Suomen kansan henki on luonteeltaan talonpoikainen, se ei ole kauppiashenki, joka etsisi omaa voittoa eikä se ole edes soturihenki. Talonpoikainen henki on kyllä valmis taisteluun, mutta kotoisten asioiden puolesta. Kansamme talonpoikainen henki on myös uudisraivauksen henki, mutta silti ei aggressiivisen ekspansiivinen soturihenki.
Kristillisen uskon elävöittämänä kansamme henki on kyennyt rakentamaan hyvän ja kotoisan vapauden Isänmaan, mutta meidän on pitäminen se elossa.
Mikä siis voisi olla oikea suunta toiminnalle, joka haluaa säilyttää kristillis-siveellisen arvopohjamme. Sen joka on verin ostettu kamppailussa ulkoista uhkaa vastaan? Sata vuotta sitten rohkeat miehet ja naiset loivat mahdollisuuden vapautua itäisestä sorrosta ja nostaa kansamme sille määrättyyn tehtävään. Jääkäriliike ja vahva luottamus Kaitselmukseen ja Kansain Valtijaan suojelukseen antoivat meille vapauden ja aseman suojella Pohjolaa ja maailmaa bolshevistiselta hirmuvallalta. Asemamme vuorilinnana ei kai ole vieläkään kadonnut. Kuka sytyttelisi valkeat nyt?