Nyt kun tuon tuostakin julkisuudessa nousee erinäisiä kristittyjä kovastikin jakavia teemoja, joihin otetaan kantaa jopa kirkkoon liittymällä, siitä eroamalla ja/tai kirkkkokuntaa vaihtamalla, niin mitkä olisivat teille sellaisia ehdottoman luovuttamattomia kynnyskysymyksiä?
Itselläni: jos evlut-kirkossa alkaisi laajemmin leviämään samaan tapaan kuin aikoinaan naispappeus ja nyt tämä homoliittojen siunaaminen sellainen opetus, että
Jeesus ei kuollut syntieni puolesta
Jeesus ei noussut kuolleista
näitä kahta opetusta ei tarvitse ottaa uskolla vastaan,
niin minulle tulisi lähtö evlutista. Toki olisi muutakin, mutta tuommoinen minimi tulee nyt mieleen. (Huom! en vastusta naispappeutta ja homokysymystä en ole osannut kohdallani vielä ratkaista.)
En pistänyt evlut-ryhmään, koska kiinnostaa muidenkin kuin heikäläisten kynnyskysymykset.
Itselle tulee mieleen vakavina harhaoppeina Jumalan kolminaisuuden kieltäminen ja kaikkien maailman uskontojen pitäminen yhtäläisinä teinä Jumalan luo.
Muoks. Olen kyllä jo eronnut kirkosta. Mutta vastasinpa silti…
Minulle “kynnyskysymykseksi” nousi joitakin vuosia sitten ev.lut seurakuntaani palkattu naiskirkkoherra, jonka vuoksi en enään perheeni kanssa voinut osallistua messuun säännöllisesti. Koin, että ev.lut kirkon jäsenenä pysyminen olisi ollut turhaa, koska emme sen elämään juurikaan pystyneet osallistumaan ja pian liityimmekin Lhpk:n seurakuntaan, tosin pidemmän ajomatkan päähän. Toki jo mm. Irja Askolan tempaukset ja rukoushetki parisuhteen rekisteröinnin puolesta, sekä vuoden 1986 virkaratkaisu olivat nakertaneet uskoani ev.lut kirkon kykyyn välittää apostolista uskoa eteenpäin.
Neitseellisen sikiämisenkö olisit valmis jättämään sivuun?
Minusta uskontunnustuksen sisältö on tinkimätön, tuskin jäisin kirkkoon, joka ei usko sitä kokonaan. Tai jos se luopuisi osasta sakramentteja, tekisi suuria myönnytyksiä moraaliopetukseen tms.
Eikös jotkut opeta, että Jeesus kyllä nousi kuolleista mutta vain hengellisesti, ei ruumiillisesti? Jeesushan nousi kuolleista nimenomaan ruumiillisesti, kuten evlut.kin opettaa. On siis väliä myös sillä, minkälaista ylönousemusta opetetaan.
Minultako kysyt? Lausun Apostolisen uskontunnustuksen siihen uskoen. Neitseellisen sikiämisen osalta noudatan periaatetta: jos uskon Jeesuksen ylösnousemukseen, voin uskoa moniin muihinkin Raamatussa mainittuihin ihmeisiin kuten neitseelliseen sikiämiseen. Tiedän, että periaate on ongelmallinen, mutta näin se minulla käytännössä menee.
Sinulta kysyin, joo. Oikeastaanhan Kristuksen kuolemalla ja ylösnousemuksella on vaikea nähdä olevan mitään pelastavaa merkitystä, jos ensin ei ole neitseellistä sikiämistä.
Joo, monenlaisia tulkinnallisia variaatioita on Jeesuksen ylösnousemuksesta. Itse ankkuroidun siihen, että Jeesuksen kuoleman jälkeen Hänen seuraajansa vakuuttuivat Jeesuksen heränneen kuolleista ja julistivat tätä henkensä uhalla. Evankeliumit huipentuvat tyhjään hautaan ja Jeesuksen ilmestyksiin. Paavali kertoo myös Jeesuksen ilmestyksistä.
Tuon ruumiillisen ylösnousemuksen suhteen oma suhtautumiseni on sama kuin edellä mainitsemani suhtautumiseni neitseelliseen syntymään.
Vai niin. En tunne kyseisiä piirejä, mutta luin vuosi sitten Heikki Räisäsen omaeläkerran ja siitä sai jotain osviittaa menneiden vuosien kehityksiin. Mutta nykytilannetta en tunne. Eikös joskus käy niin, että kun tietty suuntaus on vallitseva, sille kehitttyy vastareaktio ja se voi jopa korvata tuon aiemmin vallinneen suuntauksen?
”Ihmiset, jotka Jeesuksen ylösnousemuksen valossa vakuuttuivat hänen ainutlaatuisuudestaan, näkivät uskon silmillä myös hänen syntymänsä salaisuuksiin.” Siksi tämän päivän usko tulkitsee kertomusta myyteistä riisumisen avulla: ”näin syntynyt kertomus ei ole historiallista kuvausta, vaan legendaa” (s. 162).
Onneksi Timo Eskola on lukenut teoksen, niin muiden ei välttämättä tarvitse.
En oikein ymmärrä kysymystä. Ei minulla ole mitään prioriteettilistaa. Olen ortodoksi ja kuulun kirkkoon niin kauan kuin kirkko on ortodoksinen, koska uskon ortodoksisen kirkon olevan Kristuksen ruumis.
Silloin (1986) tuo virkaratkaisu ei itseäni nuorena kristittynä haitannut, mutta on alkanut yhä enemmän häiritsemään, enkä koe enää evlut kirkkoa omakseni.
Jotenkin tuntuu, että kaikki nämä nykykotkotukset ovat seurausta juurikin tuosta ratkaisusta.
En usko eroavani, mutta esim. viime sunnuntaina kävin Lhpk,n messussa vantaalla.
Kotiseurakunta olisi 100m päässä, nyt matkaa tulee +25km, kun koen, etten löydä enää mitään yhteistä kotiseurakunnasta.
Minulle vuoden 1986 päätös konkretisoitui vasta 20 vuotta päätöksen jälkeen, kun minua saateltiin “tuhlaajapoikavuosilta” kotiin. Koti ei vaan enään ollut ennallaan… myös vastaus siihen oliko vuoden 1986 päätös Raamatun mukainen selvisi kyllä Raamattua lukemalla ja päätöksen hedelmiä tarkkaamalla, eikä minua siihen mikään liike ohjannut.
Hienoa, että olet löytänyt Lhpk:n Vantaan messun! Toki messumatkasi on pitkä, mutta nälkäisenä jaksaa pitkänkin matkan kulkea. Meillä tosin lapset kokivat sen raskaana… Nyt meillä on messut omalla paikkakunnalla, josta olen kovin kiitollinen.
Tänään kun etsin sopivaa jumalanpalveluspaikkaa Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien sivuilta, kummassakin komeilivat ensimmäisinä ylhäällä sateenkaaren värit ja Pride-tilaisuudet. Alan voida pahoin. Onneksi Helsingin Kansanlähetys ei petä, vaan siellä on joka sunnuntai klo 16 oma messu, jossa taatusti pysytään Raamatun linjoilla.
Otsikkoon. Tässä kohtaa alkaa olla minulla kynnys, siis tässä /pride asiassa, etten enää kauan tällaista jaksa. Koko kirkon uskottavuus alkaa olla mennyttä.
Minulle kynnys on siinä, että homot kutsutaan mukaan seurakuntaan sellaisina kuin ovat, puolisoineen päivineen. Vihkiä ei tarvitse, mutta ei myöskään julistaa erityissyntisyyttä. Minulle on OK, jos homoseksuaalisuutta pitää osana langennutta luontoa, jonka syntiuhri kattaa. Erityissyntisyyttä ja tikun nokkaan nostamista en hyväksy – enkä sitä että homot ulkoistetaan siksi porukaksi, jota vasten itse röyhistetään rintaa: “Onneksi me emme sentään ole niin kuin nuo!”
Onneksi kirkossa on sellaisia kuin Riekkinen, Mäkinen, Askola, Luoma ja Laajasalo näiden räsäsläisten vastapainona. Muuten tarttis lähteä kotikirkosta.
(Jos joku vastaa minulle painokasta keskustelua haluten, vastaan mahdollisesti Agorassa.)
Valitettavasti(?) Mäkisen ja Askolan kaltaiset liberaalit toimijat olivat yksi syy lähteä Evl.fi organisaatiosta. Toki eivät suinkaan ainoa syy, mutta yksi merkittävistä kylläkin.
Kirkon pitäisi korjata kurssiaan paljon nykyistä enemmän sinne “räsäsläisten” suuntaan ennenkuin edes vakavasti harkitsisin paluuta.
En oikein tiedä, mihin vastasin, mutta kaipa se käy näinkin.
/pride asiassa, etten enää kauan tällaista jaksa. Koko kirkon uskottavuus alkaa olla mennyttä.