Maata näkyvissä - ehtoolliskiistan lopputulos

Aiemmin kesällä arkkipiispa Tapio Luoman päätöstä kieltää naispapittomat messut Maata näkyvissä -festareilla käsittelevä ketju oli suljettu, tässä olisi siihen jatko-osa.

Seurakuntien järjestämiin messuihin ei ollut tunkua. Suurin osa festarivieraista osallistui ehtoollisjumalanpalveluksen sijasta nuorten iltaan Turkuhallissa:

2 tykkäystä

Tuohan oli odotettavissa. Tosin olisin odottanut hiukan isompaa määrää messuihin, mutta silti oli alun alken selvää, että valtaosa jää messukeskukseen. Ei siihen tarvita edes tiettyä vakaumusta, vaan ihan logistiselta kannaltakin voi arvata, että valtaosa pysyy yhdessä paikassa. Myös Turun seurakunnat selvästi aavistivat tämän - Mikaelin kirkkoon mahtuu 1250, Maarian kirkkoon 450 henkeä.

Varsin kiinnostava on jutussa tämä :

Someron seurakunnan nuorisotyönohjaaja Jussi Härme odotteli parkkipaikalla seisseessä bussissa nuortenryhmänsä viimeisiä jäseniä. Koko porukan kanssa oli sovittu osallistumisesta Mikaelinkirkon Metallimessuun.

– Kun ollaan kokonaiskirkon linjoilla, mennään sen mukaan. Me työntekijät haluamme nähdä naiset mukana myös jumalanpalveluksessa, Härme sanoi.

Toki tuossa sanotaan, että koko porukan kanssa oli sovittu - mutta oliko koko porukka saanut sanoa mielipoiteensä, vai oliko työntekijä ilmoittanut koko porukalle, että messuun sitten mennään. Siihen voisi viitata tuo “Me työntekijät haluamme…”.

”Me tietyt työntekijät haluamme…”

Eiköhän tuon sanoja puhunut oman ryhmänsä työntekijöistä, luultavasti kahdesta, koska ryhmä ei ole kovin iso.

Ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.