Jeps. Sellaista ei tule tapahtumaan, että LHPK + SLEY + KL + paikallisseurakuntien messuyhteisöt muodostaisivat iloisesti yhdessä uuden kirkkokunnan. Siinä olisi jo sekin periaatteellinen ongelma, että yhdistyvien tahojen yhteinen tekijä olisi lähinnä avioliittokanta ja muu arvokonservatiivisuus, mikä olisi ikävä perustamislähtökohta monella tavalla. Mutta lisäksi isompana ongelmana se, että kaikkien noiden tahojen kävijöiden reunaehtoja ei mitenkään saada sulautettua samaan yhteisöön. LHPK:lle jo jumalanpalveluksen muoto liturgioineen ja musiikkityyleineen on niin iso kysymys (Pyhäkön Lampun opetuksista pääteltynä), että yhteensovittaminen hyvin vapaamuotoisissa messuissa viihtyvien ihmisten preferenssien kanssa olisi varsin mahdotonta, puhumattakaan sitten opillisista kysymyksistä. Yhdistymispotentiaalia on lähinnä eri viidesläisillä tahoilla, joihin jotkin paikallisseurakunnissa nyt toimivat yhteisöt voisivat sopia hyppäämään mukaan. Riippuen siitä, mihin suuntaan tällaisen hybridin opilliset painotukset kehittyisivät, Sley voisi olla osa samaa porukkaa tai sitten ei. Sleyn jengistä taas osa voisi myös lähetyshiippakuntalaistua kivuttomasti, mutta osa varmaankin jäisi tällöin pois.
En usko minäkään em. yhdistymiseen. Valitettavasti luterilaisuuden hajanaisuus tulee jatkumaan ja oikeastaan etenemään parisuhdesopan myötä.
Vanhoillislestadiolaisten irtoaminen kansankirkosta olisi volyymiltaan aivan toista luokkaa kuin se että joitakin viidesläisiä ja evankelisia eroaa kirkosta ja liittyy olemassaoleviin yhteisöihin - tai uusiin vielä perustamatta oleviin.
Jos vl-liike toimisi oman opetuksensa mukaisesti, se ei voisi jäädä muodostamaan niin suurta perinteistä vastavoimaa liberaaleille kirkkoneuvoistoissa ja kirkolliskokouksessa mitä se tällä hetkellä tekee - mikäli siis kirkko ryhtyy siunaamaan ja vihkimään kaikki halukkaat parit. Toistaiseksi vl:t ovat olleet omissa oloissaan “seurakuntia” mutta saman aikaisesti hidastaneet uudistuksia päättäjinä, ja papistossakin.
Arvaamattomaksi vl-liikkeen vaikutuksen tekee se, että liike on itsekin murroksessa. Naisia vihitään heidänkin joukostaan jo papeiksi ja voi hyvinkin olla että seurakuntaopin ja muiden ongelmallisten opetusten joutuessa siellä puntariin, myös avioliittoon aletaan suhtautua väljemmin. Lisäksi vl:t ovat jo aikoja sitten ottaneet oman tiensä virkakysymyksessä. Koska he eivät kai yleensä pidä muita pappeja oikeina uskovina, ei ole ollut ongelmaa toimia naispappien vierellä ja heidän johtamissaan seurakunnissa. Heille kansankirkko on ollut itseisarvo, joka ei ole vaikuttanut kuitenkaan sellaista huolenpitoa ja siksi myös karvasta pettymystä, jota jossain muualla konservatiivisissa ryhmissä on koettu. Kun omat piirit ja omat saarnaajat ovat ne tosi kristityt, kirkossa oleminen on muistuttanut kunnallista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.
On monia eri suuntaan vieviä virtoja siis… Toisaalta kirkon uudistusinto on yhdistänyt joitain konsuryhmiä, toisaalta suhtautuminen on käytännössä niin erilaista, että kaikki näyttää murenevan ennen pitkää pikku osasiin.
Uskoisin, että hyvin paljon tulevaisuuden kirkon voimasuhteista ja rakenteestakin ratkaistaan maalaisseurakunnissa ja pohjoisemmissa hiippakunnissa. Lestadiolaisuus on selvästi merkittävin tekijä tässä. Kääntyykö liike ulos kirkosta - jolloin evl-talouden romahdus nopeutuu rajusti - vai jääkö se rahoittamaan sivustakatsojana maallistuvaa organisaatiota? Ja vielä kolmas vaihtoehto: Sulautuuko suuri osa vl-liikettä kansankirkon virtaan ja hajoaako SRK jälleen kerran eri ryhmiksi?
Kyllä v-lestadiolaisuuskin jossain määrin varmasti hajaantuisi, jos sitä liikkeen johto alkaisi aktiivisesti ajaa irti kirkosta. Etenkin kun jonkinlaista käymistä taitaa siellä tosiaan olla, tosin tässäkin voi kirkollinen media antaa vähän värittyneen kuvan.
Ei pidä paikkaansa. Seurakuntapolku on opetusta, jota annetaan niille, jotka sitä haluavat. Seurakuntaan liitytään hakemalla jäsenyyttä; tässä voi ottaa yhteyttä pastoriin. Rima ei ole korkealla. Luterilainen tunnustus toki kuuluu kaikille jäsenille (voisiko asia toisin olla?).
Lähetyshiippakunnan pappi jättää liikkeen – kumoaa monta yhteisöön liittyvää käsitystä
16.02.2017 13:00 - Jussi Rytkönen | Kotimaa

Pastori, teologian maisteri Wille Huuskonen on tänään saanut eron Lähetyshiippakunnan pappisvirasta. Hän on työskennellyt Lähetyshiippakunnan Seinäjoen seurakunnassa.
Ero johtuu Huuskosen omasta pyynnöstä. Sen taustana on väsyminen Lähetyshiippakunnan johtamistapaan ja hengellisyyteen kytkeytyviin ongelmiin.
Lähetyshiippakunnan jättäessään Huuskonen haluaa, että kirkko ymmärtäisi paremmin sellaisia nuoria, totuutta etsiviä teologeja, joka hänkin vuosikymmen sitten oli.
Huuskonen kertoo olleensa opiskelijana kriittinen kirkkoa kohtaan. Jos asiat olisivat menneet toisin, hänestä olisi voinut tulla vaikka “laveakirkollinen kansankirkon pappi”. Hän oli toiminut Suomen Lähetysseuran, Kansan Raamattuseuran ja Espoon Olarin seurakunnan nuorisotyössä.
– Niistä olisi ollut mahdollista ponnistaa ihan toisen näköiseen identiteettiin. Mutta koin, että kysymyksiini ei vastattu, niitä väistettiin. Kun löysin Luther-säätiön, sieltä avautui ihan toisenlainen maailma. Siellä oli paljon hirveän älykkäitä ihmisiä, jotka olivat innostuneita korkeatasoisesta teologisesta keskustelusta, Huuskonen muistelee.
Hän myöntää, että jälkeenpäin ajatellen näkökulma oli toki kapea.
– Elettiin vuotta 2006. Olin aluksi äärimmäisen kriittinen myös Luther-säätiötä kohtaan. Mutta siellä kysymyksiini ruvettiin vastaamaan eikä minua torjuttu.
Vahva pappisidentiteetti muuttui myös ahdistuksen aiheeksi
Pappisvihkimys Lähetyshiippakunnassa toteutui vuonna 2012.
– Matti Väisänen oli silloin Lähetyshiippakunnan piispana. Sain paikakseni Seinäjoen seurakunnan osa-aikaisen oto-papin homman.
Seurakunta suhtautui pappeihinsa Huuskosen mukaan erittäin lämpimästi ja arvostavasti.
– Sain mahtavan tilaisuuden kehittyä teologina. Lähetyshiippakunnassa arvostettiin pappien saarnojen huolellista valmistelua ja pappien opiskelua, älykkyyttä. Nautin siitä roolista paljon, Huuskonen kertoo.
Hän omaksui vahvan pappisidentiteetin, johon ei kuulunut erikseen arki- ja työminää. Oli vain pappisminä.
– Jälkeenpäin ajatellen tämä oli myös iso ahdistuksen aihe. Oli henkisesti ristiriitaista, kun yritin olla täydellinen ihminen. Yritin olla enemmän ja parempaa kuin oikeasti olen, Huuskonen sanoo.
Tänään, vajaat viisi vuotta myöhemmin, Huuskonen on kriittinen entistä yhteisöään ja työnantajaansa kohtaan. Lähetyshiippakunnassa ja Luther-säätiössä kytee hänen mielestään sisäänrakennettuja ongelmia.
– Alun perin Lähetyshiippakunnan olemassaolo oli missionaarista toimintaa. Hiippakunnan perustamisen myötä siitä on tullut seurakunnallista toimintaa, Huuskonen toteaa.
– Aikaisemmin Lähetyshiippakunnalla ei ole ollut tarvetta sisäiseen kriittiseen tarkasteluun siksi, että ihmisiä on koko ajan tullut lisää toimintaan. Se taas johtuu siitä, että kansankirkossa konservatiiveja on kohdeltu hyvin epäasiallisesti. Mutta samaan aikaan perälauta vuotaa ja ihmisiä jää Lähetyshiippakunnan seurakunnista kaiken aikaa myös pois.
Pois jäävät eivät hänen mukaansa kuitenkaan muodosta uhkaa Lähetyshiippakunnan jatkuvuudelle, koska uusia ihmisiä tulee koko ajan tilalle.
– Siksi pois jäävistä ei olla niin hirveän kiinnostuneita, Huuskonen arvioi.
Raha ei Lähetyshiippakunnassa ole seurakunnille iso ongelma
Vaikka Huuskonen jättää Lähetyshiippakunnan, hän toteaa siihen kohdistuvan paljon vääriä ennakkoluuloja. Tyypillisin väärä syyte on hänen mukaansa se, että Lähetyshiippakuntalaiset ovat jonkinlaisia naistenvihaajia.
– Siitä ei todellakaan ole kysymys. Mutta seurauksena tällaisesta on, että Lähetyshiippakunnassa vaikuttaa voimakas puolustusmentaliteetti. Olennaisiinkin asioihin kohdistuvaa kritiikkiä on siksi vaikea esittää Lähetyshiippakuntaa kohtaan tai sen sisällä.
Huuskonen korostaa, että vastoin yleistä luuloa talous ei Lähetyshiippakunnassa ole suuri ongelma.
– Luther-säätiö maksaa pappien palkat ja päättää työsuhdeasioista. Raha säätiölle tulee seurakuntalaisten vapaaehtoisista lahjoituksista. Meitä on Lähetyshiippakunnassa huvittanut, kun jossakin on epäilty, että raha tulee jostakin ulkomailta. Meillä ei ole kymmenysoppia, mutta ihmiset ovat tosi sitoutuneita ja lahjoittavat vapaasta sydämestä. Kustannustoimintaan Luther-säätiö saa silti rahaa Amerikasta, mutta normitoimintaan tukea ei tule.
Seurakuntalaiset eivät Huuskosen mukaan ole mikään normaali sosiologinen läpileikkaus Suomen kansasta.
– Meidän liikkeemme vetoaa hyvin älykkäisiin ihmisiin. Seurakuntalaisillamme on myös usein hyvä tulotaso. Meille ei kärrätty juoppoja kadulta tulemaan uskoon, kuten joissakin vapaissa suunnissa, Wille Huuskonen kertoo.
Miksi Wille Huuskonen jättää Lähetyshiippakunnan? Lue lisää tämänviikkoisesta Kotimaasta.
Hmh. Tämähän on tainnut olla selvästi nähtävissä jo hyvän aikaa. Olen kyllä aina pitänyt Willen tyylistä, niin että onnea vain miehelle uusiin haasteisiin. Ei taida LHPK:n pappisvihkimyksellä olla mitään tekoa kansankirkon rullissa, mutta toisaalta teologian maisterin paperit ovat kyllä täyttä tavaraa.
Onko tämä copypaste? Lähde, pliis.
Kotimaa, kuten siinä mainittiin.
Nihkeilen edelleen. Jos on nettiuutinen, on kohteliasta laittaa osoite.
En tarkoituksella sitä laittanut, sillä jutusta ei tuolta ole luettavissa juuri muuta kuin otsikko lehden käyttämän maksumuurin takia. Mikään muu ei ärsytä niin paljon, kuin että joku laittaa linkin artikkeliin, jota ei voi lukea. Tässä se nyt kuitenkin on.
Kotimaa24 uutisia pystyy lukemaan linkitettyinä. Jos siis on linkki suoraan ko. uutiseen. Jostain syystä näin on. Monia uutisia olen lukenut ilman maksua 
Jos Kotimaa itse jakaa sen uutisen, esim. Facebookissa, niin silloin sitä pystyy sillä linkillä lukea. Kuten tätä juttua pystyy.
Ei willeh halua takaisin luterilaiseen kansankirkkoon. Hänhän on eronnut sieltä.
Doh! Juuri tuohan kommenttini tausta-ajatuksena oli: koska LHPK ei ole juridisesti uskonnollinen yhdyskunta, eivät sen “papit” voi olla sellaisia toisessa usk. yhdyskunnassa vihittyjä luterilaisia pappeja, joista kirkkojärjestyksessä puhutaan.
Omasta mielestään he tietysti ovat pappeja Jumalan silmissä ymv., mutta se ei muuta sitä, että tällaisenaan LHPK ei ole minkään sortin uskonnollinen yhdyskunta lain näkökulmasta. Jos haluaa olla uskonnollinen yhdyskunta, on ryhdyttävä sellaiseksi - muuten ei ole mitään.
Asiaa käsitelläänkin siksi yleisellä tasolla.
Muiden foorumien uutisartikkelien kokonaan kopiointia tulisi välttää olipa artikkeli “maksumuurin” takana tai ei. Parempi lainata vain ne kohdat; joihin on tarkoitus viitata ja silloinkin tulee mainita lähde.
nähdäkseni LHPK:n status kirkkokuntana muuttuu, mikäli siitä tulee ILC:n täysjäsen. Sen jälkeen se kuuluu kategoriaan “muu luterilainen kirkko, jonka kanssa Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole alttarin ja saarnatuolin yhteyttä”.
Eli väärin sammutettu? Siinä vaiheessa, kun tuo uutinen lävähti sähköpostiini pidin sitä sen verran merkittävänä tämänkin foorumin kannalta, että päätin jakaa sen heti täällä kaikkien nähtäväksi, sen verran keskeisestä asiasta on kyse. Hyvä että Kotimaa jakoi linkin myös omissa Facebook-päivityksissään, joita en seuraa itse. Asia on kuitenkin julkinen ja ilmeisen jaettavissa tavalla tai toisella.
Näinkin asian voisi ilmaista. Kyse on kuitenkin myös foorumin maineesta korrektina mediana. Tässä tapauksessa mitään vaateita lähdemedian taholta tuskin tulee.