Melanchcthonin kirjan Ydinkohdat suomennoksessa käytetään myös ilmausta välttämättömyyden pakko.
"Niin vanhat kuin uudemmatkin kirjoittajat ovat lähes täysin hämärtäneet tämän asian, koska he tulkitsivat Raamattua siten, että halusivat tulkinnan samalla tyydyttävän ihmisjärjen tekemiä johtopäätöksiä. Heidän mielestään ei näyttänyt kovin säädylliseltä opettaa ihmisen tekevän syntiä välttämättömyyden pakosta; oli muka julmaa syyttää tahtoa, ellei sen ollut mahdollista kääntyä paheesta hyveeseen. Näistä syistä nuo kirjoittajat ovat suoneet inhimillisille kyvyille enemmän valtaa kuin oli oikein, ja nähdessään Raamatun kaikkialla olevan järjen johtopäätöstä vastaan he ovat kummallisesti horjuneet kannassaan.
Vaikka kristillinen oppi tässä asiassa tyystin eroaa filosofiasta ja ihmisjärjestä, filosofia vähitellen hiipi kristinuskoon, ja omaksuttiin jumalaton oppi vapaasta ratkaisuvallasta."
(Melanchthon: Ydinkohdat. 1986, 23)
Jos luterilaisilla olisi Raamatussaan Siirakin kirja (15:11-20), olisi vaikea sovittaa yhteen Lutherin Sidottua ratkaisuvaltaa ja Melanchthonin oppia sen kanssa.
“Aikojen alussa hän loi ihmisen ja antoi tälle valinnanvapauden. Jos vain tahdot, voit noudattaa käskyjä ja luottaa hänen hyvyyteensä.” (Siir. 15:14-15)
Jakeessa 15 ei suoraan väitetä, että tekstin lukevalla on vapaa tahto, mutta sitä edeltävät ja sen jälkeiset jakeet eivät mielestäni anna mahdollisuutta tulkita luontevasti kohtaa niin, että vapaata tahtoa noudattaa käskyjä ei ole kirjan kirjoittajan mukaan.
Kuinka paljon kristillisessä taistelussa Jumalan voimalla on merkitystä? Voimaa korostetaan karismaattisessa kristillisyydessä. Jumalan voimaa korostetaan käsittääkseni myös ortodoksisessa kristillisyydessä. Voimaa korostetaan Uudessa testamentissa.
“Minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima (dynamis).” (Room. 1:16)
“Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa (dynamis).” (1 Kor. 4:20)
“Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman (dynamis), ja te tulette olemaan minun todistajani.” (Ap. t. 1:8)
Yksi luterilaisuudessa vallitsevia ongelmallisia taustaoletuksia onkin, että Raamatun typistämisessä näyttäisi olleen tarkoitushakuisuutta. Kuin tarkoituksella olisi jätetty tietyt hankalasti selittyvät kohdat pois.
Kuinka usein luterilaiset rukoilevat sunnuntaisin esimerkiksi Asarjan rukousta? Ylistys ja kiitos on jäänyt liturgiasta liian paljon syrjään ja armon anominen on saanut liikaa tilaa.
Väitän myös että käännös “kyrie eleisonille” ei ole oikein missään kielessä onnistunut. Siinä mielessä kaikkien kannattaisi olla kreikankielisiä kristittyjä.
Olet ilmeisesti vaihtanut kirkkoa, joten ainakaan loyolalainen kuuliaisuus kirkon auktoriteetille ei ole sinulle varmaan kaikki kaikessa? Onko alla näkyvä Loyolan ajatus missä määrin hallitseva?
"…meidän on pidettävä mielemme valmiina ja halukkaana olemaan kaikessa kuuliaiset Herramme Kristuksen tosi morsiamelle, joka on pyhä äitimme hierarkkinen kirkko…
Osuaksemme kaikessa oikeaan meidän on aina pidettävä kiinni tästä: mikä minun silmissäni on valkoista, sen uskon mustaksi, jos hierarkkinen kirkko niin määrää. Uskomme näet, että Herrassamme Kristuksessa, Yljässä, ja kirkossa, hänen morsiamessaan, asuu sama Henki, joka ohjaa ja johtaa meitä sielujemme pelastukseen, sillä sama Henki, meidän Herramme, joka antoi kymmenen käskyä, ohjaa ja hallitsee pyhää äitiämme kirkkoa."
(Ignatius de Loyola: Hengellisiä harjoituksia. 1981, 117, 119)
Kun liityin kirkkoon (roomalaiskatolinen), minua opetti karmeliittasisar. Puhuimme kuuliaisuudesta.
Tuo mitä p. Ignatius opettaa on totta. Kuitenkin niin että jos tulee tilanne, jossa omatunto kehottaa toimimaan tai ajattelemaan jossain kohtaa kirkon neuvoja ja opetuksia vastaan, koeteltuaan päätöstään rukouksessa, omaatuntoa on seurattava. Ei kuitenkaan erottautumalla kirkosta vaan nöyrästi ottamalla vastaan kirkon määräämät seuraukset. Myös p. Fransiskus Assisilainen opettaa näin.
Omasta näkökulmastani en ole vaihtanut kirkkoa sillä katolilaiset ja ortodoksit tunnustavat toistensa ehtoollisen oikeaksi. Olen siirtynyt ortodoksisen hiippakunnan eukaristiseen jurisdiktioon, katolista termiä käyttääkseni ja otan nöyrästi vastaan katoliselta puolelta eukaristialta erottamiseni, vaikka messuissa käynkin ja osallistun toimintaan.
Olen tosiaan tässä vaiheessa tullut siihen tulokseen että suurin huono päätös mitä kirkko lännessä on tehnyt, on ollut alkaa kääntää eleison armahdusta tai tuomion poisnostamista tarkoittavilla sanoilla. Esimerkiksi filioquen käyttöön oli pätevä syy ja se myös teologisesti perusteltiin oikeaoppisesti. Mutta eleisonin huonoihin käännöksiin ei ole ollut mitään pätevää syytä ja se on luultavasti ollut syynä sittemmin moniin ei-niin-rakentaviin teologisiin ajatuskulkuihin.
Viitaten tuohon linkkaamaani Aleteian artikkeliin, uskon että “kyrie eleison” on säilytetty useissa Roomalaisissa messukirjoissa tarkoituksella.
Myös esimerkiksi p. Augustinus Psalmien selityksissään hakee usein latinankielisen käännöksen merkitystä kreikan sanoista. Kreikkalaiset versiot olivat kuitenkin ne vanhimmat kristilliset tekstit. Käännös latinaan on ollut iso asia, ja niin kuin kaikki käännökset, se on sisältänyt merkityksiä kieroon vääntäviä kohtia.
Jotenkin typerä olo seisoa liturgiassa kuuntelemassa jatkuvaa “Herra armahda” toistoa samalla kun suurin osa osallistujista kokee siihen konnotaatioita jotka liittyvät kuninkaiden ja tuomarien armahtamiseen tuomiosta.
Miksi lännessä ei esimerkiksi rukoilla “Herra paranna”?
Nykyinen katolinen liturgia sentään lisää “Herra armahda” vuoroveisun lopuksi p. Ambrosius Milanolaisen ylistysveisun mikä jotenkin saa tunnelman oikeaksi.
Olen täsmälleen samaa mieltä Melanchcthonin kanssa! Meillä ei ole vapaata tahtoa kääntyä paheesta hyveeseen, kuten sanoin vapaa tahto on pelkkä kupla. Onhan tämä loogisestikin täysin selvää, ei syntiinlagennut ihminen voi tahtoa hyvää sillä silloinhan syntiinlakeemus ei olisikaan tosi. Jos ei Jumala meitä auta niin me jäämme synnin orjiksi Raamatun yksiseltteisen todistuksen mukaan. Jeesus sanoo, “joka syntiä tekee, on synnin orja.” Vain Jumalan Kristuksessa tekemän teon kautta me saamme hengen, jonka välityksellä me pääsemme orjan asemasta lapsen asemaan.
Room 8:14-15: “Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: “Abba! Isä!””
Gal 4:6-7: “Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: “Abba! Isä!” Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.”
Eikä meillä luterilaisilla ole Apokryfikirjoja sillä ne eivät ole Kristuskeskeisiä. Niiden poisjättäminen Raamatun kaanonista oli hyvä homma.
Apokryfit jäivöt 1992 pois tekijänoikeudellisista syistä. Eivät minkään teologisen pähkäilyn seurauksena. Uudemmissa painoksissa ja vanhemmissa, ne ovat mukana. Siirakin kirja on liturgisessa käytössä. Ortodoksikirkko voisi hyötyä ilmestyskirjan lukemisesta. Joissakin ortodoksisen uskon historiallisissa esityksissä tavan kansaa kiellettiin lukemasta kaikkea Raamattua. Luterilaisilla ei koskaan.
Minulle Herra armahda on ihan validi käännös. Herra parantaa kaikennäköiset haavat ja armahtaa sillä tavalla sekä hengelliset ja fyysiset haavat. Armahtaminen on sama asia: menneisyyteni ja tekoni eivät määrittele minua Jumalan silmissä, vaan Hän hyväksyy minut niistä huolimatta, tekee uudeksi, parantaa kuin sairaudesta jossa jatkaisin muuten. Oma sanakirjani (ei luterilainen) ei mainitse tuota oliiviöljyä kantasanaksi. Voidella öljyllä on tietenkin χρίω josta edelleen Kristus.
UT:ssa voidella on myös ἀλείφω, jonka kantasana ei ole oliiviöljy, vaan nykyisiä lipidejä tarkoittava sana.
Mutta kun ne nimenomaan ovat kristuskeskeisiä ja kirkkovuoden merkittävien juhlien liturgisissa teksteissä ne Lutherinkin aikana usein nostettiin opetukseksi Kristuksen pelastavasta syntymästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
On se todella julmaa, oikeudentajun vastaista, jolloin Jumalasta tulee perkele, mielenvikainen sadisti, mitä muita määritelmiä voisi käyttää. Jumalasta tulee lottokoneeseen verrattava saalistaja, joka mielivaltaisesti käännyttää jonkun ( armahtaa) ja toisen taas jättää armahtamatta ( pelastamatta) . Onko niin että tätä Melantocin ajatusta vastaan täytyy jotenkin lantrata luterilaisten piirissä puhumalla sitä vastaan.
No, meillä on lupa lukea kaikkea. Minusta se on hyvä. Pointti on se että harmittelu siitä että lutkut eivät lue jotakin, kuulostaa omituiselta, jos lukeminen on kovin kontrolloitua ja etukäteen sanotaan mitä onnhyvä lukea.
Tai synnistä tai syntisestä elämästä. Eikö muka tässä olla taivaallisen tuomarin edessä? Hänen joka palaa aikojen lopulla kunniassa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tuomio voi olla myös vapauttava ja sitähän armokin on.
? Onko tässä asiassa tehty jokin uusi päätös? Hätätilanteissa, jos jompaa kumpaa kirkkosa eiole saatavilla, vieraanvaraisuus sallittaneen, mutta muutenhan yhteyttä ei ole.
Ortodoksisessa kirkossa ehtoollisesta voivat osallistua vain kirkon jäsenet. Tästä säännöstä voidaan poiketa ainoastaan piispan luvalla. Esimerkiksi katoliseen kirkkoon kuuluva henkilö, jonka kotiseudulla ei ole mahdollisuutta osallistua katolisen kirkon jumalanpalveluksiin, voi piispan luvalla osallistua ehtoolliselle ortodoksisessa kirkossa. Lupa on kuitenkin aina henkilökohtainen, eikä sitä voida myöntää reformoitujen kirkkojen jäsenille.
Yhtä selkeä ja muuttumaton on kirkon kanta siihen, että ortodoksisen kirkon jäsen ei voi osallistua evankelisluterilaisen tai jonkun muun kristillisen kirkon ehtoolliseen. Mikäli ortodoksisen kirkon jäsen tämän ymmärtäen tietoisesti osallistuu ehtoollisesta evankelis-luterilaisessa kirkossa, hän tulee erottaneeksi itsensä ortodoksisen kirkon jäsenyydestä
En sanonut että on ehtoollisyhteys, sanoin että sakramentit tunnustetaan puolin ja toisin oikeiksi. Poislukien tietysti änkyrät kuten tunnarikatskut, athoslaiset ja Moskova.
Sakramenttien keskinäinen oikeaksi tunnustaminen on vanha asia.
Eli siis sekä katolilainen että ortodoksi voi uskoa että kaveri naapurikirkossa saa oikean ehtoollisen.
Modet hoi. Täällä on nyt aika paljon juttua ortodoksisuuden ongelmallisista taustaoletuksista. Hesykasminen kokemus on jo liikaa. Se ei ole lutskuille mikään ongelma, koska sellaista ei lutskuilla, Luojan kiitos, ole. Siivousta pliis! Pysytään lutetilaisuuden olemattomissa ongelmallisissa taustaoletuksissa.