Luterilaisuuden ongelmallisia taustaoletuksia


#281

Ajatukseni on, että käsitän, mitä Palamas tarkoittaa. Tai ne asiat, mitä väitetään, että Palamas on opettanut. Ajatukseni on, että käsitän myös, mitä Hart tarkoittaa. On kaksi eri asiaa se, että on ero ja on kuilu. Protestantti mieluusti perustaa paljon jostain kuilusta. Eikä sellainen kuilu, vaikka sellainen löytyisi, kun joskus Jumalan luokse päästään matkustamaan tai tehdään kaivauksia tai kehitetään riittävän mehukas hiukkaskiihdytin, ole mikään este analogia entisin kannalta.

Ongelma on siinä, että et osaa tehdä eroa itse asian ja asiasta puhumisen tavan välillä. Ei ole niin, kuten protestantti saattaa helposti luulla, että itse asia on tärkeä ja asiasta puhumisen tapa on toissijainen. Kun oikeasti asiasta puhumisen tapa on ainoa keino tavoittaa itse asia.

Lisäksi tuossa on kyseessä joku idän kirkon poliittinen kärhämä, joka lähtökohtaisesti ei kiinnosta minua. Ajattelen, että tuo ero (joka ei edelleenkään ole mikään kuilu) on tautologisesti tosi, ja siksi en näe sitä hyödyllisenä. Siis tietenkin Jumala itsessään on tuntematon. Ei ole mahdollista, että jonain päivänä maan alta löytyy vuosituhansia käynyt kone, josta ilmenee, että “hei, tämä on Jumala; katsokaa kun painan tästä vivusta ja yhdistän nämä johdot”. Eli Jumala ei ole mitään luotua ainetta. Jumala ei ole informaatiota. Jumala ei ole olio, vaikutus, prinsiippi tai asioiden summa avaruudessa tai fyysisessä tilassa. Ja samaan aikaan Jumala on tunnettavissa tekojensa kautta.

Palamas saattoi hyvin käsittää ajatuksen. Mutta se ei ilmene hänen teksteistään. Näin sanoo Hart. Pointti on siinä, että kyseessä on ero, joka on ilmiselvästi olemassa. Mutta juuri siksi, koska se ei ole mikään kuilu, on epäselvää, että onko sen perusteella mahdollista tehdä mitään Jumalan lajittelua ja paloittelua “tunnettaviin” ja “tuntemattomiin” osiin.

Lisäksi en usko mihinkään selkeään jakoon filosofien ja hesykastien välillä. Mikään siinä Platonin ajattelussa, mitä olen Voegelinista lukenut, ei käsittääkseni ole vastakohtainen tai sulje pois luostarikilvoittelua. Ne eivät ole sama asia, tietenkään, ja siksi niiden painottaminen on sosiaalinen ja poliittinen päätös (eli kuka saa aikaa, kuka saa seuraajia, kuka saa toimitilat, kuka saa taloudellista tukea, kuka saa nimensä historiaan). Uskon, että Barlaamin motiivi oli tämä. Ja siihen piti antaa riittävän hyvä vastaus hänen vastustajiensa puolelta.

Valitettavasti seurakunta elää ajassa ja koostuu ihmisistä. Ei ole mahdollista, että se olisi saanut aivan alussa jonkin täysin yksiselitteisen opin, jota toteamalla se olisi elänyt onnellisena maailman loppuun. Vaikka Raamattu a) antaa tukea sille tai b) on yhteensopiva sen kanssa, että Jeesus on Jumala ja että Jumala on kolminaisuus, tai c) on ymmärrettävissä ollenkaan vain siinä valossa, niin on mahdotonta, että Raamattu yksinään olisi sisältänyt koko sen kielen, kaikkien termien ja käsitteiden määritelmät, kaikki ne väitteet ja jokaisen väitteen implikaatiot, mitkä seuraavat tai nousevat kaksiluonto-opista tai kolminaisuudesta.

Kaikkea sitä, mikä Raamatun aikana sisältyi kulttuurin kontekstiin, oli aivan turha erikseen kirjoittaa ylös vaikka Paavalin kirjeisiin. Ei silloin voitu ennustaa, että tuhat ja muutama sata vuotta myöhemmin tulevat humanistit, ja muuttavat koko käsityksen todellisuuden olemuksesta ja ihmisen paikasta siinä. Miten sellaisen harhan olisi voinut estää siitä tietämättä, vieläpä itse sitä aloittamatta?


#282

Yritän koko ajan keksiä, että millä perusteella se olisi ilmeisen epätosi. Siihen asti väitän, että sävy on lähinnä pettynyt. Ei sinulla ole mitään, mitä mainostaa siihen vastineeksi.

Minkälaista hyötyä olet hakemassa, ja minkä kokoiselle sijoitukselle? Onko joku, kenen hyödyttämisessä olen aivan erityisesti epäonnistunut?

Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

Vähän sellainen olo minulla oli, kun viimeistä kertaa jäin lähetyshippakunnan messuissa käymisestä pois, että odottamisesta siinä on aika pitkälti kyse.

CCC

Olen siksi alkanut tutkia muita odottamisen mahdollisuuksia

Myönnetään, että ei ole reilua lytätä yhtä kirkkokuntaa yhtään enempää kuin itse asiasta puhumisen kannalta on tarpeellista. Samaan aikaan olen ihan kirkkaasti ja selkeästi sanonut, että mikä kritiikkini sisältö on. Olen nyt ihan varma, että niissä kohdin, kun olen esittänyt sen aivan selkeästi ja käytännönläheisesti, sitä on pidetty pelkkänä pilkkana tai polemiikkina.

Jos se ei olisi siinä kohdassa ollut totta, siihen olisi voitu välittömästi tarttua. Joten sen täytyy olla niin, että se, mitä sanon, on totta ja samaan aikaan se on niin ilmiselvästi se, miten luterilaisesta näkökulmasta asioiden kuuluukin olla, että sitä ei edes tunnisteta kritiikiksi. Joku näsäviisas kissahahmo syyttää luterilaisia siitä, että vesi on märkää. Sellaisessa toki järjen määrä on vähäinen ellei olematon.

Eli luterilaisuus on sitä, mitä olen käsittänyt sen olevan. Ei kukaan ole historiassa mitään muuta esittänyt.

En kritisoi Suomen isoa luterilaista kirkkoa mistään erityisesti. Päinvastoin näen heissä jopa jotain loogisempaa kuin LähetysHPK:n yrityksessä kääntää historia takaisin pietismiä edeltäviin hetkiin. Uusi aika on, käsittääkseni, ollut karkeasti ja enimmäkseen eräänlainen impasse vanhan, symbolisen maailman ja uuden, kokonaan immanentin maailman välillä. Symboliseen ei ole paluuta, joten voi ainoastaan rakennella hetkiä ja tiloja, joissa immanenssin (“elämä on tässä ja nyt”) voima on kiistetty (LPHK) tai jollain täysin kuvitteellisella tavalla “transformoitu” (evankelisuus ja viidesläisyys) - joka saattaa vaikuttaa kovasti uskon kaupustelulta - tai sitten otettu vastaan täysillä (Suomen iso luterilainen).

No mut. Juttu jatkuu sitten kun aihetta on.


#283

Vai olisiko niin, että olet omaan viisauteesi ihastuneena täällä pyöritellyt tekstiä, jota ainakin minun on hyvin hankala ymmärtää, saati sitten tunnistaa siitä sitä luterilaisuutta, jonka tunnen. Sitten, kun hyvin harva on näihin tarttunut, niin koet, että olisit täällä kertonut jonkun lopullisen totuuden luterilaisuudesta. Kova sinulla on ainakin usko itseesi.


#284

Miksi Raamatun edes edes pitäisi sisältää kaikkien väitteiden implikaatiot? Luther opetti: “Mitä muuta koko luomakunta on kuin Jumalan sana, Jumalan lausuma eli Jumalan julki tuottama.” Luomakunta julistaa Jumalan kunniaa. Luomakunnan julistus ei vain kuulu ihmisen korviin ja aukea ilman Jumalan ilmoitussanaa.

Täydellinen on hyvän vihollinen.

Ajattelet hyvin subjektiivisesti. Olet ilmeisesti melko nuori ja hätäinen kaveri. Jospa tyytyisit Hänen armoonsa, etkä rakentelisi tikapuita taivaaseen ja kiusaisi Jumalaa.


#285

Kysymyksesi on asiallinen ja haluaisin siihen vastata. Nyt ei vaan jotenkin ole “virtasta” riittävästi. Ja periaatteessa tuntuu turhalta kirjoittaa itse, kun usein mainitsemani N. Matsukaksen kirjan yksi luku (III luku, 4. alaluku: “Katafaattisuus ja apofaattisuus”, s. 170-176) vastaa täydellisesti kysymykseesi. Oma kantani edustaa samaa näkemystä. Jos jaksan, niin referoin tai lainaan sitä jossain vaiheessa, nyt en vain jaksa.

Nyt tyydyn vain linkittämään erääseen artikkeliin, joka mielestäni liittyy juuri tähän samaan aiheeseen. Professori P. K. Xhristou: Double Knowledge According to Gregory Palamas:

Sen vielä totean, että olen eri mieltä Thinkcatin kanssa siitä, että hesykastien ja skolastikkojen ajattelussa ei olisi eroa ja että kyse olisi vain terminologisista eroista. Kyllä ero on, ja se on merkittävä. Hesykasteilla filosofia ja käytäntö ovat erottamattomassa suhteessa, kun taas skolastikoilla filosofia erkaantuu kokemuksesta ja käytännöstä. Niinpä siitä tuleekin spekulointia, joka irtoaa totuudesta, joka on itse asioissa.

Ortodoksisuudessa kristillinen filosofia on aina elimellisessä suhteessa kirkon kokemukselle luomattomista asioista, kun taas skolastikot spekuloivat ja pitävät sitten totuutena niitä asioita, jotka ovat heidän mielestään loogisia - siis tyydyttävät heidän itse asettamansa kriteerit järkevyydelle ja totuudelle. Ortodoksinen filosofia lähtee siitä, mitä kirkko tietää kokemusperäisesti elämällä ainutlaatuisessa suhteessa Jumalan kanssa. Tietona Jumalasta voidaan pitää vain sitä, minkä kirkko on kokemalla ja elämällä Jumalalta Jumalasta saanut. Filosofia perustuu tähän. Sen sijaan skolastikkojen filosofia perustuu pelkästään luotujen asioiden kautta dialektisen menetelmän puitteissa tehtävään järkeilyyn.

Koska ortodoksinen ymmärrys Jumalasta nojaa toiminnalliseen suhteeseen Hänen kanssaan ja sitä kautta saatavaan ymmärrykseen, se ei koskaan ajaudu umpikujaan suhteessaan Jumalaan vaikka tieteellinen tieto luomakunnasta lisääntyy hurjaa vauhtia. Sen sijaan läntinen ajattelu ja teologia tuntuu ajautuvan kriisiin aina kun tiedemiehet tekevät uusia mullistavia löytöjä. Läntisen teologian ja filosofian on ikään kuin kerta toisensa jälkeen raivattava tieteen paljastamasta luotuisuudesta uusi piilopaikka Jumalalle.


#286

Puhuin filosofeista, en skolastikoista. En tykkää Ockhamilaisesta yhtään, ja näen tässäkin hänet kaiken pahan alkuna ja juurena. Platon tekee jaon filosofiaan ja filodoksaan. Se, mitä tänä päivänä kutsutaan filosofiaksi, esimerkiksi kaikki Esa Saarisen tekemä, on Platonin jaottelussa filodoksaa eli sofismia.

Melkein parikymmentä tuntia jos Saarisen juttuja kuuntelee, niin tästä ehkä saa jonkinlaisen käsityksen. Kun taas Platonin tekemän jaottelun löytää parhaiten avattuna Voegelinin Order and Historyn kolmannesta osasta.

Voegelinin, Platonin ja myös Hartin ajatus on tuo erottamaton suhde. Mutta en ilmoittaudu hesykastien faniksi (vielä), kun en tiedä, että mitä kaikkea muuta pakettiin kuuluu.

Tarkoittaako läntinen ajattelu tässä protestantteja ja sekularismia, vai luetko lännen katolisen siihen myös?


#287

Luen. (Ja mitä Esa Saariseen tulee, niin minä pidän häntä nimenomaan yhtenä harvoista maamme filosofeista. Juuri siksi, että hänellä filosofia liittyy aina mitä konkreettisimmin käytäntöön. Hän työskentelee yhteisöjen, yritysten, instituutioiden ymv. filosofioiden parissa.

On äärimmäisen vaikeaa saada jonkin yhteisön ajatus- ja toimintamalleja aidosti muuttumaan. Siis saada ne omaksumaan vapaasta tahdosta erilaiset, aiempaa paremmat arvot, filosofia ja toimintatapa. Se on filosofiaa aidoimmillaan, alkuperäisimmillään, puhtaimmillaan - ja vaikeimmillaan. Arvostan suuresti Saarisen työtä.)


#288

Kiitos vinkistä! Minulla on Matsukaksen kirja jossain kirjahyllyni perukoilla. Pitää ottaa haltuun… :nerd_face:


#289

Enemmän tai vähemmän asiaan liittyvänä suosittelen myös:


#290

On myös luterilaisia dogmaatikkoja(tai ainakin yksi dogmaatikko tai systemaattinen teologi…miksi näitä sanotaan) jotka opettavat että ihminen/luotu maailma eil ole olemuksellisesti mitään, joten analogia entis on vähän turha lisä tällaiselle dogmaatikolle. Se ei tietenkään sulje pois luojan ja luodun yhteyttä Kristuksessa. En itse pidä tätä ristiriitaisena, mielummin jollakin tapaa kauniina ajatuksena. Siinä on jotain matemaattista, tai matematiikassa on jotakin tällaista.

D


#291

Mielestäni tässä keskustelussa on ollut erityisesti @Thinkcat:in puolelta huikeaa erittelyä ja spekulointia. Hän on osannut ansiokkaasti sanoittaa myös niitä luterilaisuuteen kohdistuneita kriittisiä ajatuksiani, joita olen omasta ei-oppineesta positiostani käsin yrittänyt joskus pyöritellä.

Oma mitätön lisäni tähän keskusteluun on ehkä huomauttaa, että luterilaisuuden ongelmallisia taustaoletuksia arvioitaessa on ymmärrettävä, mihin tilanteeseen luterilaisuus ylipäätänsä syntyi. Jos ymmärretään uskonpuhdistuksen vahvan kritiikin kohdistuvan mm. siihen, että katolisessa kirkossa harjoitettiin anekauppaa ja paavia pidettiin Kristuksen sijaisena maan päällä, totta ihmeessä näihin teemoihin haluttiin tarjota vahvasti toista väriä tunnustava vaihtoehto.

On kuin Luther olisi sanonut: “Ei, te ette tarvitse paavia itsenne ja Jumalanne väliin.” “Ei, teidän ei tarvitse maksaa papille päästäksenne taivaaseen.” “Ei, yksin kasteessa teidät on otettu Jumalan lapsiksi.” “Ei, me pelastumme yksin Jumalan armosta, emme teoillamme.” “Ei, kristitty voi oppia tuntea Jumalaa lukemalla Raamattua omalla kielellään!” “Ei, kirkoista on riisuttava ylimääräinen tilbehööri!” Ja niin edelleen.

Tästä Lutherin lähtökohdasta käsin uskon myöhemmän luterilaisen kristikunnan rakentaneen tietynlaisen sanontojen ja toteamusten kirjaston, josta tarjotaan vastauksia kuin apteekin hyllyltä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mahdollisesti ajatus esimerkiksi siitä, että syntiuhrista huolimatta Jeesus vaatii ihmiseltä hyviä tekoja, olisi luterilaiselle eetokselle 1500-luvulla ollut liian harmaansävyinen muotoilu, sillä luterilaisuuden ja katolilaisuuden suhde tuli olla kuin musta ja valkoinen. Mieluummin sanotaan: “Perisynti, yksin armosta ja sola scriptura” - ja sillä hyvä!

On kuin Lutherin muinainen irtiotto katolisesta kirkosta olisi edelleen henkisenä asenteena. Mielestäni nyky-yhteiskunnassa luterilaisuus voisi edetä kohti katolista ja ortodoksista kirkkoa siitä lähtökohdasta käsin, että enää ei tarvitse eroja korostaa.

Esim. “oma” teologiani tunnustaa kolme samaan aikaan voimassa olevaa tietä pelastukseen ja Jumalan yhteyteen: Jeesuksen syntiuhrin, Jumalan armollisuuden ja Jeesuksen seuraamisen eli hengessä ja hyvissä teoissa kasvamisen. Uskon rajalliseen mutta en kaiken kattavaan perisyntiin: kehottihan Jeesuskin rikasta miestä hylkäämään omaisuutensa, seuraamaan Häntä, pitämään käskyt ja tulemaan täydelliseksi - ei Jeesus sanonut, että “perisyntisyyden vuoksi mitään hyvää et voi tehdä, henkisellä kehitykselläsi ei ole yhtä paljon väliä kuin synnintunnolla ja sillä, kuinka syvään huokaat ‘herra armahda!’”


#292

Onpa tyhmä opetus. Täydellistä Jumalan luomistyön väheksyntää jonkin itsekeksityn pseudoviisauden pohjalta. Jumala on antanut ymmärtää toista. Hän vaalii mustasukkaisesti luomiaan ihmisiä, sanoi näitä hyviksi, itsensä kuviksi, arvokkaammaksi kuin linnut, pyrkisi hakemaan joka ainoan eksyneen “lampaan” jne.


#293

Omalta osaltani tyydyn Hartiin enemmän kuin Sanidopoulokseen. Tyydyn myös Hartin näkemykseen Augustinuksesta enemmän kuin Sanidopouloksen, Romanidekseen nojautuvaan, näkemykseen. Teologisesta itä-länsi-ottelusta kiinnostuneille suosittelen taasen tätä:

http://fordhampress.com/index.php/orthodox-constructions-of-the-west-cloth.html


#294

Ei Sanidopoulosilla ole mitään omia näkemyksiä, hän vain ylläpitää tuota blogiaan ja linkittää sinne muiden ajatuksia. Tuo linkittämäni tekstikin oli prof. P. K. Xristoun kirjoittama, ei Sanidopoulosin.

Itse taas en luota Hartin kykyyn ymmärtää oikein esim. Palamasta. Sen mitä olen joskus Hartia selaillut, on vaikutus ollut, että Hart on melko tyypillinen anglo-amerikkalainen ajattelija. Ei hän ymmärrä kreikkalaisten filosofiaa syvällisesti.


#295

Teologia sanojen vankina. Kun joku sanoo, että “ei ole olemuksellisesti mitään”, niin se on täysin totta ja täysin ymmärrettävissä jos sen käsittää samana kuin “ei ole oman olemuksensa lähde, vaan saa olemuksensa suhteen kautta sen antajalta”. Joka taas on sama ajatus kuin analogia entis.

Mielestäni pienen ihmisen uskossa on aina kyse siitä, että hän elää ilmiöiden maailmassa. Perimmäinen kysymys on aina siinä, että miten löytää mahdollisimman tosi, rikas ja laaja tapa käsittää ilmiöiden maailma Jumalan tekona ja lahjana. Ei niinkään eläminen ilmiöiden maailman tuolla puolen tai pakeneminen ilmiöiden maailmasta. Ajatus on nimenomaan se, että Jumala on luonut ilmiöt hyviksi. Se ei tee puisesta kirjoituspöydästä taivaallista, eikä nosta lieteallasta ja ruusutarhaa samalle tasolle, mutta se kumoaa ajatuksen, jonka mukaan aika tai materia itsessään olisivat kirous.

Aloin lukemaan tuota Carabinen kirjaa, jota @Silvanus suositteli. Ainakin nyt, kun Platonia käsittelevä luku on melkein takana, niin vaikuttaa siltä, että suurin aivojumppa näissä kysymyksissä ei ole siinä, että a) kuka puhuu totta ja kuka on harhassa, eikä b) edes siinä, että kenen tapa esittää asia on käytännössä hyödyllinen ja kenen pelkästään teoreettinen, vaan c) siinä, että kun he käyttävät sanoja, niin he viittaavat niillä tiettyihin symboleihin, eli käsittävät todellisuuden tietyllä kokemisen ja erittelyn tasolla.

Se on kuin sinulla olisi mikrofilmien katseluun tarkoitettu laite jossain suuressa metafyysisessä kirjastossa. Kun laitat filmin laitteeseen, niin huomaat, että jokaisessa filmissä on asioita, joilla on vastaavia rooleja muissa filmeissä olevien asioiden kanssa. Mutta jokainen filmi tarkentuu eri etäisyydelle. Ja joskus jopa eri kohdat samassa filmissä keskenään eri etäisyyksille. Huomaat myös, että joissain filmeissä jokin on yksi asia, kun taas toisessa filmissä se erottuu kahtena eri asiana. Jotkut filmit on kuvattu selvästi täysin eri suunnasta muiden kanssa, jolloin ne päältä katsoen väittävät täysin vastakkaisia asioita. Sitten, kun mielessäsi käännät näkemäsi “tutusta suunnasta” katsotuksi, niin hoksaat kyseisen filmin esittävän asioita, joita ei “oikeasta” suunnasta olisi ollut mahdollista esittää.

Lopulta kaikki kuitenkin palautuu ilmiöiden maailmassa elävän yksilön tasolle. Jeesus ei ole, ainakaan minun mielestäni, luvannut mitään fuusiota kosmoksen salaisuuksien kanssa tai tajunnan ikuista räjähtämistä. Jeesus on luvannut juoda perille päässeiden kanssa viiniä (Matt. 26:29).


#296

Minusta taasen joillakin kreikkalaisilla on eräille kreikkalaisille tyypillinen pyrkimys esittää olevansa ortodoksisen teologian huippuosaajia ihan vain siksi, että he ovat itse kreikkalaisia tai heillä on kreikkalaiset juuret.


#297

Jos he osaavat kreikkaa, niin sitten he ovatkin huippuosaajia. Kielitaju jo ohjaa oikeaan monessa asiassa. Aivan kuin hyvä suomalainen fennisti ymmärtää paremmin Agricolaa kuin joku sellainen, jonka äidinkieli ei ole suomi. Kun on kyse varhaisista isistä tai antiikin filosofeista, olen äärimmäisen skeptinen kaikkia anglo-amerikkalaisia tulkintoja kohtaan.


#298

Toinen kirja, joka avasi minulle apofaattisen teologian kokonaisuutta, ja näitä sanojen erilaisia viittauskohteita, on Rosemannin teos (josta auliisti tunnustan lukeneeni vain muistaakseni kolme, neljä ensimmäistä lukua):

Google Books taitaa antaa siitä ensimmäiset sivut luettavaksi…


#299

Pyrkimykseni sanalliseen minimointiin on luonnollisesti omalla vastuullani ja taas joudun pahoittelemaan sitä. Olemuksellisuudella tarkoitan substanssia tms. esim. Tunnustuskirjojen mielessä. Essenssi - eksistenssi distinktio on minusta validimpi. Joskin siinäkään ei lopulta väistetä entis’tä.

Luin Przywaraa, Barthia, ja Torrancea tuon entiksen tiimoilta. Torrancen selitys esim. Barthin Przywaran analogia entis -aversiolle oli se, että siinä yritetään teologian maailmaan ujuttaa jokin vieras ajatteluskeema, metafysiikka joka on perusteiltaan ei-kristillinen. Barthista Torrancen selitys hänen omalle AE aversiolleen (Barthin) oli ihan totta.

Ihminen ei minustakaan ole oman olemuksensa tai olemassaolonsa lähde.

Kristuskin on elävä yksilö. En minäkään usko fuusioon tai tajunnanrajähdykseen. Mielummin kuin viiniä, joisin viskiä.

Mutta, iltalääkityksen aika. Hyvää yötä.

D


#300

Vastatkoon tähän se, jonka mielestä Raamatun pitäisi niin tehdä. Syyttävä sormi osuu innokkaimpiin protestantteihin. Sillä tavalla olisi mahdollista se väite, mitä ainakin @Henrikki suosii, että Raamattua voi lukea sellaisenaan, ilman mitään hermeneutiikkaa tai traditiota. Siihen asti muut voivat jatkaa asiasta tietoisena olemista ja katsoa myötätuntoisena vierestä kun luterilainen ei ymmärrä hermeneutiikkansa ja traditionsa vaikutusta siihen, mihin tuloksiin hän päätyy uskon kysymyksissä.

Toisaalta siitä voisi syntyä loputon rekursio. Implikaatiot pitäisi selittää kullekin ajalle ja kulttuurille sopivalla ja merkitsevällä kielellä. Eli tuloksena olisi vain lisää tekstiä, jonka pitäisi varmistaa oma merkityksensä. Tästä seuraa se ajatus, että Raamattu ei ole se täydellinen tai riittävä määrä tekstiä, mikä olisi koko ilmoitus, vaan se minimi, mihin kaikki muu voidaan ripustaa - jos ripustaminen tehdään oikein.

Tästä seuraa myös se ajatus, että lopulta implikaatioiden ja kontekstien selvittäminen jää jokaiselle kulttuurille, jokaiselle ajalle ja jokaiselle yksilölle erikseen tehtäväksi. Ja tästä seuraa se koko tämän jutun teema, että moderni aika, siinä protestantismi ja siitä yhtenä osana luterilaisuus, on laiminlyönyt tämän selvittämisen ja koostanut itselleen illuusion jostain kirjaimellisesta tekstistä, jolla on ainoastaan ilmeinen merkitys.

Minulla ei tietenkään voi olla mitään käsitystä nyt siitä, että mitä Luther tällä käsitti. Joten en voi kritisoida satoja vuosia sitten elänyttä henkilöä. Mutta kun katsoo, että mitä kaikki luterilaiset liikkeet tästä yhteensä käsittävät, niin se tuntuu aika epätoivoiselta. Juhlapuheilta vailla sisältöä. Tai jonkin aivan käsittämättömän asian käsittäminen “Jumalan kunniaa” ilmentäväksi. Rockgospel nyt esimerkiksi. Tai joku taidepuuhastelu.

Tai vaihtoehtoisesti se “Jumalan kunnia” jää johonkin postikorttiin.

Ihminen, joka ei avaa korviaan luomakunnalle, ei avaa niitä väistämättä myöskään minkään ilmoitussanan jälkeen. Jolloin ilmoitussana jää omaksi saarekkeekseen ja luomakunta jää omaksi saarekkeekseen, eikä kumpikaan avaa eikä valaise toista. Tämä juuri on se havainto, minkä selitykseksi olen lähtenyt metsästämään niitä taustaoletuksia.

Luterilaisuudessa on jotain omituisella tavalla vialla juuri tässä kohdassa. Nyt pitäisi yrittää sanoittaa, että mikä se asia on, mikä on vialla. Jotta sen voisi sen jälkeen korjata. Tai jättää uppoava laiva ja loikata johonkin, missä asia on oikein ymmärretty.

Miten tämä liittyy mihinkään? En usko, että LHPK on hyvä. Enkä usko, että RKK on täydellinen. Toki ymmärrän, jos ne silti ovat joidenkin ajattelussa vihollisia.

Subjektiiviselle ihmiselle kaikki on subjektiivista. Tarkoitan tällä sinua, en itseäni. Tämän kerran, näin meidän kesken, kun näemmä noin henkilökohtainen saa olla, niin veikkaan, että edustat niitä pahimpia puolia luterilaisuudesta, minkä pohjalle olen tässä yrittänyt päästä. Siksi sinulta tulee näin räiskyviä reaktioita. Tarkoitan sitä, että se on itseensä ja elämäänsä tyytyväisten, porvarillisten ja keskiluokkaisten “kunnon ihmisten” uskonto. Niiden, jotka ovat saaneet maalliselta elämältään sen verran, etteivät he erityisesti tarvitse Jumalaa mihinkään. Hengellisellä terminologialla sävyttynyt seurapiiri, mihin mennään pitämään esillä omaa kunniallisuutta.

Jos joku tarvitsee enemmän tai on kiinnostunut enemmästä, niin onhan se aivan sietämätöntä. Kun taas LHPK on, siitä näkökulmasta, kuin jonkinlaista unta, missä mitään ei tapahdu.

Kuuntelin pari Sebastian Grünbaumin saarnaa tänään. Siellä täällä tuntuu äkkiä siltä, kuin hän jotenkin viittaisi elettyyn elämään tai antaisi sille jotain merkitystä - ja minulle oli jopa jäänyt tällainen hassu käsitys yhdestä aikaisemmasta saarnasta. Nyt kuitenkin on selvää, näiden uudempien perusteella, että hän nimenomaan korostaa sitä, miten usko ja sovitus on täysin eletystä elämästä erillinen ja siihen liittymätön - vaikka tietenkin siitä näkökulmasta, miten varma ja riippumaton se siksi on.

Luuk. 11:5-10

5 Ja hän sanoi heille: "Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: 'Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, 6 sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä’; 7 ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: ‘Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle’ - 8 minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee. 9 Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. 10 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

Tietenkin LHPK esittää, että koko peltoon kätketty aarre, lähde viisauden, Jumalan tunteminen, elämän leipä, maailman valo, valkea vaate ja tulessa puhdistettu kulta on luterilainen messu. Jonka keskeinen osa on aina saarna. Jonka keskeinen sisältö on aina alleviivata, miten tärkeää on pitää puhtaana koko uskominen toteamuksiin, eikä missään tapauksessa sotkea siihen elettyä elämää. Tässä vaiheessa ja tältä etäisyydeltä se on alkanut näyttää lähinnä painajaismaiselta vitsiltä.

Vai olisiko sinulla tähän lisää huonoja neuvoja ja hatusta vedettyjä arvioita?