Ajatukseni on, että käsitän, mitä Palamas tarkoittaa. Tai ne asiat, mitä väitetään, että Palamas on opettanut. Ajatukseni on, että käsitän myös, mitä Hart tarkoittaa. On kaksi eri asiaa se, että on ero ja on kuilu. Protestantti mieluusti perustaa paljon jostain kuilusta. Eikä sellainen kuilu, vaikka sellainen löytyisi, kun joskus Jumalan luokse päästään matkustamaan tai tehdään kaivauksia tai kehitetään riittävän mehukas hiukkaskiihdytin, ole mikään este analogia entisin kannalta.
Ongelma on siinä, että et osaa tehdä eroa itse asian ja asiasta puhumisen tavan välillä. Ei ole niin, kuten protestantti saattaa helposti luulla, että itse asia on tärkeä ja asiasta puhumisen tapa on toissijainen. Kun oikeasti asiasta puhumisen tapa on ainoa keino tavoittaa itse asia.
Lisäksi tuossa on kyseessä joku idän kirkon poliittinen kärhämä, joka lähtökohtaisesti ei kiinnosta minua. Ajattelen, että tuo ero (joka ei edelleenkään ole mikään kuilu) on tautologisesti tosi, ja siksi en näe sitä hyödyllisenä. Siis tietenkin Jumala itsessään on tuntematon. Ei ole mahdollista, että jonain päivänä maan alta löytyy vuosituhansia käynyt kone, josta ilmenee, että “hei, tämä on Jumala; katsokaa kun painan tästä vivusta ja yhdistän nämä johdot”. Eli Jumala ei ole mitään luotua ainetta. Jumala ei ole informaatiota. Jumala ei ole olio, vaikutus, prinsiippi tai asioiden summa avaruudessa tai fyysisessä tilassa. Ja samaan aikaan Jumala on tunnettavissa tekojensa kautta.
Palamas saattoi hyvin käsittää ajatuksen. Mutta se ei ilmene hänen teksteistään. Näin sanoo Hart. Pointti on siinä, että kyseessä on ero, joka on ilmiselvästi olemassa. Mutta juuri siksi, koska se ei ole mikään kuilu, on epäselvää, että onko sen perusteella mahdollista tehdä mitään Jumalan lajittelua ja paloittelua “tunnettaviin” ja “tuntemattomiin” osiin.
Lisäksi en usko mihinkään selkeään jakoon filosofien ja hesykastien välillä. Mikään siinä Platonin ajattelussa, mitä olen Voegelinista lukenut, ei käsittääkseni ole vastakohtainen tai sulje pois luostarikilvoittelua. Ne eivät ole sama asia, tietenkään, ja siksi niiden painottaminen on sosiaalinen ja poliittinen päätös (eli kuka saa aikaa, kuka saa seuraajia, kuka saa toimitilat, kuka saa taloudellista tukea, kuka saa nimensä historiaan). Uskon, että Barlaamin motiivi oli tämä. Ja siihen piti antaa riittävän hyvä vastaus hänen vastustajiensa puolelta.
Valitettavasti seurakunta elää ajassa ja koostuu ihmisistä. Ei ole mahdollista, että se olisi saanut aivan alussa jonkin täysin yksiselitteisen opin, jota toteamalla se olisi elänyt onnellisena maailman loppuun. Vaikka Raamattu a) antaa tukea sille tai b) on yhteensopiva sen kanssa, että Jeesus on Jumala ja että Jumala on kolminaisuus, tai c) on ymmärrettävissä ollenkaan vain siinä valossa, niin on mahdotonta, että Raamattu yksinään olisi sisältänyt koko sen kielen, kaikkien termien ja käsitteiden määritelmät, kaikki ne väitteet ja jokaisen väitteen implikaatiot, mitkä seuraavat tai nousevat kaksiluonto-opista tai kolminaisuudesta.
Kaikkea sitä, mikä Raamatun aikana sisältyi kulttuurin kontekstiin, oli aivan turha erikseen kirjoittaa ylös vaikka Paavalin kirjeisiin. Ei silloin voitu ennustaa, että tuhat ja muutama sata vuotta myöhemmin tulevat humanistit, ja muuttavat koko käsityksen todellisuuden olemuksesta ja ihmisen paikasta siinä. Miten sellaisen harhan olisi voinut estää siitä tietämättä, vieläpä itse sitä aloittamatta?
