Lähetyshiippakunnan kuulumisia

Ei ainakaan minun lhpk seurakuntani paimen opeta noin

2 tykkäystä

No tämäkään ei kyllä pidä paikkaansa minun lhpk:n seurakunnassani. Kylläkin eri paikkakunnalla. Ja tämä on ensikäden tietoa :roll_eyes:

2 tykkäystä

Ei niin. Se löytyy myös ehkä SLEYstä ja ehkä Stalkkereilta. Kyllä on suvaitsevaista.

Sinänsä olen itse oman kirkkoni suhteen vielä the Säätiötäkin nurkkakuntaisempi enkä säikähdä nuivailua. Mutta hassu apologia on hassua. Kyllähän tunnustuksellinen luterilaisuus on aika nuivaa suhteessa muihin luterilaisuuden muotoihinkin. Tämä on ihan ok minusta, mutta se tulee myöntää ääneen.

2 tykkäystä

Lähetyshiippakunnassa saa myös itse päättää miten paljon antaa ja milloin. Ei viedä köyhältä eläkeläismummolta viimeisiä.

1 tykkäys

Mulla on kokemuksia toisenlaisesta. Vuosikokouksessa sanottiin rahasumma, minkä verran enemmän pitäisi nyt sitten jatkossa laittaa kolehtiin, jotta saisimme pitää sen pastorin. Tämä oli yksi niistä asioista, mikä oli vaikuttamassa siihen, että meidän perheessä punnittiin, mihin kirkkoon vähäiset rahamme kannetaan. Bensakuluineen, autolainajärjestelyineen ei sitten lopulta ollut ihan pikkujuttu rahallisesti sekään, että olisin jatkanut käyntiä toisen kaupungin Lähetyshiippakuntamessuissa. Mutta painavampia seikkoja olivat toki muut kuin tämä yksittäinen asia. Wille Huuskonen on kertonut niistä. Voin yhtyä siihen mitä hän kertoo. Samanlaisen vaikutelman olen saanut itsekin asioista.

3 tykkäystä

Voi tietysti olla näin. Kyllä meilläkin jatkuvasti kehotetaan antamaan . Sen voi tietysti kokea painostuksena mutta itse koen niin että annan sen mitä annan.Meillä ehkä tilanne on kuitenkin sen verran parempi ettei pastorin menetys ole vaarana. Tosiasiahan on tietysti se että toiminta ei ilman kymmenyksiä pyöri.

Mutta ev. Lut. On pakko antaa se tietty prosentti vaikka olisit nälkärajalla. Ainakaan meidän lhpk seurakunnassa ei pakoteta antamaan mitään. Tietysti sitä toivotaan.

1 tykkäys

Olen ymmärtänyt että tuloja tasataan silti jonkin verran seurakuntien välillä

6 tykkäystä

Hienoa! Siunausta uudelle seurakunnalle. Tiedä vaikka kävis joku kerta kylässä…

Tykkäys versus deum-alttarille. Tuo liturginen kukkavaasi on vähän huvittava. Se ei oikein korista esim. ristiä tai alttaria kokonaisuudessaan, vaan olla nököttää toisessa nurkassa vieden huomiota väreiltä, kynttilöiltä ja krusifiksilta. Kannukin on kummallinen, mutta ehkä kuva on eukaristisen rukouksen aikana otettu.

1 tykkäys

Vuoden 2016 aikana LHPK:n toiminta kutistui hieman sillä osa-alueella, että itse en, monista vakaista aikomuksista ja hyvistä suunnitelmista huolimatta, jaksanut käydä heidän messussaan. Parissa muussa paikassa tuli kyllä käytyä.

1 tykkäys

Artikkelissa todetaan:

Lähetyshiippakunnan messuihin Meri-Lapissa on kokoonnuttu nyt vajaan vuoden verran. Tähän asti jumalanpalveluksia vietettiin tilassa, joka oli heti ensimmäisestä messusta lähtien liian pieni. Ketään ei ole toki pitänyt ulos jättää, mutta pyhäkoulun pitämisessä ja kirkkokahvien viettämisessä on ollut omat haasteensa. Jumalanpalveluksissa on käynyt keskimäärin 29 henkeä.

Onko tuo 29 kävijää tavanomainen joukko LHPK:n seurakunnissa. Ei ehkä aivan riitä pitkäjänteiseen toimintaan jos seurakunnalla on oma kappeli ja täysiaikainen työntekijä. Riippuu tietysti kolehtihaavin tuotosta ja tulotasosta.

Ei kai tuo kansankirkon puolellakaan mikään poikkeuksellisen pieni kävijämäärä ole? Omalta luterilaiselta ajaltani muistan, ettei Ruskon kirkossa sunnuntaiaamuna ollut aina noinkaan monta ihmistä.

2 tykkäystä

Tuossa on nimenomaan talouden kannalta se “pieni” ero, että LHPK:ssa ne 29 kävijää ovat luultavasti 80-100 % tilan ja pastorin rahoittajistakin, kun taas kansankirkossa se 29 kirkossa kävijää on ehkä 1-2 % seurakunnan rahoittajista.

2 tykkäystä

Tämän eron toki ymmärrän.

Vaihtelee. Omassa seurakunnassani on 80 ihan normaali luku, Sodankylän srk:ssa taitaa olla alle 10.Meri-Lapin seurakunnassa ei ole kokoaikaista työntekijää. Vaan joka toinen vko messut, toinen pastoreista palvelee muuallakin ja toinen vapaaehtoinen (?) korjatkaa jos olen väärässä. Eli ei taida hirveästi muita kuluja olla kuin tilavuokra ja messutarvikkeet

Meillä on paikallisseurakunnassa sunnuntain päämessun lisäksi useita kappelimessuja viikoittain. Harvoin meillä on alle 30 osanottajaa paikalla.

Meri-Lappi on kyllä aivan höpöhöpöä. Kemi ja Tornio eivät kyllä mitään Lappia ole.

2 tykkäystä

Mikseivät olisi kun Oulukin on nykyään jo poronhoitoaluetta :laughing:

2 tykkäystä