Lähetyshiippakunnan kuulumisia

Meillä katolisessa kirkossa taitaa olla tyypillistä, että rahaa tuovat vain messussa kävijät. Vaikea ainakin minun uskoa, että passiivisemmat vaivautuisivat omatoimisesti maksamaan kirkolle… Messussa kerätään kolehti.

Jos on passiivisia rahoittajia (jotka eivät usko) joutuu lopulta tanssimaan niitten pillin mukaan

1 tykkäys

Mutta esimerkiksi LHPK:n piskuisesta Lohjan seurakunnasta näyttää vastaavan samat pastorit kuin Espoon seurakunnasta (Eero Pihlava ja Marko Kailasmaa). Lohjalla messu pidetään sunnuntaina iltapäivisin. Tämä tietysti keventää kustannuksia. En ole katsonut, kuinka yleinen vastaava järjestely on muualla Suomessa.

Ilta(päivä)messut on vähenemään päin sitä myöden kun kullekin srk:lle saadaan omat pastorit. En tosin ymmärrä miksi aamumessusta on tehty nykyisen kaltainen luovuttamaton opinkappale.

3 tykkäystä

Eikös sunnuntaiaamu ole ihan raamatullinen juttu, kun ylösnousemukseen liittyy vahvasti nimenomaan sunnuntaiaamu, ja Raamatun mukaan silloin kokoonnuttiin alkuseurakunnassa. Lisäksi aamu/aamupäivä toimii messun ajankohtana hyvin päivän muun ohjelman suunnittelun kannalta. Ehtii muutakin kuin käydä kirkossa. Kuitenkin koska ihmisillä on erilaisia aikatauluja, ja koska terveydellisetkin seikat voivat tehdä nimenomaan aamuista takkuisia, olisi suurempi vaihtelu messuajoissa toivottavaa.

1 tykkäys

Kello 10 ei kyllä ole raamatullinen sunnuntaiaamu. Itse menisin mieluummin sunnuntaisin kirkkoon joko kymmentä aikaisemmin tai sitten reilusti illalla, koska ehtoollispaasto.

3 tykkäystä

Aika yleinen, ilmeisesti. Lisäksi, mainitsemassasi Lohjassa tuo Kailasmaa on oto-pastori, eli hänellä on muu leipätyö, jonka ohella on pastorina.

Turussa ja Vaasassa on sekä suomen- että ruotsinkielinen seurakunta. Näitä seurakuntia kuitenkin hoitaa yhteinen pastori (siis Vaasassa yksi ja Turussa yksi). Lapin Rovaniemen ja Sodankylän seurakuntia sekä Keminmaan jumalanpalveluksista vastaa Rovaniemen pastori, tukena pari otoa. Kokkolan ja Pyhänkosken (Merijärvi) pastori on yhteinen, samoin Kajaanin ja Iisalmen. Kuopion pastori vastaa myös Nurmeksen messuista, tosin se ei ole järjestäytynyt seurakunnaksi. Sama kuvio on myös Kouvolan ja Kotkan sekä Joensuun ja Kiteen osalta. Imatralla ja Lappeenrannalla sekä Mikkelillä ja Savonlinnalla on yhteiset pastorit, vaikka ovatkin seurakunniksi järjestäytyneet. Täältä voi tarkistaa faktat: http://www.lhpk.fi/hiippakunta/tyontekijat/ Lisäksi ainakin Loimaan vastuupastori tekee hommaansa oman työn ohella ja taitaa ottaa vastaan lähinnä kilometrikorvaukset. Laitilassa puolestaan on useampi pastori, jotka miltei kaikki eläkeläisiä ja tekevät siis hommaa ilmeisesti lähinnä matkakulukorvauksin, tästä korvauspuolesta en ole aivan varma.

Mutta summa summarum, vaikka Lähetyshiippakunnalla on varmasti taloudelliset haasteensa, ja ne ovat varmasti isot, ei seurakunnan taloudellista kestokykyä voi arvioida aivan yksioikoisesti. Onhan Suomessa iso liuta helluntaiseurakuntiakin, jotka voivat pienuudestaan huolimatta olla omissa tiloissaan ja omata pastorin, näissäkin toki varmasti monenlaisia erilaisia järjestelyjä.

Hauskaa sinänsä, että nyt siis LHPK omistaa Helsingin Koinonia-keskuksen, minkä lisäksi sillä on ainoana vuokralaisena kappelitilat Laitilassa ja Keminmaalla. Laitilassa tämän selittää osin se, että sikäläinen seurakunta on taloudellisesti itsenäinen, toisaalta molemmissa tapauksissa se, että tällaisilla pienillä paikkakunnilla on helpompi saada edullisesti vuokralle jumalanpalveluskäyttöön soveltuva liiketila.

2 tykkäystä

Neljäkymmentä on ihan hirveän vähän, kun ajattelee, että perheet ovat mahdollisesti hieman keskimääräistä isompia, joten eihän tuo ole kovin montaa perhettä kerralla. Itse järjestöpuolella olleena olen ollut huomaavinani, että jos kävijöitä on alle sadan reilusti, on taloudellinen puoli jo aika kovilla, ja vapaaehtoisten löytäminen tiukkaa. Tuossahan joutuu samat ihmiset pyhäkouluun ym joka sunnuntai.

Käymme nyt kirkossa, jonka jumalanpalveluksissa käy sunnuntaisin 2000 ihmistä, naapurissa käy joka sunnuntai 5000. Ja kirkkoja on täällä tiheästi. En tiedä, miksi Suomessa kristityillekin säännöllinen kirkossakäynti on niin vaikeaa.

2 tykkäystä

Muistanpa erään lähetystyöntekijän, joka puhui kymmenyksistä. Kirkollisverohan ei ole kuin prosenti tai kaksi, aika paljon vähemmän siis kuin kymmenykset. Tämä lähetti totesi, että sadalla kymmenysten maksajalla maksetaan jo 11 lähetin palkat. Kymmenen henkeä pystyy kymmenyksillään maksamaan yhden lähetin, sata henkeä kymmenen lähettiä - ja ne kymmenen lähettiä sen yhdennentoista.

Paljonhan sitä pystytään/pystyttäisiin tekemään, jos todella kaikki tai edes suurin osa maksa(isi)vat säännöllisesti sen kymmenyksen. Tunnustan, että kyllä itselläni ainakin kirkollisverot, kolehdit ja muut tuet jäävät yhteensäkin alle sen.

Kymmenyksissä on se puoli, että palkan päälle tulee sivukulut, joten tarvitaan enemmän kuin 10 ihmistä elättämään yksi. Lisäksi aika moni kristitty ei pitäisi oikeana, että kymmenykset menee pelkän oman pastorin maksuun, eli vain omaksi hyödyksi, kyllä minusta ainakin ne on tärkeää jakaa lähetystyön ja myös niiden maiden hyväksi, joissa on oikeasti hätä ja kurjaa. Ja osa seurakuntalaisista on lapsia, osa eläkeläisiä, osa opiskelijoita, työttömiä jne, joten 40 seurakuntalaista voi sisältää ehkä 20 työssäkäyvää.

1 tykkäys

Kymmenyksethän ne muuten helluntailaisten lähetystyöntekijöiden määrät selittävät. Olikohan hellarien lähettien määrät peräti Evl.fin luokkaa. Joka tapauksessa vähintään Evl.fistä seuraava.

Saako kymmenyskeskustelun siirtää omakseen?

Tässä kymmenyskeskustelu liittyy olennaisesti kävijämääräkeskusteluun, eikä niitä pitäisi irrottaa toisistaan.

Ooperi todistaa oikein.

En tuolla lähetistä kertomisella tarkoittanut, että sitä kirjaimellisesti ajattelisin pappien palkkaamiseen jossain, vaan pointtini oli, että jos pienessä seurakunnassa tai yhteisössä useimmat maksavat kymmenykset, rahaa kertyy aivan eri tavalla kuin siellä, missä kenties maksetaan vain kirkollisvero.

9 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Ehtoollispaasto

Löysin tällaisen blogipostauksen, jonka painotuksissa näkyy mun mielestä jännästi samoja asioita, joiden suhteen LHPK:ta on täällä kritisoitu - mutta tälle kirjoittajalle ne ovat positiivisia asioita. Hän yhdistää hyvin vahvasti toisiinsa uskossa pysymisen ja säännöllisen messussa käymisen. Tämä yhteys menee jopa näin pitkälle:

Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen tuntenut syvempää huolta iankaikkisesta sijoituspaikastani vasta alettuani käydä Lähetyshiippakunnan messuissa. Väärät pelot kapeuttavat elämää ja vievät voimia, mutta oikea, terve pelko suojelee elämää. Myös iankaikkista elämää.

Koskas taas onkaan sunnuntai?

Mun mielestä ei ole hyvä merkki hengellisen elämän tilasta tai minkäänlaista tervettä pelkoa, jos uskova ihminen jatkuvasti kantaa huolta “loppusijoituspaikastaan”. Varoitukset toki pitää ottaa vakavasti, mutta mun mielestä uskovan elämän perusvireenä pitäisi olla turvallinen luottamus siihen, että Jumala pitää huolta omistaan eikä jätä alkamaansa työtä kesken. Säännöllisen seurakuntayhteyden kaipuunkaan, vaikka kyseessä onkin sinänsä hyvä asia, ei pitäisi nousta pelosta, vaan positiivisesta kaipauksesta Jumalan läheisyyteen. Jos messuyhteisön opetus lisää omassa hengellisessä elämässä huolta ja epäilyksiä, pitäisi vakavasti miettiä, tuottaako opetus tällöin hyvää hedelmää.

3 tykkäystä

Vihjaatko nyt, että tuo ihminen on jatkuvast ja/eli epäterveesti kantamassa huolta asiasta? Ainakaan lainaamasi teksti ei kerro mitään hälyttävää. Vai tuliko juttu vain mieleen tuosta, vaikka ei suoraan siitä nousekaan?

1 tykkäys

Mun mielestä huoli omasta pelastuksesta on lähtökohtaisesti negatiivinen asia uskovan ja kastetun ihmisen elämässä, koska se on epäilyä Raamatun lupauksia kohtaan. Jos tällaista huolta ei ole aiemmin ollut, mutta uudessa seurakunnassa se nousee esiin (satunnaisestikaan), silloin uuden seurakunnan vaikutus ei ole hyvä.

2 tykkäystä

En ymmärrä näkemystäsi, paitsi jos ajattelet asiaa sairaalloisena pelkona tai Jumalan epäilemisenä. Kyllä minusta jopa kristityn on ihan hyvä vakavasti miettiä suuntaansa ainakin välillä. Ja “suuntaan” liittyy myös harhaan menemisen mahdollisuus. Varmasti tässä voi olla erilaisia kokemuksia, ja Jumala toimii eri tavoin eri ihmisten kanssa. Toiselle on ehkä tarpeen saada muistuttelua siitä, että kaikesta huolimatta on “turvassa” mitä iankaikkisuuteen tulee. Toiselle taas on hyväksi edes joskus tuntea epävarmuutta.

Minulle käy joskus niin, että olen kyllä mielestäni katsonut reitin huolellisesti etukäteen, mutta jossain vaiheessa nousee epäilys siitä, olenko sittenkään menossa oikeaan suuntaan. Silloin tarkistan asian. Usein kaikki on ok, mutta niinkin käy että huomaan reitinkorjauksen olevan tarpeen. En ajattele, että tuollainen epäilyksen hetki olisi jotekin paha juttu. Ei se saa minua epätoivoon perille pääsyn suhteen taikka epäilemään määränpään olemassaoloa. Tarkemmaksi se kyllä saa.

Yksi iso kommunikaation ongelma toki on se, että kun yksi sanoo pelko niin toiselle voi tulla mieleen jotain ihan muuta kuin sille yhdelle. Siksi on järkevintä jättää omiin tulkintoihin reilusti väljyyttä. Muuten joutuu tuomitsemaan muidenkin kristittyjen puheista ainakin kolme neljännestä harhaoppiseksi.

4 tykkäystä

Minua rassaa näissä piireissä se, että kaikki terve ja aiheellinen epäilys on potentiaalista luopumusta. Kun jollekulle tulee täysin perusteltuja kysymyksiä, jotka kyseenalaistavat yhteisön opetuksen, silloin lääke on käydä entistä tiiviimmin kirkossa, lukea entistä enemmän yhteisön julkaisuja, harjoittaa entistä enemmän uskonnollisia riittejä. Ihmisen omalle harkintakyvylle ei juuri anneta arvoa. Jos ihminen ei jaksa tsempata ahkerassa uskonnonharjoituksessaan, hän on nopeasti vapaata riistaa Saatanalle. Kaikki jotka ovat jättäneet tällaisen uskonnollisuuden ovat “luopuneita” Saatanan ja synnin yhteisvaikutuksesta. Sellaista mahdollisuutta ei ole, että ihminen olisi itse saavuttanut ajattelussaan ja harkinnassaan sellaisen kypsyyden, että hän aivan perustellusti on kykeneväinen valitsemaan toisin.

Tämä liittyen yleisesti tuohon luopumisen tematiikkaa.

4 tykkäystä