Lähetyshiippakunnan kuulumisia

Kymmenyksissä on se puoli, että palkan päälle tulee sivukulut, joten tarvitaan enemmän kuin 10 ihmistä elättämään yksi. Lisäksi aika moni kristitty ei pitäisi oikeana, että kymmenykset menee pelkän oman pastorin maksuun, eli vain omaksi hyödyksi, kyllä minusta ainakin ne on tärkeää jakaa lähetystyön ja myös niiden maiden hyväksi, joissa on oikeasti hätä ja kurjaa. Ja osa seurakuntalaisista on lapsia, osa eläkeläisiä, osa opiskelijoita, työttömiä jne, joten 40 seurakuntalaista voi sisältää ehkä 20 työssäkäyvää.

1 tykkäys

Kymmenyksethän ne muuten helluntailaisten lähetystyöntekijöiden määrät selittävät. Olikohan hellarien lähettien määrät peräti Evl.fin luokkaa. Joka tapauksessa vähintään Evl.fistä seuraava.

Saako kymmenyskeskustelun siirtää omakseen?

Tässä kymmenyskeskustelu liittyy olennaisesti kävijämääräkeskusteluun, eikä niitä pitäisi irrottaa toisistaan.

Ooperi todistaa oikein.

En tuolla lähetistä kertomisella tarkoittanut, että sitä kirjaimellisesti ajattelisin pappien palkkaamiseen jossain, vaan pointtini oli, että jos pienessä seurakunnassa tai yhteisössä useimmat maksavat kymmenykset, rahaa kertyy aivan eri tavalla kuin siellä, missä kenties maksetaan vain kirkollisvero.

9 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Ehtoollispaasto

Löysin tällaisen blogipostauksen, jonka painotuksissa näkyy mun mielestä jännästi samoja asioita, joiden suhteen LHPK:ta on täällä kritisoitu - mutta tälle kirjoittajalle ne ovat positiivisia asioita. Hän yhdistää hyvin vahvasti toisiinsa uskossa pysymisen ja säännöllisen messussa käymisen. Tämä yhteys menee jopa näin pitkälle:

Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen tuntenut syvempää huolta iankaikkisesta sijoituspaikastani vasta alettuani käydä Lähetyshiippakunnan messuissa. Väärät pelot kapeuttavat elämää ja vievät voimia, mutta oikea, terve pelko suojelee elämää. Myös iankaikkista elämää.

Koskas taas onkaan sunnuntai?

Mun mielestä ei ole hyvä merkki hengellisen elämän tilasta tai minkäänlaista tervettä pelkoa, jos uskova ihminen jatkuvasti kantaa huolta “loppusijoituspaikastaan”. Varoitukset toki pitää ottaa vakavasti, mutta mun mielestä uskovan elämän perusvireenä pitäisi olla turvallinen luottamus siihen, että Jumala pitää huolta omistaan eikä jätä alkamaansa työtä kesken. Säännöllisen seurakuntayhteyden kaipuunkaan, vaikka kyseessä onkin sinänsä hyvä asia, ei pitäisi nousta pelosta, vaan positiivisesta kaipauksesta Jumalan läheisyyteen. Jos messuyhteisön opetus lisää omassa hengellisessä elämässä huolta ja epäilyksiä, pitäisi vakavasti miettiä, tuottaako opetus tällöin hyvää hedelmää.

3 tykkäystä

Vihjaatko nyt, että tuo ihminen on jatkuvast ja/eli epäterveesti kantamassa huolta asiasta? Ainakaan lainaamasi teksti ei kerro mitään hälyttävää. Vai tuliko juttu vain mieleen tuosta, vaikka ei suoraan siitä nousekaan?

1 tykkäys

Mun mielestä huoli omasta pelastuksesta on lähtökohtaisesti negatiivinen asia uskovan ja kastetun ihmisen elämässä, koska se on epäilyä Raamatun lupauksia kohtaan. Jos tällaista huolta ei ole aiemmin ollut, mutta uudessa seurakunnassa se nousee esiin (satunnaisestikaan), silloin uuden seurakunnan vaikutus ei ole hyvä.

2 tykkäystä

En ymmärrä näkemystäsi, paitsi jos ajattelet asiaa sairaalloisena pelkona tai Jumalan epäilemisenä. Kyllä minusta jopa kristityn on ihan hyvä vakavasti miettiä suuntaansa ainakin välillä. Ja “suuntaan” liittyy myös harhaan menemisen mahdollisuus. Varmasti tässä voi olla erilaisia kokemuksia, ja Jumala toimii eri tavoin eri ihmisten kanssa. Toiselle on ehkä tarpeen saada muistuttelua siitä, että kaikesta huolimatta on “turvassa” mitä iankaikkisuuteen tulee. Toiselle taas on hyväksi edes joskus tuntea epävarmuutta.

Minulle käy joskus niin, että olen kyllä mielestäni katsonut reitin huolellisesti etukäteen, mutta jossain vaiheessa nousee epäilys siitä, olenko sittenkään menossa oikeaan suuntaan. Silloin tarkistan asian. Usein kaikki on ok, mutta niinkin käy että huomaan reitinkorjauksen olevan tarpeen. En ajattele, että tuollainen epäilyksen hetki olisi jotekin paha juttu. Ei se saa minua epätoivoon perille pääsyn suhteen taikka epäilemään määränpään olemassaoloa. Tarkemmaksi se kyllä saa.

Yksi iso kommunikaation ongelma toki on se, että kun yksi sanoo pelko niin toiselle voi tulla mieleen jotain ihan muuta kuin sille yhdelle. Siksi on järkevintä jättää omiin tulkintoihin reilusti väljyyttä. Muuten joutuu tuomitsemaan muidenkin kristittyjen puheista ainakin kolme neljännestä harhaoppiseksi.

4 tykkäystä

Minua rassaa näissä piireissä se, että kaikki terve ja aiheellinen epäilys on potentiaalista luopumusta. Kun jollekulle tulee täysin perusteltuja kysymyksiä, jotka kyseenalaistavat yhteisön opetuksen, silloin lääke on käydä entistä tiiviimmin kirkossa, lukea entistä enemmän yhteisön julkaisuja, harjoittaa entistä enemmän uskonnollisia riittejä. Ihmisen omalle harkintakyvylle ei juuri anneta arvoa. Jos ihminen ei jaksa tsempata ahkerassa uskonnonharjoituksessaan, hän on nopeasti vapaata riistaa Saatanalle. Kaikki jotka ovat jättäneet tällaisen uskonnollisuuden ovat “luopuneita” Saatanan ja synnin yhteisvaikutuksesta. Sellaista mahdollisuutta ei ole, että ihminen olisi itse saavuttanut ajattelussaan ja harkinnassaan sellaisen kypsyyden, että hän aivan perustellusti on kykeneväinen valitsemaan toisin.

Tämä liittyen yleisesti tuohon luopumisen tematiikkaa.

4 tykkäystä

Hassua. Huomasin paikallislehdestä, että kotiani lähin kristillinen sunnuntaimessu on LHPK:n.

2 tykkäystä

Jaa-a - mitähän tähän nyt uskaltaisi kirjoittaa, kun satuin juuri vähän aikaa sitten tapaamaan em. jutun kirjoittajan. Oikein valoisa ja lämminhenkinen kristitty…ainakin minusta taidat kyllä lukea juttuun enemmän kuin siinä on. On “pelkoa” ja sitten on “Herran pelkoa”…

Sitten tuosta pelosta. On totta ettei meitä ole kutsuttu pelkoon. Onhan meidät kalliisti lunastettu. Sitten toinen puoli on se, että kyllä Uudessa testamentissa on kohtia, joissa ihan oikeasti varoitetaan eksymästä ja kehotetaan yhteiseen seurakunnan kokoukseen - mieleen tulee nyt esim. 1. Kor. 10 ja Heprealaiskirjeen pitkät jaksot (jonka kaltaisia löytynee muistakin UT:n kirjeistä).

Ja Herramme ja syntiemme Sovittaja kyllä sanoo, ketä meidän tulee oikeasti pelätä (Luuk. 12:4-7).

Ei se, että kaipaa sunnuntain jumalanpalvelusta ole huono asia: siellä on kaikki “sana ja sakramentit”…

Heb. 10:25 Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.

Rohkaisua ja varoitusta löytyy sitten esim. Heb. 3:13-4:16

6 tykkäystä

^Pitkät sitaatit spoilerin taakse, jooko?

1 tykkäys

Täst on ihan omakohtaiset kokemukset, kun en vähään aikaan käynyt heidän messuissaan, mun sieluntilasta alko olemaan huolissaan yksi sun toinen seurakuntalainen. Eihän se nyt niin kovin suuri yllätys ollut, että sain lähes saman kohtelun kuin vanhoillislestadiolaisuudesta lähtiessäni. On vain niin, että kun sama toistuu, ne jo ennestään arpeutuneet haavat ikään kuin aukeavat uudestaan. Kyllä sitä on niin yksin tällaisten asioiden kanssa. Olen oppinut läksyni sen suhteen, että tuskin enää mihinkään seurakuntaan kovin tiiviisti haluan kuulua.

Paljolta säästyy, jos kuuntelee sisäistä ääntään ja noudattaa sitä. Eräs pappi sanoi mielestäni viisaasti, että hyvä mittari on se millaiset fiilikset jää jostain tilaisuudesta tai ihmisen kohtaamisesta. Siinä voi olla Pyhä Henki vaikuttamassa tai sitten henki voi olla myös jotain ihan muutakin. Ihan oman psyykkisen hyvinvoinnin kannalta katsoisin olevan tärkeää omata tietty itsesuojeluvaisto. Ei pidä sekoittaa keskenään ryhmän odotuksia ja Jeesuksen seuraamista.

8 tykkäystä

No, en osannut/laiskotutti joten laitoin vain viitteet…

1 tykkäys

Sinänsä iäisestä autuudesta huolehtiminen on kyllä vanhaa kristillistä perinnettä ja siihen viittaaminen saarnassa myös, siksipä Johannes Krysostomoskin sitä harrastaa, kuten muistelen.

@Elisabet Jotenkin kuulostaa siltä, että tuossa olisi aluekulttuurisia juttuja mukana.

Tuo on kyllä jännä juttu, että jos joku on kristillisestä yhteisöstä pitempään pois, niin toisessa yhteisössä ei posjääneen perään kysele kukaan, ei ota yhteyttä, ei kutsu mukaan johonkin tilaisuuteen, ja siten toisissa yhteisöissä poisjäänyt kokeen suorastaan painostusta tulla takaisin. Eikö välimuotoa ole missään - sitä, että pidettäisiin jollain tasolla yhteyttä mutta ilman vaaimuksia?

1 tykkäys

Tämä on nimenomaan se taso, jolla LHPK:ssa saatetaan olla huolissaan lähtiöstä, mutta sillä tasolla harvempi, ainakaan pappi, on kiinnostunut, että oltaisiin kritiikistä kiinnostuneita.

1 tykkäys

Sinullahan on ihan täysi vapaus tehdä omat päätöksesi ja valita toisin. Jos olet niin tehnyt, miksi enää välittäisit siitä mitä lhpk:ssa opetetaan.

Itse olen saanut kyllä kysellä kysymyksiä ja antaa kritiikkiäkin ihan vapaasti. Tietenkään oppia ei aleta minun kritiikkini perusteella muuttamaan mutta kyllä sitä on kuunneltu. Seurakuntamme pastorilla on sellainen näkemys että kaikki kristityt pelastuvat eli lhpk ei ole se yksi ainoa oikea.

Muista seurakunnista en tietenkään osaa sanoa.