Näissä asioissa suomalaiset ovat melko jähmeitä reagoimaan, joten asiaa itse mitenkään tuntematta veikkaisin, että tilanne on ollut aika vaikea ennen kuin vanhemmat ovat tuollaisiin ratkaisuihin päätyneet. Melko paljon hörhöilyä opettajilta meillä siedetään tekemättä mitään numeroa.

Ja muiltakin. Olen vuosien varrella törmännyt pariin tapaukseen, missä ‘viaton’ ihminen kokee tulleensa väärin kohdelluksi, ja esim työstä irtisanotuksi. Julkisuuteen nostetaan ehkä joku omalta kannalta imarteleva ‘syy’ kohtelulle, kuten kristittynä Raamattuun pitäytyminen. Taustalla voi olla kuitenkin vuosien ongelmat kommunikoinnissa, työyhteisössä toimimisessa jne. Kristillisyys ja Raamattuun sitoutuminen kun ei tee meistä mitenkään vapaita muista vioista. On suuri määrä kristittyjä kirkon ja koulun työntekijöitä, jotka saavat olla aika vapaasti juuri sitä mitä ovat, ja työyhteisön arvostamia sellaisina.

Ja tähän lisäyksenä, ettei kukaan ihminen joka minut tuntee, ala miettimään liikaa, tunnen myös oikeasti työtään hienosti tehneitä irtisanottuja, joiden lähtö on ollut valtava pettymys minulle, ja taustalla on ollut esim raha.

2 tykkäystä

Jutussa kylläkin sanottiin, että on noudattanut opetussuunnitelmaa. Vanhemmilta tarvitaan tosiaan lupa osallistua uskonnon harjoittamiseen koulussa.

1 tykkäys

31 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Toisuskoisuus, eriuskoisuus ja muut vastaavat termit

Joo, näin voi käydä. Ja lisäksi voi käydä myös niin, että todella tulee väärin kohdelluksi, mutta väärin kohtelemisen syy ei liity kristittyyteen mitenkään. Kyse voi olla puhtaasti pärstäkertoimesta ja henkilökemioista, tai vaikkapa syrjintää jonkin ihan muun seikan perusteella kuin uskonnon. Sitten on vielä sellainenkin tapaus, että ongelma tavallaan liittyy uskontoon, mutta ei sinänsä siihen että ihmisellä on tietty vakaumus, vaan tapaan jolla tätä vakaumusta pitää esillä ja miten sen pohjalta toimii.

2 tykkäystä

Tämä keskustelu on taas mennyt metsään. Olette poikenneet aiheesta. Tässä keskustelussa oli tarkoitus puhua koulun (myös päiväkodit ovat pienten lasten kouluja) uskonnollisesta kasvatuksesta.

Tarkoitin sanoa, että poikani päiväkodissa kysyttiin muilta luterilaiseen kirkkoon kuulumattomilta vanhemmilta saako heidän lapsensa osallistua luterilaiseen tilaisuuteen. Päiväkodissa kävi runsaasti evlut kirkkoon kuulumattomien lapsia (asuinalueella valtakirkkoon kuuluvuus on vähäistä, nykyisin siellä alle puolet väestöstä kuuluu luterilaiseen kirkkoon) ja joukossa oli myös joitakin muslimilapsia. Kaikilta muilta ei-luterilaisilta kysyttiin asiaa, mutta minulta ortodoksilta sen sijaan ei kysytty yhtään mitään. Ilmeisesti Suomessa ortodokseilla on velvollisuus käydä luterilaisessa kirkossa ja antaa lastensa jo pieninä osallistua luterilaisiin tilaisuuksiin? Ja velvollisuus on ilmeisesti myös olla niin ekumeeninen, että pitää luterilaisia ja ortodokseja samanuskoisena, niinkö?

2 tykkäystä

Jos ns “kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” voidaan tuomita vähintään sakkoihin, niin olisi aika kummallista, ettei jihadistisesta toiminnasta seuraisi mitään sanktioita.

Yleensä ensin mainittu rikos on ‘rikos’, koska todellisuudessa teko ei ole kiihottanut ketään. Tai ainakaan yhtään enempää kuin mitä teosta saatu tuomio tekee.

Ensin mainitusta saattaa tulla mielipahaa niille, joita esim Halla-ahon kirjoitukset ovat loukanneet (somalit). Se on selvä. Mutta jälkimmäisestä voi seurata kymmeniä ruumiita.

Tämän vuoksi kummastelen logiikkaasi…?

Koska edellä oleva kirjoitus ei liity mitenkään koulun aamunavauksiin, niin toivon että se jää vain esimerkiksi siitä mistä tämän otsikon alla ei pidä keskustella; riippumatta siitä, että se oli jonkinlainen vastaus aikaisempaan kirjoitukseen. Jihadismi tuskin on aamunavauksien ongelma.

1 tykkäys

Muistuttaisin, että edelleen suurimmat vieraskielisten ryhmät maassamme ovat viron ja venäjän puhujia. He eivät ole Afrikasta eivätkä Lähi-idästä.

5 tykkäystä

Vaikka virolaisten ja venäläisten kulttuuri ei olekaan samanlainen kuin omamme, ovat ko kulttuurit kuitenkin paljon lähempänä omaamme kuin nuo kaukaisemmat kulttuurit.

Ja ennen kaikkea Venäjän ja Viron väestö ei ole hallitsemattomassa kasvussa.
Pahin on vielä edessä tuon kehitysmaista tapahtuvan muuttoliikkeen kanssa.

…ja sitten kaivattaisiin edelleen sitä näkemystä otsikon aiheeseen, eli aamunavauksiin…

Sanaa monikulttuurisuus ei tavanomaisesti käytetä eurooppalaisten kulttuurien ja kansallisuuksien yhteydessä. Tämä on varsin ymmärrettävää, muutenhan esimerkiksi musiikkikulttuurimme olisi ollut monikulttuurista vähintään koko kirjoitetun historian ajan. Kukaan ei kuitenkaan puhu näin. Pikemminkin näytetään ajateltavan, että eri eurooppalaiset kulttuurit ovat ikään kuin yhden suvun lajeja (voisi varmaan sanoa kristilliset-roomalais-kansallinen kulttuuri, missä kansallinen erottaa kulttuurit toisistaan) siinä missä vaikkapa afrikkalaiset tai aasialaiset kulttuurit näytetään miellettävän kokonaan eri suvuiksi.

Toisaalta kyllähän kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri hallitsi pitkän aikaa myös lähi-idän ja pohjois-afrikan alueita. Siitä ei vain haluta keskustella, koska on poliiittisesti korrektia ikäänkuin nollata historia siinä vaiheessa kun muhamettilaiset alistivat koko välimeren itä- ja etelärannikkon valtansa alle. Kulttuuri-imperialismia ihan siinä kuin eurooppalainenkin kolonisaatio.

Ja Aborigi-Naalin mieliksi todettakoon, että en näe yhtään hyvää syytä siihen, miksi Suomessa koulujen aamunavaukissa pitäisi sallia islamilaisen propagandan levittäminen. Eihän Suomessa olevat intialaisperäiset lapsetkaan saa oman uskontonsa/kulttuurinsa mukaista erityiskohtelua joka käänteessä. Eikä varmasti peruskoulun köksäntunneilla huomioda pilkuntarkasti Romanien erityissäännöksiä ruuanlaittoon ja sen pöytään tarjoiluun liittyen.

2 tykkäystä

Islamin käsittely tai muslimien juhla-aikojen huomioiminen aamunavauksessa ei välttämättä itsessään muodosta “islamilaista propagandaa”. En sitä mitenkään erityisesti kannatakaan, erityisesti Koraanin resitoinnin kuuntelu tuntuu hiukan ylilyönniltä, mutta kyllä tässä kokonaisuutena on tehty kärpäsestä härkänen. Mun puolestani aamunavauksia ei tarvitsisi olla ollenkaan, mutta kun niitä kerran on, niin kai islamkin sopii käsiteltäväksi aiheeksi. Ja varmaan olisi hyvä myös mahdollistaa romaninuorten noudattaa omia sääntöjään köksäntunnilla, jos he niitä tärkeinä pitävät.

1 tykkäys

Ai, niinkö? Sinun mielestäsi romaninuoren pitäisi saada kotitaloustunnilla heittää koulun aterimia roskikseen, jos ne putoavat lattialle. Niin romanikultuurissa tehdään. Kaikki eri kulttuurien tavat eivät ole hyviä tai hyödyllisiä.

Koulujen päivänavaukset olivat vielä 1970-luvulla aamuhartauksia, jossa käsiteltiin kristillisiä aiheita. Hartauksien piti olla yleiskristillisiä eikä jonkun tietyn kirkon oppeja korostavia, piti niitä sitten luterilainen tai ortodoksinen uskonnonopettaja tai joku muu opettaja tai vanhimmat oppilaat. Lisäksi laulettiin luterilaisia virsiä. Päivänavaukset aamuhartauksien korvikkeina on epäonnistunut juttu. Minusta epäonnistuneet käytännöt on syytä lopettaa.

4 tykkäystä

Ruotsi, tu edistyksen huippu ja Suomen esikuva kaikessa on myös huolestunut uskonnollisen vaikutuksen vaaroilta lapsille:

”Amen” förbjuds på kristna förskolan Krubban i Umeå

Från och med nu är ordet ”amen” struket vid måltiderna på kristna Krubbans förskola i Umeå. I stället tackar man i en ramsa för sol, regn och mat…

http://www.dagen.se/amen-forbjuds-pa-kristna-forskolan-krubban-i-umea-1.985533

1 tykkäys

Tästäpä heräsikin monenlaisia mietteitä.

  1. Millainen päiväkoti on kyseessä, leimallisesti kristillinen vaiko kristillisen järjestön pyörittämä “yleispäiväkoti”? Ohjaako jokin virallinen taho lapsia tuonne, vai perustuuko asia perheiden omaan haluun? Jos vanhemmat laittavat tietoisesti ja vapaaehtoisesti lapsensa kristilliseen päiväkotiin, voisiko sitä pitää jonkinlaisena kategorisena suostumuksena sille, että uskontoa voi päiväkodissa esiintyä? Tai voisiko asian hoitaa erillisellä yleissuostumuslapulla?

  2. En ole koskaan tajunnut noita sekulaareja kiitosloruja. Ketä tai mitä niistä kiitetään? Onnellinen ja iloinen voi olla itsestään tapahtuvista asioistakin, mutta eikö kiitollisuus vaadi jonkinlaisen kohteen? Etenkin kun puhutaan lapsista, jotka ajattelevat vielä konkreettisesti.

  3. Voiko silti kyseessä faktisesti olla rukous, vaikka Jumalaa ei mainittaisi eikä aamenta sanottaisi?

  4. Miksi juuri ruokarukous on perinteisesti nähty kouluissa ja päiväkodeissa niin tärkeänä? Monissa uskovissakaan kodeissa ei sellaista käytännössä harrasteta.

1 tykkäys