LHPK:n Soramiehen puhe reservinupseeritovereilleen

Piispa Soramies piti hienon puheen oman Reserviupseerikurssi 124:n 50- vuotisjuhlassa:

4 tykkäystä

Hoi. Eikö ideana ollut jokin sellainen, että Ajankohtaista-alueella “keskustellaan ajankohtaisista asioista lähettämällä lyhyitä keskustelunavauksia uskonnollisista uutisista ja tapahtumista”? Ja edellinen Lähetyshiippakunta-ketjusi muuttui otsikoltaan, koska se oei ollut uutinen eikä tapahtuma, vaan tahdoit yleisketjun? Eli saat ihan vapaasti aloitella ketjuja, mutta älä pane otsikoksi “Lähetyshiippakunnan kuulumisia” vaan vaikkapa “Lhpk:n piispa Soramiehen puhe aiheesta X” tai jotain. Kiitos.

3 tykkäystä

Aikaisemmin ajankohtaisessa oli ketju “LHPK:n kuulumisia”. Ketju oli pitkään auki, mutta sulkeutui sitten. En muista kuka kyseisen ketjun aloitti, mutta minua ja LHPK:laisia yleensä pyydettiin ottamaan kantaa LHPK:n kuvioihin. Monet jopa esittivät epäilyn, että ovatko LHPKlaiset ryhtyneet boikotoimaan foorumia.
Ajattelin, että olisi helpompaa, jos olisi yksi LHPK-ketju, jossa voisi keskustella kaikista LHPK:n asoista. Ne nyt kuitenkin tuntuu monia kiinnostavan. Silloin ei tarvitse jokaisesta LHPK jutusta aloittaa uusi ketju.

1 tykkäys

Useat eri ketjut ovat nimenomaan tervetulleita! Tämä alue siis on juuri nyt erityisen ajankohtaisille, yksittäisille aiheille omistettu. Muutkin ketjut tällä alueella ovat suurimmaksi osaksi sellaisia, yksittäisiä, varsin hyvin rajattuja aiheita koskevia. Tämä on kätevä järjestely siksi, että esim. Soramiehen jostakin kannanotosta kiinnostuneen ei sitten tarvitse selata pitkää lhpk-yleisketjua läpi löytääkseen sieltä jotakin aiheeseen liittyvää, vaan hän voi katsoa suoraan tästä ketjusta. Ja sama muissa, helposti rajattavissa aiheissa. Jos taas syntyy kiinnostusta keskustella vaikkapa lhpk:n kasteteologiasta, se kuuluu luontevasti Usko-alueelle.

Sama systeemi siis koskee kaikkia kirkkokuntia ja kirkkoja ja yhteisöjä. Ortodoksisesta kirkosta yleensä ei lähtökohtaisesti keskustella ajankohtaisena aiheena vaan eri alueilla, riippuen sisällöstä. Eli ei jaeta keskusteluja sen perusteella, mitä kirkkoa, yhteisöä jne. se koskee, vaan muun sisällön perusteella.

3 tykkäystä

Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.