Viitisen vuotta sitten matkaillessani Ruotsissa huomasin, että siellä monissa luterilaisissa kirkoissa oli jollakin seinustalla alue lasten leikkejä varten (leluja, piirtämisvälineitä yms). Ei kovin yllättäen, tämä tapa levisi pienellä viiveellä myös Suomen evlut kirkkoon. Intuitiivinen ensireaktioni tähän on kielteinen, mutta en ole vielä lyönyt kantaani täysin lukkoon. Mielelläni siksi kuulisin foorumilaisilta (a) teologisia perusteluja puolesta ja vastaa, ja (b) esiintyykö tätä muiden kirkkokuntien kirkoissa, ennen kaikkea roomalaiskatolisessa mutta myös ortodoksisessa.
1 tykkäys
On niitä ollut pitempäänkin Suomessa. Sitten on myös sellaisia lasin takana olevia leikkipaikkoja rakennettu kirkkosalien takaosiin.
Pidän ideaa hyvänä. Pientä leikin ääntäkin saa kirkossa olla. Eri asia on suora huuto tai lelujen mäiskintä.
Saarnan aikana pyhäkoulu, sekin on hieno tapa. Jos saarna on hyvin havainnollinen ja lapsille suunnattu, he pärjäävät kyllä ilman pyhäkouluakin.
1 tykkäys
En ole nähnyt leikkinurkkauksia ort. kirkoissa. Yleensä lapsilla on jokin oma pehmolelu, nalle tmv. mukana, jos sellaiselle on tarvetta. Kokoöisissä ja pääsiäisyön palveluksissa olen myös nähnyt vanhempien tuovan joskus lapselle patjan ja tyynyn, niin ovat voineet vedellä sikeitä jossain nurkassa, kun eivät ole enää jaksaneet valvoa.
1 tykkäys
Olen itse hahmottanut nuo lelujutut enemmän niin, että siitä saa ottaa penkkiin mukaan jotain puuhailtavaa. Aika harvat ovat sen näköisiä, että lelujen säilytyspaikan vieressä leikittäisiin. Omasta mielestäni on ihan hyvä asia, että lapsella saa olla kirkossa leluja tai kirjoja tms. viihdykkeenä, ainakin jos pyhäkoulua ei ole. Näin lapselle tulee positiivisempi fiilis kirkkoon menemisestä, ja muilla kirkossakävijöillä on paremmat mahdollisuudet saada papin puheesta selvää, kun kiukkarihuuto ei häiritse tilaisuutta. Lisäkysymys tähän on kuitenkin se, pitäisikö kirkkoviihdykkeen olla jotenkin kristillisteemaista vai käykö mikä vain. Muistan lapsena joskus harmitelleeni, kun kirkkoon otettiin mukaan Vinkki-lehti (kristillinen lasten lehti), vaikka Barbie-lehti olisi ollut juuri postista tulleena. Alle kouluikäisenä en tajunnut hengellisten ja maallisten asioiden eroa, tai että on ylipäätään olemassa jotain hengellisiä asioita erikseen, silloin oli vain asioita. En tiedä, pitäisikö tätä lapsen luontevuutta kunnioittaa, vaiko nimenomaan opettaa pyhän ja arkisen erottamista.
1 tykkäys
Meidän kirkossa ei ole varsinaista leikkipaikkaa, mutta kirkon takaosasta voi halutessaan hakea sinne vartavasten tehtyjä räsynukkeja (eivät kolise) sekä pusseja, joissa on vihko, kyniä ja pahvista tehty kirjanen, jossa on kuvia esim. kirkon kyntteliköstä ja vastaavista ja selitys vieressä. Ne ovat minusta ihan hyviä juttuja.
En kyllä olisi omiani halunnut päästää leikkinurkkaukseen (ei toki ollut tarjollakaan), vaan halusin heidän pysyvän vanhempien kanssa samassa penkissä, jotta eivät riehaannu liikaa toisistaan.
Uspenskissa tuntuu olevan sellainen pieni osio, jossa lapset istuskelevat piirtämässä parin nuorisolaisen valvoessa heitä siinä ohessa suureen saattoon saakka, jolloin papisto nappaa lapset mukaan. Lapset taapertavat saatossa mukana solealle asti. Minusta tämä on mukava tapa tutustuttaa lapsia rauhassa kirkolliseen elämään. Kaikki lapset eivät toki siihen osallistu, jolloin vanhempien aika välillä kuluu taapertaessa vähän vilkkaamman muksun kanssa ympäri kirkkoa.
Kummastakaan tavasta en muista koituneen oikeastaan minkäänlaista häiriötä - edes siitä taaperruksesta ympäri kirkkoa. Oma lapsuuteni kului rattoisasti helluntaiseurakunnan sunnuntaikokouksissa penkkirivien alla mönkiessä.
1 tykkäys
Tämä lähinnä on se asia joka minua askarruttaa. Suvaitsen aika paljon erilaisia juttuja ihmisiltä, mutta on ihan eri juttu, onko oikein tuoda niitä messuun.
Minusta kirkkotila on itsessään niin erilainen, että se opettaa jo itsessään. Meillä kirkossa tuoksuukin erilaiselta, joten pyhyyttä tulee ovista ja ikkunoista. Se on toki sitten eri asia, jos kirkko ei näytä kirkolta.
Joissain ort. seurakunnissa on sellaista (lähinnä isoimmissa kaupungeissa), että lapsille on jonkinlainen kerho liturgian alun (opetettavien liturgia) ajaksi seurakuntasalissa tai jossain erillisessä kerhotilassa, ja kerhotäti/-setä tuo lapset sitten kirkkoon uskovien liturgian aikana, jotta he voivat muiden kanssa ottaa ehtoollisen vastaan. Ainakin Jyväskylässä ja Joensuussa olen nähnyt joskus tehtävän näin.
Jotkut vanhemmat tulevat myös kirkkoon lähinnä ehtoollista varten ja poistuvat sitten heti sen saatuaan. Se on ihan ymmärrettävää, jos lapsen kärsivällisyys ei kestä pidempää osallistumista. Omien havaintojeni perusteella lasten kärsivällisyys vaikuttaa aika yksilölliseltä - ja samankin tenavan osallistumishalukkuus voi vaihdella kovasti päivästä riippuen.
En kyllä tiedä lasten kasvatuksesta mitään, mutta minusta tämä on huonoin vaihtoehto. Liturgia kuuluu myös lapsille.
1 tykkäys
En tunne ortodoksista liturgiaa juuri lainkaan, mutta jos sovellan tätä ajatusta meidän luterilaiseen kontekstiin, niin taidan olla samaa mieltä.
Ajattelen että kaikki luterilaisessa messussa on periaatteessa ihan sopivaa lapsille - joilla on aikuisia, useimmiten oma perhe - mukana.
Saarnan aikana olevat pyhäkoulut ovat silti perusteltuja. Se on käytännössä varmaan lisännyt perheiden osallistumista messuihin. Pyhäkoulut eivät muuten oikein enää vedä itsenäisenä toimintana. Ei ainakaan täällä kaupungeissa. Se on lasten oma juttu. On tärkeää että lapset huomataan yksilöinä ja he kokevat olevansa tervetulleita Jeesuksen luokse. Sitähän se pelkistetysti on.
Saarnat voisivat silti olla joskus sellaisia, että niitä lapsetkin herkeämättä seuraavat. Ei kaiken opetuksen tarvitse aikuisillekaan olla vain korvien kautta kaadettavaa teologiaa. Jos kärjistän. Saarnaa ja evankeliumin julistusta, kaikkea opetusta, voidaan tehdä myös visuaalisesti, yksinkertaisin sanoin, käyttäen ihmisen monia aisteja kanavina. Näin asiat omaksutaan.
Leikin mahdollisuus koskee minusta pienimpiä. Heitäkin kannattaa kyllä silti opettaa kuunteluun ja katseluun, jos kirkkotila ja palveluksen toteutuksen tapa suinkin sen mahdollistaa.
Vielä: En tarkoita, että lapsen pitäisi aina kaikki kirkossa tapahtuva “ymmärtää”. Eivät se aikuisetkaan oikeasti aina tee, he ovat vaan oppineet kätkemään harhailevan keskittymisensä. Tarkoitan sitä, että lapsen huomioon ottaminen on viisasta.
2 tykkäystä
Pienet lapset eivät jaksa olla kirkossa kahta tuntia. Joku nuori viihdyttää heitä ensimmäisen tunnin ja tuo heidät sitten kirkkoon vanhempien vastuulle. Eiväthän pienet lapset kuuntele sanaakaan siitä, mitä kirkossa luetaan ja lauletaan, ja toisen tunnin aikana he ehtivät kyllä osallistua aivan riittävästi liturgiaan ja ennen kaikkea pääsevät ehtoolliselle.
1 tykkäys
Hellareilla ja vapaakirkossa olen nähnyt kokonaisen leikkihuoneen leluineen. Lestadiolaisilla oli myös sellainen huone mihin lapsiperheet saatiin eristettyä mutta siellä ei ollut leluja
Kyllä, se on ollut tapa. Ehkä noin 10 vuotta. Minusta roligt leikkipaikka on Vanha Uppsalan kirkossa. Siellä lapsille on oma “kirkko”. Usein siellä leikkivät kirkkoa. Pelkkä leikkipaikka ei ok, tarvitaan kirkollinen leikkipaikka. Tämä paremmin tukea teologi och kyrkans liturgi.
Meidän seurakunta otti käyttöön syystä kirkkokansan palaute. Perheet eivät uskalla tulla kirkkoon, koska lapset pitävät ääni mutta myös koska lapset kokevat tylsää. Underhållning har “orsakat” en kort koncentration i barn - tyvärr.
2 tykkäystä