Hyvin sanottu, merkit.
D
Hyvin sanottu, merkit.
D
Varmaankin ajatteli että perimmäisinä syinä mielenrasituksiin ovat sadut ja uskomukset näkymättömiin ja siten epätodellisten pitäminen todellisina, mutta eipä siinä tilanteessa kehdannut sanoa mitään.
Sen tähden tarvitaan asiansa osaavia teologeja ja pappeja ja sielunhoitajia ratkomaan ihmisten hengellisiä ongelmia, joista syyllisyys ja riittämättömyyden tunne lienevät yleisimpiä.
Pidän mielenterveysongelmieni perimmäisinä syinä Jumala-suhteen puuttumista ja vanhan ihmiseni mukaan elämistä.
Liha eli synti roikkuu meissä loppuun saakka, vaikka emme tahtoisi, ja tietääkseni ainoa keino olla voitolla sen suhteen käytännössä on Hengessä vaeltaminen.
“Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.” (Gal 5:16)
Ilman Hengessä elämistä ei voi palvella Jumalaa hänelle otollisella tavalla. Mutta hienoa on se, että aina on mahdolista olla armon ja anteeksianantamuksen vastaanottaja. Eli aina voi olla voitolla pelastuksen suhteen: yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.
Muistakaamme pelastuksen lahjaluonne, niin sielumme ei koskaan joudu kauhun valtaan.
Kristus on korjannut sinun jumalasuhteesi ja sen sinä saat uskoa. Siinä uskossa on myös sinun vanhan ihmisesi mukaan eläminen voitettu.
Kankaanpään helluntaiseurakunta on löytänyt pastorin muutaman vuoden hakemisen jälkeen, kertoi paikallislehti. Onkohan se sattumaa vai laajemminkin vapaiden suuntien seuraunnissa vaikeuksia löytää pastoreita?
Tiedän että ainakin kahdessa Vapaaseurakunnassa etsitään uutta pastoria eläköityvän tilalle. Kotikaupungissani yksi nelikymppinen mies alkoi juuri opiskella teologiaa opistossa. Toivottavasti hakisi sitten virkaa.
Oriveden helluntaiseurakunta on joutunut luopumaan pastoristaan. Seurakunnan varat eivät enää riitä palkannmaksuun. Vierailevilla puhujilla mennään…
Käsittääkseni isompiin seurakuntiin pastoreita löytyy paremmin, kun taas pienimmissä seurakunnissa voi olla välillä enemmän haasteita löytää sopivia pastoreita. Jälkimmäinen puoli pitää myös muistaa: seurakunnan pitää myös haluta esittää kutsu pastoriksi.
Kankaanpään helluntaiseurakuntaan nimitettiin hiljattain kaksi uutta pastoria: toinen seurakunnan sisältä ja toinen ulkopuolelta, joista jälkimmäinen on kokeneempi pastori ja mentoroi uutta pastoria. Siinä seurakunnassa ainakin aiemmin taisi olla noin 200 jäsentä. En tiedä, paljonko on nykyisin.
Joskus vuosia sitten juttelin erään vielä pienemmän vapaan suunnan seurakunnan pastorin kanssa hiukan palkkausasioista. Siinä seurakunnassa jäseniä oli vain joitain kymmeniä. Hän kertoi, että seurakunnan maksama kuukausipalkka oli noin 500 euron luokkaa ennen veroja. Summa oli pienempi kuin minimityöttömyyskorvaus, mutta ei palkkaa voinut korottaakaan, koska seurakunnalla ei ollut varaa maksaa yhtään enempää. Moni vapaiden suuntien pienen seurakunnan pastori tekee seurakuntatyön lisäksi muutakin työtä elannon saamiseksi.
Helluntaiseurakunnissa pastorin palkka on nykyään kai usein kirkollisten järjestöjen työehtosopimuksen mukainen (vrt. taulukkopalkat sivu 39), mutta kaikki yhdistysmuotoiset paikallisseurakunnat eivät ole työsopimuksineen sen piirissä. Osassa pienimmistä seurakunnista ei olisi varaa palkata ketään, jos maksettaisiin TESin mukaisia palkkoja.
Hyvin ymmärrettävää. Sinänsä teknisesti jos ajattelee että puolet seurakunnasta ansaitsee rahaa ja jokainen maksaa kymmenykset, niin tarvittaisiin 20 henkeä. Siihen kun huomioi toisaalta verot palkasta ja toisaalta sivukulut työnantajana, päädyttäneen kai 40 henkeen. Siihen päälle sitten muut kulut mm. tilasta.
Sitä en tietysti tiedä miten moni maksaa kymmenykset.
Liha “roikkuu” ja synti on ero Jumalasta, tahallinen tila.
Liha on vihollisen ainoa “tartuntapinta”, muttei toimi Hengelle, uudestisyntyneelle, alistettuna, jossa tilassa se matkassamme kulkee.
Niin se on eli “Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä” - eli juuri niin kuin kirjoitin. Eli ainoa keino olla voitolla sen suhteen.
Roikkuu tai riippuu - mutta jos väität että sinussa ei ole mitään syntiä, et ole lukenut tai laisinkaan ymmärtänyt Roomalaiskirjeen 7. lukua.
“Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni.” (Room 7:20-21)
“Jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!” (Gal 2:7)
Uskoontulleen halu on vaeltaa Hengessä. Siis seurata Jeesusta, merkitsee taistelua lihaa ja verta vastaan, mikä on ollut perinteisesti sitten Eevan ja Aadamin tartuntapinta Saatanalle.
Siksi Paavali kirjoitti kirjeessään Roomalaisille 13:
14 vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.
Siis lihaa ja verta vastaan taistellaan, jotta pelastuksen lahjaa ei sielunvihollinen ryöstä. Hengessä eläminen on Hengessä taistelua.
En väitä, mitä luulet minun väittävän ja uskon, että se selviää seuraavasta, Room. 7:
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Tässä Paavali painottaa, että laki on hyvä, mutta Jeesus täytti sen ja tarjoaa Voiman Hengessä vaeltamiseen, mikä on vastoin lihallisia halujamme.
Laskutoimitus ei ole teknisesti ihan noin yksinkertainen, koska esimerkistä puuttuvat tosiaan sekä työntekijöiden palkasta pidätettävät erät että työnantajamaksut, työntekijöiden tarvitsemien laitteiden kulut yms. Noin 50 henkeä on usein sellainen yhteisön koko, joka pystyy monesti maksamaan jo yhden hengen töihinkin, jos tilakuluja ei juurikaan ole.
On kymmenysten kertymisen kannalta kuitenkin aika eri asia, jos tuloina on pienehkö kotihoidontuki tai minimipäiväraha tai minimieläke kuin jos henkilö on korkeapalkkaisessa työssä tai omaa isot pääomatulot. Eräskin yliopiston rehtori Suomessa käytti aikoinaan osan palkastaan siihen, että maksoi täysiaikaisen työntekijän hengelliseen työhön, kun työ yliopistossa vei aikaa mahdollisuuksilta itse käyttää asiaan omaa aikaansa, ja palkasta riitti silti hyvin omaan elämiseenkin. Näin toimivat jotkut nykyisinkin.
20/80 -periaate toimii monissa lahjoitusasioissa. Alle 20 % lahjoittajista vastaa usein yli 80 % lahjoitusten määrästä, koska lahjoitusten määrät ovat usein niin eri kokoisia keskenään. Usein on niinkin, että eniten rahoittava alle 5 % vastaa yli puolesta rahoituksesta. Kaikki rahoitus on toki tärkeää.
Vapaakristillisellä kentällä on melko pienet palkat. Useissa yhteisöissä on toki omia suosituksia, mutta koska ne ovat lähtökohtaisesti kongregationalistia, viime kädessä seurakunta päättää palkasta. Helluntaikirkolla ainakin jossain vaiheessa oli suosituksena joku yhdistystoimijoiden palkkataulukko. Sekin suositus, koska seurakunnat ovat itsenäisiä ja päättävät siis palkkauksestakin itsenäisesti.
Mutta tuohon hieman aikaisempaan kysymykseen, niin voi olla ihan totta, että alueellisesti on vapaakristillisissä yhteisöissä vaikeuksia palkata työntekijöitä. Tähän liittyy vahvasti palkkauksen määrä, sillä usein seurakunnat ovat pieniä, joten kyse ei ole kokoaikaisesta palkkauksesta ja kun palkka muutenkin on pieni, ei välttämättä pysty kutsumuksestakaan huolimatta sellaisiin lähtemään.
Osittain työntekijäpulaa on myös luterilaisessa kirkossa. Tässäkin varmasti työpaikan sijainti on iso syy, mutta myös se, että syrjäkulmilla perustason seurakuntapastorin palkka ei sekään ole koulutukseen suhteutettuna mikään kovin suuri.
Luterilaisessa kirkossa papistoa yleensä löytyy kuitenkin pienemmillekin paikkakunnille - jos vain kuka tahansa hakija kelpaa. Aina se ei kelpaa. Palkka on käytännössä sama kuin isoissa kaupungeissa, mutta asumismenot pienemmät. Papin palkka on ev. lut. kirkossa selvästi korkeampi kuin vaikkapa kanttorin, nuorisotyöntekijän tai diakonin palkka. Kanttorin koulutus on ev. lut. kirkossa jo vuosia ollut maisteritason koulutus myöskin, kun sekä aiemmat toisen asteen että ammattikorkeakoulujen varsinaiset kanttorikoulutukset on lakkautettu (Oulussa pystyy kai vielä hankkimaan sopivasti opintoja musiikkipedagogilinjalla suuntaamalla hankkimaan musiikkipedagogin tutkinnon lisäksi samalla kanttorin pätevyyden, mutta kanttorien koulutusohjelmaa ei ammattikorkeakouluissa enää ole). Vaikka myös kanttorit ovat nykyään usein yliopistosta valmistuneita maistereita, heidän palkkansa ovat selvästi teologian maistereita pienempiä ev. lut. seurakunnissa. Kanttoreita ja nuorisotyöntekijöitä on usein vaikeampi saada pieniin seurakuntiin töihin kuin pappeja, ja etenkin jos kyse olisi vain osa-aikatyöstä.
Haasteet ovat enemmän pienempipalkkaisten työntekijöiden löytämisessä, jossa tulee vastaan myös se haaste, että täyteen työaikaan ei välttämättä olisi tarvetta tai että sen mukaista palkkaa ei ole varaa maksaa, jolloin pitää monesti luoda usean työn yhdistelmävirkoja. Tuomiokapitulit ovat osin vastauksena myös tähän haasteeseen viime vuosina teettäneet monenlaisia seurakuntaliitoksia pienimpien seurakuntien lakkauttamiseksi, jonka seuraus monessa entisessä pienessä seurakunnassa on käytännössä ollut se, että seurakunnan toiminta on kadonnut liki kokonaan siltä alueelta, ja siirtynyt sekä keskittynyt uuden isomman seurakunnan keskuspaikkoihin.
On syytä huomata, että ev. lut. kirkossa pieni seurakunta tarkoittaa enintään joidenkin tuhansien jäsenten seurakuntaa, jollainen jäsenmäärä monissa vapaissa suunnissa tarkoittaisi megaseurakuntaa.
Vapaissa suunnissa taas monesti pienempikin porukka voi perustaa itse seurakunnan ja pyrkiä saamaan seurakunnan työn sitä kautta lähelle itseään, ellei sellaista seurakuntaa lähellä jo ole, johon voisivat liittyä.
Jäsenmäärän ja aktiivisen kävijämäärän suhde on vapaissa suunnissa huomattavan erilainen.
Seurakunnan toiminnan rahoitukseen osallistuvien jäsenten osuus ei silti välttämättä poikkea niin paljoa ev. lut. kirkon tilanteesta.
Otetaan esimerkiksi vaikkapa suomessakin tunnettu yhdysvaltalainen megaseurakunta Times Square Church. Siellä ainakin aiemmin oli käsittääkseni vain kourallinen pastoreita. Vähemmän kuin monissa Suomen ev. lut. kirkon seurakunnissa.