Lapsen oikeus vakaumuksen mukaiseen elämään

Tuo on varma keino saada toinen keskittymään nimenomaisesti ko. oleviin kohtiin. :laughing:

Olen taiteen ystävä, ja jossain mielessä teen sitä vähän itsekin.
Taiteessa on todellakin mahdollista etäännyttää vaikeat asiat. Se on parempi keino oppia elämää kuin meille ruutujen kautta valuva ruokoton ja selvästi vahingollinen viihde. Tosin rajatapauksia on siinä mikä on taidetta, mikä viihdettä. Teatteri voi viihdyttää ja komedia voi pistää miettimään.

Mutta taide ei ole jumalallista ja pyhää, vaikka niinkin monet uskovat. Taide voi olla ihmisen teoista arvokkaimpia, mutta taiteena voidaan tarjota myös roskaa ja hyvätkin pyrkimykset voivat epäonnistua.

Niinpä taidekasvatus on haastava laji. Nuoret jotka eivät osaa nähdä asioita kontekstissa ja joilla ei ole aikuisen kykyä valikoida ja analysoida, voivat sen ehkä ainoan tai ainakin harvoin kohdalle osuvan teatterielämyksen ansioista vahingoittua. Tai jos esitys ei järkytäkään, se voi olla yksinkertaisesti niin huono, että rokotus hyvääkin taidetta vastaan oli sitten siinä.

4 tykkäystä

En kyllä itse aikoinani kokenut tätä mitenkään ahdistavaksi. Ulkopuolisille se voi toki näyttää raflaavalta, mutta ei se niin näyttäydy omalle porukalle.

Ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.