Kristillinen usko ja psykologia ja psykiatria

Minä ajattelen että lääkkeet toimivat analogisesti kuten sakramentit (ehtoollinen enne kaikkea): Niissä on luvattu parannus/pelastus konkreetisti läsnä, inkarnoituneena, aineellisena, saatavilla. Luulen, että ihminen tarvitsee jotain konkreettia nautittavaa (yleensä suun kautta), vakuuttuakseeen että hänet oikeasti yritetään parantaa/pelastaa.

Tällä en toki kiellä yleisesti lääkkeiden parantavaakin vaikutusta.

D

Niin. Huomasin myös oman mokani tuossa terminologian ruotimisessa. Masennus on myös terminä huono kuvaamaan ainakaan sitä tilaa, missä olen itse ollut.

Sekin viittaa liikaa siihen, että asiassa olisi kyse vain siitä, että tila olisi jonkinlaista pitkäaikaista voivottelua omasta ja/tai elämän surkeudesta. Sellaista en tunnistanut, vaan syvää väsymystä ja ajattelun vaikeutta, muistivaikeuksia. Toivottomuus seuraa pikemminkin siitä, että ei ole tietoa, tepsiikö tilaan mikään hoito ja kituminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

Monet lääkkeet eivät auttaneet ollenkaan ja joistakin tuli sivuvaikutuksia. Lopulta eräs lääke pienenä annoksena toi viikon verran pienoista muutosta joka sitten hävisi. Annosta nostettaessa sama toistui, mutta kolmannen noston jälkeen muutos jäi pysyväksi.

Valitettavasti nukkumisen kanssa on yhä ongelmia. Vuosien jälkeen. Öisin en yleensä herää valvomaan, mutta taannoin oli vaimon kanssa riita illalla ja kun yöllä käväisin vessassa, niin nukkuminen ei sen jälkeen onnistunutkaan, kuin pitkähkön Netflix session jälkeen.

On hyvin varmaa, että toistaiseksi asioita ei tunneta riittävän hyvin ja sen vuoksi täydellisen toimivia lääkkeitä ei ole.

1 tykkäys

Jos näin olisi, pitäisi todellakin olla pelkkä lumevaikutus, joka tuo helpotuksen. Oma kokemukseni kertoo, ettei kyse ole ainakaan minun kohdallani siitä, vaan todellakin lääkkeen ainesosasta.

Masennuksesta kärsivä voi saada apua myös psykoterapiasta. Jos terapiamuotojen välillä on eroja hoitotuloksissa, niin se viittaa selvästi muuhun kuin lumevaikutukseen. Samoin olisi mielenkiintoista tietää, keskittyykö potilaitten parantuminen ennemminkin tiettyjen terapeuttien osalle, vai tekevätkö kaikki saman koulutuksen saaneet terapeutit keskimäärin samanlaista tulosta.

Periaatteessa tätä olisi helppo testata esim minulla, mutta valitettavasti se ei kuitenkaan käytännössä ole mahdollista.

Testaavan tahon pitäisi salaa toimia siten, että alkaisin saamaan lääkkeen sijaan jotain muuta, mutta että en itse tietäisi sitä. Noin kahden kuukauden kuluttua voitaisiin sitten todeta mahdollinen lumevaikutus tai lääkkeen vaikutus.

Tietenkään yhden ihmisen tuloksia ei voi yleistää, mutta periaatteessa olisi pakko tehdä tuonkaltainen testi, jossa henkilö(t) ei edes tietäisi olevansa minkään testauksen kohteena. Näin mahdollinen placebo/nosebovaikutus, joka seuraisi tiedosta, että osallistuu testiin jäisi pois.

Tarkoitin analogialla tuota konkreettisuutta, pitää olla jotain konkreettista jota laittaa suuhunsa, tableteista puhuttaessa. Pelkkä mielikuva tai symbolinen lääke ei toimi.

D

Masennus voi hävitä myös spontaanisti. Ilman hoitoakin. Tämä on tunnettu asia. Käsittääkseni on kuitenkin niin, että vaikka masennus voi hävitä spontaanisti ilman sen kummempaa ilmeistä syytä, on epäsuotuisien olosuhteiden koittaessa vaara, että se myös uusiutuu.

Juu, olin vuosia hoitoalalla töissä näiden psyk. teemojen parissa. Varmaa on ainoastaan epävarma.

D

1 tykkäys

Siinä hoidetaan sielun sairautta - syntiä - eikä psyykkisiä sairauksia.

Miksi tuota hoitoa tarvitaan?

Eikö ole selvää, että kaikki ihmiset ovat syntisiä, mutta että tuon sairauden on jo parantanut yksi mies: Jeesus?

Ts Jeesus on sovituksellaan varmistanut, että häneen uskovien syntejä ei lasketa heidän syykseen.

Toki kaikki (uskovat) ihmiset ovat edelleen syntisiä, mutta armahdettuja syntisiä.

Miksi siis syntiä täytyy hoitaa ortodoksisella psykoterapialla?

1 tykkäys

Tyypillisesti ainakin hormonitoiminnan laukaisema masennus on tällainen. Se voi esim synnytyksen jälkeen parantua ihan itsekseenkin, mutta jos ihmisellä ei ole mitään keinoja käsitellä asiaa, seuraavan synnytyksen kohdalla tilanne voi olla pahempi.

Mutta yhdellä tutulla oli ihan psykoottinen synnytyksen jälkeinen masennus, johon sai terapiaa, jolla oppi tunnistamaan tuntemukset, eikä hän seuraavan lapsen kohdalla enää samalla tavalla reagoinut.

1 tykkäys

Koska kyse ei ole legalistisesta syyllisyydestä, vaan sairaudesta. Kristus on lääkäri, mutta kuuri tulee syödä ja terapia on jatkuvaa. On varmaan turha koittaa sovittaa reformaation vanhurskauttamisopin mukaisia käsitteitä ortodoksiseen soteriologiaan. Sama kuin koittaisi väkisin tunkea kuutiota pyöreään reikään.

2 tykkäystä

Mutta millaisesta sairaudesta? Se on se juttu, jota yritän selvittää.

Onko tuo jokin sellainen sairaus, jota esim uskosta osattomilla ei esiinny? Oman käsitykseni mukaan uskovilla ja ei-uskovilla on täsmälleen samat sairaudet.

Miten tuo sairaus sitten oireilee, jos se oireilee, vai onko kyse puhtaasti siitä, että ihminen on käytännöllisesti katsoen lääketieteellisestä näkökulmasta terve, mutta kokee syntisyytensä jotenkin erityisen raskaana ja saa siihen sielunhoitoa?

Linkkinä annetun kirjan sisällysluettelon perusteella lähinnä tästä näyttäisi olevan kysymys. Ortodoksisen kirkon hengellistä elämää verrataan psykoterapiaan, sielun vähittäiseen parantamiseen, nimittäin synnistä.

(Toki voi ajatella että moraaliset ja hengelliset ongelmat voivat osaltaan aiheuttaa myös erilaisia sekulaarin psykiatrian ja psykologian tunnustamia riippuvuuksia ja muita ongelmia, monet tällaiset ongelmathan syntyvät eri ihmisillä erilaisissa elämäntilanteissa.)

Ok. Kiitos tiedosta.

Eli kyse ei ole psykologian tai psykiatriaan liittyvästä asiasta, vaan kristilliseen uskoon. Siinä mielessä terapiamuoto on tietysti perusteltu.

Minua hämäsi vain tuo sana psykoterapia tuossa yhteydessä. Eikö kyseessä ole ennemminkin sielunhoito?

Eli kun @Filonilla sanoi, että hän on ymmärtänyt, että ortodoksinen psykoterapia ei vastaa maallista psykoterapiaa, niin se tarkoitti periaatteessa sitä, että kyseessä ei ole psykoterapia sen lääketieteellisessä merkityksessä lainkaan, vaan termi on lainattu siihen - syystä tai toisesta.

Sieluhoito on kreikaksi psykoterapia ( ψυχή ja θεραπεία). Ei psykoterapia ole perusteiltaan muuta kuin sekulaaria teologiaa ja menetelmiltään litrugiaa joka ei viittaa transsendenssiin vaan ihmiseen itseensä. Sielunhoidon ja psykoterapian päämäärä on sama. Molemmissa on erilaisia koulukuntia, oikeassa olemista, toisen koulukunnan (tai kirkon) kritisointia ja jotakin joka toimii. Se, mikä kaikissa toimii on auttajan ja autettavan välinen hyvä vuorovaikutus. Sielunhoito saa mandaattinsa Jumalalta, psykoterapia ihmiseltä. Molemmat toimivat siksi, että Jumala toimii hyvässä kohtaamisessa vaikka häntä ei aina mainittaisikaan.

D

2 tykkäystä

No tämä oli hyvä vastaus.

Kreikka on termien alkuperäkieli ja itseasiassa sekulaarinen tiede on mitä ilmeisimmin lainannut ko sanat. Eikä päinvastoin.

Suomen kielessä sanat ‘sielu’ ja ‘psyyke’ tarkoittavat eri asioita ja sen vuoksi termistöjen tulkinta normaalin yleistiedon varassa johtaa kuitenkin sekaannukseen.

Ei. Kaikkien sydän on pimentynyt (Room 1:21).

Olemme vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten, lintujen, nelijalkaistan ja matelijoiden kuviin, olemme himojemme ja mielihalujemme orjia ja saastutamme itsemme (Room 1:22-32). Saastutamme itsemme koska paholainen on orjuuttanut meidät kuolemanpelolla (Hepr 2:14-15).

Itseasiassa henkilökohtaisesti tunnen saaneeni mielihaluni ja himoni kuriin.

En kyllä allekirjoita väitettä, että kuolemanpelkoon tarvitaan paholaista. Eiköhän se kuolema ole pelottava asia ilman paholaistakin.

Minä en myöskään tiedä katoamattomasta Jumalan kirkkaudesta mitään siinä mielessä, että olisin joskus vaihtanut sellaisen pois. Jos minulla olisi sellainen ollut joskus, niin en olisi sitä vaihtanut ihan noin helpolla. Ja jos tietäisin, että kuoleman jälkeen todellakin odottelee helvetti, jos sellaisen vaihtokaupan menee tekemään, niin en olisi kyllä Jumalan kirkkautta vaihtanut mihinkään (rohkeuteni ei olisi riittänyt moiseen, eikä älyni olisi pitänyt vaihtokauppaa kovin hyvänä).

En tosin ymmärrä sitäkään, miksi joku saastuttaisi itseään sen vuoksi, että nimen omaan paholainen (tai kuka tahansa kuukaan) orjuuttaa häntä kuolemanpelolla.

Sydämen pimentymiseen en oikein osaa ottaa kantaa, koska en tiedä, mitä se tarkoittaa.

Eli se, mitä yritän sanoa on, etten ymmärrä oikein mitään, mitä noissa teksteissä koitetaan sanoa. Sen verran ymmärrän, että uskonnollisessa mielessä Jumalan kirkkaus on hyvä asia, mutta miten katoavaiset ihmiset, linnut, nelijalkaiset ja matelijat liittyvät asiaan, se on kyllä ymmärryskykyni yläpuolella.

Tekstit ovat tietysti mahtipontisia ja dramaattisia. Mutta onko mahtipontisuus ja dramaattisuus vain tehokeino, millä yritetään yksinkertaisesti vain sanoa, että me ihmiset olemme tehneet jotain hyvin pahaa, vai tarkoitetaanko niillä jotain konkreettista, minkä voisi tosin ilmaista jotenkin ymmärrettävämmin?

Koska mielestäni olen saanut mielihaluni ja himoni kohtuullisen hyvin kuriin, niin ilmeisesti en ole ortodoksisen psykoterapian tarpeessa.

Jos sen sijaan ajattelee syntisyyttä siinä mielessä, että on ihmisenä täydellinen, niin sitä en toki ole ja myönnän, että vaikka himot ovat kohtuullisen hyvin kurissa, niin synnitön en suinkaan ole.

Mutta tuo on ristiriitainen väite. Enkä missään kohden väittänyt, että kuolemanpelkoon tarvitaan paholaista.

Ei minun mielestäni. Himothan viittaavat kompulsiivisuuteen. Eihän synnin tarvitse sellainen olla.

Et toki itse väittänyt. Tuo lainaamasi Raamatun kohta kylläkin sen tekee.